Tuesday (feat. Danelle Sandoval) - Burak Yeter

Eilen koko illan sekaannuin siitä onko maanantai vai sunnuntai. Katselin vain laiskana Oscar-gaalaa (ja ihmettelin miksei mestariteos Lobster ollut enemmän huomioitu). Ei tehnyt edes mieli lasillista viiniä, vaikka edellisviikolta jäänyt vajaa valkkaripullo lojui yhä lattialla vieressäni. Ja lasikin oli vielä kirjahyllyssä paikoillaan. Ja on vieläkin. Yllättäen yhdeksän jälkeen illalla Javier aloittaa keskustelun! Hän kysyy miten päiväni sujui. Vastaan iloisena ja olen salaa tyytyväinen, että hän aloittaa keskustelun. Hän kertoo omasta päivästään ja sanoo olevansa menossa jo nukkumaan. Vaihdamme pari sanaa sunnuntaista. Hän kiittää kärsivällisyydestäni ja seurastani. Tuntuu vähän typerältä kiitellä yhteisestä ajanvietosta, joten totean hänelle vain, että pidän meidän sunnuntaipäivistä. Kiittämisestä tulee jotenkin sellainen kylmä olo. Että kiitti palveluista, katellaan! En tiedä. Kiitinhän itsekin Dimiä seurasta silloin viimeksi kun tapasimme ja hänkin sanoi, ettei saa kiitellä! Nyt ymmärrän. Saan myös yhtäkkiä ennen iltakymppiä viestin Ninolta! Hän on taas työmatkalla ja viihdyttää minua jutuillansa jostain kaukaa. Kiva, ettei hän kadonnut taas! Ja mielestäni se, että hän ilmoittaa olevansa jossain kaukana tietyn määräajan kielii siitä, että hän haluaa minun tietävän ettei hän nyt ole kuvioissa muutamaan päivään. Etten ihmettelisi sitä. Hyvä. Ihan hyvä ilta. Jopa Manuel toivotti hyviä öitä illalla. Menen jo vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan, eikä ole minkäänlaista ongelmaa saada unen päästä kiinni. Taaskaan.

Tiistaiaamu on huomattavasti kivuttomampi kuin maanantai. Olo on pirteä ja reipas. Töihinkin jaksaa keskittyä aivan eri otteella. Ainoa mikä vähän pilaa hyvää flowta on se, että kun perinteiseen tiistaiseen tapaani menen kivaan lähikahvilaan lounaalle, niin vakkaripaikkani ovat kaikki varattuja ja ainoa vapaa paikka löytyy kahden sellaisen pöydän välistä, joissa on kiljuvia vauvoja. Ärsyttävää. Tämä on kaikkein vilkkain aika lounaspaikoissa, joten hetken aikaa ihmettelen miksi äitiyslomalaistenkin pitää tunkeutua vaunuinensa ja pilttipurkkeinensa kahvioon juuri tähän aikaan. Noh, oikeasti se on minulle ihan yksi lysti. Jos vain saisin rauhallisemman paikan nauttia omasta lounaastani. Tällä kertaa tyydyn vain laittamaan radion astetta kovemmalle volyymille ja keskittymään omiin asioihini. Kuten siihen, että ystävätär ehdottaa lenkkiä pitkästä aikaa alkuillalle. Jes, sopii! Eilisiltana söin tomaattiporkkana -keittoa ja aivan liian monta palaa patonkia. Ja tänään nautin lounaaksi ceasar-salaattia. Lenkki on tarpeen. Istun lounaskahvilassa ja yhtäkkiä katseeni osuu kauempana istuvaan miesseurueeseen. Hah, siellähän on se Late, johon törmäsin alkutalvesta, ja joka sekoili yökerhossa totaalisesti sovittuamme tapaavamme deiteillä lähipäivinä. Kirjoitin siitä kyllä silloin. Hän otti minuun vielä myöhemmin yhteyttä ja ehdotti uusia treffejä ja pyysi anteeksi humalakäytöstään. Sanoin silloin harkitsevani asiaa. Taisin joku viikonloppu kysellä onko hän liikenteessä, muttemme ole olleet sen jälkeen missään tekemisissä. Ihan söpö! Mutta hei, noitahan riittää. Kai. Onhan hän toki teoriassa parhaimmistoa: pitkä, komea, tyylikäs, korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Mutta kääntöpuolena playeri, jännämies, ehkä epäluotettava. Emme moikkaa, koska emme ole suorassa katsekontaktissa. Hyvä.

Töiden jälkeen kävelen kotiin ja huomaan, että selkää särkee. Etenkin kävellessä. Vatsa on ollut vähän huonona pari päivää, ja olen edellisen viikon aikana kärsinyt oudoista paikallisista ihottumista, jotka ovat olleet kipeitä. Lisäksi olen tosi altis virtsatieinfektioille, joista kärsin eriasteisesti vähän väliä. Mutta ihottumasta en ole ajatellut mitään sen kummempaa. Vatsavaivat olen laittanut huonon ruokavalion piikkiin, ja infektioihin olen jo tosi tottunut. Muutaman kerran aikaisemmin infektio on noussut munuaisiin asti. Kaiken lisäksi olen vielä resistanssi tietyille antibiooteille. Nyt pitkästä aikaa googletin munuaistulehduksen oireet ja olin tosi yllättynyt, että siellä mainitaan ihottumat ja vatsavaivat. Soitin terveysneuvontaan ja tiedustelin heidän mielipidettään tilanteestani. Päivystykseen, hus! Plääh. En millään jaksaisi. Mutta toisaalta, jos saan tulehduksen aisoihin heti näin alussa, niin se on myös nopeammin hoidettu pois. Yhden kerran olen tästä syystä viettänyt viikon sairaalassa ja siihen en aio enää ryhtyä. Siispä menen tsekkaamaan millaiset jonot kunnallisessa päivystyksessä oikein onkaan. Olen tosi perusterve muutoin ja olen asioinut lääkärillä varmaan koko elämäni aikana sormillani laskettavan määrän, joista valtaosa liittyy näihin munuaisiin. Mutta ei voi mitään. Kai se on käytävä.