We live in a Bubble

Olen juuri raahautunut kotiin. Tai tänne, mikä tämä nyt on. Ei se tunnu kodilta, enkä olisi edes halunnut tulla. Mutta nyt olen iloinen, kun olen omassa nojatuolissani, eikä ainakaan hetkeen tarvitse nousta. Olo on hyvin, hyvin sekava. Liikennevaloissa seistessäni meinasin oksentaa. Onneksi oli aurinkolasit. Vähän väliä mietin tapahtuiko koko viikonloppu vai ei? Oliko se joku uni. Tai kuvitelma. Mikä oikeaa mikä ei? En tiedä. Joo, juuri näin sekava olo minulla on. Sydän tykyttää. Paha olo. Ja hyvä olo. Puhallettiin kupla. Siis ihan mieletön. Ihan heti. Valovuosi katosi jonnekin siitä välistä. Pelottavaa. Lennettiin kuplassa taas jonnekin ihan omiin atmosfääreihin ja nyt mietin, että miten pääsisin kivuttomasti alas. Koska huomenna on taas maanantai. Koska joudun elämään viikonpäiviä, toisin kuin Roni. Koska minun on pystyttävä sietämään keskinkertaisuutta taas. Pysyä maan pinnalla ja olla yliajattelematta mitään. Yhtään. Mitä hittoa oikein taas tapahtui? Voi kunpa muistaisin kaikki parhaat yksityiskohdat. Mutta just nyt tuntuu siltä etten muista mitään.

Perjantaina Roni varmisti tapaamisemme ennen kuin itse ehdin sanoa mitään. Hän halusi yhä tavata. Hyvä. En ehtinyt liikaa stressata mitään, koska olimme sopineet niin aikaisen tapaamisajankohdan, etten ehtinyt kuin valmistautua mahdollisimman nopeasti. Laitoin päälle samat vaatteet kuin ensitapaamisellamme. Hyvää hajuvettä. Laatuviini mukaan. Ja survivalsetti, joka takaa sen, ettei ole väliä milloin taas tulen kotona kääntymään. Olin niin innoissani siitä, että sain taas katsoa aikatauluja Ronin luokse. Sinne missä on aina ihan mieletöntä. Sinne minne jo kotiuduin ennätysajassa viimeksi. Mutta toisaalta olen kotiutunut useisiin pakkoihin. Kävellessäni jännittyneenä tuttua reittiä Ronin talolla alkaa sataa märkää räntää. Roni lähettää viestin, että saan heti märät kengät kuivumaan, kun tulen. Mutta minulla on vedenpitävät kengät, jotka ostin tätä viikonloppua varten perjantaina. Vitsailemme viesteissä Ronin kanssa siitä, etten ehtinyt käyttää raincheck-korttiani loskasateesta huolimatta. Avaan ulko-oven, joka on auki. Roni istuu suuressa olohuoneessa. Hymyilemme toisillemme. Hän nousee minua vastaan. Halaamme ja sanomme, että onpa hauska nähdä. Heti kaikki on ok. Ei kiusallista. Ei vaikeaa. Tämähän se meidän juttu aina oli. Minulla oli häntä ikävä. Jotenkin en voi uskoa, että olen taas siellä. Kun on se yhteys niin ei se kovin helposti enää katoa. Se oli heti siinä. Tosi vahvana. Ihan oikeasti ajattelen, että onpa kiva, jos voimme olla ystäviä. Uskon, että hän halusi oikeasti tavata kavereina siksi koska meillä on niin hyvät jutut ja saamme aina ajan lentämään. Istumme lattialle pehmeän maton päälle. Hän on jo avannut viinin. Laitan minun tuomani seinustalle odottamaan vuoroaan. Alamme heti keskustella. Mutta ei siitä mitä olemme tehneet viime viikkojen aikana, vaan syvällisyyksistä. Ajasta. Kohtalosta. Elämästä. Kuplasta. Kuuntelemme musiikkia. Innoissamme katsomme musiikkivideoita ja juttumme alkavat lentää. Olemme Partners in Crime. Suunnittelemme jo heti miten tekisimme tuon ja tuon ja tuon paremmin. Roni ehdottaa, että lähtisimme myöhemmin sekoilemaan jonnekin ja keksimään hauskuuksia. Joo tottakai! Hän laittaa kätensä jalalleni. Meillä on huikeaa sähköä. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo, että hänellä on ollut paha mieli siitä mitä meille tapahtui. Hän pyytää anteeksi valehteluaan. Sanoo, että kyse on sitoutumiskammosta. Hänelle iski paniikki. Kyllähän minä tiesin sen, mutta ihana kuulla se suoraan häneltä. Hän katsoo minua surullisena ja toteaa uudelleen, että häntä harmitti tosi paljon. Että hän on ajatellut minua. Ajatellut meitä ja sitä miten hyvin ymmärrämme toisiamme. Ihmiset ovat niin tyhmiä! Me tiedetään se yhdessä. Nauramme. Sanon, että ymmärrän. Sanon, että minä jos kuka ymmärrän ahdistusta ja paniikkia. Olen joustava ja kiva ihminen, sanon. Ei mitään hätää. Meillä on yhteys ja ei se välttämättä kuole tällaiseen juttuun. Sanon, että minua eniten inhotti se, miten hän rikkoi vannomisen. Se oli se paha juttu. Roni suutelee minua. Kupla on niin mieletön. Lillumme siellä, eikä millään muulla ole mitään väliä.

Siitä se sitten lähti taas. Roni toteaa, että me voidaan tehdä mitä vain. Millään ei ole väliä. Juttumme ovat ihan hulluja. Ylistämme yhdessä samaa sielunmaailmaamme. Analysoimme erilaisia teorioita. Ihan niin kuin ennenkin Roni tekee meille tulevaisuudensuunnitelmia. Sitten kun me ollaan siellä. Sitten me tehtäisiin niin ja näin. Se on hänen tyylinsä. En tietenkään varauksetta voi langeta niihin unelmiin, mutta juuri nyt voin nauttia tästä. Juomme viinin, avaamme toisen. Humu on huumaavaa. En muista yksityiskohtia, mutta pian talon edessä on taksi. Nauramme kaikelle. Meillä on omat jutut. Tuntuu kuin omistaisimme koko maailman. Me voidaan tehdä mitä vaan! Se on pelottavaa. Ja jotenkin kauheaa. Yhdessä ollessamme emme välitä mistään muusta. Kaikki muu menettää merkityksensä. Taas! Pyydämme taksikuskia laittamaan parempaa musiikkia. Sitten pyydämme sammuttamaan musiikin, jotta voimmekin kuunnella omaa musiikkia. Pyydämme taksin ajamaan meidän aivan oven eteen erääseen tyylikkääseen lounge-baariin. Siellä tilaamme mitä huvittaa. Katsomme missä on kivan näköisiä tyyppejä ja istumme heidän pöytäänsä. Koska voimme tehdä mitä huvittaa. Ihmiset pitävät meistä. Nauramme, olemme hauskoja. Maailmanomistajia. Useimmiten Roni kyllästyy nopeammin ja sanoo, että äh häivytään. Se siitä. Tilaamme taksin oven eteen. Hulluttelemme taksissa. Otamme selfieitä. Sellaisia joissa me suudellaan. Roni on mieletön. Hän aina sanoo, että minä ja "Tiina" haluamme nyt jonnekin kivaan paikkaan ja sitten keksitään hulluja ideoita, joita toteutellaan. Kävimme muutamassa eri paikassa. Joimme aivan mielettömän paljon. Taksille sinne ja taksilla tänne. Olin niin onnellinen. Viimeisestä ravintolasta nappasimme mukaamme kuoharipullon, jota emme ehtineetkään juoda paikan päällä. En kuullut mitään Javierista. Yöllä menimme taksilla grillille ja haimme ruokaa taksin odotellessa tilauksia kanssamme. Olemme sitten päätyneet Ronin talolle. Aamulla heräämme toisiamme halaten ja käsistä kiinni pitäen alastomina ja onnellisina.

Lauantaiaamu. Mietin, että onkohan Ronilla kiireitä. Mietin, että onko taika kadonnut aamulla. Ei. Suutelemme ja halailemme sängyssä. Ronilla on energiaa! Lattialla lojuu seteleitä siellä täällä. Nauramme. Minullakin on hyvä olo. Nousemme aikaisin sängystä ja laitamme musiikin kovalle. Kupla on vahva. Edelleenkin voimme tehdä ihan mitä vain. Roni aloittaa suunnittelemaan päivää. Hän ehdottaa heti, että lähdemme pian liikenteeseen. Mennään vaikka Löylyyn! Ja sieltä kasinolle! Joo! Oikeastaan kasino oli minun ideani. Ihanaa! On siis selvää, että tietenkin vietämme päivän yhdessä. Roni avaa oluen. Minä kaadan itselleni lasillisen kuohuviinistä ja sanon sitä brunssiksi. Fiilis on loistava. Juomme kuohuviinin pois. Ronikin liittyy brunssiini. Juomme myös punaviinin pois. Puhumme taas matkustelusta. Roni aina välillä sanoo, että mennään. Mieti kun sitten ollaan siellä rannalla. Suunnittelemme yksityiskohtia. Se olisi oikeastikin mahtavaa. Se voisi toteutua. Vaikka olen skeptinen ja tiedän Ronin mielenvaihtelut. Mikä vain on mahdollista. Sekä hyvässä että pahassa. Kuuntelemme hyviä biisejä. Käymme suihkussa (peräkkäin, emme yhdessä). Laittaudun. Meikkaan. Näytämme hiton hyvältä yhdessä. Meillä on energiaa. Pakkaan tavarani reppuun ja otan repun mukaan. Roni sanoo, että ai sä otat kaikki tavarasi mukaan! Mun siis täytyy nähdä vaivaa, että saan sut ensiyöksikin viereeni. Nauramme. Tällä kertaa emme tilaa heti taksia, vaan kävelemme ja hyppäämme kulkuneuvoon. Laitamme musiikin soimaan puhelimesta ja minä saan toisen korvanapin ja Roni toisen. Laulamme biisejä kovaan ääneen välittämättä kenestäkään. Hyppäämme ulos ja tanssimme kaduilla. Puhumme kovaan ääneen teorioistamme ja nauramme kuplallemme jossa lillumme. Meillä on taas jo tuhat inside-juttua. Kävelemme ekaan vastaan tulevaan taksiin, joka vie meidän Löylyyn. Roni antaa setelin kuskille, joka joutuu kuunnella sekopäisiä juttujamme. Ravintola on ihan täynnä. Pyydämme pöytää ikkunapaikalta, mutta tarjoilija sanoo kaikkien paikkojen olevan varattuja seuraaviksi tunneiksi. Istumme baarijakkaroilla ja tilaamme pullon viiniä ja ruokaa. Joku perhe nousee ja tekee lähtöä parhaalta paikalta. Emme edes sano mitään, vaan nousemme ja istumme pöytään. Koska voimme, eikä kukaan sano mitään. Sovimme, että jos tarjoilija tulee häätämään meitä pois niin kerromme että meillä on hääpäivä. Kalakeitto on ylihintaista ja hieman mautonta. Mutta paikka on kiva ja kodikas. Juomme viinin hitaasti ja puhumme taas matkoista. Katsomme toisiamme ja hymyilemme. Nauramme omille jutuillemme. Ulkona terassilla on loskaista ja katsomme, kun jotkut miehet tutkivat talon rakenteita. He näyttävät hassuilta. Roni nousee ja menee ulos juttelemaan niille. En tiedä mitä. Varmaan jotain kreisiä.

Tilaamme taksin ja haluamme mennä kasinolle. En ole käynyt siellä usein. Paikassa on hyvä tunnelma. Ensin laitamme parikymppisen pelikoneeseen, josta emme ymmärrä mitään. Se katoaa hetkessä. Siirrymme pelaamaan blackjackia livepöytään. Vaikka on vasta iltapäivä niin kasinolla on paljon ihmisiä. Ihmettelemme ääneen, että täälläkö kaikki pelinarkomaanit viettävät viikonloppunsa ja nauramme. Emme aio pelata paljoa, emmekä tosissamme. Minimipanos on kymmenen euroa. Muut pelaajat laittavat peliin jopa tuhansia euroja kerralla. Jakaja pitää meistä. Olemme hauskoja. Ei mene kauaa kun jo olemme tutustuneet kaikkiin. Tilailemme drinkkejä. Rommikolaa. Vaniljavodkasta tehty tonic. Fiilis on hyvä. Omistamme maailman yhdessä. Pelattuamme muutaman satasen siirrymme vielä hauskan ravipelin ääreen, jossa muovihevoset kipittävät söpösti radan ympäri. Saamme yksityisen esittelyn ja opastuksen peliin ystävälliseltä naiselta. Laitamme molemmat viisikymppiä sisään ja kannustamme hevosiamme kovaäänisesti. Meillä on niin hauskaa. Vietettyämme riittävästi aikaa kasinolla siirrymme seuraavaan paikkaan ja seuraavaan ja seuraavaan. Tutustumme lukuisiin uusiin seurueisiin. Jossain paikassa sanomme menneemme juuri naimisiin ja saamme onnitteluja. Humallumme kunnolla. Illan aikana tapaamme Ronin kavereita ja istumme yhdessä heidän kanssa jonkin aikaa. En muista missä. Olen mukava ja ihastuttava. Ihmiset pitävät minusta ja meistä. Roni ei halua jatkaa iltaa yhdessä heidän kanssaan, joten siirrymme taas eteenpäin. Jonnekin, missä tilaamme punaviiniä ja erilaisia ruoka-annoksia pöydän täyteen. En muista tarkemmin. Sieltä lähtiessämme kävelemme ulos viinilasien kanssa ja yritämme mennä klubille, jossa tarkoituksenamme olisi pelata lisää. Emme pääse sisään viinilaseista johtuen vaan meidät ohjataan ulos. Nauramme koko tilanteelle ja menemme kadulle. Skoolaamme. Pian päädymme jonnekin karaokekuppilaan. Suutelemme siellä ja täällä. Tanssimme yhdessä. Roni kehuu jotain naista kauniiksi. Sanon, että silloin kun hän on minun kanssani niin saa luvan keskittyä minuun. Roni tulee ihan lähelle ja sanoo, että mä valitsen sut. Aina sut. Meillä on ihanaa. Lopulta päädymme taas taksikyydillä hänen luokseen. Nukumme sylikkäin. Sähköä. Ihanaa. On tosi masentavaa herätä sunnuntaihin. Fun is over. No ainakin tältä erää. Olo on karmea. Roni nousee taas ajoissa ja laittaa musiikin soimaan. Itse joudun makoilla sängyssä pidempään. Roni käy antamassa suudelman olkapäälleni. Hänellä on meno iltapäivällä, joten pakotan itseni ylös. Onneksi on aurinkolasit joiden taakse voi piiloutua.  Lähdemme samaa matkaa ulos. Kun tiemme eroavat halaamme ja hän pussaa minua suulle ja sanoo, että soitellaan.

Aren't you lonely
Up there in utopia
Where nothing will ever be enough?
Happily numb
So comfortable, we live in a bubble, a bubble
So comfortable, we cannot see the trouble, the trouble

Ah, so good
Your rose-colored glasses on
And party on

Viikonlopun aikana en kuullut mitään Javierista. Kulkuneuvoani odotellessani laitan hänelle viestin ja kysyn, miten viikonloppu sujui. En ole varma olenko vielä humalassa vai krapulassa, mutta olo on sekava. Sen sijaan olen viestitellyt Ossin ja Manun kanssa. Ainiin ja Ninon, joka on matkalla. Myös John kutsui minut ulos ensi viikolla. Taisin vastata, että katsotaan sitten. Alex oli laittanut minulle viestiä lauantaiyönä. Olin kokonaan unohtanut, että meidän piti ehkä törmätä! Nyt hän viestii uudelleen. Kerron, että oloni on järkyttävä ja olen juuri matkalla kotiin. Hän ehdottaa, että menisin käymään kylässä. No joo, miksei. En halua kotiin! Käyn vähän siistiytymässä yleisessä vessassa ja menen Alexille. Juttelemme jonkin aikaa. Makoilemme sängyssä. Emme harrasta seksiä. Nukahdan hetkeksi. Olin varmaan niin sekavassa mielentilassa, että pistäytyminen Alexilla tuntui hyvältä idealta. Ja olihan se. Hän on kiva. Iltapäivällä nousen ja alan tehdä lähtöä. Alex sanoo, että nähdään taas pian. Joo kenties! BLING. Javier vastaa ja kertoo juhlineensa koko viikonlopun. Hänkin kärsii kauheasta krapulasta. Hän selittää, että tarvitsi nyt pienen irtioton ja nollauksen. Joo, ei se mitään. Ymmärrän. Just nyt tänä viikonloppuna se on ihan ok.

Minulla ei ole mitään käsitystä paljonko olen käyttänyt rahaa. En antanut Ronin tarjota kaikkea aivan kokoajan. Olen ostellut juomia ja ruokia. Takuulla yli budjettini. Mutten jaksa murehtia sitä nyt. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä tulee tapahtumaan ja kenen kanssa. Näemmekö vielä Ronin kanssa? En tiedä. En yhtään tiedä. En aio koota nyt odotuksia Ronia ajatellen. En voi, enkä halua. Meillä oli mieletöntä ja tavallaan haluaisin sen jatkuvan, mutta se on pelottavaa. Roni on ailahtelevainen, enkä tiedä voiko häneen luottaa. Lisäksi hänen seuransa tekee aina keskinkertaisuuden sietämisestä niin paljon vaikeampaa. Hän on jo peruuttamattomasti siellä jossain tosi kaukana korkeuksissa eikä aio tulla alas. Ja hän ottaa helposti minut mukaansa, mutta se ei ole hyväksi. BLING. Roni lähettää jonkun hauskan jutun hänen ystävästään. Ei tää kai ole unta. Puhuimme taas niin paljon kaikesta. Rakkaudesta. Jopa häistä! Leikkimielellä Roni suunnitteli nekin meille valmiiksi. Just tällaiset jutut tekee tästä niin sekavaa ja kreisiä. Ja epätodellista. BLING. Alex kysyy olenko elossa (taisin näyttää aika pahalta siis). Vastaan jotain hassua ja hän toteaa pitävänsä minusta. Hmm, no hyvä. Ystävätär juoruilee viikonlopusta. Manuel sanoo, että kai me voidaan sitten jatkaa yhteisiä iltoja, vaikka alkaisinkin tapailla jota kuta. Ihan platonisesti. Sanon, että tietty voidaan. Jotenkin pelottaa. Mitä ihmettä tässä taas tapahtuu.