still learning

Aika boree. Sellaisia peruspäiviä nykyään nämä arjet. Kesällä vielä jaksoi käydä vähintään parilla arki-iltadeiteilläkin viikossa. Muistan, kun bannasin jossain vaiheessa alkuviikon treffit, kun alkoi olla jo liian hektistä. Nyt on jo ihme jos jaksan edes Manuelilla käydä arkena. Odotan kyllä vähäsen sitä, että kun Javierin tilanne tulee muuttumaan (neuvoni mukaisesti) ja hänen vapaa-aikansa lisääntyy, niin näemmeköhän enemmän! Aiemmin mekin tapasimme arkisin. Kivoja leffailtoja, jolloin joudun lopettamaan illanvieton aina kesken, jotta sain riittävät yöunet seuraavan työpäivän vuoksi, ja Javier loukkaantui kun halusin nukkua. Nyt hän ymmärtää kyllä minua ollessaan samassa tilanteessa. Mutta! Myös valo lisääntyy, kesä lähestyy! Ihan takuulla sitten on taas aivan erilailla energiaa olla aktiivinen ja ulkona arki-iltoinakin. Kävin edelliskesän aikana usein jopa juhlimassa arkena! Ja jaksoin silti ihan hyvin suorittaa työpäivät. Ja se oli hauskaa! Muistaakseni. Ja lenkkeily! Heti kun säät lämpenevät siten että hengitys helpottuu ja tiet ovat kuivat niin otan ahkeran lenkkeilyn taas mukaan rutiineihin. Hyvä odottava fiilis. Tasainen olo. Aikaisempina vuosina olen ihan selvästi kärsinyt pienestä kevätmasennuksesta. Eli valon lisääntyessä myös ahdistuneisuus on lisääntynyt. Auringonvalo on häiritsevää ja ahdistavaa ellei sitten ole tekemässä jotain aktiivista ulkona. Nyt en ainakaan vielä ole saanut moisia oireita. Viime vuonna varsinkin, kun ero oli tuore, pelkäsin kevättä tosi paljon. Mutta tulipas siitäkin näköjään selvittyä. Olen jopa ylpeä siitä, miten systemaattisesti ja tarkasti onnistuin löytämään ja hyödyntämään erilaisia selviytymiskeinoja. En jäänyt kotiin itkemään vaan aktiivisesti tein muutoksia elämääni ja ajanviettooni niin radikaalisti, että olen nykyään aivan eri ihminen. Osittain parempi osittain paskempi. Joku ystävä on sanonut, että se vanha rento kaveri, joka joskus teininä osasi pitää hauskaa, on tullut takaisin. Pipoa on löysätty. Mutta nyt on ehkä taitoja tarpeen mukaan taas jättää villi vapaus taakse ilman, että pipoa tarvitsee kuroa liian tiukalle.

Eilen illalla sain yllättävän yhteydenoton pitkästä aikaa Ronilta! Ihanalta Ronilta. Hän kyseli kuulumisiani ja kertoi omiaan kuvien lomittamana. Sanoi, että kuuli biisin, josta muistuin mieleen. Ihanaa. Minäkin muistan aina hänet, kun kuulen Alokkia, tai meidän muita yhteisiä lempibiisejä. Muistan kuinka hänellä oli suunnitelmissaan hurjia lomahaaveita. Mutta ei hän ainakaan vielä ole minnekään häippäissyt. Hänen viestinsä herätti minussa vain positiivisia fiiliksiä. Ei pistoa sydämeen. Ei kaipuuta. Ehkä pientä jossittelua. Pieni lämmin muisto. Kuvittelin heti hänet työpöytänsä ääressä. Tukka söpösti kiinni ja suu mutrulla. Ne seksikkäät verkat päällä. Hän eleili aina vahvasti käsillään puhuessaan. Silleen vähän ujona. Kivoja muistoja. Olen todella tyytyväinen päässeeni näin hyvin etenemään hänestä. Hulluudestamme. Emmekä ole tavanneet vaikka sitä suunnittelimme 'eromme' jälkeen. Suunnittelimme jatkavamme ihania keskusteluitamme viinin siivittämänä ystävinä. Mutta ajatus tapaamisen mahdollisuudesta riittää. Sitä ei tarvitse toteuttaa. Törmäämme kyllä jos tarkoitus on. Meillä molemmilla on tosi vahva luottamus...hmm...siihen että asiat menevät kuten pitääkin (vaikkei se pohdinnoissani aina näy). Sellainen sanaton yhteisymmärrys toistemme ja maailmankaikkeuden kanssa. Vielä illalla myös Manuel ehdotti tapaamista. Kello taisi olla jo yli yhdeksän. Tosi outoa, koska olin jo aikaisemmin ilmoittanut etten aio enää liikahtaa minnekään. Lähettelimme toisillemme illan ratoksi pari hauskaa videota youtubesta. Kun katsoo noin tuhat Try not to laugh -videota, niin niistä paskoistakin läpistä tulee yllättävän hauskoja illan mittaan.

Aamullakin heti ensimmäisenä saan Manuelin huomentoivotukset. Myös Ossi muistaa minua kirjavinkeillään ja ajoittain yllättävän fiksuillakin kommenteilla. Harmittaa, että lenkkiystävätär on kaukana lomailemassa ja treffailemassa unisia miehiä. En saa kuitenkaan aikaiseksi lähteä lenkille itsekseni, enkä edes jaksa ehdottaa sitä kenellekään muulle. Töissä tutut kiireet. En kuule mitään Javierista, mutta olemme viestitelleen kivasti joka päivä, joten en koe suurta tarvetta tehdä tikusta asiaa. Olen varma, että jos haluan voin tänään vierailla Manulla. En vielä tiedä haluanko. Ainiin! Olinkin unohtanut sellaisen seikan, että olin laittanut viestiä Joonakselle, jonka luona yövyin baari-illan jälkeen edellisenä perjantaina. Ihan vain sellaisen: "kiitti seurasta, toivottavasti toivut darrasta!", ja olenko saanut vastausta? En! Yleensä ihmiset vastaavat jotain. Ehkä häntä hävettää tai ei halua ajatella koko asiaa. Hän vaikutti hyvin kunnolliselta. Noh, mutta ei se asia näköjään minua suuresti liikuta, koska en ollut muistanut koko juttua, ennen kuin aloin muistella että mitä oikein teinkään viime viikonloppuna. Kun tapahtuu paljon niin asiat ja yksityiskohdat sekoittuvat helposti. Todella nopeasti tulee tunne, että jostain tapahtumasta on jo ikuisuus. En voi uskoakaan, että vielä muutama kuukausi sitten olin ihastunut Manuun. En voi uskoa, että reilu viikko sitten olin hotellissa. En voi uskoa, että vain puolitoista kuukautta sitten olimme rakastuneita Ronin kanssa. En voi uskoa, että puolitoista kuukautta sitten Javier ehdotti minulle suhdetta. Huh. Olen onnistunut saamaan sekuntien molekyylit venymään! Valitettavasti vain takautuen, mutta silti. Olen jotenkin tosi iloinen siihen, että olen hyvissä väleissä taas Dimin ja Alexin kanssa. He ovat kivoja miehiä. Ah! Toinen jonka olin jo ehtinyt unohtaa on Nino! En ole hänestä kuullut mitään sen jälkeen kun joskus...hmm...valovuosi sitten vaihdoimme kuulumisia. Meillä oli kuitenkin aika ihanaa viimeksi? Ehkä hänelle on tosiaan tullut muuta ajateltavaa. Kuten minullekin. Se on sallittua, hei. No worries. Tällaista tämä elämä nykyään on. En tosiaankaan usko siihen FUCK YES -juttuun vieläkään. Mielet muuttuu ja kehittyy. Oikea-aikaisuus on tärkeää. Joskus oikea aika ei ole nyt vaan myöhemmin. Ei siis kannata olla liian mustavalkoinen näissä asioissa. Mikä vaan on mahdollista joskus, vaikkei se nyt olisikaan. Ja se mikä nyt olisi täyspotti FUCK YES ei ehkä olekaan sitä enää myöhemmin.

Kuten arvelinkin Manuel ehdottaa tapaamista. Toisaalta voisinkin mennä, se olisi mukavaa. Mutta ehdin sopia jo hieman muuta perheenjäseneni kanssa. Otamme rennosti ja tilaamme pizzaa! Joo, juuri kun olen kieriskellyt huonossa omassatunnossa syömisieni kanssa, niin tilaamme kaksi ihanaa täydellistä smetanapizzaa. Alan heti ajatella, että nooooooh, kyllähän minä ehdin sitten taas olla mässäilemättä ensi viikolla. Jopa huomenna voin skipata lounaan. Ei se niin paha ole. Loistavia oikeutuksia ja tekosyitä toisten perään. Mutta toisaalta se on totta. Tiedän, että saan pari ylimääräistä kiloa karistettua helposti, jos nyt tämä viikko tulee vähän kalorisemmaksi kuin useammin. BLING! Home delivery! Syön kahdesta eri pizzasta yhteensä puolikkaan pizzan verran, ja olen aivan ähkyssä. Päälle sopii mainiosti lasillinen (tai kaksi) uudesta valkkaripullosta kera Monty Pythonin. Ilmoitan Manuelille ilosanoman pizzasta ja tunnen vähän huonoa omatuntoa siitä etten mennyt taaskaan. Vihjaan että ehkä huomenna, jos hän ei ole kiireinen perjantaiaamuna. Pian on jo taas viikonloppu! Huih.