Ilta sujui kivasti! Aamulla minun ei edes tarvinnut tarkistella puhelinta, koska railakkaasta menosta huolimatta homma pysyi käsissäni! Hetken joudun kelaamaan lähettikö Dim minulle tosiaan viestin, jossa kertoi lukeneensa juttujani blogistani, ja ettei haluaisi enää olla tekemisissä. Mutta ei, se oli vain unta. Päätä särkee ja otan peruskoktailin lisäksi aamulla kaksi buranaa. Tänään on lauantai! Ei sijaa päänsärylle! Kännykkäni piippailee jatkuvasti, mutten edes vilkaise sitä. En jaksa nyt. Otan itselleni pari tuntia ennen kuin yhtään mietin seuraavia liikkeitäni. Vieressä sängyssä on mäkkärin pussissa nahistuneita ja kylmiä ranskanperunoita. En muista milloin viimeksi olen herännyt viikonloppuna omasta sängystäni moisessa seurassa. Sängyssä maatessa tuntuu kuin olisin vieläkin promilleissa. Mutta tiedän, että tästäkin illasta vielä tulee kiva! Käyn pitkästä aikaa myös vaa'alla. Alle 52 kiloa! Hyvä. Pujahdan takaisin lämpimään sänkyyn.
Eilinen fiilis koheni heti kun pääsimme siirtymään ystävättäreni luota läheiseen pubiin nauttimaan viinipullotarjouksesta. Juoruilumme pääsi täyteen vauhtiin ja kikattelimme viinin kadotessa laseistamme. Törmäsimme tuttuihin joiden kanssa skoolasimme. On ihan parasta olla liikenteessä oman rakkaan ystävän kanssa. Päätimme lähteä keskustaan käväisemään tanssibaarissa ja siirtyä sieltä klubille tanssimaan. Fyysinen oloni oli alkuillasta vielä heikko, mutta kaikki vaivat unohtuivat illan mittaan tehokkaasti! Ja mitä muuta unohtuu? No tietenkin kaikki keksityt viestintäetiketit! Jo alkuillasta kyselin Dimin suunnitelmia. Ehkä ulkona myöhemmin! Kiva! Manuel jaksoi vähän väliä tiedustella tekemisiäni ja vihjailla petipaikasta vieressään. Karrin kanssa vaihtelimme drinkkikuvia ja sovimme palaavamme asiaan lauantaina. Hienoa! Ossi lähetteli tapansa mukaan outoja videoita ja puolinakukuvia itsestään pitkin iltaa. Lähetin hänelle takaisin bileselfieitä ystäväni kanssa. Hyvä ja hauska ilmapiiri! Sellainen oikein tosi perjantainen! Menimme Kampin baariin ja ostelimme toisillemme drinkkejä. Torjuimme seuratarjouksia. Tanssimme pienellä tanssilattialla. En edes muistanut minkään tinderin olemassaoloa. No need! Ei ainakaan tänään.
Siirryimme tanssiklubille entistä lennokkaammissa fiiliksissä. Tässä vaiheessa olimme viestitelleet Dimin kanssa ja hän ilmoittaa olevansa myöhemmin myös keskustassa ystäviensä kanssa. Olin myös ehtinyt kysästä Javierilta illan kuulumisia, mutten hän on kadonnut linjoilta. Löydämme heti pari eri seuruetta joiden kanssa jatkamme illan viettoa tanssien ja drinksuja nauttien. Nuoremmat, viattoman oloiset pojat tahtoisivat tutustua paremmin, mutta minua ei voisi vähempää innostaa. Keskityn tanssimiseen ja vastailemaan viesteihin. Manuel on taas aktiivinen ja toivoo, että päätyisin hänen luokseen. Se voisi olla illan viimeinen suunnitelma. Lähetän Ronille hauskan tilannekuvan, joka liittyy johonkin juttuaiheeseemme. Hän vastaa heti sydämin. Toivotamme toisillemme ihanaa viikonloppua sydämellisten pusuhymiöiden kera. Kivaa! Kello on kaksi yöllä. Ilmoitan Manuelille ettei hänen luokseen enää tule julkista kulkuneuvoa. Hän on tosi pettynyt ja pyytää vielä harkitsemaan. En jaksa. Dim kertoo olevansa nyt keskustassa. Mutta viereisellä klubilla! Miksi! Hän pyytää minua lähtemään sinne, mutten löydä ystävääni ja kello on jo niin paljon. Harmittaa, etteivät he voineet tulla luoksemme! Alan tarkastaa aikatauluja, jotta pääsen itse mukavasti kotiin. Laitan ystävättärelleni viestin, että alan lähteä. Dim pyytää, että menisin hänen klubinsa ulkopuolelle, jotta hän saisi edes suudelman. Olen jo ehtinyt kävellä toiseen suuntaan ja kieltäydyn. En kyllä tiedä miksi! Hän heti utelee löysinkö muuta seuraa. En löytänyt, katsotaan jos vaikka huomenna tapaisimme! Hyppään istumaan lämpimään bussiin. BLING. Javier kertoo, että heräsi juuri. Kyselee missä olen ja mitä teen. Aistin, että hän toivoisi, että ilmoittaisin tulevani hänen luokseen. En aio tehdä tällä kertaa ehdotusta. Sen sijaan lähetän hänelle aiemmin laatimani viestin siitä, että hän kertoisi tarkoittiko niitä viime sunnuntaisia puheitaan. Hän toteaa olevansa väsynyt ja miettivänsä asiaa huomenna. Selvä. Fiilikseni on hyvä! Siitäkin huolimatta etten päätynyt kenenkään kainaloon. Olen ollut tosi seurallinen. Pysynyt suhteellisen aisoissa viesteissäni. Vahvistanut välejäni eri ihmisiin. Oli hauskaa!
Kotoa lauantaina herättyäni makoilen sängyssä iltapäivään asti. Buranat vaikuttavat. Kahden jälkeen avaan puhelimeni. Tytöt ovat innostuneet taas ryhmäkeskusteluissa. Tulevan illan suunnitelmat ovat jo täydessä vauhdissa! Ystävättäreni on päätynyt jatkoille niiden nuorten miesten kanssa. Hänellä on hauskaa. Uuteen nousuun! Otan annoksen eilistä ruokaa. BLING. Nino ehdottaa saunailtaa! Oo, yllättävä ehdotus. Mutten halua ehkä saunaan tänään. Totean hänelle olevani vasta kokoamassa itseäni uutta iltaa varten, katsellaan ehkä myöhemmin. Kivaa, että hän ajattelee minua! Manuel on viestinyt aamulla minulle kauniita unia. Heh hauskaa. Javier on monta tuntia sitten kysynyt olenko selvinnyt kotiin. Hah, tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen ollut poissa somesta myöhäiseen iltapäivään asti. Vastaan vain, että elossa ollaan. Pallo on hänellä nyt. Keitän itselleni teetä ja istahdan tietokoneen ääreen. Ystävättäreni soittaa. Hän on matkalla kotiinsa suihkuun jatkoilta ja ehdottaa, että lähtisimme yhdessä muiden tyttöjen luokse. Joo sopii! Siitä voin sitten jatkaa iltaa minne vain! BLING. Roni kysyy miten iltani sujui. Oih, kivaa! Vaihdamme muutamat viestit. Olen edelleen iloinen näistä väleistämme. Alan jo lämmetä ajatukselle uudesta hauskasta illasta. Uskomatonta miten nopeasti voi siirtyä koomauttavasta krapulasta uuteen intoon! BLING. Javier kysyy mitä touhuan. Kertoo nukkuneensa pois univelkoja. Jep, niin minäkin! En vihjaile mitään. En ehdota mitään. Hän saa luvan kommentoida viestiäni. Hän saa nyt antaa ratkaisun väleillemme. BLING. Nino ehdottaa, että jos en ehdi saunaan, niin voisimme viettää leffaillan. Joo, ehkä! Katsotaan katsotaan. Sanon hänelle, että viettämissämme elokuvailloissa ei ole koskaan ollut mitään muuta valittamista, kuin jotkut surkeat leffavalinnat. Hän on samaa mieltä. Nyt laittaudun! Tytöt ja uudet seikkailut odottavat!
Suihkusta päästyäni Javier kyselee suunnitelmistani ja Ossi jakaa taas juttujaan. Hyvä fiilis. Tästä tulee varmasti hyvä ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti