Ystävänpäivä

Vielä kahdeksalta illalla maanantaina Manuel yrittää ehdottaa, että menisin hänen luokseen, vaikka olen juuri valittanut kuinka väsynyt olen. Se on minusta vähän outoa ja ehkä ajattelematonta, sillä minun luotani on kuitenkin hieman vaivalloista matkata hänen kotiinsa. Minulle tulee entistä huonompi omatunto, kun hän sen sijaan, että ehdottaisi tapaamista kerran päivässä, tekee sitä näköjään nykyään kolme kertaa päivässä. En usko, että hän tekee ehdotuksia huomiselle! Suomalaisessa kulttuurissahan se on ystävänpäivä, mutta hänelle - ja monelle muulle tapailemalleni miehelle - se on rakastavaisten päivä. Tokihan jos itse oikein innostun niin saatan ehdottaa kaveritapaamista. Hän nimittäin jo ilmoitti olevansa yksin huomenna. Itse kerroin harkitsevani kylpylätarjouksen hyödyntämistä, mutta epäilen, että kukaan ystäväni lähtisi arki-iltana mukanani lillumaan. Olisipa ihanaa saada joku treffikutsu ystävänpäiväksi, mutta aika hiljaista on! BLING. Kesken illan saan viestin vielä Javierilta! Heti sydämeni sykähtää. En odottanut häneltä yhteydenpitoa! Hän kyselee päiväni kulusta ja kertoo omasta. Sanoo, että kaikki oli täydellisesti, kun hän pääsi kotiin. Huh, iisisti. Vaihdamme kivat normaalit viestit. Oloni heti ilostui! Mutta en voi odottaa nyt mitään, koska kyllähän hän minulle viesti edellismaanantainakin ja hiljeni sitten (welcome pessimismi!). Saan illan aikana myös viestejä Johnilta ja Ossilta. Karrista tai Dimistä en ole kuullut pariin päivään mitään. Ei se mitään. Otan illan ratoksi viimeisen lasillisen auki jääneestä viinipullosta. Taitaa olla torstaista? Onkohan se vielä juotavaa. Ei ole pitkiin aikoihin lojunut avattua pulloa juomatta näin kauaa. Minulla on närästystä. Toivotamme Javierin kanssa toisillemme hyvät unet. Saan silmäniskuhymiön. Milloin sitä oikein käytetään? Flirtti? Harvinaista ja hyvää herkkua.

Alla ehdottomasti yksi lempparibiiseistäni, ja nyt vielä sopii teemaankin loistavasti. Sä olet mun ystäväni, nimesi on yksinäisyys. Ah kaunis. Ihan parasta olisi jos Javier yltyisi romantikoksi ja rohkaistuisi ehdottamaan treffejä ystäväpäivälle! Ai että. Ai miksikö en sitten itse voi sitä tasa-arvon nimissä tehdä? En uskalla.  Toiseksi parasta olisi vaikka yllätysehdotus Dimiltä. Sen jälkeen soisin itselleni kylpylähetken ystävättären parissa. Mutta todellisuudessa olen kyllä ihan hyvin valmistautunut viettämään täysin tavallisen illan kotona. Uskoisin kyllä sittenkin, että Manukin saattaa ehdotuksen tehdä. Ja varmaan korostaa, että ihan kaverina vain. Heh. Illalla nukahdan puolen yön aikoihin helposti. Lakanat pitäisi jo varmaan vaihtaa taas. Mutta en ole jaksanut. En nuku niin paljon kotona. No joo. Keskellä yötä herään aivan sekaisena. Ehkä enemmän kuin ennen. Silmäni ovat auki, mutta kuulen, kun joku mies puhuu minulle. Ihan selvästi. En muista enää mitä hän sanoi, muttei mitään pahaa. Kuulen sen ihan selvästi moneen kertaan. Nousen sängystä ja menen sohvalle ja alan siirrellä sohvatyynyjä ja kysyn ääneen, että kuka siellä. Katselen eteiseen ja uskon, että joku on piilossa. Kissani katsoo minua tosi hölmistyneenä. Havahdun siihen ja palaan sänkyyni. Tämän jälkeen herään vielä puhelimeni piippailuun. En avaa edes silmiäni vaan kurotan viereisellä tyhjällä sängynpuoliskolla olevaan puhelimeeni ja laitan sen äänettömälle.

Aamulla olen saanut kuvia Ossilta, sekä jo ensimmäiset aamuviestit Manuelilta. Ihan niin kuin arvasinkin pian hän jo kysyy, että toteutuuko kylpyläsuunnitelmani. Jos ei niin tule kylään, syödään suklaata ja juodaan viiniä! Yhtäkkiä ajatus ei tunnu pahalta. Ja kuten aavistelinkin: kun toivotan Manuelille hyvää ystävänpäivää hän toivottaa takaisin hyvää suklaansyöntipäivää. Hah. Ilmoitan, että tiedän  menoistani paremmin iltapäivällä.  Annanhan tietenkin aikaa esimerkiksi Javierille pimahtaa ja ehdottaa jotain! Vaihdamme ystävättärien kanssa mittavan määrän hauskoja yhteiskuvia sydänten kera. Onneksi Suomessa tämä päivä on Ystävänpäivä, niin voin aidosti olla kiitollinen ystävistäni enemmän kuin murehtia rakkaudettomuuttani. Ossi toivottaa minulle lounasaikaan hyvää Frendinpäivää. Vaihdamme valokuvia ja sisällöttömiä juttuja. Hän on pian palaamassa Suomeen. Myös uusi tuttavuuteni John muistaa minua toivotuksilla (alla)! Mukavaa! Hän on hyvin koulutettu Suomeen uraa luomaan tullut mies. Sellainen oikein mukava. Ehkä vähän dadbodimainen ja leppoisa. Varakas. Kohtelias ja tosi kiinnostunut. Hän on jo ehtinyt kysellä kaikenlaista harrastuksistani lempijuomiini. Kiva saada tällaisia uusia... hmm... mahdollisuuksia. Mutta keneltä oikeasti haluaisin viestin? No tietenkin Javierilta. Hän käy aamupäivän aikana somessa, muttei sano minulle mitään. Päätän, että iltapäivällä toivotan hänelle hyvää ystävänpäivää jollain sopivan neutraalilla tai humoristisella tavalla, jonka ei pitäisi herättää ahdistusta. Ärsyttävää jos hänellä on romanttiset deitit jonkun toisen kanssa.

Syön lounasta omassa rauhassani läheisessä kahvilassa. Palvelu on aika hidasta. Jälkiruoksi ottamani tee ehtii viiletä ennen kuin edes saan tilaamani lämpimän vihannessalaatin pöytään. No ei se mitään. Hoidan työsähköposteja samalla, joten kehtaan ottaa rennosti hetken. Jos ei ihmeitä ehdi tapahtua, niin aavistelen pitkää työpäivää. BLING. Iltapäivällä Javier ehtii ensin! Hyvää ystävänpäivää! Okei, kiva! Hengetön mutta viesti kuin viesti. Varmaan samalla mulle kuin kymmenelle muullekin. Vastaan hauskalla kuvalla ja vaihdamme parit hymiöt. Se on jännä, miten koen taas kaiken yhteydenpidon mahdollisimman pessimistisesti. Olen joskus palannut katsomaan jotain (selvinpäin suoritettuja) keskusteluja ja saanutkin ihan eri käsityksen jälkikäteen. Olen siis selvästi itse hetkessä sidottu epäilyksiin ja pettymystenodotteluun. Javier myös myöhemmin iltapäivällä mainitsee ohimennen jonkun kuivan työjutun johon vastaan asiallisesti ja kysyn oliko hänellä tänään lyhyempi työpäivä (vinkvink!). Äh! Mitähän tällaisen tilanteen purkaminen vaatii? Odottelenko vain, että hän aktivoituu? Kyllä varmaan, koska itsehän olen viimeksi tehnyt aloitteita keskusteluille ja sain vakuuttelua siitä, kuinka kiireinen hän on arkisin. Joten olisi minulta idioottimaista vihjailla tapaamista arkeen. Tai mitään muutakaan. Eikö kissapusunaama ole jo riittävä info siitä että Heyyy I'm availableee!  Ja vielä Forever Alone -sydänkuva! Oon tehnyt nyt osuuteni, nih.

Työpäivän jälkeen olo on ärsyttävä. Ei nyt varsinaisesti muusta syystä, kuin siitä etten saa sitä mitä haluan. Eli Javierilta kutsua luokseen. Olen tottunut siihen, että minua kohtaan ollaan aktiivisia ja suoria. Tapaamistani halutaan ja toivotaan ja pyydetään. Siksi en osaa kunnolla suhtautua tällaiseen. Ehkä siksi, että osaan kyllä ottaa sen aktiivisemman roolin kun tapaamme, mutta en osaa taipua ehdottelemaan ja viestimään toiselle. Se on aina ollut vaikeaa. Roninkaan kanssa en tehnyt juurikaan suoria ehdotuksia, mutta selviä vihjailuita. Kesti ikuisuuden, että rohkenin ehdottamaan aikanaan tapaamista Manulle. Ainoa jolle olen nyt suoraan sanonut, että tavataan joku päivä on Dim. En vaan uskalla, en vaan osaa. Vaikka olen päättänyt sitä harjoitella niin jokin stoppaa. Lähetän Manulle myös hauskan itsesäälisen ystävänpäiväkuvan. Hän reagoi heti ja varmistaa tulisinko kylään. Kyllä saatan tullakin. Jos tulen niin tuon viiniä. Annan vielä piiiiiiienen mahdollisuuden muille optioille, mutta Manun seura on parempi kuin ei mikään juuri tänään. Myös mukava ja kohtelias John, joka on kotoisin meren takaa, juttelee niitä näitä ja kyselee minusta kiinnostuneena edelleen. Joo, hän on mukava. Voisin hyvin käydä hänen kanssaan drinkeillä joku kerta jos ei muuta ehdi tapahtua. Mutta oikeastaan nyt mikään muu ei jaksa riittävästi innostaa kuin Javier. Taas kerran olen ajautunut tähän tilanteeseen. Huoh.