Hotelliyö ja The End with Javier?

Viimeinkin kotona. Päätä särkee vähäsen. Kuvottava olo alkaa pikkuhiljaa tasaantua. Harkitsen minipäiväunia ennen uutta iltaa. Krapula peittää mukavasti enimmän vitutuksen siitä, että kaikki taisi mennä oikeastikin pieleen Javierin kanssa viimeyönä. Ahdistaa taas vähän kaikki. Mutta onneksi on vasta lauantai. Kaikki on mahdollista. Plaaplaa. Eilisilta oli kyllä todella hauska. Mutta jotenkin on tyhjä olo. Ja harmittaa Javierin menetys. Ei tapahtunut ihmeitä. Vaikka kaikenlaista tapahtuikin. Olen niin ahne ja tyytymätön. Ryhmäkeskustelu vilkkuu, kun tytöt vertailevat olojaan ja suunnittelevat illan tekemisiään. Minulla ei ole sinänsä yhtään energiaa tehdä yhtään mitään, mutta en voi kotonakaan istua. En voi koska fomo. En voi koska en halua olla yksin. Laitan silmät kiinni hetkeksi peiton alla. Syön pienen palan jotain vanhaa pizzaa. Olo paranee.

Eilisiltana istuimme paikallisessa kuppilassa pari tuntia ystävättären kanssa. Nautimme taas puoliksi viinipullotarjouksen ja joku tuntematon mies halusi välttämättä tarjota minulle drinkin. Ystävättäreni uusi tapailukaveri liittyi seuraamme myös. Yritin ottaa yhteyttä Dimiin, Ninoon ja Alexiin, mutta kukaan ei ollut missään! Alkoi tuntua ahdistavalta. Toki Manuel tarjosi yöpaikkaa luotaan, kuten arvelinkin, muttei se lohduttanut läheisyydenkaipuun tunnetta. Kun ystävättäreni lähti viettämään romanttista leffailtaa poikkiksensa kanssa minä hyppäsin kulkupeliin ja lähdin kohti keskustaa vailla suunnitelmia. Menin suoraan kivaan tanssibaariin aikomuksenani olla siellä hetki ja sitten siirtyä jatkamaan iltaa klubille. Ostan juoman ja nappaan iltalehden. Ympärillä on paljon kivannäköisiä porukoita aloittelemassa iltaa. Kello on jo jotain kymmenen. Hyvä fiilis! Ehdin istahtaa vapaaseen pöytään baarijakkaralle, kun viereisestä pöydästä nousee hieman vanhempi leppoisan näköinen mies, joka iskee silmänsä minuun. Hänen katseensa kirkastuu, kun hän rientää luokseni! Iloisena ja englantia puhuen hän alkaa kehua minua ja kyselee mitä siellä teen ja kuka oikein olen. Hauskaa! Joskus tällainen voi olla rasittavaa, mutta juuri nyt se sopii oikein hyvin. Mies on naimisissa ja hän on asunut Suomessa parikymmentä vuotta. Hän on liikkeellä työtiiminsä kanssa. Hän tarjoaa minulle juomaa ja haluaa tietää mitä teen ja kaiken mahdollisen. Tulemme hyvin juttuun, nauramme pian yhteisille vitseille. Olen pian heidän seurueessaan tutustuen muihin, ja nauraen miehen jutuille. Hän alkaa jo olla pien hyvässä humalassa. Tilailemme juomia ja pian siirrymme tanssilattialle! Mainiota! Siinä vaiheessa, kun tanssilattia täyttyy ei ole enää niinkään merkitystä onko liikkeellä yksin vai ystävien kanssa. Tosi usein siinä vaiheessa kadottaakin ne ystävät. Kukaan ei ihmetellyt yhtään miksi olen baarissa yksin. Vaihdamme miehen kanssa numerot. Siis ihan ystävänä. Hän on hauska ja hyvä verkosto. Pidän hänen hieman nuoremmasta työtoveristaan, joka tanssii kanssani ja loppuyöstä kutsuu luokseen. Pidän hänestä, mutta minua piirittää tanssilaittalla toinenkin mies. Sellainen muotitukkainen ja aika nuori. Minua viisi vuotta nuorempi. Tuo hyvässä ammatissa oleva miehen työkaveri halaa minua ja vielä kerran kutsuu luokseen ennen kuin lähtee baarista. En lähde hänen mukaansa vaan jään viettämään iltaa Janin kanssa. Nuoren muotitukka-Janin. Tanssimme ja meillä on kivaa! BLING. Yön pikkutunneilla Javier kysyy mitä teen ja missä olen. Mä oon kännissä, missä sä oot! Olisin silmäräpäyksessä valmis lähtemään hänen luokseen! Mutta otan taas puheeksi suhteemme tilan. Sanon, että en voi tulla jos hän ei voi kommentoida edes jollain lailla välejämme. Hän välttelee asiaa taas. En ole uskaltanut mennä katsomaan viestejämme , mutta muistaakseni hän sanoi, että voi viettää aikaa kanssani viikonloppuisin, muttei arkena. Tämän jälkeen olen jankuttanut jotain aivan typerää ja sanonut hänelle dramaattisesti hyvästit! Baarin sulkeuduttua olemme Janin kanssa pimeällä kadulla ja pian matkalla viereiseen hotelliin. Emme edes harkinneet menoa hänen luokseen. Joo, aika hassua! Mutta Jani varaa meille huoneen, kyselee respasta sviiteistä, mutta hyvää ei ole vapaana. Otamme tavallisen huoneen ja menemme yhdessä hotelliin. Olen saanut tällaisia tarjouksia aiemminkin, mutten ole niihin myöntynyt. Nyt olen varmaan niin seurankipeä, että suostun vieraan ihmisen kanssa hotelliin! Jani on kohtelias kiva ja antelias. Varmaan säädämme jotain ennen nukkumaan menoa, mutta kummankin hyvä humalatila estää minkään kunnon toiminnan.

Aamulla herään Janin kainalosta. Väärä kainalo, mutta kainalo kuin kainalo. Nousen ottamaan buranaa. Kauhea olo! Janilla on vielä kauheampi. Saan itseni ylös ja haluan käydä aamiaisella. Mehua!! Jani ei jaksa lähteä mukaan. Annan hänellekin buranan. Me ollaan ihan luontaisesti siinä. Ihan kuin tällaista nyt vaan tapahtuu tuntemattomien kesken. Ja niinhän sitä tapahtuukin! Olen aamaisella tosi sekavassa mielentilassa ja hyvin pahoinvoivana. Tuntuu, että kaikki muut ovat superfreesejä. Olin tässä ravintolassa viimeksi Ronin kanssa. Keräilen buffetista jotain lautasilleni ja juon pari lasillista omenamehua. Pekoni on hyvää. Viestin Javierille anteeksipyynnön hölmöistä viesteistäni. Hän ei vastaa mitään. Käyn vessassa ravintolassa. Hyvä, niin ei tarvitse käydä hotellihuoneessa! Palaan Janin luokse, joka kuorsaa kovaa sängyssä. Hyppään peiton alle ja nukumme pari tuntia lusikassa. Hauskaa! Pyydämme, että saamme luovuttaa huoneen hieman myöhässä. Olo on niin paha. Nauramme krapulalle ja kertaamme hauskaa iltaamme. Lähdemme hotellista yhtä matkaa ja juttelemme niitä näitä. Minulla ei ole mitään käsitystä hänen oikeasta nimestään. En tiedä hänestä mitään. Mutta kiitti, oli kivaa!

Oloni paranee pikkuhiljaa. Ystävätär on juhlatuulella. Voisin lähteä vaan hänen kanssaan ulos ja katsoa mitä tapahtuu. Rintaa puristaa, kun ajattelen Javieria. En ole kuullut kenestäkään mitään, enkä ehkä jaksa järjestellä mitään. Manuel viestii olevansa ulkona jos haluaisin käydä drinkeillä. Kiva, kiitos ystävä! Mutten ihan vielä ole pääsemässä ylös täältä nojatuolin pohjalta. Tylsää ja mälsää! BLING. Yhtäkkiä Javierilta tulee viesti. Jes! Sydän pompahtaa. Olinkin ajatellut, että jos hän vielä viestii edes jotain, niin aion vielä kerran selkeästi sanoa linjaukseni. Javier kertoo, että hänellä on paha krapula. Voin sanoa samaa. En ehdi sanoa mitään, kun hän yhtäkkiä kysyy haluaisinko tavata. OMG! En tosiaankaan odottanut tällaista. Istun täysin räjähtäneenä ja masentuneena kotona, kun yhtäkkiä saan juuri sen viestin, minkä haluankin. Tavallaan. Vastaan Javierille, että haluaisin kyllä tulla, mutta se ei välttämättä olisi viisasta. Koska jos hän näkee meidät vain ystävinä, eikä minään muuna, niin en ehkä pysty sellaiseen. Hän vastaa ettei osaa puhua tällaisista asioista viesteissä. Ymmärrän joo. Mutta eihän se pidä paikkaansa. Hän on itse näistä asioista puhunut aiemmin. Sanon etten vaadi mitään keskusteluja. Haluan vain edes jotain selvyyttä. Haluan tietää, jos hän jo nyt tietää, että olemme vain kavereita. Hän ei vastaa. Toteaa vain haluavansa viettää kanssani viikonlopun. Koska arkena hänellä ei ole aikaa. Saan uutta energiaa! En vielä tiedä menenkö nyt Javierille vai ulos ystäväni kanssa vai drinkeille Manuelin kanssa. Mutta ainakin jotain kivaa on tiedossa! Olen niin onnellinen siitä, että Javier haluaa nähdä minut. Haluaa olla kanssani, vaikka vain kaverina. Jo se parantaa fiilikseni. Jes, krapula on kadonnut.