Älä sano turhaan ei

Ajoituksemme sujuu täydellisesti maanantaisen lenkin suhteen! Aurinko paahtaa, vaikka aamu oli pilvinen. Päälle saa laittaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna hihattoman treenitopin. Teemme myös pitkästä aikaa perinteisen pitkän lenkin, jossa on paljon nousuja. Ah kulutamme puolitoista tuntia reippaillessa, ihanaa. Lenkin aikana saan karistettua jotenkin ennen sitä orastaneen ahdistuksen ja roniajatukset. Vaihdan fiiliksistäni pari lausetta ystävän kanssa ja hän toteaa, että suunta on oikea, mutta se voi hyvinkin viedä jonkin verran aikaa, että tunnepohjaiset ajatukset laantuvat. Hänkin kertoo vielä päivittäin miettivänsä jota kuta, josta erkani monta viikkoa sitten. Niinpä. Aika parantaa. Kaikki tuntuu taas hieman valoisammalta. Vaikkakin juuri kotiin palatessamme taivas täyttyy pilvistä ja kaikki on synkkää. Täydellistä. Sitä kivempi palata sisätiloihin ottamaan rennosti loppuilta. Syön pienen pasta-annoksen, jonka sekaan lisään chilejä ja supertulista ketsuppia. Lisäksi olen ostanut varalle bulgarialaista jogurttia ja sokeritonta vadelmakeittoa. Tämä tulee olemaan lyhyt viikko, joka saattaa tarkoittaa joko enemmän nestemäistä diettiä, tai enemmän herkuttelua. Sitä ei voi ennakoida. Tehokkaan lenkin jälkeen on ihana asettautua nojatuoliin ja laittaa jotain täysin yhdentekevää, mutta hyväntuulista pyörimään televisioon taustalle. Vaikka en ole katsonut televisiota aikoihin (yli vuoteen) samoin, kuin ennen katsoin, niin tykkään siitä, että se pyörii taustalla auki. Javierin luona vietämme usein aikaa katsellen televisiota. Samoin joskus Ninolla, mutta Ronilla emme koskaan. Myöskään Harri ei omista televisiota. Tulen hyvin toimeen molemmissa toimintaympäristöissä. Voisin luoda tulevan arkeni minne varmaan vain, kunhan pääsisin tasapainoon tunne-elämässäni. 

Olen tutustunut paljon viime aikoina mindfullnessiin ja hetkessä elämisen saloihin. Siihen, miten kontrolloimalla omaa mieltään voi kontrolloida omia tunteitaan ja olla jäämättä niiden loukkuun. Myös tässä hieman kevyemmässä psykologisessa artikkelissa käsitellään aivan samoja asioita. Eli teema on nyt paitsi hyvin pinnalla, on siinä varmasti jotain perääkin. Tiedän, että on. Aion jatkaa asian tutkimista. Vaikken olekaan vielä päättänyt, että jatkanko aloittamaani verkkovalmennusta koskien NLP:tä. Minusta vaikuttaa siltä, että koko kurssi perustuu joskus kauan sitten nauhoitettuihin äänitteisiin, jotka varmasti ovat toki ihan päteviä, mutta olisin ehkä itse kiinnostuneempi interaktiivisemmasta otteesta. Olen opiskeluut paljon verkkokursseja, joihin kuuluu vahvasti asioista keskustelu ja omien näkemysten jakaminen muiden kanssa. Silloin oppii parhaiten. Ja myös motivoituu enemmän, kuin passiivisesti nauhoitettua puhetta kuuntelemalla. Mutta mietin asiaa vielä. Illalla juon pari lasillista raikasta viiniä ja otan rennosti. Jutustelen Javierin kanssa, joka keskustelun päätteeksi toivottaa kauniisti hyvää yötä. Katson jotain tartuntatautielokuvaa, joka on melko realistisen oloinen. Väsyn ja menen ajoissa sänkyyn. Herään yöllä luulemaan, että viestittelen Singhin kanssa. Outoa. Mutta muutoin nukun hyvin. 

Aamulla olen helpottunut etten tällä kertaa törmää työmatkalla kehenkään työtoveriin, kuten aiempina edellisenä päivänä. Kun näen jo kaukaa työkaverin seisoskelevan bussipysäkillä tekisi mieli tehdä uukkari, mutta en tietenkään voi. Vaan joudun ottamaan korvakuulokkeet pois ja sulkea radion ja alkaa puhua aamun säästä ja tulevasta työpäivästä. Pidän työkavereista ja jopa mielelläni keskustelen heidän kanssaan. Mutta en minun aamuinani kun haluan keskittyä musiikkiin ja uutisiin ja omiin ajatuksiini. Omaa aikaa. Palkka ei juokse vielä! Aamupäivällä jutustelen Ossin kanssa päihteidenkäytöstä. Ja ahdistuneisuudesta ja masennuksesta. Siitä kuinka  jotkut lamaantuvat ja pysähtyvät. Lopettavat toiminnan. Ja kuinka jotkut voivat olla sairaita ja ongelmaisia, mutta silti toimia ja suoriutua. Mutta voiko se jatkua ikuisesti? Uskon, että toimiminen on (joiden kohdalla) toipumismekanismi, selviytymiskeino, välttämättömyys. Pysähtyminen ja lamaantuminen olisi tie kohti pahempaa tilaa. Sieltä olisi vaikeampi päästä eteenpäin. Toimimaan. Mutta ehkä ne, jotka ovat jo pysähtyneitä, kun sairaus ja ongelma iskee jäävät helpommin siihen tilaan.Ovat ehkä epäonnekkaampia? Toisaalta riskinä on myös burn out. Siinäkin pitää osata toimia oikein (varata äkkilähtö ulkomaille, juhlia, rentoutua). Olen nyt tässä etenkin kevään aikana tunnistanut oikeasti kärsiväni ahdistuneisuudesta. Sellaisesta, jonka voi diagnosoida. Uskon, että olen aina kärsinyt sellaisesta lievästä kroonisesta ahdistuksesta, joka on kuitenkin vain ollut siellä taustalla. Sellainen, että aina on jokin asia joka on vähän pielessä. Ja jos se asia korjaantuu joka ahdisti eilen, niin keksitään aina uusi ja uusi ja uusi. Lopulta voidaan ahdistua vaikka puolisosta tai kodista tai työstä, jos ei mitään eksaktimpaa valittamisen kophdetta hetkeen löydy. Nyt ahdistuksesta on tullut aktiivisempaa ja vakavampaa. Mutta onneksi ole hakenut siihen apua ja yritän löytämilläni toiminta- ja ajatusmalleilla päästä siitä eroon. Parantaa itseni. Antaa jonkun parantaa itseni. Oppia. Entä masennus? En tiedä. En osaa arvioida kuinka paljon ahdistusneisuus ja masennus liittyvät toisiinsa. Muna ja kana. Mutta tilani on toki lievä ja väliaikainen. Parannettavissa. 

Lounaalle menen taas yksin läppärini kanssa kahvilaan, jossa en saa ihan parasta paikkaa, mutta lähes. Lähipöydissä on monta yksinäistä lounastajaa jotka keskittyvät joko tietokoneeseen tai kirjaan. Harvinaista. Kotoisaa. Ossi kertoo ottaneensa nopeeta. Hänellä on jo loma. Sama se minulle. Toivon, että hänellä on hauskaa. BLING. Olen juuri ahtamassa ihanan tulista salaattiani suuhuni, kun Harri tiedustelee josko voisimme tavata illalla. Ihan kivaa. Ei salamoita juuri nyt, mutta mukavaa. Että on jotain. Joku. Jossain. Kysyn mitä hän haluaisi tehdä, minulle sopii kaikki. Ehkä iltapala tai drinkki jossain. Ei, vaan hän ehdottaa viininmaistelua hänen luonaan. Hmm, siis miksei. Mutta jotenkin sellainen liian nopea eteneminen tuntuu vähän pelottavalta. Ehkä tuntuu jotenkin pahalta jos hän tässä vaiheessa pitää minusta enemmän kuin minä hänestä. Kuitenkin tiedän, ettemme voi tavata tämän jälkeen moniin päiviin, joten sama se. Haluan antaa mahdollisuuden hänelle, ja minulle. En sano ei vain siksi, että olisin ennemmin kylmällä ja ilkeällä Ronilla. En voi sanoa ei siksi, etten juuri tänään ole valmis kaikkeen. Opettelen toiminnan kautta muuttamaan ajatusmallejani, jotka voisivat johtaa tunteiden muutokseen. Pääsen tästä vaiheesta yli. Joo, tämähän voi ollaa kivaakin! Turha ahdistua. Ehdotan hänelle viininjuomisen lisäksi elokuvan katsomista. Ja sanon, että tuon viiniä mukanani. En siksi etteikö hänellä olisi viiniä, vaan siksi, että hänellä on varmaan vain yksi viinipullo, ja ehkäpä haluan enemmän. 

Töiden jälkeen olo on väsynyt, mutta aion tsempata iltaa varten. Täytyy käydä suihkussa ja laittaa ainakin hiukset. Harri viestiikin jo ja haluaa sopia kellonajan tarkemmin. Jep, jep sopii. Ossi kertoo menevänsä huomenna taas katkolle, koska tyttöystävä pakottaa. Sanon että tyttöystävä on hänelle hyväksi. Kerron hänelle, että menen laastaroimaan itseäni treffeille. Hän on kateellinen. Ei se mitään. Ainakin tiedän, että parin tunnin päästä voin keskittyä johonkin aivan muuhun kuin miettimään roneja tai muita. Voin keskittyä maistelemaan viiniä ja katsomaan jotain elokuvaa. Ja sitten päättää fiiliksen mukaan jäänkö vai lähdenkö yöksi kotiin. Tai eihän se mikään itsestäänselvyys ole, että Harri haluaisi minun jäävän yötä viettämään. Mutta jopa tapauksessa en tee mitään väärää. Miksi siis tunnen vähän huonoa fiilistä? Ihan kuin en toimisi oikein? En tiedä, mutta en usko sitä fiilistä. En. Otan matkaani viinipullon ja vissyn. Laitan perusmeikin. Hiukset nätisti auki. Arvon, että otanko päälleni kevyen takin vai vain pitkähihaisen. Nämä on vielä niitä tapaamisia, kun haluaa näyttää jokseenkin laitetulta. Javierilla sitä ei enää tarvitse tehdä. Saan Harrin osoitteen (koska en sitä  tietenkään muista) ja hän iloisena kehottaa painamaan summeria tai pyytämään jos haluan että hän tulee vastaan. Ihan jees, ihan jees. Toivon, että saan hyvän keskittyneen flown päälle. Että osaan nauttia hetkestä ja arvostaa tätäkin mahdollisuutta ja tätä ihmistä. Mutta ihan vain kevennykseksi otan lasillisen viiniä ennen lähtöä.