Miksi intoilen hymiöstä

Valitettavasti en saanut eilen tilaisuutta enää kommunikoida Javierin kanssa. Hän ei enää palannut someen koko iltana. Harmi! Valvoin itsekseni taas puoleen yöhön nauttien pari lasillista ihan okeita aika halpaa punaviiniä radiota kuunnellen. Tai sitten kun suora lähetys päättyy kello kymmeneltä illalla niin laitan radion pois ja katselen sivusilmällä televisiosta jotain. Joko elokuvaa tai vaikka Sinkkuelämää -uusintoja ja Affairia sen jälkeen. Sitten käyn iltapesulla ja vaihdan päälleni hihallisen vanhan yöpaidan, joka myöskin pitäisi varmaan laittaa pesuun. Hyppään lakanoihin jotka edelleenkin pitäisi vaihtaa, mutten vaan millään ehdi, kun yleensä istuskelen aloillani koko illan. Ja sitä paitsi lakanat pitää aina vaihtaa juuri silloin kun käy illalla saunassa tai suihkussa ennen nukkumaanmenoa, mutten enää nykyään tee sitä koskaan! Saunon Manulla tai muualla ja käyn suihkussa silloin kun on kiire lähteä heti muualle. Sängyssä näprään ehkä puhelinta hetken, sitten sammutan yöpöydällä olevan lukulampun ja käännän kylkeä. Ei mene montaa minuuttia kun yleensä jo nukahdan. Nykyään se käy tosi helposti ainakin siitä syystä, että valvon sen verran myöhään, että uni tulee nopeasti. Aamulla ensin luulen, etten ole herännyt yöllä säätämään mitään, mutta sitten näen siirrellyn pyykkitelineen (jossa lojuu viikko sitten pestyt vaatteet) ja muistan, että olin yöllä yrittänyt asetella pyykkejä piiloon vierailta. Aamulla puhelimessani on taas viestejä Ossilta, jonka kanssa vaihtelemme viestejä aina vähän väliä.

Ossi on leppoisa ja hauska. Hän suhtautuu omaan mokaansa tosi hyvin. Ja hän on avoimen  innokas ja halukas tutustumaan minuun kun palaa Suomeen ensi viikoksi. Tässä sen taas kerran näkee. Vaikka joku ei olisi mitenkään äärimmäisen kiinnostava muuten, niin se, että hän on jatkuvasti aktiivinen ja positiivinen ja kiinnostunut herättää väkisin myös oman kiinnostuksen. Tällainen voi oikeissa olosuhteissa mennä muutoin kiinnostavan, mutta passiivisen henkilön edelle. Mutta kannattaako käytöstään muuttaa aktiiviseksi ja innokkaaksi jos se ei tule luonnostaan? Sitä olen tässä miettinyt. Tiedossa on tälle päivälle melko tylsä luentopainotteinen työpäivä. Aamupäivällä saan viestejä taas Ossilta, kunnes yhtäkkiä lounasaikaan BLING! Ja yllättävästi se on Dim! Hän ei ole viikkoon reagoinut viestiini siitä, että meidän pitäisi mennä joku kerta drinkille tai vaikka leffaan. Mutta nyt hän kyselee kuulumisiani. Vastaan ystävällisesti mutta mitään vihjailematta. Sen verran olen loukkaantunut hänen mykkyydestään. Sovimme ystävättäreni kanssa lenkin heti työpäiväni päätteeksi kauniiseen auringonpaisteeseen. Raitis ilma tekee niin hyvää tylsän päivän jälkeen.  Käväisemme myös iiiiihan pikaisesti alkossa. Ihan vain viikonlopun varalle. Samalla vierailemme apteekissa, jossa täydennän piristevarastoani yhdeksälläkymmenellä kappaleella. Annosta saa nostaa mielen mukaan. Nice! En ole kuullut mitään Javierista. Manuelin kanssa vaihdoimme pari viestiä. On torstai. Huomenna alkaa taas viikonloppu. Ja tämä on jo miljoonas viikko peräkkäin, kun joudun sanomaan, ettei minulla ole taaskaan mitään suunnitelmia. Aina jotain on silti kehkeytynyt! Joten luotan siihen nytkin. Jos Javier aloittaa kanssani keskustelun niin aion pyytää häntä kertomaan, jos haluaisi nähdä viikonloppuna. Sanon, että kertoisi ajoissa eikä kolmelta aamuyöstä. Onko se tylyä? Pitäisikö minun vain suoraan ehdottaa perjantai-iltaa? En tiedä. En osaa. Ja kyllä. Näin typeriä asioita minä mietin ja näihin analyyseihin aikaani käytän.

Joku kysyi minulta, että miten oikein viitsin ajatella jokaista hymiötäkin keskusteluissani muiden kanssa. No. En minä aina ajattele jokaista hymiötä ja pistettä ja pilkkua, joita toinen minulle viestii. Usein käsitän viestit ihan väärin vaikka kuinka niitä olisin analysoinut. Kuitenkin, edelleenkin tämä sinkkuelämä, tapailuasiat ja parisuhteet ovat minulle nyt niitä mielessä pyöriviä asioita, joita minulla on tarve käsitellä. Siispä jos joku hymiö herättää minussa ajatuksia tai tunteita, niin haluan siitä kirjoittaa ja ikään kuin tulostaa sen asian pois itsestäni ja tallettaa johonkin sen tiedon, miltä minusta juuri nyt tuntuu. Se on äärimmäisen terapeuttista jälkikäteen. Sitten kun olosuhde onkin aivan toisenlainen ja palaan vaikka kuukausi sitten kirjoittamiini juttuihin, niin näen asiat aivan eri perspektiivistä. Muistan taas asioita, jotka olen jo ehtinyt unohtaa. Saan käsiteltyä jotain menetystä / pettymystä / dilemmaa paljon paremmin. Aina välillä haluan tarkistaa jonkin asian ja palaan menneisiin kirjoituksiin ja joskus oikein yllätyn miten olen silloin ajatellut tai tuntenut.  Voin oikeasti nähdä oman kehitykseni tässä prosessissa. Mikä ikinä se onkaan. Erosta toipumisprosessi? Parisuhteen löytymisprosessi? Itseni kanssa elämään oppimisprosessi? Vaikka nämä tekstit käsittelevät pääosin seurusteluelämääni ja siihen liittyviä ajatuksiani, niin ei se tietenkään ole aivan koko elämäni. Tarkoituksellakin oikein paneudun niihin yksityiskohtiin, jotka ovat minulle vähääkään merkityksellisiä, vaikka ne saisivat minut näyttämään typerältä ja lapselliselta. Minun on tarkoitus olla itselleni mahdollisimman rehellinen. Haluan pystyä myöntämään avoimesti sen, jos minun tunnereaktioni on joskus lapsellisen ylimitoitettu. Haluan tallettaa typerätkin ajatukseni mahdollisimman todenmukaisesti. Haluan miettiä ongelmakäyttäytymistäni ja tunnistaa yhä paremmin läheisriippuvuuteni, fomoni, sitoutumiskammoni ja muiden vaivojen  oireistoni, vaikken niille nyt voi tai edes halua tehdä mitään. Joskus voin taas palata näihin juttuihin ja todeta miten kauas olen päässyt. Ehkä. En puhu kauheasti työstäni, josta voisin kirjoittaa varmasti vähintään yhtä paljon kuin yksityiselämästäni. En puhu juurikaan perheestäni, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Siksi, koska en juuri nyt koe siihen tarvetta. Kirjoittaminen on minulle tehokasta terapiaa. Melkein välttämätöntä. Ja siksi tekstit sisältävät asioita, jotka itse itsekkäästi koen merkityksellisiksi.

Otan kotona rennosti. Syön jopa pari karkkia, jotka olen jostain onnistunut saamaan. Tulee melkein heti kuvottava olo. En ole yhtään makean perään. Tulee myös huono omatunto. Onneksi olen sentään tehnyt kaksi lenkkiä tällä viikolla. BLING. Alkuillasta Ricky alkaa purkaa taas omia perheongelmiaan. Vaihtelen hänen kanssaan viestejä ihan keskittyneesti. Hänellä on vaikeuksia eksänsä kanssa, jonka epäilee olevan jo raskaana uudelle miesystävälleen. Ricky on yhä poissa Suomesta. Riittävä välimatka juuri nyt. Kello tulee kuusi ja kaadan itselleni lasillisen vajaasta punaviinipullosta, joka on yhä paikallaan nojatuolini vieressä. Kirjahyllyn reunalla on viinilasi, joka on tainnut olla siinä jo viikon. Parketilla on pari punaviinitahraa, jotka aion pyyhkiä jossain vaiheessa. Olen ollut aina tosi siisti ihminen ja tehnyt asiat heti. Joten voin suoda itselleni pientä lipsumista nyt. Nyt just tähän saumaan. Olen huomannut, että sitten kun on jonkun kanssa asiat hyvin ja sellainen edes vähän varmempi fiilis jostain, niin yhtäkkiä löytyy energiaa ihan uudella tavalla. Se on selitettävissä ihan neurologisestikin. Adrenaliinit, endorfiinit ja dopamiinit lisäävät energiaa! Ja niitä syntyy ihastumisesta. Ja amfetamiinijohdannaisista. Ja extreme-urheilusta. Lenkin aikana minulla oli aika hyvin energiaa. Mietin, että ottaisin maalauskamat esille ja tekisin jotain pitkästä aikaa. Mutta kotiin päästyäni into on laantunut ja olen ihan tyytyväinen tässä. BLING. Javier laittaa yksinkertaisen viestin työasioista! Pum, pum, pum. Sydän heti kiivastuu vähäsen. Vastailen iloisena ja kannustavana. Javier sanoo, että hänen tekisi mieli mennä oluelle ja kannustan häntä siihen. Totean, että ehkä huomenna on enemmän aikaa oluille. Odottaen että hän kommentoisi jotenkin huomista, jotta voisin ehdottaa tapaamista. Mutta ei. Hän jatkaa työjutuista. Pöh! Vastaan asiallisesti ja odotan, että hän vielä kommentoisi jotain. Jotta voisin loppukaneetiksi heittää ehdotukseni sängyn jakamisesta viikonloppuna. Sitten ainakaan minun ei tarvitsisi ajatella, että olen ollut itse epäselvä. Let me know earlier if feel like sharing bed or wine some night on wknd! No Booty-calls 3 am*itkunaurunaama*. Noin. Siitä saan sen copy-pastettua whatsappiin. Ctrl+C. Tik tak. Sano jotain. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä epävarmemmaksi tulen viestin laittamisesta. Jos en laita niin en uskalla kuitenkaan aloittaa keskustelua enää huomenna ja joutuisin miettimään, että ajatteleeko hän samoin. Jos laitan ja hän kieltäytyy niin minulla on hyvä mahdollisuus sopia muuta menoa jo heti. En minä ajattele mitään pahaa ihmisistä, jotka ehdottelevat minulle tapaamista ja joita en ehdi tai halua nähdä. Joten minun ei varmaan tarvitse hävetä jos joku kieltäytyy minun näkemisestäni. Hyvä, juuri näin voin suggeroida itseni painamaan ctrl+V. Noin sinne meni. Olinpas rohkea! Poskiani kuumottaa. Hän vastaa täysin sivuuttamalla ehdotukseni, enkä ymmärrä mitä hän tarkoittaa vastauksellaan. Onko hän sopinut jo muuta? Kertoo ettei halua muuta kuin hauskanpitoa kanssani ja vihjaa ettei kannata tulla? No nyt ainakin tein voitavani. Hän saa miettiä tahtooko ilmoittaa halunsa tavata. Ajoissa. Mutta varmaan taas odottelen huomenna vain hänen yhteydenottoaan enkä osaa sopia muuta menoa, ennen kuin lähden päättämättömänä ulos. Plääh. Juteltuamme lisää työasioista saan Javierilta lopuksi sydämettömän pusunaaman.