En ole juurikaan ollut tekemisissä koirien kanssa koko aikuisiälläni. Teoriassa olen tykännyt sellaisista söpöistä pikkukoirista, ja haaveillutkin joskus moisesta. Eräs aiemmin tiiviisti tapailemani mies omisti elämänsä pitkälti tällaiselle kuolaavalle ja aivottoman oloiselle pienelle otukselle. Otukselle joka saattoi pissailla ja kakkailla pitkin asuntoa. Joka piti aina ottaa viereen nukkumaan. Samalle tyynylle tai peiton alle. Olihan se tietenkin ihana ja suloinen, mutta muutti hieman mielipiteitäni pienistä söpönnäköisistä koirista. Rakastan eläimiä silti varauksetta, halittavana ja lautasella. En ollut varma mitä ajatella Jackista kun näin sen ensimmäistä kertaa. Iso, eikä ihan niin söpö. Toki silittelin sitä aina tavatessamme ja taputtelin ja juttelin. Mutta vasta pikkuhiljaa tykästyimme toisiimme ihan tosissaan. Ensimmäistä kertaa, kun sovimme Javierin kanssa, että minä voisin ulkoiluttaa Jackin sillä aikaa kun Javier valmistaa aamiaista olin vähän hukassa. Laitoin valjaat ihan väärinpäin ja Javierin ojentaessa minulle pieniä koirankakkapusseja mukaani olin hieman epäuskoinen. Minä? menen kyykkimään jonnekin pusikkoon keräämään koiranpaskaa? Oikeastiko. Mutta olen ilmeisesti ollut sen verran miellyttämisenhaluinen, etten ole näyttänyt epävarmuuksiani liikaa ulospäin. Ensimmäisellä yhteisellä lenkillämme Jack ei irrottanut katsettaan kotiovesta eikä malttanut haistella tienvieruksia yhtään. Jouduin innostamaan sen suurella vaivalla kulkemaan talon ympäri, ja puoliväliin päästyämme se jo kiiruhti ovelle. Menimme tuolloin takaisin sisälle todella pikaisen ulkokierroksen jälkeen. Jack juoksee heti Javierin jalkoihin. Javier heti kysyy ihmeissään, että joko Jack teki kaikki tarpeensa. Selitin, ettei se edes nuuskinut pihaa vaan kiirehti vain kotiin. Javier pyöritteli silmiään ja passitti minut takaisin pihalle koiran kanssa. Kyllä nämä tällaiset jutut vain on ihan uusia, jos ei ole ulkoiluttanut koiraa lapsuuden jälkeen, mutta tunsin itseni taas maailman typerimmäksi ihmiseksi. Selitin ulkona fiksulle ja hyvinkoulutetulle Jackille, ettemme voi mennä sisään ennen kuin se on suorittanut tehtävänsä. Jack kuunteli minua päätään käännellen ja näytti ymmärtävän minua täysin. Hetkessä hän totteli ja minä sain poimia tuotokset pussiin. Onnistumisen fiilis! Tämän jälkeen yhteiset lenkkimme ovat aina vaan sujuneet paremmin ja paremmin. Nykyään joka kerta kun saavun vierailulle Jack rientää minua vastaan innosta pompahdellen ja minua halien ja pussaillen. Meistä on tullut hyvin frendejä.
Jep. Eli kaikesta huolimatta päädyin taas Javierille. En tosin lauantaina, jolloin vaihtelimme viestejä ja yhä selittelin hänelle ajatuksiani mennessäni lasillisille ystävättäreni kanssa. Sanoin, että tiedän hänenkin mielensä ja tunteidensa vaihtelevan. Vitsailemme aiheesta aika suoraan. Saamatta enää uusia kutsuja hänen luokseen päätimme ystävättäreni kanssa lähteä ulos syömään ja tanssimaan. Taas vaihteeksi. Valitsimme kivan ravintolan, jossa saimme tarjoilijalta erinomaista palvelua. Tilasimme blinejä ja leipäjuustoja sekä pullon viiniä. Loistavaa! Tällainen on lähes parasta mitä voi tehdä kun tarjolla ei ole treffejä. On ihanaa kun on ystävä (tai useampikin), jonka kanssa voi tehdä mitä vain. Villiinnyimme tanssimaan ja tutustuimme uusiin seurueisiin tanssipubissa. Ystävättäreni löysi itselleen pian seuraa ja minua alkoi väsyttää aivan tolkuttomasti. En ollut muistanut täyttää kofeiinintarvettani illan aikana! Huikkasin ystävälleni lähteväni nyt kotiin. Olimme jutelleen viestein sekä Karrin että Dimin ja Alexin kanssa, mutta kukaan ei ollut sopivasti liikenteessä. Siispä lannistuneena hyppäsin kulkupeliin kohti kotia. Lähetin viestin Javierillekin: "Ootko kotona, nyt olis unikaverin tarve ja kuljen just kämppäsi ohi". Hän nukkuu, ei vastaa. Saavun siis kotiin ja nukahdan nopeasti sikiuneen. Herään täysin pirteänä kello kuudelta aamulla. Fiilis on kauhea. Ei krapulan vuoksi, vaan siksi että olen omassa sängyssäni. Tunne siitä, että olen aivan väärässä paikassa on tosi voimakas. Miksi ihmeessä kieltäydyin menemästä Javierille eilen! Tyhmä minä! Kauhea katumus. Voisin olla hänen kainalossaan nyt. Ei hän tarkoita olla hölmö minua kohtaan. Hänellä on vaan nyt tällainen kylmempi vaihe menossa. En välitä yhtään kasvojeni säilymisestä. Haluan eroon tästä kauheasta olosta! Siispä kuudelta aamulla lähetän Javierille viestin, että minulla on ikävä Jackiä! Haluan tulla kylään tänään. Sunnuntaita ei lasketa treffi-iltapakkoon. Yhtäkkiä Javier on onlinessa ja vastaa minulle, että miksen ole soittanut yöllä! Hän on ollut nukkumassa, mutta heräisi soittoon. Kysyn voinko nyt tulla. Ennen kuin hän edes vastaa käyn hammaspesulla ja pukeudun puhtaisiin vaatteisiin. Ennen kuin Javier ehtii kieltäytyä ilmoitan että tilaan nyt taksin. Hän vastaa, että soita kun olet täällä. Ah. Olo on epätodellinen. Sain pelastettua tilaisuuden olemalla suora! Kraateri sammuu. Kello ei ole vielä seitsemää aamulla, mutta lähden Javierin luokse. Tunne siitä, että nyt olen menossa oikeaan paikkaan on vahva. Valitettavasti?
Javier tulee minua ovelle vastaan tosi unenpöpperöisenä Jackin kanssa. Hän viittoo, että mennään tekemään pieni kävely ennen kuin menemme sisälle, jotta Jack saa samalla ulkoilun. Halaan Javieria joka ei vastaa halaukseen. Hän koittaa taas olla coolina, mutta leppyy minulle kyllä. Sanon, että olen pahoillani etten tullut eilen. Javier sanoo ettei se mitään. Mutta tiedän, että häntä on ainakin vähän harmittanut. On tosi aikaista. Ehdotan, että menemme vielä nukkumaan. Sisälle päästyämme heitän päällisvaatteet pois tyytyväisenä ja hyppään Javierin kanssa tuttuun sänkyyn (puhelimet pitää jättää olohuoneeseen), omalle tutulle paikalleni, saman peiton alle. Javier ei malta vain nukkua, vaan heittää loputkin vaatteeni pois. Sitten nukumme yhdessä puoleen päivään asti. Olen niin kotiutunut vasten hänen selkäänsä tai hänen kainaloonsa saman peiton alle. Herätessä olen niin tyytyväinen, että herään juuri sieltä. Javierkin on hyvällä tuulella. Halailemme sängyssä. Puhumme taas aamiaisesta. Javier sanoo, että kaapit ovat aika tyhjillään, joten ehdotan kauppaan lähtöä. Mutta Javierin sanoo taikovansa meille jotain sillä aikaa kun menen ulos Jackin kanssa. Sopii! Jack on innoissaan. Palatessani Javier on täydessä touhussa keittiössä. Laitan musiikin soimaan ja odotan, että hän kattaa pöydän (koska ei halua apua). En voi kieltää etteikö minusta olisi ihana tulla pöytään, johon hän on taas kauniisti asettanut paistetut kananmunat, maustetut avokadot, mangoa, sinihomejuustoa, puuroa. Kehun taas hotellitasoista aamiaista ja Javier on tyytyväinen. Otamme koko sunnuntain rennosti sohvalla makoillen. Kun puhumme viikonlopuista Javier heittää, että voi kunpa hän löytäisi helpommin seuraa baareista! Tämä ärsyttää minua vähän, mutta ainahan hän on heittänyt tuota samaa juttua. Javier koskettaa minua välillä ohimennen omaan tapaansa, mutta muutoin pitää huolta omasta tilastaan. Minä olen edelleenkin se hellempi. Sanon, että Jack sentään tykkää minusta eikä pelkää näyttää sitä. Javier nauraa. Käymme kaupassa. Ostamme herkkuja. Hän koskettaa käsivarttani kaupassa ja nojaa minuun jonottaessamme bussiin. Tulemme takaisin ja katselemme elokuvia. Nyt ei edes puhuta siitä jäänkö vielä yöksi. Ei tarvitse. Jossain vaiheessa puolihuumorilla vitsailen siitä, miten Javier ujuttautuu aina sohvan vastakkaiseen nurkkaan. Eikö hän pidä läheisyydestä! Hän yrittää pitää kovan kuorensa, mutta ottaa minut kainaloonsa vähän avoimemmin asian esille ottamiseni jälkeen. Päätän sanoa kaiken mitä mielessäni on. Jottei minun tarvitse taas koko seuraavaa viikkoa miettiä, etteikö hän tietäisi mitä ajattelen. Illalla sänkyyn mennessämme sanon, etten tarkoittanut ettenkö mielelläni viettäisi hänen kanssaan viikonloppuja. Olisi vain paljon parempi saada kutsu vaikka edellisenä iltana, jottei se tuntuisi siltä, että olen aina C-vaihtoehto ja helppo seuralainen silloin kun on tylsää. Javier selittää, että hänellä on niin vähän vapaa-aikaa ettei hän halua tehdä liian tarkkoja suunnitelmia etukäteen. Haluatko vai etuoikeuden kaikkeen aikaani! Hän kysyy. Hänellä on paljon ystäviä, joita pitäisi ehtiä tavata samassa ajassa. Nytkin lauantaina piti hänen kaverinsa tulla kylään, mutta kun hän perui niin sain minä kutsun. Oh, kuinka kiva. Mutta tyydyn tähän. Hän tietää kyllä minun näkemykseni tilanteestamme. Ja hän tietää, että minä tiedän mitä mieltä hän on aikaisemmin ollut. Pariinkin eri kertaan.
Maanantaiaamuna vaihdan viestejä Manuelin ja Ossin kanssa. Fiilis on ihan hyvä. Manuel ehdottaa, että kyläilisin taas pian hänen luonaan. Joo, mutten tänään. Taas mielessäni käy, että voisin tehdä jotain kivaa kotiin päästyäni. Vaikka siivota tai maalata. Mutta toisaalta tiedän olevani niin väsynyt, että todennäköisesti en jaksa tehdä mitään. Päivän mittaan Ossi ehdottaa että lähtisimme parin viikon lomamatkalle eksoottiseen unelmakohteeseen. Hän on menossa ja etsii seuraa. Noh katsotaan lähempänä! Iltapäivällä minua väsyttää jo niin paljon, että silmät melkein lipsuvat kiinni kokouksessa. Lähden kerrankin hieman ajoissa töistä ja juuri kotiin päästyäni. BLING. Javier! Kysyy miten aamuni sujui. Hyvin. Kiitos kysymästä. Ajattelin, että häntä jo alkaa ahdistaa kaikki nämä jutut joista olen nyt ollut ennennäkemättömän suora ja etten kuulisi hänestä mitään vähään aikaan. Joten olen tyytyväinen. Ihan tyytyväinen. Hän kertoo omasta päivästään. Hyvä. Selasin hieman tammikuun alun viestejämme taas. Ihan vain siksi, että varmistan etten ole kuvitellut hänen juttujaan silloin. Ja en ole! Hän on ihan suoraan ehdottanut minulle jonkin sortin sitoutumista. Kuus viikkoa sitten. Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Valovuosi. Niin kuin kaikesta muustakin. Onko valovuosi vielä siihen, että tämä jatkuva karuselli jo pysähtyisi? Muuttuisi vaikka vuoristoradaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti