Just wait

En yhtään suostuisi myöntämään, että taas keskiviikkoaamuna ihan ekana muistan sen, että edellispäivänä minua on ahdistanut. Ja alan heti pelkäämään, että hallitsematon ahdistus tulee taas, enkä voi sille mitään. En ole pitkään, pitkään aikaan joutunut tällä tavoin muistamaan tuota ahdistusta. Ja sitä, ettei sitä oikein pysty hillitsemään itse mitenkään. Olen ollut ehkä jotenkin tavallista herkempi viime päivinä. Ja koska olen kauhean kontrollinhaluinen, niin haluan perinpohjin selvittää, että mistä tämä jollain tavalla vanhaa ahdistusta muistuttava olo on tullut. Heti ensimmäisenä totean, ettei se johdu kenestäkään tai mistään erityisesti. Menin ensin lankaan ja ajattelin, että se johtuisi tilanteestani Javierin kanssa. Mutta en usko sen olevan totta. Ei ainakaan kokonaan. Olen ollut tavallista enemmän kyynelherkkä. Muutenkin saan vedet silmiin esimerkiksi kovista äänistä erittäin herkästi, mutta nyt minulla meinaa tulla tippa linssiin katsoessani HBO:n Mildred Pierceä, kun Kate Winsletin esittämä nainen aikoo perustaa oman ravintolan. Lisäksi huomaan ettei ahdistus tunnu samallailla kraaterina rinnassa kuin aiemmin, vaan alempana. Sellainen fyysinen polte ylävatsassa. Ja jomotus selässä. Eikö ole hullua, jos ahdistus voi luoda fyysisiä tuntemuksia. Mutta että fyysinen tuntemus voi harhauttaa ihmisen luulemaan sen olevan ahdistusta? Ei käy. Kyse on varmastikin jostain hormonaalisesta asiasta. Ja minun ei nyt tarvitse muuta kuin odotella rauhassa hetki. Tiistaina väreilevä ahdistus laantuu ja unohtuu aina hetkeksi, kun imuroin asuntoni ja laitan päälle sekä astianpesukoneen että pyykinpesukoneen. Siinä touhuilun lomassa keksin taas uuden taktiikan Javierin suhteen, joka näyttää mielessäni täysin aukottomalta. Päätän, että kun Javier jossain vaiheessa ottaa yhteyttä ja kysyy kuulumisiani, niin vastaan hänelle ikävöiväni jo hänen seuraansa. Jos minusta vielä silloin tuntuu siltä. Jotenkin mielessäni kuvittelen suoran puheen saavan jotain aikaan, vaikka ei se ole saanut tähänkään mennessä. Mutta yrittänyttä ei laiteta! Sitten käyn reippaalla kävelyllä lämpimässä ulkoilmassa ja muistan taas miten ärsyttävää on, kun aurinko kuumottaa niin paljon, että tulee kauhean kuuma hetkessä, mutta varjossa oleva tuuli saa taas jäätymään. Illalla makoilen sohvalla ja tunnen ahdistusta ja ärsyttävä olo on taas läsnä. En odota viestiä keneltäkään. En edes muista ajatella kauheasti Javieria. Mutta silti ahdistus tuntuu sen verran, että otan puolikkaan diapamin saadakseni huono fiiliksen laantumaan. Olen aikanaan saanut jostain bentsoja, joita nimenomaan olen säästellyt ahdistusta varten. Koska minusta tuntuu että olen jo kärsinyt osani ahdistuksesta ja nyt saan ostaa sen pois jos haluan. En tiedä auttaako se, mutta ainakin nukahdan nopeasti sikeään uneen.

Ja nyt keskiviikkona sama sekava ja ärsyttävä olo jatkuu. Selkää särkee niin, että tuntuu inhottavalta istua paikoillaan. Ja koitan järjestellä ajatukseni niin, etten sekoita nyt fyysisiä fiiliksiä ahdistukseen. Selitän itselleni mielessäni taas, että kaikki on hyvin. Mikään ei ole mennyt pieleen. En voi mitenkään telepaattisesti aavistaa, että nyt Javier tai joku olisi kääntänyt minun suhteeni kelkkaa niin, että minulla olisi syytä sydänsuruun. Käyn läpi asioita, jotka ovat hyvin. Ihana koti. Kiva työ. Hyvä perhe. Mutta huomaan, että minun on vaikea keskittyä edes ajattelemaan pitkäjänteisesti. Mietin, että olenko unohtanut syödä ehkäisypillereitäni, koska alaselässä on niin ärsyttävä olo. Sellainen poltteleva. Mutta en usko. Minulla ei ole ollut normaalia kuukautiskiertoa moniin vuosiin. Siksi esimerkiksi raskauden mahdollisuus on olematon. Olen luultavasti vain nukkunut huonossa asennossa ja saanut selkäni jumiin. Minun ei siis pidä ottaa ahdistuslääkettä vaan särkylääkettä. Kaivan kahvitauolla laukunpohjaani, josta löytyy pari tablettia. Joko buranaa tai panacodia, johon olen saanut reseptin. Otan arpomalla yhden, jottei minun tarvitsisi kiemurrella paikallani koko loppupäivää. Ja sitten voin keskittyä taas muuhun! Vaihdan pari sanaa Rickyn kanssa. Kysyn onko hän ollut eilen juhlimassa, koska hän on roikkunut somessa neljältä aamuyöltä arki-iltana, mutta hän vastaa kieltävästi. Edellisiltana en halunnut tavata Rickya, mutta ehdotin hänelle tuolloin, että kenties voisimme mennä terassille drinkeille tänään tai joku päivä. Terassikelit, jes! Nyt koitan keskittyä hyvään säähän ja positiivisuuteen. Teen kaikkeni että karistan fyysiset vaivat ja vähäisetkin ahdistukset tänään pois. Käyn vielä läpi uusinta suunnitelmaani Javierin suhteen. (Ei pelejä, joopa joo!) Ja edelleen olen sitä mieltä, että ilman draamaa tai kiristystä voin aivan hyvin olla suorapuheinen. Kun hän kysyy, että mitä minulle kuuluu niin vastaan ajatelleeni häntä. I was just calculating if i miss your company already! Ja hän voisi suhtautua siihen nauramalla, koska kommunikaatiomme on usein hyvin humoristista. Mutta kumpikin tietäisi silti missä oikeasti mennään. Jos mennään. Minun ei siis tarvitse nyt tehdä mitään muuta kuin olla kärsivällinen ja cool. Sehän on mottoni jo edellisvuodelta! Olen kärsivällinen, cool ja hot, ja odottelen vain rauhassa kun maailmankaikkeus järjestelee asiat valmiiksi ympärilläni. Huh. Aamun ahdistuspaniikki alkaa laantua ja tunnen taas saavani jonkinlaisen otteen itsestäni. Olen kuitenkin säikähtänyt ihan tosissaan. Minun on muistettava, etten voi ottaa nykyistä tasaisuutta itsestäänselvyytenä.

Särkylääke auttaa ja pahin ärsyttävä fyysinen olo laantuu vaimeaksi. Perustyytyväisyys palaa ainakin pääosin ja saan kiinni ajatuksistani. Tutkimustenkin mukaan emotionaalinen stressi vaikuttaa aivoissa samoissa paikoissa kuin fyysinen kipu. Siksi aivot saattavat sekoittaa ne ja triggeröidä vanhan ahdistuksen ilman varsinaista syytä. Tai muuten vaan liian herkästi. Kuten paniikkihäiriössäkin hermosto laukaisee fyysisen paniikkitilan mitättömässäkin tilanteessa, koska liipasinherkkyys on vaurioitunut. Vaatii harjoittelua päästä siitä pois. Tuntuu oudolta, että hetken aikaa minusta on tuntunut niin ahdistavalta etten ole edes saanut omista ajatuksistani kunnolla kiinni. Pelottavaa. Mutta olen mielestäni oikeassa siinä, ettei nämä tilat johdu mistään ulkopuolisesta asiasta. On helpottavaa siis lakata odottamasta mitään keneltäkään, koska se ei muuta minun oloani mihinkään suuntaan. Jos kärsii ahdistuksesta, niin kärsii siitä myös jatkossa, vaikka saisi kaiken mitä haluaa. Siksi on äärimmäisen tärkeää pyrkiä laittamaan vähäinenkin ahdistus heti kuriin itse. Ilman että kuvittelee tarvitsevansa siihen jonkun viestin tai treffipyynnön. Kuten ennen kai ajattelin. Silti saan normaaliin tapaan jännittää tilannettani Javierin kanssa. Saan olla ihastunut ja harmissani jos emme taas tapaakaan pitkään aikaan. Tai jos Javier reagoi epätoivotulla tavalla siihen, että aion olla suorempi. Aion edelleenkin pysyä suunnitelmassani ilmaista tunteeni ja ajatukseni selkeämmin. Jos haluan. Olen mielestäni niin myös tehnyt. Tapaamisemme ovat kehittyneet joka kerta eteenpäin. Mikä tahansa on mahdollista. Enkä aio väkisin aiheuttaa välillemme draamaa. En tahdo kiristää häntä lupailemaan minulle asioita. Kuten aiemmin taisin sanoa, etten tahdo nähdä häntä ollenkaan, jos hän on sitä mieltä, että tapaamisemme ovat vain fwb-tyylisiä kohtaamisia. Tuolloin Javier sanoi minulle selkeästi, ettei hän osaa oikein puhua näistä asioista viesteissä, vaan edelleen kutsui minua luokseen. Ja minä en mennyt. Koska olin loukkaantunut, ettei hän ilmaissut tunteitaan minulle heti selkeästi. Tämän jälkeen minä aloin tarkoituksellisesti etääntyä hänestä. Ja siinä vaiheessa kun hän alkoi puhua parisuhteesta, niin olin jo siirtänyt ajatukseni muualle. Nyt en tee sitä virhettä. Vaan otan saman asian puheeksi eri tavalla. Pikkuhiljaa. Ja annan hänelle aikaa sen sulatteluun. Annan hänen varmistua siitä, että jos ja kun hän on valmis, niin olen täällä. Nyt vain toivon, että hän ottaisi yhteyttä minuun, jotta saisin prosessin käyntiin. Varmaan lannistun ja peräännyn jos ei hänestä kuulu mitään. Koska jo nyt välillä mietin, että hän on siellä takuulla tapaamassa taas muita naisia eikä edes muista olemassaoloani. Minun pitäisi olla antamatta senkään vaikuttaa minuun, vaan mistään hänen tekemisistään huolimatta sanoa suoraan mitä ajattelen. Se olisi juuri se uusi tapa toimia, jota ilman mikään asia ei ehkä koskaan etene mihinkään. Yritän vielä selittää itselleni, ettei minulla ole mitään menetettävää. Eikä torjumista tarvitse pelätä. Jotta en perääntyisi aikeistani.