Iltani kuluu sujuvasti. En edes odota Ronilta vastausta. Hän kyllä ottaa yhteyttä kun haluaa, ja nyt olen tehnyt kaiken selväksi. Odotan rauhassa mitä perjantai tuo tullessaan. BLING. Se on Javier. Hänellä on ollut pitkä päivä. Kerromme työkuulumisia toisillemme. Sitten aivan yllättäen hän ehdottaa mukamas puolihuolimattomasti, että tapaisimme viikonloppuna ihan kiireettömästi. Apua! Javier haluaa viettää kanssani ihanan kiireettömän viikonlopun, ehkä sellaisen, joita vietimme yhdessä alkuvuodesta. Ihanaa, ai että se tekisi hyvää. Mutta miksi hankala Roni ei ole voinut kommentoida nyt mitään! En voi lupautua Javierille ennen kuin olen saanut selvyyden Ronin kanssa. Totean Javierille, että olin alustavasti suunnitellut jotain pientä hyvin masentuneen ystäväni hyväksi (totta), joten olisi hyvä jos voisimme vahvistaa tapaamisen huomenna. Okei hieman lisäaikaa! Hyvä. Eli taas käsillä on Ronin ja Javierin vastakkainasettelu. Aivan kuten (maailman mahtavimman) uudenvuoden tienoilla. Silloin valitsin ilmiselvästi Ronin. Ja taas sieluni vetää Ronin suuntaan. Hän on se, joka on selkeämmin ilmaissut minulle tunteitaan. Hän on se, joka voisi antaa minulle kaiken. Tai tehdä minut hulluksi. Ja sitten toisaalta, en usko Ronin kanssa asioiden johtavan mihinkään hyvään, joten siksi Javierin kanssa välien lähentäminen olisi tärkeää. Olisiko tässä jokin kompromissi? Tätä menoa varmaan päädyn olemaan ilman ketään. Odotan rauhassa huomiseen. Silloin on tiedettävä kenen seurassa aion illan viettää. Ihanaa on se, että jos en kuule mitään Ronista, niin minulla on Javier. Illan ratoksi selaan blogini tämän vuoden alkuun ja alan lukea tekstejä. Mitä havaitsen? Sen, että painin ihan samojen ajatusten kanssa koskien Ronia ja Javieria kuin nytkin. Havaitsen, että pääsin Ronista aika helposti yli loppujen lopuksi. Ne tunteet, jotka nyt muistan, tuntuvat olleen tosi pahoja, ja siksi hankin lääkityksen. Mutta blogista välittyy, ettei kyse ollut kuin muutamasta pahasta päivästä. Välirikkomme jälkeen mitä havaitsen? Roni oli minuun heti yhteydessä ja kyseli mitä oikein puuhaan viikonloppuna. Hän heti seuraavalla viikolla vastasi minulle sydämin ja sanoi, että voisimme aivan hyvin tavata. Hän oli se joka otti minuun parin viikon jälkeen yhteyttä ja vihjaili olevansa yksin kotona. Kahdesti saman viikonlopun aikana. Hän otti minuun yhteyttä helmikuussa pariin otteeseen. Minä kerran hauskalla inside-vitsillä. Eli! Hän on ollut oikeastaan koko ajan se, joka onkin halunnut tavata. Hän on varmaan oikeasti katunut välirikkoamme aina vähän väliä, muttei ole ylpeydeltään tehnyt suorempaa tarjousta. Hän on se, joka on lähettänyt minulle kuvia ja videoita pyytämättä. Hän on vielä tammikuun lopussa vahvasti vihjaillut tapaamisesta monena päivänä. Olenko siis koko ajan ollut hänen sydämessään ja mielessään? Vaikka hän sekoilisikin kaikkea muuta, kuten varmaan nytkin. Vai mitä muuta tämä voi tarkoittaa. En oikeasti ollut muistanut noita yhteydenottoja lainkaan. Miten olen ollut näin sokea? Hän on aiemmassa tapaamisvaiheessamme panikoinut aivan samalla tavalla. Rynnännyt aamuisin pois sängystä. Hän on jo silloin vältellyt fyysistä kontaktia ja ahdistunut ihan samoista asioita. Ja nyt olemme samassa tilanteessa kuin edellisen paniikin aikaan? Huh. Mitähän tästä seuraa.
Illalla olen jo aika varma etäisyyksien perusteella, että Roni ei ole kotona. Hän on koko yön siellä "asioillaan". Aamullakaan hän ei ole kotona (jep tsekkasin). Ei se herätä kauheasti erityisiä tunteita, koska olen huomannut, ettei sillä ole valtavaa merkitystä omalla kohdallanikaan, että mistä herää. Varsinkaan tuon eilen tekemäni havainnon jälkeen. Jos vain olen kärsivällinen, niin olen vakuuttunut, että hän tekee aloitteen tapaamiselle. Tämä päivä tulee olemaan vaikea, koska minun on ajoissa sovittava illanvietto joko Javierilla ja ennen sitä minun on otettava yhteys Roniin, tai otettava riski, että Roni ehdottaa tapaamista kun olen Javierilla. Aamulla herään kello 6.06. En enää saa muutoin unta, mutta näen pienen sekavan pätkän, jossa Roni lähetti minulle iltojemme sovituissa viestinvaihdoissa itsemurhaviestin. Riensimme hänen talolleen ambulanssin tai poliisien kanssa ja hän oli hirttäytynyt. Rukoilin vain, että hän selviäisi hengissä. Hänhän usein puhuu kuolemasta ja itsensä tappamisesta, mutta on myös joskus sanonut, ettei sitä oikeasti varmaan koskaan kuitenkaan tekisi. Eilinen koko alkuvuoden tekstien lukeminen teki hyvää. Huomasin, miten nopeasti koko vuosi on kirjoitusten perusteella mennyt. Erilaiset erokriisin vaiheet olivat aika nopeasti ohitettu? Vaikka itsestäni ne tuntuivat ikuisuudelta. Ja silloin oloni on ollut aivan sietämätön paikoittain, mutta se ei ehkä ole välittynyt teksteihini. Vai muistanko itse väärin? Olemme olleet useinkin Ronin kanssa yhteydessä, vaikka välirikkomme on tuntunut minusta ikuisuuden kestäneeltä mustalta aukolta. Tarkoittaako tämä, että oikeasssa elämässäni liioittelen kaikkea? Jokainen tapahtuma ja välivaihe saa jotenkin ajan venymään minulle subjektiivisena kokemuksena ja siksi reaktioni ovat usein ylimitoitettuja. Minun täytyy tehdä tätä jatkossa säännöllisesti. Vanhojen tekstien lukemista. Se voi auttaa minua laittamaan asiat oikeaan perspektiiviin ja saamaan ajatukset ja tunteet oikeammalle tasolle. Olen aina ajatellut, ettei omiin tunteisiin saa luottaa. Ne voivat olla väärien havaintojen ja fysiologisten reaktioiden luomia harhatuntemuksia. Siksi niitä täytyy kontrolloida havaitsemalla paremmin tilannetta ympäröivät realiteetit. Sama juttu pätee spontaanien ajatusten kanssa. Niihinkään ei voi luottaa. Väärät tunnereaktiot johtavat vääriin ajatuksiin, jotka voivat johtaa hätiköityihin tekoihin, jotka kaduttavat myöhemmin. Siksi vältän viimeiseen asti siltojenpottamista. Koska tunteet ja ajatukset voivat muuttua.
Mietin aamulla sängyssä kellon soittoa odotellessani Ronin suhtautumista minuun. Meillä on jokin erityinen yhteys, jonka myös hän tietää ja tuntee. Ja avoimesti myös myöntää. Sielumme niin sanotusti rakastavat toisiaan riippumatta maallisista olemuksistamme ja ongelmistamme. Mutta usein aamuisin tai jonkin välikohtauksen jälkeen hänelle tulee siitä paha moraalinen krapula. Hän tuntee syyllisyyttä entisen suhteensa vuoksi siitä, että saattaa tuntea samanlaisia tunteita minua kohtaan, kuin entistä kumppaniaan kohtaan joskus tunsi. Se ajaa hänet ahdistukseen ja väärin tunteisiin ja vääriin ajatuksiin ja siihen, että hän työntää minut pois. Hetkeksi siitä tulee hänelle helpottunut olo, että olen poissa, mutta ei se tietenkään kestä kauaa. Sitten hän menee hukuttamaan pahaa oloaan juhlintaan ja tinderöintiin ja hölmöilyyn. Kunnes siihen tulee jokin stoppi ja hän hakee taas lohtua minusta, kun on ehtinyt unohtaa sen huonon omantunnon, jonka hänelle saatan aiheuttaa. Sen saman, josta Manuel puhui, silloin kun aloin enemmän viettää öitä hänen luonaan. Manuel sanoi, että kun nukumme yhdessä ja halailemme, hänestä alkaa tuntua, kuin se olisi parisuhde ja hän potee siitä huonoa omatuntoa entisen tyttöystävänsä vuoksi (minua muuten inhottaa kirjoittaa tästä). Yhden tällaisen aamun jälkeen hän lähetti minulle viestin ja irtisanoi läheisyytemme tästä pahasta olosta johtuen, mutta perui sen myöhemmin. Eli täysin sama reaktio, kuin mitä Roni nyt toistuvasti harrastaa?! Mutta Roni ei tietenkään tiedosta tätä lainkaan, eikä kykene siksi myöskään käsittelemään sitä. Hän toimii täysin sen hetkisen tunnereaktion mukaisesti. Siksi hän saattaa aivan yllättäen illalla pyytää minut luokseen, kun jostain iskee se kaipaus siihen ihanaan symbioosiin, joka meillä on henkisesti. Ehkä hän on nyt jotenkin projisoinut tämän kaiken fyysiseen yhteyteemme, jonka hetkeksi unohtaa humalatilassa. Manuel selvisi tästä sillä, että vain jatkoimme tapaamisia. En muuttanut omaa käyttäytymistäni. Miten tilanne voisi parantua Ronin kanssa? Onko tässä pohdinnassa perää? Uskon alaan jonkin verran perehtyneenä, että on.
Javier ei pode laisinkaan tätä samaa syndroomaa. Hänen suurin ongelmansa on omassa egossa ja ylpeydessä. Hän ei pelkää fyysistä kontaktia ollenkaan ja nauttii yhteisistä aamuista. Hän ei osaa antaa periksi ja olla liian hellittelevä ja kosketteleva normaalissa ajanvietossa, kuten esimerkiksi Nino, joka on varmaan kaikista näistä miehistä tervein mieleltään. Javier ei voi luopua omasta "ylhäisestä" asemastaan ja antaa periksi luovuttamalla itsestään muille jotain herkkää. Mutta se ei ole kiinnittynyt mihinkään huonoon omatuntoon tai eksään. Se on sellainen perussuomalainen piirre (vaikkei hän suomalainen olekaan). Mutta ei edes kovin vankka. Olen saanut hänet pehmenemään ja hänen kovan kuorensa rakoilemaan. Olen nähnyt hänenkin herkistyvän kanssani. Sanovan kuinka hänellä on sydän. Hänen ongelmansa menneissä suhteissa on se, että hän on joutunut kokemaan yksiavioisten etäsuhteiden vuoksi jääneensä jostain paitsi. Siksi hänellä on ollut edellisvuonna sitoutumiskammo, josta hän on nyt pikkuhiljaa luopumassa. Olen todella tyytyväinen, ettei hänellä ole tätä morkkissyndroomaa. Koska morkkissyndroomassa miehet kohdistavat huonon olonsa minuun. Minä olen muka se, joka aiheuttaa sen pahan olon, ja joka täytyy työntää pois. Vaikka heidän keskeneräinen asian käsittelynsä on se pahan olon aiheuttaja. Oh, onpas kivaa analysoida! Mutta harmillista on se, että vaikka minä ymmärtäisin taustatekijöitä näiden oireiden taustalla, niin se ei auta tätä tilannetta, tai Ronia ymmärtämään. Eikä minua.
Olenko kahden tulen välissä? Ainoa ongelma on, että niiden tulien välissä on se pahin paikka. Kun olen liekeissä niin tuntuu hetken hyvältä. Olen kuin paha noita, joka ei pala tulessa. Pitäisi tehdä parannus ja pystyä elämään liekkien ulkopuolella. Tai sammuttaa liekki! Mutta kumpi niistä. Vai parantaisiko joku muu minut. Mitä enemmän aamu etenee, sitä enemmän sekaannun siinä mitä pitäisi tehdä. Tunteeni ja pakkomielteeni ohjaa minut aina ensisijaisesti Ronin luokse. Jossittelen, josko kysyisin suoraan, että tapaisimmeko viikonloppuna. Toisaalta jos hän on nyt ollut jonkun muun luona niin en tahdo tehdä aloitetta. Sitä paitsi pallo on hänellä. Ja niin on osa sielustanikin. Ajatus Javierista tuntuu hyvältä. Ei pakkomielteiseltä vaan tavallisen hyvältä. Viettäisimme kivan illan. Saisin halauksia. Myös Jackilta. Hän kysyisi mitä minulle kuuluu oikein tarkasti ja saisin kertoa mitä haluaisin. Hän pyytäisi minua ryhdistäytymään ja puhuisi sitten työstään tai vaikka talousasioista. Voisin sohvalla painautua hänen kainaloonsa, mitä hän ensin vähän säikkyisi, mutta sitten halaisi minua. Muttei ikinä työntäisi pois, niinkuin Roni. Katsoisimme jotain keskinkertaista elokuvaa, joisimme hyvää viinä, tekisimme vähän keskivertoa parempaa ruokaa. Sellaista normaalia. Pieni ahdistus herää. Hyväksy tilanne tai tee sille jotain. Mitä voisin tehdä, että ilta sujuisi hyvin, eikä minun tarvitsisi katua valintojani? Roni on ollut somessa viimeksi kahdelta yöllä. Eli hän on tänään varmaan krapulassa. Se tosin ei tarkoita yhtään mitään, koska voimme juhlia helposti useita päiviä peräkkäin. Mutta krapulainen tila voi joskus aiheuttaa melankoliaa, jolloin alkaa kaivata jotain lohtua. Ja jos hän ei saa sitä muualta hän saattaa kääntyä minun puoleeni. Odotan iltapäivään asti. Sitten minun on toimittava itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti