Manulleko sittenkin

Tällä kertaa se olinkin minä, joka oli jossain muualla yöllä. Heräsin pariin eri kertaan aivan hiestä märkänä ja mietin miten noloa on hikoilla sillä tavoin jonkun toisen sängyssä! Yöpaitani oli ihan nihkeä ja yritin löyhyttää peittoa viilentääkseni oloani ja sänkyä. Nousen aina istumaan ja katselen huonetta jossa olen. En aina tunnista sitä. Pohdin kuumeisesti miten olenkaan päätynyt vieraaseen paikkaan tai miten joku on löytänyt minun luokseni. Kuitenkin joskus se, että näen tuttuja huonekaluja tai vaikka kissani, saa minut havahtumaan todellisuuteen. Toisella kerralla herään aivan täydestä sikiunesta ja aivan yhtä hikisenä. Haistan paniikissa yöpaitaani ja olen taas nolostunut. Vilkaisen kelloa. Se on vasta puoli kaksi. Havahdun tyytyväisenä varhaiseen kelloaikaan ja jatkan uniani. Näen eläväistä ja pitkäkestoista unta siitä, että olen jossain monipäiväisessä tapahtumassa. Joko hotellissa tai laivalla. Ja siellä tutustun uusiin kivoihin ihmisiin ja joku tosi kiva nuori mies viettää kanssani aikaa ja kävelemme käsi kädessä tapahtumassa ravintoloissa ja musiikkia kuuntelemassa. Tunnen jännitystä ja intoa! Mutta valitettavasti vain unessa. Sivuhuomautuksena, eikö olekin häiritsevää, kun tuossa unikuvassa pariskunta näyttäisi makoilevan pelkän paljaan patjan päällä!

Tiistaiaamu ei ole innokas. On edelleen sellainen epäselvä olo. Tylsistyttää ettei ole mitään kivaa tiedossa. Vaikka toki varmaan pian onkin! Mutta tämä on rehellinen tuntemukseni. Olen tullut liian vaativaksi ja normipäivä on tylsä päivä. Ei se mitään. Osaan selittää itselleni tämän asian ja sanoa tylsyyden ja ahdistuksen äänelle, että turpa kiinni. Nyt ei ole mitään sen kummempaa tapahtunut. On vain jäänyt tapahtumatta. Työpäivät kuluvat uskomattoman nopeasti. Heti kun on selvinnyt maanantaista niin loppuviikko teleporttaa itsensä tuota pikaa perjantaihin. Mutta ennen sitä täytyy silti suorittaa nämä välipäivät. Kai ne lentävät ohi itsestään niin kuin yleensä. Lounasaikana pohdin haluaisinko mennä Manuelille kylään. Mietin, että kertookohan Javier miten tänään eräs erityinen työjuttu on sujunut. En aio kysyä itse. En ainakaan vielä tänään. Lounastauolla saan hoidettua näppärästi apteekkikäyntini, vaikka koko työpäivä on täynnä erilaista toimintaa. BLING. Iltapäivällä Ossi lähettelee tavanomaisia viestejään ja selfieotoksiaan. Hän on lomamatkalla. Vaikka hän mokasi treffimme lähes totaalisesti, niin silti minusta on ihan hauska olla hänen kanssaan yhteyksissä. En tuomitse ketään yhden tapaamisen perusteella. Sellasta sattuu. Myös Manuel ottaa yhteyttä iltapäivällä hauskan videon merkeissä. Olen vähän iloisempi ja sosiaalisempi kuin aiemmin keskusteluissamme, joten kysyn itse häneltä onko ilta vapaana. Hänellä menee myöhään tänään, mutta olisin tervetullut. Tai ehkä vähän aikaisemmin huomenna. Joo, miksei. Nyt olen ollut riittävän etäinen riittävän pitkään. Ei minulla ole ketään missään. Joten miksen tapaisi Manuelia. Se voi piristää oloani. Lupaan ilmoittaa kumpi ilta sopii paremmin. Hyvä. Olen ihan tyytyväinen tähän.

Istuskelen pitkän työpäivän jälkeen kotona edelleen tylsistyneenä. Javier ei viesti. Nino ei viesti. Dim ei viesti. On tiistai. Vasta tiistai! Huominen on huomenna. Silloin voi jo suunnitella viikonloppua, silloin voin tehdä itse aloitteet myös. Ei hätää. Alan kallistua yllättäen sille linjalle, että voisin tavata Manun tänään. Hän on kotona vasta myöhään, mutta lupasi lämmittää saunan jos tulen. Ja olisi kyllä saunan tarpeessa! Hänen luokseen voin mennä nuhruisena ja hypätä suoraan suihkuun. Hän on hyväksynyt minut aina kaikkine epäviehättävyyksineni. Ehkä se sitten on sitä oikeaa ystävyyttä. Laitan taas facebookin pois päältä. En tiedä miksi. Ehkä haluan vaikuttaa kiireiseltä. Ja sitä paitsi Javier on usein aloittanut keskustelun juuri silloin kun olen kiireisenä muualla, enkä notkumassa läppärilläni odottamassa hänen yhteydenottoaan. Varmaan siksi haluan yhtäkkiä mennä Manullekin. Jos sä et odota mua niin en mäkään sitten odota sua! Hahaa, mullakin on muuta seuraa! Elättelen silti vieläkin toiveitani Javierin suhteen. Sisimmässä vihlaisee kun mietin hänen ilmettään ja söpöä tapaa lausua eräs konsonantti. Ärh. Lievitän menetyksentuskaani sillä ajatuksella, että hän haluaisi perustaa perheen sekä pitää option auki threesomelle parisuhteessakin. Ehkä se ei olisi minua varten. (mutta voisi olla) Juon lasillisen puolikkaasta valkoviinipullosta. Tämä viini on hyvää! En tiedä miksi oloni on näin rauhaton. Käyn huvikseni tarkistamassa miten keskustelumme oikein oli mennyt silloin perjantaiyönä. Olin aika taitavasti ja neutraalisti kirjoittanut, että haluaisin selvyyden väleihimme, ja haluaisin, että hän miettisi ja kertoisi tarkoittiko niitä juttujaan edellissunnuntaina. En halua taas joutua samaan tilanteeseen kanssasi tunteideni kanssa kuin viime vuonna jos ei ajatella samoin. Hän vastaa: ai nyt keskellä yötä?? Palataan asiaan. Ja sen jälkeen hän ei ole ottanut asiaa esille. Mutta kyllä seuraavana päivänä kysyi kuulumisiani. Mutta eikö ole hänen tehtävänsä nyt ottaa Kissa Pöydälle jos haluaa? Hän on tosi hitaasti lämpenevä ja vaikea tunteiden kanssa. Ehkä hän taas joku päivä on herkällä tuulella ja alkaa puhua näistä asioista. Jos vain olen kärsivällinen ja keskityn muuhun. Kuten silloin viimeksikin, kun hän niin teki. Noin kuukausi sitten. Kun torjuin hänet. Ihan vain muistin virkistykseksi ja itseni kiusaksi kuva alla. Voi vittuhhhh. Onkohan mitään enää tehtävissä? Olinpa typerä.

Ihana biisi kyllä tullut taas pojilta:

Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa

Mut mietin aina sua kun joku muu mua koskettaa

Mut näil mimmeil ei oo samaa lämpöö, ei oo

Tai ehkä oon viel liikaa sussa kii 

Ehkä typerintä tässä koko jutussa on se, että voisin näitäkin lyriikoita aina vuoroin laulella ties kenelle. Hohhoijaa. Mutta tottahan toi on: Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa. Kaikista tilanteista on selvitty! Ainakin joten kuten. Tänään kyllä taas hetken ajattelin Carlosia. Ihanaa tyyppiä, josta en edes aluksi välittänyt, ja jota tapailin vain muutaman kerran kesällä. Vieläkin minulle on yhteinen polaroid-valokuvamme jossain laatikon perällä tallessa muistuttamassa maailman ihanimmista auringonlaskutreffeistä. Kyllä hän vielä saa minussa jotain fiiliksiä aikaan. Toisin kuin alkukesän Niko tai jotkut muut, jotka olen jo kenties unohtanut. kokonaan Ehkä joku ajattelee minua kaiholla, että olin se joka jäi mieleen, mutta minua ei kiinnostunut. Ehkä moni on unohtanut minutkin. Sellaista tämä näköjään on. Ehkä onkin hyvä, että on vielä niitä lämminverisiä ratsuhevosia.