Kirkuva sielu

Menin suoraan Ronilta lennolle ja suoraan lennolta Ronille. Töistä pääsin kotiin ja heitin kaikki likaiset vaatteet kassistani ja päältäni pesuun. Ehdin istahtaa pariksi tunniksi paikoilleni, kun Roni ehdottaa yhteistä illallista. Ensin sanon, etten ehdi, koska en ole edes ehtinyt suihkuun. Heti sen jälkeen tuli kauhea olo ja paniikki! En voi jäädä kotiin! Sanon sen Ronille ja sovimme tapaavamme tunnin kuluttua keskustassa. Ah ihanaa! Olemme jollain tavalla toisistamme riippuvaisia. Menin äkkiä suihkuun ja laittauduin nätiksi. Olin ollut aika räjähtänyt hänen luotaan lähdettyäni samana aamuna. Ja silti hän haluaa vielä nähdä! Roni odottaa minua baarissa. Menen sinne ja olen niin iloinen, että saan mennä juuri hänen luokseen. Olemme selvinpäin molemmat. Ilmapiiri on hyvä muttei heti taianomainen. Roni sanoo, että tästä tulee hyvä ilta! Pidän siitä, että hän on sitä mieltä, mutta muistan aina samalla hänen olevan mestari sanallisessa manipuloinnissa. Hän osaa kehua ja sanoa oikeat asiat miellyttääkseen naisia. Kuljemme rinnakkain Ronin valitsemaan kivaan ravintolaan, jossa häntä tervehditään nimellä. On niin mukava olla hänen seurassaan. Kaikkivoipaisuus tarttuu. Tilaamme yhteiset alkuruoat, oluet, viinipullon ravintolamestarin suosituksen mukaisesti, pääruoat ja loppusnapsit. Ah olen onnellinen. Katsomme toisiamme ja toteamme kaiken olevan mahdollista. Heti kun pääsemme maistamaan viiniä taikakupla vahvistuu. Kysyn Ronilta jotain työkuulumista ja se tuntuu tosi oudolta. Roni ehdottaa että puhuisimme elämäntarkoituksesta. Sopii! Toteamme, että kun löytää ihmisen, joka tiedostaa asiat samalla aaltopituudella, niin mikään käytännön kuuluminen ei juurikaan kiinnosta. Syömme, juomme, nauramme ja väittelemme teorioista. Roni maksaa laskun kysymättä. Jostain asiasta olemme samaa mieltä, jostain eri. Missä tahansa olemme ihmiset pitävät meistä huolimatta siitä, että käyttäydymme itsekkäästi. Mietimme, että olemme itse niin sisältä kuolleita ja sydämettömiä, että ihmiset luontaisesti osoittavat meitä kohtaan rakkautta. Mutta Roni on sitä mieltä, että asia on päinvastoin. Meistä huokuu rakkaus ja lämpö, jota vaan itse emme voi kokea. Hän on edelleenkin sitä mieltä ettei kaikkia ole luotu onnellisiksi. Ja että me kuulumme siihen porukkaan. Otamme loppuruoat mukaan ja kävelemme pimeää oikoreittiä hänen talolleen. Matkalla pysähdymme juoksentelemaan aukealle nurmikolle ja kysymme vastaantulijalta, mitä hän oikein puuhaa metsässä. Meillä on taas oma todellisuus ja mieli. Ronin luokse päästyämme istumme lattialle ja kaadamme viinilasilliset. Juomme vähän enemmän kuin olin arki-illalle ajatellut. Roni taas puhuu parisuhteesta. Hän sanoo "jos me olisimme, mutta me ei olla--". Totean, että hän on se joka jatkuvasti puhuu parisuhteesta ja rakkaudesta, en minä. Roni toteaa, että juuri tästä syystä hän rakastaa minua. Sanon, että meidän sielut rakastaa toisiaan ja sitä ei mikään muuta, vaikka mitä tapahtuisi. Roni taas sanoo, että olen ainoa, joka tekee hänet edes hetkeksi onnelliseksi. Hän on muutoin niin ahdistunut, että se loistaa kauas. Juuri se Roni, joka aina aamulla välähtää esille. Se Roni joka pakenee sängystä ettei tarvitsisi harrastaa seksiä. Se joka ottaa minua aamulla kädestä kiinni ja painaa minut itseään vasten, muttei anna käteni vaellella hänen vartalollaan.

Aamulla lähden töihin hieman sekavan oloisena, mutta ilman päänsärkyä tai pahoinvointia. Oikeastaan aika pirteänä. Pussaan Ronia niskaan ja selkään lähtiessäni. Huudan ovelta, että soitellaan. Onneksi töissä ei tarvitse keskittyä. Olen syönyt lomallani niin paljon, etten tunne ollenkaan nälkää. Syön jotain pientä lounaaksi ja tunnen itseni täydeksi heti. Ossi ehdottaa, että tapaisimme illalla drinkeillä. Sanon, että alkuillasta voisi sopia. Miksei, ellen tapaa Ronia tai Javieria, joista kummastakaan en kuule mitään koko työpäivän aikana. Tarvitsen jotain tekemistä illaksi. Ajatus kotona olemisesta ahdistaa todella paljon. Ajatus siitä etten olisi yötä Ronin vieressä ahdistaa valtavasti. Hoen itselleni, että kaikki on hyvin. Tapaamme kyllä vielä. Nyt vain emme hoppuile, ettei ala ahdistaa. Emme ole toisillemme tilivelvollisia, koska emme ole parisuhteessa. Ja tyydyn siihen nyt. Koska on pakko. Kerroin Ronille matkakommelluksista ja samalla tuli ilmi, etten löytänyt mitään lomaromanssia. Roni toteaa, ettei se olisi haitannut. Höh! Iltapäivällä alkaa vähän ahdistaa. Vierotusoireita Ronista. En nähtävästi kykene olla ollenkaan ilman häntä tai tietoisuutta hänestä. Onneksi tiedän, että viestimme kyllä illemmalla taas. Ja joskus tapaamme taas. Yritän opetella keskittymään sisimpääni ja nykyhetkeen ja siihen, että kaikki on kunnossa. Hengitän sisään ja ulos ja hoen jotain mantraa. Jumala auta ja muuta sellaista. Olen ihan tosissaan alkanut pelkäämään, että mihin tällainen ahdistus voi johtaa. Sain sen katoamaan jo moneksi viikoksi. Mutta se on palannut Ronin mukana. Mitään ei ole hänen ulkopuolellaan. Ja taas tulevaisuus näyttää mahdottomalta kaikin puolin. Mietin, että tarvitsisinko jotain toisenlaista lisälääkitystä tai oikeasti jotain osastohoitoa. Olemiseni on niin mahdotonta ja fomo on vain pahentunut entisestään. Uutena piirteenä on nämä paniikkioireet, joita koen vähän väliä ajatellessani Ronia (ronittomuutta). Ulkona paistaa vuoroin aurinko ja vuoroin sataa rakeita. En tiedä kummasta pidän enemmän. Tänään on perjantai, mikä tarkoittaa ulosmenoa, joten kai aurinko saa tänään näkyä. 

Sovin tapaavani ennen iltaa perheenjäseneni välipalan merkeissä.  Velvollisuudesta. Siksi, että olen niin pahasti laiminlyönyt perhesuhteitani pakkomielteideni vuoksi. Olen kauhea, kun vain mietin, miten nopeasti sen saisi hoidettua, jotta saisin hetkeksi hyvän omantunnon. Olen elänyt hyvin itsekkäästi viimeisen vuoden ja minusta tuntuu, että se on pahentunut jatkuvasti. Toivon taas kerran että voisin olla normaali. Että voisin nauttia vaikka ajatuksesta viettää rauhallinen koti-ilta vanhempien kanssa. En voi. Edes ajatus Ossin mahdollisesta tapaamisesta ei herätä mitään parempia tuntemuksia. Olen vain pessimistisen tyytyväinen, että minulla saattaa olla varasuunnitelmia ajankulutukseksi jos en ole Ronin seurassa. Tämä ei ole hyvä juttu. Miksiköhän jollain henkilöllä on toiseen tällainen vaikutus. Se on sitä sielunkumppanuutta. Nyt kun ne sielut ovat kohdanneet niin ne kirkuvat toistensa luokse taas kun se on mahdollista ja niiden huuto peittää kaiken muun alleen. Hengitä sisään ja ulos. Tapaamme kyllä. Kaikki on hyvin. Luoja armahda. Kotiin päästyäni kysyn huvikseni miten Javierin viikko sujui. Ihan vain jotta joku viestisi minulle. Ja hetkeä myöhemmin BLING. Roni kysyy miten työpäiväni sujui. Ah, heti kirkuna hieman laantuu. Ihanaa. Vaihdamme kivoja viestejä päiviemme kulusta. Lähetän hänelle suukkohymiön. Kumpikaan ei ehdota tapaamista, ainakaan vielä. Mutta hän on vielä siellä. Olemassa ja ajattelemassa minua. Pystyn rauhoittumaan hetkeksi, mutta silti illan epämääräisyys kummittelee kraaterissa. Tarvitsen kärsivällisyyttä, mielenrauhaa ja ...... seuraa, tarvitsen seuraa ja ehkä lasillisen viiniä. Ronin. Javier vastaa ja kertoo viikostaan ja kyselee minun kuulumisiani. Oikein tarkasti. Mukavaa. BLING. Yhtäkkiä Roni kysyy onko minulla suunnitelmia. Aaah, kraateri katoaa ja tiedän jo miten tämä ilta tulee menemään. Leijaillen kuplassa. Jesjesjes, näen Ronin. Saan taas mitä haluan. Sovimme, että päätämme suihkuni jälkeen menemmekö vain omaan kuplaamme kahdestaan hänen luonaan vai viihdyttäisimmekö ihmisiä ulkona. Kaikki käy rakas Roni. Sielu pomppii innoissaan. Tänään puhutaan kaikesta.