Aas aas aa aa voitolla voitolla voivoit

Ilmat alkavat taas kesäistyä! Tiistaina lojun toimistolla hieman pidempään pitkään venyneen kokouksen jälkeen. Ja juuri sopivasti kun olen laittamassa aurinkolaseja nenälleni ystävättäret aloittavat ryhmäkeskustelussa afterworkeistä sopimisen. Mikäs siinä! Kävelen suoraan toimistoltani terassille moikkaamaan tyttöjä. Mukana on myös yhden ystävättären ex-deitti, joka on halunnut tulla moikkaamaan ohikulkiessaan. Tämä oikeastikin vaan on nykykulttuuria, että on ihmisiä, joista tulee kavereita epämääräisten suhdeviritelmien jälkeen. Ihmisiä, joita on voinut satunnaisen säännöllisesti tapailla saaden parisuhde-elämyksiä, mutta silti kaiken taustalla on kaveruus, joka voi jatkua senkin jälkeen kun intiimimmät tapaamiset päättyvät. Näin saadaan ystäviä. Näin voidaan aikuisina toimia. Tämän olen itsekin oppinut. Kaikki moikkaavat tuota kivaa kundia iloisesti ja jutustelu jatkuu luonnollisesti. Meidän porukkaan ovat kaikki aina tervetulleita. Eksät ja yksinäiset. Vaikka itse olen hieman umpimielisempi, enkä haluaisi joidenkin deittikumppanieni ystävystyvän oman kaveripiirini kanssa jos minulla on vielä tunteet sekaisin. Mutta sellaista ei ole käynytkään. Pitkäaikainen eksänikin oli se joka muutti pois tutulta alueeltamme eikä ole pitänyt juurikaan yhteyttä yhteisiksi muodostuneisiin ystäviimme, jotka jäivät "minulle". Emme ole nähneet toisiamme yli vuoteen kertaakaan. Sen sijaan hänen sukulaisiaan moikkailen vähän väliä tutuilla kaduilla. Toivottavasti hänellä menee kivasti. Tilaan yhden kausimakusiiderin ja nautin hetken hyvästä seurasta. Muut aikovat lomiensa kunniaksi jatkaa iltaa, mutta itse aion mennä kotiin viettämään rauhallisen illan. Sillä loppuviikkona on varmasti ihan riittävästi tekemistä. 

Fiilis vaan on hyvä. Edelleenkin. En voi sille mitään. Toimistolla tuntuu kaikki sujuvan mukavan leppoisasti. Olen selvästi rentoutunut kaiken kommunikaation suhteen, enkä stressaa sitä jos joku ei viesti tai jos itse viestin kun huvittaa. Olen tullut hieman pehmeämmäksi kaiken suhteen viimeisen parin viikon aikana. Olen julkaissut typeriä juttuja ja kuvia, mutta en jaksa miettiä mitä muut niistä ajattelevat. Koska ihan sama. Kotona istuskelen rauhassa hetken aikaa. BLING. Javier alkaa puhumaan säästä. Vaihdamme pari viestiä. Kiva, että hän ajattelee minua tänään. Se on jännä, että kun olemme yhdessä minusta tuntuu, että hän on paljon huomioivampi ja ehkä haluaa minusta jotain enemmän. Mutta kun olemme erossa niin hän ei ole sen aktiivisempi tai ehdottele tihemäpään tapaamisia. Päinvastoin, hän sanoo, kuin ainoastaan viikonloppuisin ehtii antaa aikaa ystävilleen (deiteilleen?) ja on siksi välillä niin kiireinen. Noh sama se. Olenhan minäkin. Tai ainakin halutessani voin olla. Mutta pidän hänestä yhä. Vain hieman neutraalimmin kuin joskus aikaisemmin. Hänet juuri voisin pitää ystävänä vaikka mitä tapahtuisi. Kuten Manunkin. Ja Ninon. Ehkä en Ronia. Toivon, että voisin, mutta nyt se ei tunnu realistiselta. Edelleenkin hän on ihoni alla. Mutta huomenna toivon, että siellä olisi Harri. Illemmalla vaihdan taas lenkkivaatteet päälleni, eli juoksutrikoot ja spiderman-paidan. Hieman huomiota herättävät plehat päähän ja vyölaukku vyötärölle. Korvakuulokkeet (ne alkuperäiset) korviin ja radio täysille. Menen täyden tunnin reitin ja sen jälkeen pysähdyn hetkeksi venyttelemään ulos asennetuille jumppatangoille. Samalla nappaan iigeeseen päivän kuvan. Jep, mä lenkkeilen. Jep, somehuoraan samalla. Kotona harjoittelen jotain jooga-asentoa ihan vain huvikseni, ja sitten syön paketin viimeisen esanssisen lihapiirakan ja aiheutan itselleni huonon omatunnon. Yhdeltätoista illalla huomaan, etten ole ottanut vielä perinteistä iltaviiniä, joten kaadan äkkiä puoli lasillista ennen kuin siirryn iltapesun kautta sänkyyni. Lenkkeily on halpaa terapiaa. Halpaa vieroitushoitoa. Pian kissa hyppää nukkumaan vieressä lojuvalle kalliille ja muotoutuvalle eksän tyynylle.  Ja nukumme sikesti aamuun asti (ainakin muistaakseni). 

Tänään keskiviikkona on edessä klubikeikka. Ja ennen sitä olisi mainiot mahdollisuudet pihapiknikille. Ja se minkä olen huomannut iloisena yllätyksenä on taas se, että odotan oikeasti Harrin näkemistä. Suoraan töiden jälkeen lähden lenkille täynnä positiivista energiaa! Aurinko paahtaa kuumemmin kuin vielä kertaakaan tänä vuonna. Olen sen verran hyväntuulinen, että lähetän Ronille kuvaviestin liittyen erääseen inside-juttuun, jonka tein töissä. Sellaisen, jota en voisi kenellekään toiselle lähettää. Miksi? Koska voin. Koska en välitä siitä jos hän leikkii mykkäkoulua. Ja juttu on oikeasti hyvä. Lähetän sen ja muutamien minuuttien kuluttua hän vastaa ja kertoo että on ollut poissa someista koko viikonlopun. Hah, mutta sehän on valetta. Yrittääkö hän esittää ettei olisi saanut aiemmin lähettämääni viestiä, vaikka näin että hän on sen lukenut. Miksi? Koska katuu ettei reagoinut siihen? Vastaan iloisella hymiöllä. Teen keskimittaisen lenkin ja venyttelen nurmikolla ennen kotiinpaluuta. BLING. Roni viestii, että tajusi kuvaviestini vasta nyt ja kehuu sitä. Hih, hyvä. Nyt valmistaudun ja lähden pihalle odottelemaan illan keikkaa!