I am not interested

Maanantaiaamuna aurinko paistaa ja on valoisaa. Nukun aamuun asti kuin tukki. Ehkä siksikin, että taas tuli valvottua puoleen yöhön. Aamulla haluan keskittyä radio-ohjelmaan ja musiikkiin ja omaan seuraani. Toivon etten törmää työtoveriin matkalla töihin. Mutten voi teeskennellä etten näe häntä pysäkillämme. Plääh. Laitan radion volyymin hiljaiselle ja hymyilen ja tervehdin iloisesti. Syytän maanantaita siitä, että olen vähän tokkurassa. Toinen on niin sosiaalinen. Paljon asiaa, mikä ei voisi minua kiinnostaa vähempää. Nyökkäilen ja kuuntelen aktiivisesti sitä kuinka hyvin lapset nukkuivat viikonloppuna ja miten tuli pestyä pyykkiä. Taas tällainen arkisuus ahdistaa ja ajatus moisesta viikonlopusta ällöttää minua. Harmi, mutten voi sille mitään.  Keskityn siihen ajatukseen, että heti kun maanantaista on selvitty niin helpottaa kyllä. Ja siedän paremmin keskinkertaista arkeakin. Heti aamusta viestin itse Manuelille perinteiset kahviviestit. Minulla on vähän huono omatunto, että hän on ollut niin aktiivinen ja itse torjuva. Kerron myös yskästä josta yhtäkkiä kärsin. Näin lievennän sitä, etten ole häntä tavannut yli viikkoon. Yön aikana olen saanut viestejä sekä Ossilta että Rickyltä. Vastailen heille pitkin aamua. Selviydyn yllättävän kivuttomasti lounaaseen asti. Odotan rasittavampaa maanantaita. Syön saarioisten valmispastasalaatin lounaaksi. Minulla on vähän huono omatunto, koska söin eilen tekemääni herkullista pastaruokaa sunnuntain ratoksi parikin annosta. Ehdotan lenkille lähtemistä ystävättärelleni, joka pohtii onko vieläkään selvinnyt viikonlopusta.

Taas kaikki deittiasiat on ihan levällään. Sen aiheuttama toivottomuuden ja turhautumisen tunne sopii hyvin maanantaille.  Vai johtuuko se maanantaista? Toivottavasti! Voisin viestiä Ninolle, jonka kanssa meillä oli kivaa. Mutten tiedä haluanko. Voisin viestiä ihanalle Dimille, jonka kanssa emme ikinä onnistu tapaamaan. Mutta sekin tuntuu niin työläältä maanantaille. Ehkä huomenna! Voisin viestiä tuliselle Javierille. Mutten ehkä halua olla nyt se aktiivisempi osapuoli, kun jo selvän aloitteen tein viimeksi. Manuel ei enää täytä laisinkaan tätä läheisriippuvuuden ja huomionhakuni tyhjiötä. Sitä mikä rauhoittuu heti kun on tiedossa treffit tai jotain kipinää aiheuttavaa potentiaalista ehdokasta. Siis onhan niitä, mutta jotenkin tänään tuntuu kaikki olevan ihan umpikujissa. Omaksi lohdutuksekseni viestin jotain mukavalle ja fiksulle Karrille. Olinkin unohtanut hänet kokonaan viikonloppuna. Olisinhan voinut tavata hänetkin. No ehkä tällä viikolla. Hyvä. Olo helpottaa vähän. Ystävätär on sitä mieltä, että lenkki voisi tehdä hyvää, ja toinenkin ystävätär ilmoittautuu mukaan! Tämän varjolla syön viimeisen annoksen pastaruoastani töistä päästyäni. Ihan pienen pienen annoksen.

Ulkona on kylmä. Sormet jäätyvät heti kohmeisiksi. Tavalliset sormikkaat eivät riitä. BLING. Javier! Kiva saada häneltä oma-aloitteinen kuulumisviesti. (Jee, hän varmaan sittenkin pitää minusta!!) Mutta voivathan kaverukset viestiä toisilleen kuulumisia. Hän on ottanut ihan tosissaan aiemmin keskustelemamme sijoitusasioihin liittyvät jutut ja on sopinut niitä varten järjestelyaikaa tälle viikolle. Vastaan ystävällisesti mutta lyhyesti. Lenkin puolivälissä myös Manuel kyselee tekemisiäni. En pysty vastata ennen kuin olen ruokakaupassa hakemassa varalle pari hyvää juustoa. En nyt tule vierailulle. En vaikka sinulla olisi kuinka tylsää. Sanon, että olen yhä yskässä. Mikä on totta. Viikonloppuna jo mietin, että sanoisin hänelle etten enää halua harrastaa seksiä ilman tunteita. Se on kuitenkin varmaan se oikea syy miksi hän niin innokkaasti kutsuu minua kylään. Kutsuisi varmaan muutenkin ja hyväksyisi ratkaisuni, mutta onhan se nyt se perimmäinen syy. Hän on mies. Viime tapaamisestamme on kohta pari viikkoa. Mutta en kuitenkaan ota sitä asiaa esille hänen kanssaan. Onkohan myös kummallista ettei Ninosta kuulu mitään? Meillä oli niin kivaa. Muistan kyllä että hän oli aina todella kiireinen. Ja kyllähän hän nytkin minut kutsui luokseen vapaapäivänään. Joten No Worries.  Manuel jaksaa kutsua minut luokseen vielä myöhään illalla. Kieltäydyn, koska en jaksa, ja minulla oikeastikin kestäisi lähteä hänen luokseen ja aamulla tulisi kiire. BLING. Ricky on tooosi imelä. Olisin hyvin iloinen jos joku muu kirjoittaisi minulle tuollaisia juttuja. Mutta ei vaan mene yksiin nämä jutut sitten koskaan näköjään. Tai olenhan saanut pieniä välähdyksiä.

Illalla otan lasillisen valkoista Chardonnayta ja palan vuohenjuustoa. Ihan vain maanantain kunniaksi. Jutustelen Manuelin ja Rickyn kanssa niitä näitä, kunnes laitan facebookin pois päältä kokonaan vähäksi aikaa. Kissani yrittää syödä juustoni, mutta teeskentelee aika hyvin olevansa  vain kiinnostunut sohvatyynystä. Ihanaa maanantai alkaa olla suoritettu. En ole nyt pariin viikkoon ollut niin alakuloinen ja ahdistuskraaterin alistama kuin usein aikaisemmin. Olen tyytyväinen. Myöskään allergia ei ole palannut. Unohdin tänään käydä apteekissa hakemassa ehkäisypillerit seuraaville kuukausille, joten en ole ottanut sitä tänään laisinkaan. Se täytyy ajoittaa huomiselle lounastauolle. Toivottavasti kukaan työtoveri ei liimaudu liikaa seuraani, jotta saan rauhassa käydä asioillani. Oikeasti tietenkin joskus pidän yhteisistä lounaista, sillä olen tekososiaalinen ja tulen helposti toimeen kaikkien kanssa. Kuitenkin olen huomannut, että niin sanotusta omasta ajasta on tullut minulle työpäivän lomassa tärkeää. Jaksan paljon paremmin keskittyä töihin, kun minulla on omat rutiinini.