en pääse takaisin

Nukuin yön heräilemättä, mutta näin taas todella elävää unta. Ronista! Etsin häntä suurista juhlista. Yritin soittaa parin eri kertaa, mutten tavoittanut häntä mitenkään (tämä on tuttu skenaario monista unista ja menneestä elämästä). Panikoiduin ja juoksentelin ympäri jättimäistä juhlatilaa, joka oli rakennettu valtaviin tehdasrakennuksiin. Sitten yhtäkkiä Roni lähetti minulle tekstiviesti "Moiii, ihanaa kun oot yrittänyt ottaa yhteyttä. Oon juuri täällä salissa se-ja-se". Ihana tunne valtasi minut unessa ja lähdin rientämään hänen mainitsemaansa paikkaan. Roni istui siellä läppärinsä kanssa rentona ja kivana. Istuin häntä vastapäätä ja keskustelimme ystävällisesti. Hän kysyi mitä aion tehdä illalla ja sanoin, että lähden varmaan ulos. Hän totesi Jennin olevan tulossa yöksi hänen luokseen. Ja se tuntui unessa ihan kaverilliselta. En tiedä miksi minulle oli ollut niin suuri hätä löytää hänet. Illalla olin onneksi laittanut puhelimeni poikkeuksellisesti äänettömälle. Aamulla sieltä löytyi 26 viestiä Ossilta. Joista suurin osa kuvia, joista puolet hän on jo lähettänyt moneen kertaan. Ossilla taitaa olla villi meno ulkomailla, kun muisti pätkii. Hän innostui illalla suuresti, kun lähetin itsestäni hänelle hänen pyynnöstään selfien. Hän kysyi mitä haluaisin vastineeksi ja pyysin kauniita maisemakuvia. Noh...

Eilen myös pitkästä aikaa joku vanha tapaamaton tinderi aloitti keskustelun. Pian tuo (hänkin latino!) ehdotti viinilasillisia lähipäiville. Keskustelimme kuitenkin lisää ja totesin hänelle, että tuskin olemme sitä mitä etsimme toisesta. Hän oli samaa mieltä, mutta sanoi, että voimmehan silti drinkillä käydä. Ennen en ehkä olisi kehdannut heti kieltäytyä vaan ehkä jopa sopinut lasilliset kaverihengessä. Mutta nyt totesin heti, että turha tuhlata nyt aikaa moiseen, jos ei se kuitenkaan johda mihinkään. Ystäviä minulla on jo riittävästi tällä erää. Ah, helpottavaa. Torstaina taas on hektinen työpäivä, mikä saa ajan lentämään. Saan säännöllisesti viestejä Ossilta, ja päätän lounastauon ratoksi kysyä Ninolta kuulumisia. Hän vastaa lyhyesti ja ystävällisesti. En ota hänestä selkoa. Mutta ei se mitään. Hän ei juuri nyt ole prioriteetti. Javierin ajattelu kirpaisee. Alan kuvitella, että hänellä on varmasti joku uusi löytö johon nyt keskittyy.  Hän on onlinessa lounastauon aikaan ja varmaan juttelee jonkun kanssa siellä. Ärsyttävää! Ärsyttävää, että itse mokasin tämän. Vaikka mistäs sitä tietää mitä olisi tapahtunut vaikka olisimme yrittäneetkin jotain. Turha liikaa jossitella. Ajattelen kotona odottavaa viinipulloa, jonka vielä korkkasin  eilen illalla. Söin myös kaksi keitettyä kananmunaa. Olen syönytkin ihan liikaa viime aikoina. Dimin ajattelu kohentaa oloa aavistuksen verran. Tapaamme varmasti joskus. Harmi, etten ole kovin kärsivällinen ihminen.

Sovimme pitkän lenkin ystävättären kanssa alkuillalle. On pakko, koska nautiskelin taas Manuelilta lahjaksi saamaani suklaata töissä. Lounaaksi söin sen lisäksi yhden vihannesjogurtin (ne on hyviä!). Olo on malttamaton. Haluaisin, että viikonlopulle olisi jotain suunnitelmia, mutta taaskaan ei ole. Ja silloin kun on ollut, ne ovat menneet pieleen. Eli ehkä parempi näin. Ehkä parempi tehdä viimehetken deitit jonkun kanssa tai antaa kohtalon määritellä miten hommat sujuu. Pitkin päivää ajattelen Javieria tavallista enemmän. En tiedä miksi, mutta nyt se luopumisentuska on taas läsnä ja todellista. Töistä kotiin kävellessä taskusta kuuluu BLING. Heti ensireaktiona toivon, että olisipa se Javier! Mutta se on Nino. Hän esittelee kuvien kera ostoksiaan. Kiva, ihan kiva. Heti perään toinen BLING. Ystävätär varmistelee lenkille lähtöä. Joo mennään kohta. Ei oikeita pomppivia pisteitä. Teen kotona ennen lenkkiä pikaisen pasta-herkkusieni-tomaatti-pinaatti -setin, joka on kertakaikkisen herkullista. Olisipa Javier nyt maistamassa tätä! Hän pilkkaa minua siitä etten kokkaa. Mutta kun kokkaan niin teen sen hyvin. Nopeasti ja näppärästi ja itsevarmasti. En hitaasti, kömpelösti ja avuttomasti. Ainakin tutussa keittiössä.

Lenkki on hyvä ja reipas! Ystävättäreni on taas onnistunut bongaamaan itselleen (aika monta vuotta nuoremman) deitin, joka haluaa heti viettää koko viikonlopun yhdessä eikä malta olla tuntiakaan viestimättä. Huohhh! Mutta sehän vain vahvistaa tosiasiaa siitä, että sama voi vielä käydä minullekin (kuten kävikin Ronin kanssa). Tuttuun tapaan menemme pitkän lenkin jälkeen ostoksille alkoon. Otamme tutut viinipullot, punaista ja valkoista. Kassamies on tuttu (ei se superhot), mutta kysyy henkilöllisyystodistukset molemmilta. Arvioimme, että kyseessä on tehostettu seuranta. Lenkin aikana saan viestejä vain Ossilta. Ossilta, jonka viestit eivät tyrehdy koko iltana. Aika kumma, että minulle tulee niistäkin kiva olo. Sellainen, että ehkä hänet pitääkin tavata uudelleen. Eli taasko se sinnikkyys palkitaan? Mitä jos itse alkaisin käyttäytyä noin? Viestisin innokkaana jatkuvasti jotain turhaa ja toivoisin vain tapaamista. Mitä tapahtuisi? Mitä miehet ajattelisivat? Miten Javier reagoisi? Dimille voisinkin huomenna viestiä. Mutta tuollainen yksipuolinen yliaktiivisuus on vaan tosi vierasta käytöstä. Kotiin päästyäni syön loput herkullisesta pastasta ja kaadan itselleni lasillisen punaviiniä. BLING. Ei Javier, höh. Manuel kutsuu taas luokseen. Hetkinen, olin siellä toissapäivänä. Aikamoinen kiire hänellä, en tiedä mistä tuulee. Viestin omaksi ilokseni ja aktiivisuuteni harjoittamiseksi Karrille, jonka kanssa vaihdamme pari mukavaa viestiä. Mutta mikään ei nyt tunnu täyttävän Javierin jättämään aukkoa. Täytyy koittaa korjata asia viikonloppuna.