Moment of truth?

Kuten olin aavistellutkin, heräilin taas pitkin yötä. Tällä kertaa luonani oli Dim. Hän oli yöllä vessassa kun taas heräsin keskellä yötä ja yritin oikein pinnistellä, että onko hän oikeasti täällä vai kuvittelenko. Ja päädyin siihen, että kyllä hän on luonani ja juuri tällä hetkellä vessassa. Siirsin taas puhelimeni yöpöydälle ja pöyhin tyynyä valmiiksi ja panikoin, että onkohan vessa likainen! Hetkeä myöhemmin herään taas ja yritän miettiä, että miten hän on oikein tullut tänne eilen, kun en muista. Sitten herään taas hieman myöhemmin ja hätkähdän, että voi ei! Hän varmaan on lähtenyt jo töihin herättämättä minua! Varmaan kuorsasin eikä hän saanut minua hereille! Aamulla herätessäni olen ihme kyllä taas tässä todellisuudessa. En tiedä miten tällaiset yöt tulevat pidemmän päälle vaikuttamaan vireystasooni, jos ne yleistyisivät näin rajusti. Ehkä minun tosissaan kannattaisi mennä Manuelin viereen nukkumaan? Ehkä me molemmat nukkuisimme paremmin yhdessä. Aamulla olen taas olosuhteisiin nähden yllättävän virkeä. En muista heti alkuun edes stressata tilannettani Javierin kanssa. Se tulee mieleeni vasta myöhemmin. Tarkistan peilin edessä itseäni tarkasti. Läikät ympäri vartaloa ovat edelleen haaleat, jopa haaleammat. Kasvoissa ei näy mitään uusia epäkohtia. Huh. Otan lääkkeeni, allergialääkkeeni ja ehkäisypillerini. Siinä samalla muistan, että tunsin edellisiltana oloni ihan kuumeiseksi ja kipeäksi. Nyt olo on hyvä. Nenä vähän vuotaa. Mutta ei edes mainitsemisen arvoisesti.

Aamulla Manuel taas viestii ensimmäisenä kahvikuulumiset ennen kuin olen edes ehtinyt työpaikalle. Eilisiltana hän viesti minulle hyvät yöt. Manuel kontaktoi minua ensimmäisenä ja viimeisenä. Luulin hänellä olevan runsaasti ystäviä. Juttelimme myöhään myös ystävättäreni kanssa. Hän oli sitä mieltä, että voisin aivan hyvin pyytää Javieria pohtimaan nyt suhteemme jatkoa, jotten jää enempää roikkumaan niin sanottuun löysään hirteen. Pahimmillaan taas ajaudun tilanteeseen, jossa tyrmään muut mahdollisuudet siksi, että elättelen turhia toiveita jonkun suhteen, joka ei ajattele samoin minusta. Siispä olen päättänyt, että lähetän hänelle peruskuulumisviestin myöhemmin iltapäivällä ja jos hän vastaa neutraalisti eikä itse tee aloitteita, niin pyydän häntä ennen viikonloppua vahvistamaan tarkoittiko tosissaan puheitaan siitä, että kokee minut vain leffaseuraksi ja paperiasioiden neuvojaksi. Sitten totean, että voimme jatkaa kavereina ja tavata hieman harvemmin (jos ollenkaan). Jätän lounaan väliin. Olo on vähän sekavahko aamupäivän aikana. Se saattaa johtua tästä sekaannuksesta lääkitykseni kanssa. En välitä siitä. Aivastelen myös vähän väliä. Pystyn silti keskittymään töihin täysillä. Ja aion epärealistisesta ja unenomaisesta tunnelmastani huolimatta pitäytyä suunnitelmassani Javierin suhteen. Viimeinkin tulisi ratkaisu tälle kaikelle! Kehnommassa skenaariossa voisin sitten sopia nollaamista ystävättären avustuksella tai deittailua Dimin tai Karrin kanssa, Ihan piristävä ajatus. On tietenkin mahdollista, että Javier on niin väsynyt ja huonotuulinen, ettei jaksa miettiä koko asiaa. Mutta ainakin sitten pallo on potkaistu hänen nurkilleen. Tai päin naamaa. Toivottavasti en jänistä taas.

Iltapäivällä haen subwaysta puolikkaan tonnikalasämpylän tulisella kastikkeella. Mietin että syön tämän lisäksi vielä illalla jotain. Ystävä ehdottaa lenkkiä jos oloni on kohentunut. Harkitsen asiaa. Fyysisesti olo on melko hyvä. Ei ole vielä tehnyt mieli lähettää mitään viestiä Javierille. Tekee mieli odottaa tai jänistää kokonaan. Tekee mieli vaan antaa olla ja katsoa milloin hänestä mahtaisi kuulua jotain. Vai kuuluisiko koskaan. Miksi minä viestisin nyt, kun edelliseen viestiini hänen reaktionsa oli niin vähättelevä. Näin se kelkka kääntyy pitkin päivää. Mutta kelkkahan saa kääntyä? Sen jos minkä olen oppinut. Viestejä saa laitella. Mutta kelkka saa kääntyä. Sydämiä saa laitella. Mutta sydämet ei merkitse mitään. Iltapäivällä myös jonottelen Kelan palveluun hoitaessani läheiseni asiaa. Siellä vastaa joka kerta eri henkilö, joista kukaan ei tiedä yhtään mitään. He eri tasoisesti lupailevat eri asioita katteettomasti, eivätkä kykene tekemään sille faktalle mitään, että hakemus on odottanut käsittelyä jo 14 arkipäivää. Eli 7 arkipäivää yli lakisääteisen käsittelyajan. Asiakaspalvelun ystävällisyys ei auta, jos puhelinpalvelu on yhtä tyhjän kanssa, kun niihin henkilöihin, jotka hakemuksia ratkaisevat, ei saa mitään kontaktia. Vaikka asia ei suoranaisesti vaikuta minuun niin tällainen ärsyttää minua suunnattomasti. En voi kuvitellakaan miltä tuntuu niistä asiakkaista, joiden jääkaapin sisältö tai vuokranmaksu on kiinni Kelasta.

Töiden jälkeen kirimme vähän hidastunutta lenkkitahtiamme reippaalla kymmenen kilometrin lenkillä ystävättären kanssa. Hengästyn tavallista nopeammin ja voimat ehtyvät nopeammin. Pysymme silti hyvässä vauhdissa. Näytän ystävättärelleni viestin jota olen suunnitellut lähettää Javierille ja hänestä se on tosi hyvä. Hyvä. Lenkin loppuvaiheessa poikkeamme ostoksille tuttuun viinipuotiin, jossa tuttu myyjä myy meille tutut viinipullot. Ihan vain varalle. BLING. Manuel kyselee vointiani. Kerron hänelle pitkästä lenkistä. En tosiaankaan jaksa tänään lähteä hänen luokseen. En sittenkään. Javier on aktiivisena somessa muttei aloita keskustelua. Ärsyttävää. Ei tekisi mieli olla aloitteellinen, mutta ehkä se kannattaa. Kysyn häneltä mitä kuuluu. Syteen tai saveen. Jos hän on tyly ja vähäsanainen niin se jo saattaa riittää minulle vastaukseksi. Heti kun olen lähettänyt viestin minua harmittaa. Olisi varmaan sittenkin pitänyt vain odottaa, että hän ottaisi yhteyttä. No ei voi enää mitään. Sormeni ovat ihan kohmeat vieläkin pitkän lenkin jäljiltä. Kirjoittaminen on kankeaa. Olen kääräytynyt fleecehuopaan ja mietin että ehkä nautin pari lempparipunaviinilasillista lämmikkeeksi. BLING. Javier vastaa olevansa tosi stressaantunut töistä. Sanoo olevansa väsynyt. Kysyy mitä minulle kuuluu. Hän vaikuttaa normaalilta. En halua kysellä häneltä mitään  enempää nyt. Voi hitsi! Plääh.

Jutustelen kaikkea kivaa ystävättären kanssa pitkin iltaa. Sovimme että jos ei muuta niin ainakin käydään muutamilla perjantain ratoksi ja lauantaina ehkä kunnolla juhlimassa. Muutkin tytöt ovat silloin liikenteessä. Manuel viestii taas iltakuulumisia. Kuuntelen Ylex:ää ja saan taas kommentteja juontajalta whatsapp-viestiini. Hauskaa. Manuel ehdottaa taas tapaamista. Vaikka olen suureen ääneen valittanut kurjuuttani ja jopa sitä etten ole käynyt suihkussa. Hän on hassu. Tai jotain. En mene. Fiilis on ihan hyvä. Lieväkin ahdistus ehkä lieventynyt lisää. Olen innoissani viikonlopusta. Koska jotain tapahtuu joka tapauksessa. Olen ollut tosi puolikuntoinen tällä viikolla, mutten anna sen vaikuttaa viikonloppuuni. (Ei, nyt en tarvitse opetusta siitä kuinka ylpeys käy lankeemuksen edellä tai kuinka ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.) BLING. Javier viestii yhtäkkiä  kesken illan mitä on tekemässä ja pyytää taas neuvoa johonkin asiaan. Taidamme olla ihan hyvissä väleissä. Ei silti selvyyttä mihinkään. En voi kiusata häntä omilla tarpeillani nyt kun hän niin avoimesti kertoo omasta vaikeasta päivästään ja muistaa silti kysyä mitä minulle kuuluu. Luovutan siis. Tältä päivältä. Ehkä huomenna. Minulla on loistava viesti valmiina. Ei tarvitse kuin painaa enter. Tällä hetkellä on tosi paljon soitossa itseä koskettavia biisejä. Paska sydän. On my way (kiitos Jani / YleX ;)). Voin olla sun. Sun vaikka hajoat. You don't know me. Liikaa sussa kii. Lights out (too drunk). Pilvissä. Momentumii. Turvasana. Hiihdän. Shape of you. Etsi mut. Just hold on. Jotenkin näistä lyriikoista loistaa se, että moni on ollut samoissa paikoissa ja vaiheissa ja ajatuksissa. Niinkuin vanha kunnon suosikki Papru. Se on lohduttavaa.