Ratkaisun ajat

Keskiviikkoiltana sain kunnon terapialatauksen, kun Javierin pusunaamojen lisäksi sain purkaa fiiliksiäni sille täysin randomille maailman toisella laidalla asuvalle tuntemattomalle miehelle, jonka kanssa olemme jakaneet treffielämämme murheita jo kuukausia. Hän jaksoi kuunnella minua koko illan ja neuvoi, että Roni vain tylsistyttyään otti minuun yhteyttä ja nyt kyllästyttyään taas siirtyy eteenpäin. Se voi olla se pintakerroksen tiedostamaton osuus, mutta on siellä muutakin. Lisäksi Ricky kyselee kuulumisiani pitkästä aikaa ja olen hänellekin rehellinen. Hän kysyy, että miksi ihmeessä pilaan elämäni roikkumalla vääränlaisissa miehissä. Miksen ennemmin antaisi tilaisuutta oikealle miehelle, joka on valmis rakastamaan minua ja tekemään mitä vain puolestani. Hän sanoo, Say Yes! Mutta en tietenkään voi sanoa kyllä henkilölle, joka ei ole edes samassa maassa. Olemme tavanneet edellisvuonna muutaman kerran täysin tuttavallisissa tilanteissa. Lisäksi en voi sille mitään, mutta se, ettei hänellä ole kunnon ammattia tai työtä vaikeuttaa suhtautumistani häneen. Hyvä sydän häneltä kyllä varmaan löytyy. Ja vielä viimeisenä (Manuelin lisäksi) saan vaihtaa pari lausetta Johnin kanssa, joka muistaa aina silloin tällöin kysellä kuulumisiani tai sanoa jotain hauskaa. Mikään muu näistä kuin Javier ei nyt juurikaan paranna oloani, mutta se auttaa aina, että saan pidettyä itseni kiireisenä keskustellessa ihmisten kanssa. Siinä tuntee jotenkin olevansa olemassa. Ja on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat minua. Vaikka ne olisivatkin niitä vääriä (paitsi Javier). Illalla juon pari viinilasillista ja sorrun syömään jääkaapista löytyvän pakastepizzan palasen. Yritän lukea pari lukua kirjasta, joka opastaa keskittymään nykyhetkeen. Yritän ihan tosissani. Hengitän. Ajattelen, ettei mikään mitä huomenna tai eilen on tapahtunut voi mitenkään vaikuttaa juuri tähän hetkeen. Hengitä. Valvon yli puoleen yöhön ja heräilen pitkin yötä tuskan hiessä eriasteisiin sekoiluihin. 

Herään aamulla taas kirkkaaseen kevätaurinkoon. Ensimmäinen ajatukseni on "vittu kaikki on sekaisin". Nousen ja hoen itselleni heti, että ei hätää. Kaikki on hyvin. Hengitä. Luoja auta. En todellakaan halua aloittaa päivääni ahdistuksella ja paniikilla. Pääsen aika hyvin siihen modeen, että nyt on käsillä työpäivä. Monta tärkeää tapaamista. Keskityn niihin, koska mikään mitä tapahtuu työpäivän jälkeen tai viikonloppuna ei voi mitenkään vaikuttaa siihen mitä teen tai tunnen työpäiväni aikana. En voi juuri nyt mitenkään vaikuttaa Roniin tai kehenkään muuhunkaan tuskallani. Hengitys. Otan aamulla normaalilääkityksen, mutta säästelen eiliseltä jäänyttä puolikasta iltapäivälle, jos ahdistus tuntuu pahenevan. Keskustelimme eilen ystävättäreni kanssa ja hän tarjoutui antamaan minulle pari erilaista mietoa rauhoittavaa kokeiluun, jos tilanne Ronin kanssa aiheuttaa pahemman tilan. Kiitos. Jotenkin minua nyt harmittaa ettemme tavanneet Javierin kanssa. Uskon, että hänen seuransa voisi tasoittaa minua. Ainahan se on auttanut. Muistuttaa, että voisin ihan hyvin olla tyytyväinen tavallisemmissakin olosuhteissa. Mutta eihän hän ole minnekään kadonnut, ehkä saamme vielä tilaisuuden. Minulla ei ole mitään tietoa mitä Roni on eilen tehnyt. Hän on ollut tapaamassa jota kuta jossain ulkona ja käynyt somessa viimeisen kerran ysin aikaan illalla. Siis kyllähän kaikki näitä asioita saattaa "ihan vahingossa" huomioida, kun joku tilanne on päällä? Eli myönnän kyllä käyneeni tämän tarkistamassa illan päätteeksi. On myös rasittavaa, kun näkee toisen etäisyyden reaaliajassa. En enää muista mikä on etäisyys hänen kotiinsa luotani. Näitä ei todellakaan pitäisi miettiä, mutta kai se on inhimillistä. Myös itseasiassa Javier on myöntänyt tarkkailleensa minun somekäyttäytymistäni. Kun olen joinain aamuina ottanut etäpäivää (ollessani Ronilla) ja mennyt töihin vasta melko myöhään, niin en ole ollut myöskään somessa. Siispä kun purin Javierille ongelmiani ja totesin, etten ole aina edes jaksanut mennä ajoissa toimistolle, niin hän heti osasi heittää pari päivää, jolloin oli huomannut etten ole normaaliin tapaan läsnä. Mutta miltä se minusta tuntui? Hyvältä. Kaikki tekevät sitä, jos joku henkilö on mielen päällä. Ja on kiva olla jonkun mielenpäällä. 

Lounasaikaan olen jo aika hyvässä flowssa sen suhteen, että saan pidettyä ahdistuksen aisoissa. Keskityn hyvin työtapaamisiin ja jaksan keskustella työkaverin kanssa lounaalla. Yritän sisäistää, että nyt on nyt. Ja samalla mietin, miten saisin ahdistusta aiheuttavaa tilannetta ratkaistua tai jotenkin paremmaksi. Mietin tätä siksi, koska joko tämän hetken huolet on hyväksyttävä tai niille on tehtävä jotain. Ja siksi koska en halua tai aio enää jatkaa tätä täyttä epämääräisyyttä ainakaan viinkolopun yli siten, että odottaisin vain koko ajan että nähdäänköhän me vai eikö nähdä. Siispä kehitän hauskan ja selkeän viestin, jonka voin lähettää Ronille, ja johon hänen on helppo reagoida. Hän voi vastata vaikka yhdellä sanalla, joka määrittää sitten sen miten jatkan suuntautumistani kohti viikonloppua. Huh. Hyvä, että asia tulee etenemään tavalla tai toisella. Lähetän viestin ensin pilottina ystävättärelleni, jonka mielestä se on hyvä. Hienoa, lähetän sen Ronille töiden jälkeen tai viimeistään illalla. Varmasti lähetän. Samalla tavoin kun aina aikaisemmin olen päättänyt saada selvyyden Javierin kanssa, olen tuntenut sekä jännitystä että helpotusta ennen kuin lähetän jonkun ratkaisevan viestin. Joka ei sitten ikinä ole ratkaissutkaan mitään. Nytkin olo muuttuu odottavan jännittyneeksi. Valmistaudun siihen, että vastaus on tiemme erottava, jolloin yritän siirtää kaiken keskittymiseni muihin ihmisiin ja hyvinvointiin, ja toivotan hänelle onnea matkaan. Mutta samalla tunnen toivonkipinää siitä, että vastaus saattaisikin johdattaa meidät jatkamaan yhteisiä suunnitelmia ja potentiaalisesti mieletöntä tulevaisuutta. Järjellä ajateltuna en pidä sitä todennäköisenä. Vaistoni sanoo ei. Vilkaisen Ronin kuvaa ja mietin, että hän on jo saattanut olla aivan muissa maailmoissa jo muiden kanssa minut unohtaen, ja kraateriin iskee salama. Ihan vain varmuuden vuoksi otan puolikkaan lääkkeen. 

Omaksi ilokseni lähetän iltapäivällä Javierille viestin, jossa totean tämän päivän olevan parempi kuin eilinen. Ainakin tähän asti. Haluan pitää hyvät välit häneen. Eikö me helmikuussa tai joskus vietetty jo paljonkin aikaa yhdessä? Niin taisi muistaakseni käydä. Häntä ei tule tässä tilanteessa menettää. Myös edellisellä tapaamisellamme Nino vihjaili siitä mitä kaikkea voisimme yhdessä tehdä, mutta hän ei juuri nyt herätä minussa mitään tunteita. Loistava seuralainen hän kyllä on. Ja miksei ihan potentiaalinenkin. Myös Alexilta voisin tarvittaessa kysyä kuulumisia hätätapauksessa. Kas näin haalin itselleni b, c, d, e -suunnitelmia, joita ajattelemalla helpotan oloani. Ja Dimkin vielä. Hänkin saattaa olla vielä olemassa. Nino pompahtaa vihreäksi palleroksi, joten kysyn häneltäkin onko kuluva viikko sujunut hyvin. Ei siitä haittaakaan ole. Nino vastaa viikon olevan raskas. Ymmärrän, ymmärrän. Javierkin kertoo olevansa tänään myöhään ylitöissä. Okei okei. Itsekin aion tehdä pitkän päivän, ihan vain siksi etten tahdo mennä kotiin. Ärsyttää ja harmittaa tämän viikon tylsyys. Iltapäivän mittaan alan tulla toisiin ajatuksiin Ronille suunnittelemani viestin suhteen. Mitä jos hänellä on huono päivä ja hän heittää hyvästit liian heppoisasti. Pitäisikö vaan antaa ajan kulua ja hänen ottaa yhteyttä enemmän, kun on valmis? Tai antaa jutun vain laantua pois. Illalla kuitenkin varmaan laitan jonkun viestin sopimamme tavan mukaisesti. Ja siinä samalla voin ehkä jotenkin hienovaraisemmin vihjata, että hän voisi alkaa kertoa missä mennään. Silleen neutraalisti ja ystävällisesti. Mahdollisimman epäpainostavasti. Olen taas pettynyt itseeni ja siihen, miten annan pelkojen vaikuttaa toimintaani ja olotilaani.

Työpäivän jälkeen sovin taas lenkin ystävättären kanssa. Yritän keskittyä mielenrauhan saamiseen. Jännitys meni taas niin pitkälle, ettei ruokahalua ole. Söin kuitenkin töykeän kahvilanpitäjän tarjoaman keittolounaan työpäivän aikana, joten ihan sama. Onneksi vajaa valkkaripullo odottaa minua lenkin jälkeen. Lisäksi saatan saada paremmin ahdistusta lievittävän lääkkeen ystävältä. Huh. Ja olen oikeassa! Lenkin aluksi teemme parit vaihtokaupat kaverin kanssa. Olo helpottuu jo psykologisesta vaikutuksesta. Sitten aivan yllättäen BLING. Roni! Roni kertoo hauskasti ja pitkästi jotain työjuttuaan. Bum bum bum. Sydän hakkaa. Okei, hän ajattelee minua ja viestii minulle jotain aika turhaa. Vastaan iloisesti ja kysyn jotain työhön liittyvää. Vaihdamme pari viestiä. Huh. Onneksi  en ehtinyt lähetellä mitään ultimatum-viestejä! Se olisi voinut olla katastrofi! Loppulenkki sujuu huomattavasti kepeämmin ja vailla ahdistusta. Olemme siis Ronin kanssa normaaleissa kommunikaatioväleissä. Ei se välttämättä tarkoita mitään sen enempää. Mutta ehkä tarkoittaakin. Sovitussa iltaviestissä päätän olla iloisen suora. Sanon, että olen miettinyt, että meilläkin voisi jossain vaiheessa olla palaverin paikka. Se on hauska viittaus työjuttuun, mutta samalla ehdotus tapaamiseen. Ei liian ahdistavaa vai mitä? Ei ole väliä jos hän on tällä viikolla ollut jossain, mikäli saamme välimme ja myös fyysisen yhteyden korjattua. En aio välittää sivuseikoista. Tänään siis jokin vastaus on saatava. Hän voi esittää suoran kutsun, tai hän voi todeta, ettei hänestä nyt ole palaveriin. Kunhan hän ei sivuuta ehdotustani. Jes. Asiat ehkä etenee sittenkin. Odottaessa jännittyneenä oikeaa hetkeä lähettää viesti kaadan itselleni lasillisen viiniä, jonka sekaan laitan vähän kivennäisvettä. Joku trendijuttu? No, ei siitä haittakaan voi olla. Samalla mietin, että huomenna on hyvä ja lyhyt työpäivä. Ja perjantai. Se tarkoittaa aina jotain. Huomenna tapahtuu jotain joka tapauksessa. Älä siis ahdistu nyt. BLING. Ennen kuin ehdin itse lähettää viestiä Roni ehtii ensin. Siis mitä ihmettä! Tää on hyvä merkki vai mitä? Hän lähettää hyväntuulisen jutun ollessaan asioilla. Mietityttää. Voinko vielä vastata siihen omalla viestilläni. Kyllä. En peräänny nyt. Lähetän hänelle ehdotukseni. Tai ei se suoranaisesti ole ehdotus jos sanon, että olen miettinyt että voitais pitää palis. Ja ehkä siksi... ei vastausta. No. Se ei tosiaan ollut kysymys. Hän on asioilla. Hän saattaa miettiä asiaa. Ei hätää. Pallo on hänellä. Kannatti potkaista. Nyt odotetaan rauhassa. Olen tehnyt jotain tehdäkseni nykyhetkestä paremman, enkä muuta voi.