I want patience, now!!!11

Perjantaina aamulla herään ja ensimmäisenä mieleeni vyöryy tietoisuus siitä, miksei juttumme ole ikinä ottanut tuulta alleen Javierin kanssa. Ja vaikka olen juuri siitä kirjoittanutkin, niin nyt vasta ymmärrän sen. Koska nyt pääsen taas elämään tämän vaiheen läpi. Nimittäin olemme yllättävän kiireisen torstain aikana alkaneet keskustella Javierin kanssa. Vaivattomasti ja kivasti niinkuin kuuluukin. Ja hän viimeinkin tekee ehdotuksen tapaamisellemme, jota olin aiemmin tällä viikolla valmistellut. Ihan niinkuin halusinkin. Mutta hän ehdottaa sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kun hänen kiireensä olisivat ohi. Kun hänen ulkomailta tulevat vieraansa - jotka eivät edes majoitu hänen luonaan - ovat lähteneet takaisin kotimaahansa. Niin mentäisiinkö sitten viettämään kiva ilta ulos. Saat valita ruokapaikan! Javier on viestinyt. Ja olen ollut niin tyytyväinen, etten ole tajunnut, että tämä on juuri se mikä pilaakin kaiken. Nimittäin hänen veeärrääkin pahempi hidastelunsa. Ja minun ahdistuksenkaltaisesti esiinvyöryvä kärsimättömyyteni! En melkein jaksa edes keskittyä kirjoittamaan, kun minun tekisi mieli suunnitella, että miten oikein ilmaisisin tämän Javierille. Koska on se suoran puheen aikakausi. Mutta mitä minun tästä oikein pitäisi sanoa? Ilman että pilaisin kaikkea ja olisin rasittava. Tavallaan tajuan tämän olevan juuri sitä hänen viilipyttymäistä suhtautumistaan kaikkeen. Hän on liian kiireetön ja tyytyväinen nykyhetkeen! Mutta minä nähtävästi en ole. Hänen pitäisi ikävöidä minua enemmän ja haluta viettää kanssani aikaa siitä huolimatta, että hänellä on muita menoja! Mutta hän on ollut tällainen ihan aina. Eikä hän itse yhtään näe tätä tilannetta samallailla kuin minä. Javierin näkökulmasta kaikki on välillämme hyvin ja suhteemme saattaa edetä pikkuhiljaa...pikkuihljaa! Siinä sivussa, kun hän keskittyy muihin velvoitteisiinsa, jotka ottaa aivan liian vakavasti. Mutta kumpi meistä nyt on väärässä? Minua ärsyttää suuresti se, etten eilen tarttunut tähän asiaan kun minulla oli tilaisuus. Ja sanonut suoraan, että mielestäni hän on liian kiireinen ja liian turhaan. Silleen keskusteluun sulavasti upotetusti. Jälkikäteen se tuntuu liian suurelta numerolta. Mutta kai tämä on juuri se hetki, kun minun pitäisi ottaa rauhallisesti ja odottaa ehkä kaksi viikkoa, kunnes hän taas ehtisi muistaa minua. Miksei se ei tunnu minusta oikealta? Vaikka olin juuri tästä odottamisen tärkeydestä kirjoittanut aiemmin. Niin nyt yhtäkkiä kun olen keskellä tätä tilannetta niin en olekaan tyytyväinen. Pitäisikö minun sanoa hänelle suoraan, että juuri tämän takia minä ehdin aina siirtää huomioni muualle. Koska minusta alkaa tuntua ettei hän pidä minusta riittävästi antaakseen minulle aikaansa. Mutta olisiko se nalkuttavaa kiristämistä? Muut pommittelevat minua ehdotuksillaan, vaikka kaikilla on ihan yhtä kiireinen elämä kuin Javierilla. Jos otan kärsimättömyyteni puheeksi, niin ahdistaisinko sillä hänet kauemmas? Mutta kuinka paljon kauemmas hän voisi karata?

Kun saan purettua aamun ensimmäiset turhautumiset ulos itsestäni, niin alan ajatella tilannetta vähän sopuisammin. Minun pitää tajuta, että tämä on juuri se hetki mistä aiemmin olen puhunut. Että minun pitäisi nyt vain osata ottaa rauhallisesti ja antaa tilanteen edetä hänen tahdissaan. Sitä mieltähän minä olin vielä aikaisemmin! Ja jos olin silloin tätä ajatellessani paremmassa mielentilassa, niin minun pitäisi koittaa toimia niin. Eikä hetken ärsytyksen mukaisesti nyt. Toki saatan turhautua ja loukkaantua hänelle, vaikken haluaisi. Saatan alkaa luontaisena defenssimekanismina siirtää hänet sivuun ajatuksistani, koska selvästikin hän osaa tehdä saman minulle. Saatan päättääkin tavata Ninon ja tehdä mitä huvittaa kostoksi siitä, ettei Javier ole minusta enemmän innoissaan. Mutta voin yrittää muistaa, että tämä on se viimeinen mahdollisuus. Ja tämä ehkä on vain Javierin tapa edetä asioissa. Tilanne voi olla aivan toinen kuukauden kuluttua jos vain maltan mieleni nyt. Vain tällä kertaa. Vain hetkeksi. Ensi kerralla kun juttelemme niin voin sanoa tästä asiasta suoraan. Koska miksi kuvittelisin pääsevämme nyt eri lopputulokseen toimimalla tismalleen samoin kuin aiemminkin. Jotain on tehtävä eri tavalla. Ja jos Javier ei kunnostaudu, niin sitten minun on edes yritettävä, koska mitään menetettävää ei edelleenkään ole. Siispä päätän, että kun juttelemme mistä tahansa seuraavan kerran, niin totean hänen olevan mieleeni liian kiireinen. Jos minä en pysty muuttumaan maltillisemmaksi, niin olen taas jo ihan kohta jossittelemassa kohtaloani jonkun toisen kanssa. Ja taas Javier jäisi sivuun vaikken osaisi jälkikäteen selittää enää miksi. Mutta tämä on se syy. Juuri tämä hetki. Koska hyvin pian olen saanut itseni vakuutettua siitä, ettei Javier välitä minusta riittävästi. Siksi emme koskaan onnistu, vaikka minä pidän hänestä ja hän pitäisi minusta. Noniin. Olkoot tämä aihe nyt hetkeksi loppuunkäsitelty! Koitan malttaa mieleni olla valittamatta hänelle tästä asiasta vielä tänään. Tänään lähden sitten nauttimaan auringosta ja ystävistä. Enkä epäile hetkeäkään ettenkö olisi alkuiltaan mennessä hymyilemässä jossain ja onnittelemassa itseäni siitä, että en aiheuttanut showta Javierin kanssa, ja päätynyt vahingossa hänen luokseen tänään. Koska me ehdimme tylsistellä yhdessä kyllä jos niikseen on tullakseen. Minun pitäisi nauttia tästä tilaisuudesta juhlia täysillä ystävieni kanssa. Koska potentiaalisessa parisuhteessa se ei ehkä onnistu enää yhtä huolettomasti. Huh, helpotti.

Nyt en siis malta odottaa että pääsen töistä kotiin. Laitan musiikin soimaan ja kaadan itselleni ehkä yhden valkkarilasillisen. Ja ehkä tanssin yhden tai kaksi tanssia ennen kuin lähden kohti vapaailtaa. Hyvä. Torstaina olen ollut kauhean kiireinen, koska Ossi on tahtonut tulla luokseni kylään. Olen ollut tästä innoissani koska luonani ei käy vieraita niin usein kuin voisi käydä. Ossilla on putki lipsahtanut päälle ja hän tarvitsee jotain mikä auttaisi häntä nukkumaan. Ja lupaan auttaa häntä, koska voin. Olen mennyt Ossia vastaan ja iloisesti höpötellen olemme kulkeneet luokseni. Siellä olemme istuneet hetket jutellen niitä näitä ja kehuen ystävyyttämme. Välillämme ei ole minkäänlaista kipinää tai jossittelua siitä, että mitä jos me olisimmekin päätyneet tinderin kautta yhteen, eikä vain kavereiksi. Tämä meni juuri oikein näin. Annan Ossille jonkin nukahtamista edistävän pillerin. Sekä toisen rauhoittavan. Niillä hän saa kunnon yöunet ja katkaistua juomaputken. Ossi ei halua, että kerromme Jukalle hänen olleen yksin kylässä luonani, koska Jukka kuulemma epäilisi heti jotain sutinaa. Kuten tyttöystäväkin. Nauran ja sanon, että asia on minulle ihan yhdentekevä. Sitten hän lähtee tyytyväisenä tekemään ruokaa kotiin tyttöystävänsä luokse. Ja lupaa tarjota joskus kierroksen baarissa. Hah. Ja minä vietän illan tuttuun tapaan laiskotellen perheenjäseneni kanssa. Ja Javierille jutellen. Ja vahingossa olen liian tyytyväinen tajutakseni loistavaa tilaisuutta hoputtaa välejämme Javierin kanssa. Nyt olen koittanut keskittää fokukseni hauskaan perjantai-iltaan. Ja ehkä se onnistuu. Ehkä tämä on taas vain vaimea ahdistus, joka koittaa saada minut hätääntymään ilman mitään syytä. Juuri niin! Minulla on kyllä aikaa sanoa mitä ajattelen ja tunnen, vaikken tekisi sitä juuri tänään. Harmi, että silti näytän tarvitsevan näin paljon vakuutteluja näin pienessä asiassa. Taas kerran. Mutta toiminko nyt oikein vai väärin jos oikeastikin aion tavata Ninon? Olen käytännössä sopinut tapaavani Javierin treffeillä heti kun hän ehtii. Joten pitäisikö minun nyt laittaa kaikki muu jäähylle kunnes tapaamisemme on toteutunut. Oliko se enemmän normaali deittikäytäntö, vai se ettei tarvitse murehtia mistään ennen kuin jokin sopimus on tehty? Mielestäni minun pitäisi odotella häntä, jos hänkin odottelee minua. Mutta en voi sitä tietää. Miten nyt pitikään toimia? Pitikö jostain moraalista murehtia ylipäätään ollenkaan? Koska tiedän, että lauantainen iltatapaaminen Ninon kanssa hänen luonaan voi johtaa ihan mihin vain, mihin antaisin luvan. Ja mielessäni sysään helposti vastuun Javierille. Hänhän on se joka tekee kaikesta niin hankalaa.