Raja lähenee

Istun juuri  Ronin olohuoneessa viettämässä vapaapäivän aamua, jonka suunnittelin menevän alunperin hieman toisella tavalla. Kyllä, sain taas mitä tilasin, mutta huomaan etten todellakaan osaa tilata oikeita asioita. Vaikka olen täällä niin minua ahdistaa juuri nyt. Kraateri. Aikaisemmin tämä paikka on ollut lääke ahdistukseen, mutta nyt se on saanut uusia ulottuvuuksia. Tosin aamut ovat joskus aiemminkin olleet epävireisiä ja taiattomia, joten ehkä on vain hyvä, että tässä kaikessa on myös läsnä realismia. Tai jotain paskaa. Tässä istuessani ja teeskennellessäni lähettäväni sähköposteja mietin vain, miten saisin tilanteen parannettua siten, että kun lähden täältä niin ei iskisi paniikki ja täysin sietämätön ahdistus. Kuten Ronille viime yönä. Ja eilen. Ja se tarttuu minuun. Saan nykyään lieviä paniikkikohtauksia hyvin helposti näitä asioita miettiessäni. Eniten yksin ollessani. Viime yönä tilanne eteni siihen, että Roni pyysi minua lähtemään. Mutten tietenkään mene minnekään keskellä yötä. Enkä etenkään paniikkipuheiden keskellä. En etenkään upean viikonlopun jälkeen. Ja sellaisten puheiden jälkeen, että nyt ryhdistäydytään ja yritetään nauttia elämästä. Keksimme kyllä keinot selviytyä yhdessä. Me kaksi. Mutta mennessämme nukkumaan olin paikallani Ronin kainalossa. Hän sanoo, että ihanaa kun olet siinä. Sitten silitän häntä kädelläni. Rintaa ja napaa. Koska se on niin ihanaa! Yhtäkkiä Roni saa kauhean paniikkikohtauksen ja työntää minut pois. Hän huutaa, että kosketus sattuu. Enkö ymmärrä, että hänen muutama vuosi sitten päättynyt suhteensa oli valheellista, joten nyt kaikki kaunis on valheellista. Eikä hän aio enää tehdä mitään sellaista! Parempi, että lähdet! Voit jäädä jos on pakko, mutta olisi parempi, että lähdet. Sanon, että hänen pitää nyt lopettaa tuo paskamainen itsesäälissä kieriskely ja menneen vatvominen, mutta hän käskee minun olla hiljaa. Ei vihaisesti vaan epätoivoisesti. Kysyn, että tekeekö hän näin heti kun juttu alkaa vähän edetä. Ole hiljaa! Hän on niin yksinäinen ja epätoivoinen. Eikö hän oikeasti tässä tilanteessa kaipaa edes halausta. Otan uniasennon ja halaan Ronia kuten aina nukkuessamme, ja sanon, että ei puhuta enempää, hyvää yötä sitten. Roni kysyy, että onko hänen sitten lähdettävä jos aion koskea häneen. Irtaannun hänestä. Hänen ongelmansa on oikeasti todellinen. Hänelle ainakin. Minua oksettaa ahdistuksen vuoksi. Yrittäessämme nukkua pienen hajuraon päässä toisistamme itkien sitä, että miksi ikinä Ronin piti edes ottaa minuun uudelleen yhteyttä. Minulla meni jo ihan hyvin muissa asioissa. Olin jo päässyt yli tästä. Yöllä heräilemme monta kertaa. Roni nousee juomaan ja sanoo jotain normaaliin sävyyn. Ehkä sovittelevana. Kysyn voiko hän paremmin, mutta vastaus on ei. En uskalla koskea Roniin koko yön aikana, vaikka olisin niin halunnut. Miten voikaan ikävöidä niin paljon jota kuta, joka on siinä ihan vieressä, mutta niin ulottomattomissa. Ahdistus. Aamulla Roni pomppaa taas omaan tapaansa pois sängystä. Aina kun hän poistuu tällä tavoin makuuhuoneesta, tuntuu kuin hän lähtisi toiselle galaxille. Eroahdistus iskee heti. Hän ei kykene minkäänlaiseen läheisyyteen. Häntä ei saa koskettaa. Sanoin yöllä, että hyväksyn hänen ajatuksensa koskien Suurta Rakkautta, joka meni pieleen, mutta ettei se saisi vaikuttaa kaikkeen nykyhetkessä. Kysyn miten joku ihminen jota en edes tunne, pilaa nyt minun mahdollisuuteni elämästä nauttimiseen hänen kanssa. Roni toteaa, ettei niin saisi olla. Aamulla käyttäydymme vaisun normaalisti. Puhumme aikatauluista. Roni sanoo kevyeen sävyyn, että lounasaikaan hänen täytyy mennä tapaamiseen. Ehkä täytyy ehkä ei, mutta varmaan parempi, että olemme hetken erossa toisistamme. Ennen sitä aion kysyä, voisimmeko mitenkään jatkaa tilanteesta ennen yöllistä paniikkikohtausta. Ennen kuin hän sanoi, että minun täytyy lähteä, eikä koskaan tulla takaisin.

Olemme siis viettäneet yhdessä aivan ihanan viikonlopun. Kummallakin on ollut vahva tunne siitä, että tarvitsemme toisiamme ja meidän tulisi viettää parhaat vapaa-aikamme yhdessä. Olemme tunnustaneet toisillemme rakkautta. Kyllä. Enkä ole tehnyt sitä kenellekään miehelle vuosikausiin. Meillä on ollut mahtavaa. Perjantaina tapasimme baarissa, josta jatkoimme iltaa muutamaan eri kohteeseen. En edes enää muista yksityiskohtia. Niin paljon on ehtinyt tapahtua. Pääsimme suureen tapahtumaan pyörähtämään oikeiden tuttujen kautta. Jossain baarissa kaadoin vahingossa lasillisen viiniä, joka roiskui naapuripöydässä istuneen rouvan päälle. Roni osti heille kuohuviinipullon korvaukseksi. He olivat iloisia. Uhkapelipöydässä oli Ronin vuoro kaataa juomat, mutta ketään ei tunnu haittaavan. Tilailemme kaikkea mitä huvittaa missä huvittaa. Juomme ja nauratamme ihmisiä jutuillamme. Aloitamme aina keskustelun lähellä olevien ihmisten kanssa, ja se aina johtaa mielenkiintoisiin keskusteluihin. Ihmiset pitävät meistä. Puhumme mitä sattuu ja nautimme omasta salaisesta yhteydestämme. Usein kulkiessamme kaduilla Roni huudahtaa spontaanisti, että kenelläkään ei ole mitään käsitystä siitä keitä me olemme! Sitten nauramme. Sitten taas toivomme, että emme olisi me. Emme edes tiedä keitä olemme. Mutta meillä on ihana ilta. Niin kuin illat aina ovat. Päädymme tietenkin Ronin luokse, josta jatkamme taas hyvässä kuplassa seuraavaa vapaapäivää. Aamulla makoilen ja lueskelen kirjaa sillä välin kun Roni keittelee kahvia ja miettii päivälle ohjelmaa. Yritän olla välittämättä siitä, että Roni taas on noussut sängystä ennen kuin ehdin halata häntä liikaa. Ehdotan, että lämmittäisimme saunan ennen lähtöä, jotta saisimme samalla käytyä suihkussa. Se sopii Ronille. Saunassa emme kosketa toisiamme. Ollenkaan. Mutta nauramme jutuillemme ja tunnelma on hyvä. Vaikka voisimme tehdä mitä tahansa, niin päädymme taas ravintolakierrokselle ympäri Helsinkiä. Kävellessämme Roni nauraa, että miksi ihmeessä kävelemme, kun ei tarvitsisi. En minä sitä ihmettele. Ihmettelen, että miksi on näin vaikeaa löytää mitään mieleistä ja onnelliseksi tekevää, kun mikä vain olisi talouden puitteissa mahdollista. Huomasin myös ettei mieleemme ole kertaakaan koskaan tullut ostaa mitään. Emme tarvitse tai halua yhtään mitään materiaa. Kiertelemme drinkillä siellä ja välipalalla tuolla. Tutustumme taas ihanaan pariskuntaan, joiden kanssa pelaamme jotain keksimäämme peliä juodessamme pullollisen laadukasta viiniä. Tapaamme alkuillasta Ronin ystäviä, jotka kuuluvat sinne tiettyyn "kermaan". Pilaantuneeseen ehkä. Jokaisella olisi kaikki edellytykset mihin vain, mutta kaikilla on suurempi tai pienempi päihdeongelma. Puhumme siitä. He ovat samaa mieltä. Mikään materiaali ei tuo onnea, ja todellisuudessa on liian vaikea elää. Vietämme koko illan yhdessä. He pitävät minusta ja minä pidän heistä. Yksi Ronin ystävä kertoo, ettei Ronilla mene kovin hyvin, mutta että minun seurani voisin tehdä Ronille hyvää. Toivon niin. Paremman profiilin ravintolassa tunnettu monimiljonääri tahtoo tarjota minulle drinkin. Roni juo liikaa ja jutut menevät iltaa kohden jo hyvin sekavaksi. Näen hänestä jopa aivan uuden puolen, sellaisen hieman holtittoman ja lapsellisen. Sellaisen, jolle kaverit saattavat pyöritellä silmiään. Mutta se ei haittaa minua lainkaan. Tunnemme niin vahvan yhteyden välissämme riippumatta siitä mitä toinen tekee. Hän jatkuvasti pitää minua silmällä kulkiessamme kaduilla ja eri vipeissä. Hän ei halua kadottaa minua näköpiiristään. Odottaa kun käyn vessassa. Puhuu rakkaudesta. Antaa minulle suudelmia. Kun tilaan ravintolassa juomia hänen pankkikortillaan, hän tulee taakseni ja halaa minua. Tunnen onnellisuutta. Tällaisia me oltaisiin pariskuntana. Minun on säilytettävä hänen pankkikorttiaan, koska hän ehti hävittää sen kahdesti lauantaipäivän aikana holtittoman humalansa vuoksi. Roni rakastaa minua. Minä rakastan Ronia. Illan päätteeksi halaamme seuruettamme ja nappaamme taksijonon ensimmäisen taksin. Toteamme, että ihanaa, viimeinkin pääsemme Taikataloon. Sitten aamulla, sunnuntaina, hän herää paniikkiin. Ei saa koskea. Humala on kadonnut. Nyt ei enää saa koskea. Sanon, että kaikki on hyvin ja me voimme tehdä mitä tahansa, mutta se ei auta. Kysyn miksi hän kieltää itseltään onnellisuuden.  Ketään entistä ei kiinnosta mitä Roni nyt tekee, joten miksi hän antaa sellaisen pilata kaiken. Kun Roni taas rientää pois makuuhuoneesta hänen paniikkinsa tarttuu minuun. Nousen ja oloni on kauhea. Roni näkee sen ja kysyy mikä on vialla. Sanon, etten kestä kauaa tätä sekavuutta. Totean, etten voi olla täällä jos hän tartuttaa minuun masennuksensa. Vuoromme vaihtuvat ja Roni on yhtäkkiä tasainen ja minä paniikissa. On Ronin vuoro todeta, että kaikki on hyvin. Hän sanoo nimeni, katsoo minua silmiin ja sanoo, että kaikki on oikeasti ihan hyvin. Selitän, että kun lähden täältä, en ikinä voi tietää tapaammeko enää koskaan. En kestä. Roni sanoo, että ei puhuta tästä tänään. Puhutaan sitten, kun meillä on hyvä flow. Roni ehdottaa, että tapaisimme maanantaina tai viimeistään tiistaina. Nyt hänellä olisi työtapaaminen. Ajatus lähtemisestä tällaisessa olotilassa on kauhea, mutta Roni saa minut vakuuttuneeksi siitä, ettei ole syytä paniikkiin. Halaamme. Ja saan myös suudelman. Lähden kauniiseen sunnuntaipäivään täysin varmana siitä, etten voi mennä kotiin. Epävarmana siitä tapaammeko oikeasti enää. BLING. Tismalleen sillä hetkellä, kun olen miettimässä miten saisin ahdistuksen pois (Luoja auta jo) Nino kysyy mitä teen. Kertoo, että hänen luokseen saisi mennä viettämään sunnuntaipäivää. Päässäni raksuttaa hetken. Roni on juuri kieltänyt minulta kaiken fyysisen läheisyyden ja nyt joku muu tarjoaa sitä minulle kultaisella tarjottimella. Hyväksyn kutsun. Ahdistus ei katoa, mutta ainakaan minun ei tarvitse mennä itkemään kotiin. Tämä oli Ronin valinta. 

Olen nopeasti Ninon luona. Voi miten erilainen ihminen hän onkaan kaikkiin viikonloppuna tapaamiini verrattuna. Niin tasainen ja normaali. Jalat maassa. Sanon heti, että tämä sunnuntai on ollut minulle masentava ja haluan kuulla jotain hyviä asioita. Nino puhuu normaaleista työasioistaan. Kivasta pikkulomamatkastaan. Halaa heti. Ottaa sohvalla minua kädestä kiinni ja silittää. Laittaa käden reidelleni. Suukottaa. Juuri tätä minä niin paljon haluan ja tarvitsen. Miksen voi saada sitä Ronilta, johon olen henkisesti koukussa. Miksi tämä on näin vaikeaa! Nino hieroo selkääni. Suukottaa niskaa. Kerron avoimesti siitä, että tämä kuukausi on ollut vaikea. Hän on niin hellä ja romanttinen. Ja normaali. Ei ehkä edes kovin keskinkertainen. Vaan parempi! Mutta hän hallitsee sen loistavasti. Hän on tasapainoinen. Ei jännittävä. Vietämme mukavan päivän hänen luonaan. Katsomme keskinkertaista elokuvaa. Urheilua. Se on niin eri maailma, mutten tiedä onko se parempi. Nukahdamme sänkyyn hetkeksi. Silti ajattelen, että olisipa hän Roni. Hänet minä haluan. Illalla vaihdamme viestit Ronin kanssa. Olemme sopineet pysyvämme yhteydessä joka päivä. Kerron, että olen lähdössä juuri ystävän luota kylästä.Tiedän tismalleen mitä teen. Haluan antaa Ronille mahdollisuuden paikata aamun tilanne. Vihjaan, että olen pian liikkeellä. Ja ihan lähellä. Menee pieni hetki, kun Roni sanoo, että tule. Totean, nopeasti että tietenkin tulen. Saan sydämen. Kuten toivoin en joutunut kotiini vieläkään. Onnellisena ja helpottuneena tilaan taksin. Haluan nopeasti (heti!) Ronin luokse. Hän on toipunut nyt pahimmasta paniikistaan ja tarvitsee minua nyt. Ja minä tarvitsen häntä. Kroonisesti. Ei ole mitään merkitystä, että olin juuri Ninon luona. Kaikki on toissijaista ja katoavaista juuri nyt suhteemme ulkopuolella. Taikatalon ovi on avoinna. Menen sisään ennakkoon ilmoittamatta. Kuten aina. Roni istuu omalla paikallaan. Totean heti, että hitsi kun elämä on niin sekavaa. Nauramme. Roni kertoo, että tänään on muutosten päivä. Hän kertoo itkeneensä koko päivän. Mutta nauraa sitten. Hän on kuullut jotain vakiintumisuutisia entisestä kumppanistaan ja sanoo, että nyt on varmasti käännekohta käsillä. Olen tästä iloinen. Totean, että toivon, että Roni pääsisi edellisestä elämästään yli, jotta voisimme nauttia tästä hetkestä yhdessä. Pohdimme miten oikein saisimme elämämme paremmaksi. Voimmeko koskaan löytää onnea. Käymme läpi nämä tutut perusteemat. Toteamme, että on aika ryhdistäytyä ja pystymme siihen kyllä yhdessä. Pienin askelin. Otan esille fyysisen läheisyyden ongelman. Vitsailen, että jos meillä on kerran täydellinen henkinen suhde, niin minun varmaan täytyy sitten hankkia fuckbuddy, jos en voi saada tarvitsemaani läheisyyttä Ronilta. Hän katsoo minua pitkään, kunnes totean sen olevan vitsi. Hän näyttää helpottuneelta. Hän lupaa ettei tämä tilanne ole pysyvä. Hän sanoo, että haluaa parantua. Roni on iloisella tuulella. Hän kysyy ohimennen oliko ystäväni mies vai nainen, mutta sivuutan kysymyksen. Toivon, että sopisimme suhteellemme rajat, jolloin kestäisin Ronin kohtaukset varmasti paremmin. Katsomme hölmöjä videoita yhdessä sängyssä loikoillen. Toisissamme kiinni. Hän painaa päänsä rinnalleni. Ajattelen, että tämä menee hyvin. Sitten valojen sammuttua menen häneen kiinni niin kuin aina. Silitän hänen rintaansa, kohti napaa. Ja paniikki iskee kuin salama. Roni pyytää minua kauemmas. Hän itkee. Kosketus sattuu. Kaikki kaunis on valheellista. Sanoo, että nyt tiedät totuuden. Hänellä ei ole enää rakkautta. Hänellä ei ole mitään annettavaa.

Nyt minulla on puoli tuntia aikaa, kunnes pitää lähteä. Roni keskittyy omiin töihinsä eikä katso minua silmiin. Hän yrittää olla coolina. Tuossa metrin päässä. Ehkä toivoo, että lähtisin. Ehkei tiedä mitä tehdä. Inhoan tätä tilannetta ja epävarmuutta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen sanon jotain hauskaa. Roni katsoo minua ja hymyilee hieman. Sitten sanon, ettei meidän tarvitse suhtautua tähän tapahtuneeseen niin vakavasti. Otetaan se huumorilla. Sanon, että palataan takaisin siihen, mistä eilen puhuimme. Roni nyökkää ja sanoo, että palataan. Sanon, että saa panikoitua, muttei paineta lopullista paniikkinappulaa. Roni sanoo, ettei paineta. Huh olo helpottuu vähän. Ehkä selviämme taas seuraavaan kuplaan. Olen myös keskustellut aamun aikana Manuelin kanssa. Olen kertonut hänelle treffeistäni. Hän totesi joutuvansa pitämään treffejä vain itsensä kanssa. No, se on ehkä ainakin osittain oma valinta. Kerron hänelle, että hitsi, olen taas törmännyt ihmiseen jolla on eksäkompleksi. Manu toteaa etten todellakaan ansaitse tätä. Mutta kenties ansaitsenkin. Hän ei kutsu minua luokseen. Olen siitä kiitollinen. Pian käyn vessassa. Siistiydyn. Pukeudun ja lähden. Aion halata Ronia. Ja sanoa, että kaikki on okei. Ja niin teen. Puen hitaasti ulkovaatteet päälle. Tarkistan, että minulla on kaikki tavarani mukanani. Roni sanoo, että soitellaan heti kun hän saa vähän koottua itseään. Istun lattialla ja konttaan hänen luokseen. Nousen polvilleni halaamaan häntä. Painan pääni hänen rintaansa vasten. En anna hänen pelottaa minua pois. Halauksessa ei ole mitään pahaa ja hänen on opittava se. Hän halaa minua, mutta irrottaa pian kätensä. En irtaannu vielä. Halaan häntä lujasti. Roni sanoo, että sydän alkaa nyt hakata liikaa. Sanon, että kyllä me selvitään. Hän odottaa, että lopetan halauksen, mutta pitkitän sitä ihan vähäsen. Kurotan suutelemaan häntä suulle. Hän vastaa suudelmaan. Roni näyttää voivan vähän paremmin. Nousen ja sanon haluavani ymmärtää häntä ja hyväksyväni hänet. Hyvä, toteaa Roni. Hän sanoo, että yrittää olla yliajattelematta. Hyvä. Sanon, etten pidä tästä, muttei ole vaihtoehtoja. En halua menettää tätä. Roni nyökkää ja tietää mitä tarkoitan. Oloni ei ole paras mahdollinen, mutta en olisi voinut hoitaa tilannetta paremmin välttyäkseni ahdistukselta tänään. 

Olen juhlinut kunnolla viimeiset kahdeksan päivää. En tiedä miten se voi olla edes mahdollista. Päätäni ei ole särkenyt oikeastaan lainkaan. En ole potenut krapulaa sekavaa oloa enempää. Nälkä ei ole ollut pitkään aikaan. Kun Ronin kanssa menimme ravintolaan syömään, emme jaksaneet syödä puoliakaan ruoistamme. En ole nukkunut omassa sängyssäni pitkään aikaan, enkä haluaisikaan. Hiukset kyllä haluan pestä ja laittaa vaatteet pesuun. En tiedä mistä tämä energia tulee. Tai ei se ehkä ole energiaa vaan jotain paniikista syntyvää adrenaliinia. Ajatus välipäivästä omassa rauhassani ei innosta lainkaan. Minun on nyt kärsivällisesti odotettava, kun Roni haluaa taas tavata (tarvitsee minua), jos haluaa koskaan enää. Mutta juuri nyt minun on mahdotonta kuvitella, että yhteytemme kaatuisi tähän. En usko. Ja olen jo päättänyt tuplata lääkitykseni lääkärin suosituksen mukaisesti, jos tilanne tästä pahenee ja hän katoaa. Kun ajattelen taas tulevaisuutta, niin en näe mitään. En pysty enää odottamaan mitään hyvää. Kaikki tuntuu loputtomalta sekoilulta ja ahdistukselta. Olen luopunut monista normaaleista asioista ja rutiineista. Joskus ajattelin ja elin toisin. Kuinkakohan nopeasti pääsisin taas jonkinlaiseen mielenrauhaan ja tasaisuuteen ja toiveikkuuteen, jos emme olisi tälla tavoin tekemisissä Ronin kanssa. Uskon, että jokin ratkaisu tulee pian. Olemme puhuneet kaikesta Ronin kanssa. Olen sanonut suoraan, etten kestä tätä kauaa. Hän on sanonut tahtovansa tehdä minut onnelliseksi. Hän haluaa parantua. Aina välillä. En tiedä riittääkö se. Mutta jotain on tapahduttava. Tämä ei voi jatkua ikuisesti. Sama jankkaus velloi Javierinkin kanssa, vaikka kuinka yritin. Se ei saa tapahtua nyt.  Rajan on oltava lähellä.

Istun kotona. Yritän jaksaa ja lopettaa turhan negatiivisen ajattelun. Minun on luotettava siihen, että tapaamme kyllä. Olemme illalla varmasti yhteydessä ja saan varmuutta siitä missä tilassa Roni on. Menen suihkuun. Laitan pyykit pyörimään. Koska on pakko. Sitten on kulutettava loppuilta jotenkin, kunnes pääisin ohittamaan tämän maanantain. En ole kuullut mitään Javierista koko viikonlopun aikana. No, ehkä parempi taas niin. Mutta aina välillä mietin mitä hänelle kuuluu. Viime yönä näin unta Ronista. Siitä että olimme taas jossain yhdessä menossa vauhdikkaasti ja onnellisina. Lisäksi olen nähnyt paljon unia perheestäni. Olen tehnyt heille unessani jotain kauheaa. Ja ehkä tosielämässäkin. Tapaan pikaisesti tänään perheenjäseneni ja yritän olla normaali. Saan hyvän omantunnon taas hetkeksi. Olen iloinen, että oloni on vähän unelias. Ehkä saan nopeasti unta tänään, jos joudun nukkumaan yksin omassa sängyssäni. Huominen työpäivä inhottaa. Ei minkäänlaista motivaatiota.  Siitäkin on vähän huono omatunto, vaikkei kauheasti kiinnosta. En kuitenkaan halua tuottaa pettymyksiä työtovereilleni. Haluaisin vain jatkaa huolettomuudessa ja sekavuudessa pyörimistä, kunnes olisi pakko lopettaa. Mutta kai näin on parempi. Ainakin juuri nyt.