Siispä olin jo ehtinyt otsikoida edellisen postaukseni otsikon "Hotelliyö ja The End with Javier". Hetkeä myöhemmin hän haluaa tavata. Lisään kysymysmerkin otsikon perään. Mitä ihmettä? No, ainakin sain loistavan tilaisuuden lauantai-iltana kirjoittaa Javierille kaiken mitä mielessäni on. Kirjoitan hänelle, etten halua tavata niin usein jos olemme pelkkiä kavereita. Haluan jotain selvyyttä! En pysty tällaiseen ilman tunteita! Hän ei osaa kommentoida mitään. Hän toteaa, että aihe on liian vaikea käsiteltäväksi viesteissä. Vaikkakin noin viisi viikkoa sitten hän itse todistettavasti puhui hyvin vakavia asioita minulle viesteissämme. Aikeemme menevät siis oikeastikin ihan ristiin. Javier sanoo, että halusi viettää viikonlopun kanssani (kuvakaappaus edellisessä postauksessa). Miksi sitten otat yhteyttä perjantaiyönä, etkä juurikaan kommunikoi arkena? Tuolloin yöllä kysyin häneltä samaa ja sain samaa selittelyä siitä, ettei hänellä arkena ole aikaa, vain viikonloppuisin. Pyysin häntä lopettamaan booty-callit minulle. Ja vielä sen jälkeen hän ehdottaa tapaamista. Ja vielä aika varhain illalla. Eli se ei voi olla pelkkä booty-call? Vai olenko vain idiootti? Haluaisin kovasti mennä hänen luokseen, mutta vastaan, etten usko sen olevan fiksua. Annan hänelle vielä yhden mahdollisuuden ja sanon: "Kerro, jos olet sitä mieltä, että minun nyt oikeasti kannattaa tulla. Muutoin lähden ulos ystävien kanssa". Kommunikointimme on tosi vaikeaa juuri tänään. Hän ei kykene sanomaan mitään suoraan. Saan emojinaamoja vastaukseksi lähes kaikkiin kysymyksiini. Vai olenko ainoa jonka mielestä vastaukset eivät ole selviä? Turhautuneena päätän lähteä läheiseen pubiin tapaamaan ystävätärtäni ja hänen uutta poikaystäväehdokastaan.
Ystävätär ja hänen boyfriendinsä ovat hyvällä tuulella. Se tarttuu minuunkin! Manuel ehdottelee edelleen tapaamista, mutta en nyt ole samoilla kulmilla. Hän kertoilee tekemisistään minulle pitkin iltaa. Tilaamme ystävän kanssa muutamat siiderit ja puran epätietoisuuttani Javierin kanssa heille. Näytän käymämme keskustelut ja ystävättäreni on sitä mieltä, että Javier on selkeästi viesteissään vihjaillut, että haluaa minut sinne, muttei vaan kykene sanomaan sitä paremmin. BLING. Kesken kolmannen juoman Javier kysyy missä viivyn, enkö olekaan tulossa! Ja kysyessäni, että tulisinko vielä, en saa taaskaan vastausta. En osaa itsekään antaa periksi tällaisessa tilanteessa. Haluan kuulla selkeän kutsun, haluan että minulle sanotaan, että Tule jooko! Kuten hän sanoi pari viikkoa sitten. Mutta hän osaa nyt taas taitavasti kääntää kaikki päätökset minulle. Tiedän jo että päädyn hänen luokseen kuitenkin. Mutten näin helpolla. Siirrymme pienen seurueemme kanssa klubille. Kello käy jo puolta yötä. Meillä on hauskaa! Vaihdan pikkuviestit Roninkin kanssa. Juttelemme ja tutustumme toisiimme kaverin uuden kundin kanssa, juomme parit juomat lisää. Javier viestii taas. Tartun tilaisuuteen ja kysyn tuleeko hän avaamaan oven, jos vielä tulen. Vaikka vain suoraan nukkumaan. Hän lupaa avata.
Menen taksilla hänen talolleen. Hän ei ole vielä nukkumassa, vaikka sanoikin ehkä olevansa. On niin kiva mennä hänen luokseen. Hän on niin kivan näköinen yövaatteissaan. Hyppään heti hänen viereensä sänkyyn. Juttelemme iloisessa ilmapiirissä kepeitä kuulumisasioita. Emme mitään vakavaa. Se on liian vaikeaa. Myös minulle. Ja heti kun näen hänet, en oikeastaan koe suurta tarvetta vakaville keskusteluille, tai sitten en vaan oikeasti osaa näitä juttuja itsekään. Tai oikeastaan kyllä puhumme siitä, miksen tullut aiemmin. Sanon, että odotin häneltä selvää kehotusta tulla, koska olin puhunt hänelle niin paljon omista ajatuksistani. Hän vastaa, että hän on odottanut minua luokseen jo iltakuudesta alkaen, kun kutsui minut ensimmäisen kerran luokseen. Hän sanoo, että eikö se jo tarkoita että hän haluaa, että tulen. No kyllä... Katsomme hassuja videoita puhelimelta. Kerron hänelle viettäneeni edellisen yön hotellissa yksityiskohtiin menemättä. Hän kyselee kuinka montaa ihmistä oikein tapailen, mutta sivuutan aiheen. Huomaan hänen tiskipöydällään kaksi kuivumaan jäänyttä lautasta. Aavistelen ihan oikeasti, että tilanne on ollut se, että hänellä on varmaan ollut jokin tapaaminen perjantai-iltana, joka ei olekaan edennyt hänen odotustensa mukaisesti. Sitten juopuneena hän on taas muistanut minut! Helpon panon? Ja keskellä yötä ottanut taas yhteyttä. Silloin en hänen luokseen mennyt. Mutta kiva, että hän muisti minut vielä krapuloissaankin seuraavana päivänä. Vielä minun typerien viestien jälkeen. En tietenkään voi olla pahoillani siitä, jos hän on tavannut muita ihmisiä. Teenhän minäkin niin. Minäkin voin tehdä niin ja pitää hetken hauskaa, mutta silti voin tuntea oikeita tunteita toista kohtaan. Tähän on tultu. Nukumme Javierin kanssa sylikkäin sunnuntaihin. Näen pienen unenpätkän, jossa olen kotonani ennen kuin lähdin sieltä lauantaina. Keskustelemme edelleen viestein Javierin kanssa. Unessa saan Javierilta pitkän viestin, jossa hän toteaa, ettei oikeasti tarvitse mitään threesomeja tai muita naisia. Hän haluaa sopia nyt yhteiset säännöt ja aloittaa oikeasti seurustelun kanssani. Unessa luen viestit ja muistan sen fiiliksen. Sellainen jännittyneen iloinen ja yllättynyt. Vähän pelokas ja epäuskoinen. Saankohan koskaan keneltäkään vastaavaa viestiä? Olen iloinen herätessäni sieltä, vaikka aika ajoin huomaan ajattelevani, että missä oikein mennään. Javier on minua kohtaan huomioiva. Vilkaisen puhelintani, olen saanut viestejä Alexilta, joka on kaivannut seuraa viideltä aamulla. Lisäksi perjantaina baarissa tapaamani mukavanoloinen mies on laitellut viestiä. Vitsailemme sängyssä Javierin kanssa aamiaispuheilla ja Javier tarjoutuu heti kokkaamaan aamiaisen, kun itse ehdotan, että voisin hoitaa toisen asian. Hän on tosi hyväntuulinen. Ehkä hän oikeasti tarkoitti sitä, että haluaa viettää kanssani viikonlopun. Koska meillä on kivaa yhdessä. Sellaista aika luonnollista. Javier kyselee mitä haluan syödä, kerron pari vaihtoehtoa (koska en halua vaikuttaa avuttomalta tai lapselliselta) ja hän puuhastele keittiössä iloisena. Laitan kumpaakin jokseenkin miellyttävän soittolistan soimaan ja pysyn poissa keittiöstä Javierin toiveesta. Pian hän kantaa ruokapöytään kaksi (tietenkin yhtä aikaa kummallekin!) lautasta, joihin on todella kauniisti aseteltu paistettu kananmuna, pekonia, puuroa, pilkottua banaania, rypäleitä, avokadoa... Lisäksi tuorepuristettua mehua ja toivomaani teetä. Yritin ihan oikeasti ottaa siitä valokuvan, mutten saanut tilaisuutta, eikä Javier tykkää että puhelimia näprätään pöydässä. Kehuin, että annos on kyllä paljon hienompi kuin hotelliaamiaiseni edellisenä aamuna ja Javier ei voi olla hymyilemättä ylpeänä.
Koen olevani hänen luonaan entistä kotoisammin. Olenhan jo pyörinyt siellä enemmän tai vähemmän puoli vuotta. Ja viimeksi hän piti niin perusteellisen saarnan siitä, kuinka en ole vain vieras. Ja kuinka minun pitäisi toimia hänen luonaan kuin kotonani (hänelle kokaten). Joten nousen pöydästä, kiitän ihanasta aamiaisesta (jota en melkein olisi jaksanut syödä loppuun) ja kysymättä tiskaan käyttämämme astiat. Rauhallisesti ja omaan tapaani. Koitan tietoisesti olla oma-aloitteinen ja aktiivinen, mutten muuta toimintatapojani muutoin hänen mielensä mukaiseksi. Javier vaikuttaa tyytyväiseltä. Hänellä ei ole ikinä sotkuista, eikä ikinä pesemättömiä astioita. Hän on varmaan tosi kontrollinhaluinen kaikessa. Siistittyäni keittiön menen hänen luokseen sohvalle ja kysyn, onko hänellä tälle päivälle aikatauluja, jotta tiedän onko kiire. Ei missään tapauksessa! Sanoo Javier. Ollaan vain ihan rauhassa. I'm happy. Hän sanoo. Loikoilemme sohvalla musiikkia kuunnellen. Avaan television ja laitan jonkun sunnuntaipäivän leffan pyörimään taustalle. Javier torkahtaa hetkeksi. Sellaista ihan normaalia yhdessäoloa. Juuri sellaista mitä haluaisin tehdä joka viikonloppu. Katsomme väsyneinä leffaa. Javier ei kauheasti koskettele. Joskus ihan ohimennen koskettaa kättä tai ohikulkiessaan taputtaa reidelle. Mutta itse - itselleni poikkeuksellisesti - nojaan häneen ja silitän hänen hiuksiaan. Se on ihan kiva rooli, eikä hän osoita etteikö se sopisi. Javier sanoo, että hän on nälkäinen. Kysyn puoliksi vitsaillen haluaisiko hän minun tekevän hänelle ruokaa. Javier on hyväntuulinen ja sanoo, että kyllä hänkin voi tehdä. Kysyn haluaako hän jo omaa rauhaa. Hänen ilmeensä muuttuu ja hän sanoo, ettei tietenkään halua! Jää, kokataan ja syödään! Menen hänen keittiöönsä ja katson kaappeihin. Ei hänellä ole mitään tarvittavia tarvikkeita ruoan tekemiseksi! Toteamme hyväntuulisina, että lähdemme yhdessä kauppaan. Jes, juuri tällaisesta tykkään niin paljon! Hyppäämme bussiin ja mietimme mitä kaikkea tarvitsisimme. Keräämme ostoskoriin vaikka mitä. Olemme sanattomasti päätyneet siihen, että minä teen ruoan, joten valitsen siihen haluamiani aineksia. Haluan kermaa ja taas sitä tuorepastaa ja sekaan kaikenlaista hyvää. Kassalla sanon tiukasti, että nyt on minun vuoroni maksaa ostokset. Javier ei estä, mutta sanoo ostavansa ainakin osan omista jutuistaan. Yhdessä hyppäämme taas kahden ostoskassin kanssa bussiin ja se on kivaa. Emme puhu koko ajan. Se on sellaista luonnollista hiljaisuutta. Ei yhtään kiusallista.
Javier kantaa bussista noustessamme molemmat ruokaostoskassit. Pysähdymme hänen ovelleen ja hetkeksi Javier pysähtyy odottaen ja sitten toteaa, että Ainiin! Eihän sulla ole avainta. En reagoi tähän mitenkään. Mitä ihmettä? Eihän hän voi noin oikeasti ajatella. Luulla, että minulla olisi avain! Sen on pakko olla joku show. Vihjaileeko hän, että minulla pitäisi olla avain hänen luokseen? Kuten hän silloin kerran toi avaimet käteeni riitelymme lomassa. Hän on joskus sanonut Welcome Home, kun menen hänen luokseen. En oikeasti tiedä. En ymmärrä. Miksi hän on niin ristiriitainen? Javier purkaa tavaroita todella nopeasti pitkin pöytää, josta laittelen niitä paikoilleen. Hän yrittää ohjeistaa, että miten tavarat pitää laittaa, mutten huomioi hänen ohjeitaan jos ne ovat täysin turhia. Kyllä hän kai sen itsekin tietää. Sanon, että voin tehdä ruoan, älä huolehdi! Mutta hän huolehtii. Vähän väliä kysyy mitä tarvitsen ja yrittää ojennella minulle erilaisia välineitä. Pyydän häntä ottamaan rennosti. Sanon, että tietyt asiat voi tehdä monella eri tavalla ja lopputulos voi silti olla hyvä. Joten relax! Tottakai minua jännittää koska hän on niin kriittinen, mutta esitä coolia. Ainoa pieni valitus häneltä tuli koskien sipulin silppuamista. Taas. Mutta pysyn rauhallisena ja sanon, että se ei haittaa jos sen silppuamiseen kuluu vähän enemmän aikaa. Emme ehdi kuolla nälkään. Lisäksi Javier taas kerran huomauttaa siitä, miten seison väärässä asennossa paistaessani ruokaa pannulla. En alistu tuohon vaan seison aivan miten haluan. Suhtaudun hänen juttuihinsa huumorilla. Leikkaan Javierin mielestä tomaattia vaarallisen näköisesti. Naurahdan hänelle, että hänen pitäisi lopettaa kohtelemasta minua kuin pientä lasta. Olen niin huojentunut, että ruoka onnistuu ihan hyvin. Laitan annokset lautasille valmiiksi ja katan pöytään. Javier on tehnyt anjoviksesta pieniä herkkuja ruoan oheen. Huh, kaikki hyvin. Javier sanoo, että ruoka on hyvää ja kiittää minua. Se onkin ihan hyvää! Tiskaan omat astiani ollessani valmis ensin. Hän tiskaa hetken päästä omansa. Luonnollista. Loikoilemme taas sohvalla televisiota katsellen. Toisiimme vähän nojaillen. Alkuillasta alkaa mustavalkoinen elokuva, jota katsomme hiljaisina. Tykkään elokuvista, tykkään ottaa rennosti. Nautin oikeasti olostani. Leffan jälkeen kysyn taas, toisen kerran sinä sunnuntaina, että haluaako hän kohta saattaa minut pysäkille, vai jäisinkö yöksi. Taas Javier katsoo minua suoraan silmiin ja sanoo "Ei, en halua että lähdet". Se riittää. En tiedä mitä siinä lauseessa on taustalla vai onko mitään sen kummempaa kuin sunnuntaiseuran kaipuu. Mutten mieti sitä enempää. Menen suihkuun, jottei minun tarvitse aamulla käydä. Haluan pestä hiukset. Javier toteaa, että voin tehdä ihan mitä haluan. Suihkun jälkeen kapuan pyyhkeeseen kääriytyneenä ilman meikkiä hänen viereensä sohvalle. Katsomme illan Anistonin elokuvan Caken. Se on hyvä. Aina välillä Javier kommentoi elokuvaa ja kääntyy katsomaan minua. Saattaa koskettaa kättä tai tapauttaa jalkaani. Välissämme on sellaista sähköä. Tunnen että hän haluaisi halata tai suudella minua, mutta se ei vaan ole hänelle nyt luontaista käytöstä. Hän ei ehkä vaan osaa.
Menemme yhdessä sänkyyn. Itse olen alasti ja hänellä on paita, kalsarit ja housut jalassa. Ei se haittaa. Halaan häntä takaapäin, kuten usein nukumme. Hän vetää minut usein kiinni selkäänsä. Se on hyvä paikka. Silitän häntä vähän. Pian hän kääntyy ja heittää vaatteensa pois. Kaikki on jotenkin sellaista läheisempää ja fiiliksellisempää. Ihan pimeässä. Hän on varmaan oikeasti kuunnellut mielipiteitäni kysellessään mieltymyksistäni, koska yrittää olla oikein hidas ja hellä. Ja se toimii. Tällaisesta juuri tulee se (keinotekoinen?) tunne ihastumisesta ja rakkaudesta. Ennen kuin hän ottaa minut kainaloonsa ja nukahdamme yhdessä vastaanottamaan arkea, hän vie puhelimemme olohuoneeseen. Ne eivät kuulemma saa häiritä yöllä. Ok, sama se. Painan pääni hänen karvaista rintaansa vasten ja hän halaa minua, kunnes nukahdamme. Aamulla kun hän nousee paljon ennen minua silmäni rävähtävät auki. Mietin, että katsookohan hän puhelintani. Siellä olisi nyt kyllä tosi härskejä juttuja Alexilta. Kuvistakaan hän ei varmaan tykkäisi. Tai onkohan näytölle ilmestynyt jotain pahoja viestejä! En saa enää unta, mutten nousekaan. Odotan, että hän tekee omat valmistelunsa ja tulee sitten halaamaan minua. Ottaa kasvoistani kiinni ja silittää poskiani. Katsoo pimeässä silmiini. Sähköä. Jään yksin hänen asuntoonsa. Makoilen vähän aikaa sängyssä, kunnes nousen katsomaan kännykkääni ja toivon parasta. Hän ei ole ainakaan avannut puhelintani, koska näytöllä näkyy pari viestiä eiliseltä siltä perjantaiselta baaritutulta, sekä perheenjäseneltä asiaankuulumattomista asioista. Huh, ei kai mitään liian pahaa. Ja mitä sitten vaikka olisi? Hänellähän se pallo tässä on. Taas tällä kertaa. Teen aamutoimeni survivalsettini turvin. Pakko ottaa vessapeiliselfie. Olen nopeasti valmis. Hyppään bussiin ja viestin Javierille kaiken sujuneen aamulla hyvin. Hän vastaa hieman myöhemmin hymiöin ja "Kiitos Sukunimi!!". Ei kovin romanttista.
Työpäivän aikana saan kuvia Ossilta sieltä kaukaa kauniista maisemista. Baarissa tapaamani kivan miehen työkaveri, John, viestittelee edelleen niitä näitä. Manuel ehdottelee edelleen tapaamista. Ja Alex haluaisi nähdä tänään (haluaisi että istuisin hänen naamalleen kirjaimellisesti sanottuna). Maanantaina! En varmaan jaksa lähteä yhtään minnekään. Olen vielä fiiliksissä kivasta viikonlopusta Javierin kanssa. Vaikkei minulla olekaan mitään käsitystä siitä, että missä mennään. Mitkä ovat välimme? Mitä se tarkoittaa, että hän haluaa "viettää kanssani viikonlopun", vaikkei sitä ennakkoon minulle viitsi kertoa. Mutta silti osaa sanoa, ettei halua minun lähtevän hänen luotaan. Miksi hän ei kommunikoi kanssani viestein välillä yhtään. Huoh. Olen niin tuhat kertaa koittanut saada ratkaisun tähän. Ja ei taaskaan. Ei vaikka olen suoraan nyt kaiken sanonut. Ei auta kuin jatkaa päivä kerrallaan. Antaa hänelle aikaa selvittää mitä oikein haluaa. Kuitenkin varmaa on, että hän on ollut minusta tosissaan innostunut joskus. Ja hän pitää minusta. Se voisi tapahtua uudelleen. Lähetän Alexille viestin, etten ehdi tänään tavata. Hyvä, se asia pois päiväjärjestyksestä. Jostain syystä kieltäytymiset aiheuttavat minussa huonoa omaatuntoa. Ihan hullua! Ihan kuin minulla olisi joku velvollisuus rampata kutsusta miesten luona. Enkä ole oikein ikinä osannut sanoa kenellekään, jos olen kiireinen jonkun toisen kanssa. Mutta se saattaisi olla siltojen polttelua? Enhän sellaista uskalla tehdä tässä vaiheessa. Aion sanoa Manullekin etten tänään jaksa tulla. Vaikka hän on jankannut sitä jo pariin eri otteeseen. Minun ei ole pakko jos en jaksa. En ole vastuussa hänen vapaa-ajastaan. Silti vähän kolahtaa. Huomenna on Ystävänpäivä! Joskus menneenä vuonna eksäni haki minut autolla töistäni ystävänpäivänä ja pyysi minua antamaan jonkun paperitositteen pelkääjänpaikan peilin välistä. Kun laskin peilin (aurinkosuojan vai mikä onkaan) alas, putosi sieltä välistä syliini kaunis lahjarasia, josta paljastui yksi kaunein rannekoru, jonka omistan. Se on todella kaunis ja miellyttävä muisto. Olen varmaan eromme aikana piilottanut korun pois silmistäni, koska olin ehtinyt unohtaa koko helyn. Ehkä on aika kaivaa se esille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti