Onko koolla väliä?

Juuri kun lähden maanantaina keskustaan kohti Harria, niin omilla kulmillani alkaa sataa, mutta keskustassa paistaa aurinko. Odotan Harrin tapaamista iloisena, mutta neutraalina. Silti fiilikseni häntä kohtaan ovat kehittyneet ja vahvistuneet. Minulla on pieni hetki aikaa ennen kuin sopimamme aika lähestyy, joten pysähdyn pieneksi hetkeksi yhdelle pienelle valkoviinilasilliselle ja selaan päivän hesaria. Sitten lähden rauhallisesti kävelemään kivaa tuttu reittiä kohti hänen kivaa nättiä asuntoaan. Hänen luokseen menee kaksi täysin erilaista tietä. Joko kaunis puisto, jossa saa katsella vedessä uivia joutsenia ja nurmikolla joogaavia ihimsiä. Tai sitten vilkas ravintoloiden, pubien ja liikkeiden ympäröivä reitti, jolla saa pysähdellä lukuisiin liikennevaloihin. Tänään valitsen vilkkaan cityreitin, koska aion käväistä myös alkossa ostamassa jonkun laadukkaan tuliaispullon. En ole koskaan aikaisemmin käynyt tässä kyseisessä viinipuodissa, enkä pidä siitä että sen yhteydessä on sellainen töhryisen näköinen pieni marketti. Ohitan myös jonkun eurokaupan sekä vauvakirppiksen ja ne saavat minussa aikaan ahdistusta. Mutta alkossa saan hyvää palvelua. Iloinen tyttö esittelee pari uutta vaihtoehtoa (punaista) viedä tuliaiseksi, ja valitsenkin itselleni täysin uuden muutamankympin tuttavuuden. Sitten kipitän tien toiselle puolelle ja painan summeria ja Harri avaa minulle oven ylhäältä käsin. Olen typerä ja päätän kulkea rappuset ylös hänen luokseen, joten kun hän kurkkii minua rappukäytävään oviaukostansa niin olen aivan hengästynyt ja pelkään haisevani viinille. Halaamme heti kuitenkin ja alan selitellä, kuinka kuuma minulle nyt tuli. Lisäksi vähän ehkä huimaa. Harri laittaa takkini naulakkoon ja heitän laukkuni lattialle, johon aina sen laitan. Sitten menen sohvalle ja Harri seuraa minua viereeni. Tunnen oloni jotenkin kiusalliseksi ja typeräksi kun olen ihan kuumissani ja ikäänkuin havahdun itsekin siihen, että yhtäkkiä olen siinä Harrin vieressä, joten mitäs nyt! Katson häntä ja olen ihan tabula rasa. Mutta hetkeä myöhemmin kyselen tietenkin viikonlopusta yksityiskohtaisesti ja kuuntelen tarkasti Harrin maltillisesti kertomia juttuja. Hän muodostaa lauseet harkiten ja jutut ovat pääosin täysin hillittyjä, mutta hänellä on villi puoli, jonka olen nähnyt, joten hillitty on hyvä.

Harri kysyy, että haluaisinko juoda jotain ja siinä vaiheessa kerron, että toin tuliaiseksi oikein hyvän pullon. Harri ilahtuu ja lukee etikettiä tosi tarkasti ojennettuani hänelle pullon.Hän avaa pullon ja kaataa meille lasilliset. Ehdotan että menisimme pihalle, koska minulla on edelleen kuuma. Tottakai! Sanoo Harri. Tai no ei itse asiassa sano, vaan hän sanoo, että no juu mennään vain. Minä kerron viikonlopun kommelluksistani. Laukku katosi. Kävin lenkillä ja kastuin. Menin leffaan ja kastuin. Söin paljon. Linnut on kivoja. Luin hauskan vitsin. Ja niin edelleen. Osaan kyllä puhua ja pitää keskustelua yllä jos niikseen tulee. Hän kuuntelee nauraen ja kommentoi ja kyselee lisää. Eli vaikka minä puhun enemmän niin hän on aktiivisesti mukana keskusteluissa. Siinä vaiheessa kun kuvailen hänelle näkemääni hauskaa memekuvaa, niin joudun pahoitella typeriä juttujani nolostuneena nauraen, mutta Harri sanoo, että juttusi ovat kivoja. Puhu vain, hän mielellään kuuntelee. Sitten hän huomaa vanhan lävistysjäljen kasvoissani ja alamme puhua lävistyksistä. Hän kertoo harkinneensa todella brutaaleja vaihtoehtoja itselleen ja olen oikeasti vähän yllättynyt, vaikka olen kokoajan tiennyt ettei hän ole ollenkaan niin kiltti ja tylsä kuin miltä saattaa joskus vaikuttaa. Tällä kertaa minä saan nauraa yllättyneenä hänen jutuilleen. Harri tekee taas aloitteen ja koskettaa reittäni. Nostan jalkani hänen syliinsä ja hipaisen välillä hänen kättään. Aina kun viiniä on enemmän veressä niin minun on helpompi haluta olla toista lähellä. Haluan pitää hänestä. Ja minähän pidän. 

 

Siirrymme sisälle ja istumme pienelle sohvalle. Siinä Harri kumartuu puoleeni ja suutelee. Pussailemme ja se on kivaa. En voi uskoa, että alussa pidin hänen tapaansa suudella melko tönkkönä, mutta se on kadonnut nyt kokonaan. Hän on hellä ja sulava. Laittaa kätensä paitani alle. Silittää vatsaani jota yritän jännittää koska koen oloni niin pöhöttyneeksi. Hieroo reisiäni. Sitten avaa housun napit. Kysyn, että emmekö katso sarjaa ja hän vastaa, että katsotaan kohta. Oletko ihan varma, kysyn hymyillen. Ja Harri sanoo olevansa aivan aivan totaalisen varma ja vetää minut mukanaan makuuhuoneeseen. Kiihkeetä, kivaa! Pelehdimme sängyssä ja hän on päälläni kasvot vasten minun kasvojani niin, että voimme suudella samalla. Yleensä olen ollut vatsallani, mutta tämä selvästi miellyttää Harria, koska hän sanoo, että tunnut niin hyvältä. Ja sitten hän lisää, että siinä on se huono puoli ettei kestä kauaa. Ja minun mielestäni ihanan kiihkeästi tilanne on kohta ohi. En minä tarvitse joka kerta mitään huipennuksia tai pitkiä sessioita ollakseni tyytyväinen. Tämä oli ihanaa. Ja mikä on kivempaa kuin voida tuottaa toiselle nautintoa? Vain olemalla siinä (aktiivisesti ei lahnana). Sehän on ihanaa. Mutta olen kieltämättä yllättynyt. Olenhan tässä tehnyt aika laajaa empiiristä tutkimusta seksistä miesten kanssa. Erilaisia miehiä, erilaisia mieltymyksiä, erilaisia vehkeitä. Ja se mitä olen saanut huomata, on se, että ne miehet, jotka ovat hieman ehkä vaatimattomammin varusteltuja nauttivat selvästi herkemmin, ovat nopeampia ja myös selkeästi puhdikkaampia. Tarkoitan. Kovempia. Outoa kirjoittaa näistä asioista, joita en ole aina kauheasti avannut, mutta mitäs väliä sillä on? Onhan se ihan kiintoisaa. Sekä Nino että Harri ovat reagoineet minuun samalla tavoin innostuneina ja ovat melko samalla viivalla avuissaan (ja siksi olenkin yllättynyt koska olen ollut epävarma itsestäni tässä asiassa, jumppaajumppaa). Ja molemmat ovat tosi monipuolisesti halukkaita eri juttuihin ja taitavia. Ovatko he joutuneet kompensoimaan ehkä "puuttuvia" senttejään opetellessaan miellyttämään naista muilla tavoin? En usko. Uskon, että he vain oikeasti haluavat ja ovat kiinnostuneita siitä mistä naiset tykkäävät. Mutta sellaisella hellällä ja sensitiivisellä epäteknisellä tavalla. Ja erityishuomiona haluan tuoda ilmi, että minua koko ei liikuta juuri millään tavalla. Ennen ehkä ajattelin toisin, mutta nyt olen saanut kokea, että sillä ei ole mitään väliä nautinnon kannalta. Enemmän merkitsee tämä puhti, joka usein puuttuu (lähes saman kokoluokan) Javierilta. Kun se on kohdallaan niin osuu helposti oikeisiin paikkoihin, eikä koko itsessään ole merkityksellinen (esim Carlos edelliskesältä onnistui aina, joka kerta, osumaan siihen kohtaan, joka laukaisee ejakulaation). Ja se mikä myös merkitsee on se, että toinen on valmis esileikkiin, joka on parhaimmillaan mielettömän kivaa. Olenpa jäänyt aikanaan paitsi paljosta kivasta! Ehdottomasti kookkaimpiin kuuluva Manuel oli (imperfekti koska emme enää varmastikaan koskaan mene samaan sänkyyn) myös tosi monipuolinen. Ajattelin viime kesänä, että miten kestän sen, että joku muu saa hänet, enkä minä (koska hän ei halunnut mitään suhdetta kanssani) koska hän on varmasti parasta mitä voi saada. Ajattelin, etten ikinä voi tyytyä muuhun. Hah miten väärässä olinkaan! En kaipaa häntä enää lainkaan edes siltä osin. Onhan se toki kivaa jos toinen on hyvin iso ja kova. Se helpottaa tosi paljon tulemista tekniseltä näkökannalta (Ricky). Mutta ei ole hauskaa jos toinen vain kestää ja kestää ja kestää eikä välttämättä tule lainkaan, ainakaan perinteisin menetelmin. Se saattaisi tuntua siltä, että onko minussa jotain vikaa. Esimerkiksi Javierin kanssa on tämä probleema hyvin usein (you are sooo wet, hän sanoo). Mutta ehkä hän on myös tottunut tai mieltynyt enemmän muihin vaihtoehtoihin lopetuksissa. Roni kuuluu keskikastiin kaikessa. Kokeilimme kaikeanlaisia vaihtoehtoja ja kaikki toimi. Tosi puhdikas hän oli aina, ja koska tunteet olivat niin vahvoja niin se oli yhtä ilotulitusta. Kuten hänkin kerran kysyi, että tuntuuko tämä niin hyvältä siksi koska meillä on niin vahva henkinen yhteys. Kyllä. Sääli. 

No joka tapauksessa, kun olemme makoilleet viisiminuuttisen alastomina sylikkäin Harrin pussaillessa niskaani, niin siirrymme olohuoneeseen katsomaan sarjaa, kuten sovimme. Laitan alustopin ja alushousut jalkaani. Makoilemme kainaloikkain ja katsomme yhden jakson, jonka jälkeen siirrymme yksimielisesti nukkumaan. Tyytyväisinä ja iloisina. Ennen sitä vastaan jotain Javierille, jolta on tullut viestejä koskien televisio-ohjelmia. Harri halaa minua ja nukahdan varmaan heti. Olen aina ajoittain ajatellut ronia. En voi sille mitään. Yksi aamu heräsin siihen, että päässäni soi jokin biisi. Kesti kauan tajuta, että se on kappale, jota roni soitti minulle joskus kauan sitten. Rakastuin siihen. Katsoimme sen musiikkivideota tuhat kertaa ja kuuntelimme sitä korvalapuista kulkiessamme kaupungilla. Lauloimme sen sanoja kovaan ääneen omassa kuplassa. Kuuntelin tuon ihanan biisin heti kovalla, jotta se ei jäisi joksikin vältettäväksi ronimuistoksi. Olen tietoisesti yrittänyt alentaa hänet ajatuksissani. Alentaa sille veljelliselle kaveritasolle. Ajattelen että hän ei ole kauhean fiksu. Hän on sairas. Hän on töykeä. Hän on lapsellinen. Mutta ei ne faktat kadota silti muistoa yhteydestämme. Minun on vain löydettävä se tai parempi jonkun toisen kanssa. Ja olen onnistunut hyvin. En masistele. En odottele innolla että milloin hän palaa takaisin maalta, missä taas on. Oikeastaan odotan sitä vähän pahaenteisellä jännityksellä. Mutta silti vähän vihlailee se mitä olisi voinut olla. Edelleenkin aina välillä. Silleen melko tunnottomasti mutta silti. Siten kuin juurihoitokin tuntuu, vaikka puudutus vie vihlonnan pois. Tietää, että siellä tapahtuu jotain karseeta ja on sellainen inha olo, vaikka ei satukaan. Ja siinä makaa ja vain toivoo, että se loppuisi pian eikä puudutus ehtisi lakata toimimasta, koska ei voi itse tehdä mitään muuta kuin vain koittaa kestää ja tuijotella ylöspäin. No. Nukun Harrin vieressä oikein hyvin, kuten varmaan aina. Kello soi aamulla ja minulla on työmeno heti aikaisin, joten käännyn halaamaan Harria sängyssä ja sanon, että nousen jo, sinun ei tarvitse. Mutta Harri nousee heti omiin rutiineihinsa halaten minua ohimennessään. Emme keskustelleet mistään minulle aroista asioista ja meillä oli ihanaa. Elän siis epävarmuudessa edelleen. Mutta tyytyväisenä. Halaan oma-aloitteisesti Harri kolme kertaa ennen kuin olen ovella. Edelleenkin havainnoin jatkuvasti sitä aiemmin mainitsemaani pacingia välillämme. Huomaan, että yhtäkkiä käytän sanoja, joita hän käyttää. Juomme viinit samaan tahtiin. Ja nyt halatessa kun hipaisen hänen takamustaan niin hän välittömästi laskee kätensä takapuolelleni. Sanon, että kiitos kivasta illasta. Ja sitten sanon, että ei saisi kiitellä treffeistä. Nauraen pussaamme ja lähden iloisena ulos. Kävelen eri reittiä kuin yleensä ja kuljen mäkkärin ohi. Hetken mielijohteesta menen sisälle ja tilaan euron aamiaispuuron. Joo, taas ruokaa! Otan vadelmapuuron, jonka syön heti hypättyäni bussiin. Se on hyvää! Googletan sen kalorit ja olen ihan tyytyväinen.  

Työpäivän aikana Daniel aloittaa keskustelun! Hän on nyt Suomessa ja ehdottelee tapaamista. Kun hän viimeksi kertoi olevansa tulossa Suomeen, niin sanoin, että pidetään ilman muuta vaikka piknik ulkona. Miksei! Meillä oli todella hauska viikonloppu yhdessä. Mutta nyt hän ei ole Helsingissä vaan jossain kauempana, minne ei ole täysin yksinkertaista matkustaa ilman autoa, enkä tosiaankaan halua lainata autoa mistään tällaista juttua varten. Enkä oikeastaan haluaisi nähdä ylimääräistä vaivaa lainkaan hänen tapaamiseensa. Eihän se enää sitten olisi piknik! Mutta hän on hauska ja keskustelemme aiheesta pitkään. Koko juttu jää auki. Katsotaan, katsotaan! Pitkin päivää ajattelen Harria. Jep, häntä ajattelen eniten. Meillä oli niin kiva hetki eilen. Uskon, että hän pitää minusta oikeasti, mutta en saa mielenrauhaa ennen kuin olemme käyneet läpi tietyt asiat. En tiedä miten olen nyt tässä umpikujassa. Mitä jos hän vain sanoisi, että mitäs väliä millään on jos pidämme toisistamme! Mitä jos hän sanoisi, että haluaa viettää kesän kanssani ja lähteä matkalle ja tehdä kaiken! Se olisi varmaan juuri sitä mitä haluaisinkin. Mutta en saa alkaa haaveilla liikaa! En saa ennen kuin olemme käyneet läpi asiat sanallisesti. Ennen sitä mitään ei ole sovittu. Ennen sitä kaikki on vain itsekuviteltuja perusteettomia olettamuksia. Ja valitettavasti roni opetti minulle, ettei sanatkaan aina merkitse mitään. Mutta Harri on lähes hänen vastakohtansa. Hänen sanaansa luottaisin. Yhtäkkiä mieleeni juolahtaa se, että Harri ei edes tiedä koko nimeäni. Emme ole vaihtaneet someystävyyksiä. Hän ei käytännössä tiedä minusta mitään. Ei edes sitä missä asun. Ei juuri mitään muuta kuin pinnallisuuksia. Pelottavaa. Haluan tehdä selväksi että pidän hänestä ja aion viestiä päivän kuulumisia hänelle illemmalla. Olemme olleet aika kitsaita yhteydenpidon suhteen, mutta haluan kokeilla, josko sitä voisi aktivoida. Tykkään viestiä aina jos huvittaa. Vaikka jotain typerää. Mutta mukaudun aina toisen viestintätapoihin. Jos toinen on yliasiallinen ja vähäsanainen niin sitten olen usein itsekin. Mutta nyt yritän vähän enemmän laittaa hänelle viestiä ilman mitään oikeaa asiaa. Siitä tulisi itselleni parempi mieli. Sitten menen hänen facebook-sivulleen ja melkein lähetän kaverikutsun. En tajua miksi se on niin vaikeaa. En vaan osaa tehdä sitä. Hän on niin hillitty ja älykäs. Ehkei hän halua olla kaveri somessa. Se olisi kauheaa. Mutta sielläkin hän voisi tutustua miltä elämäni näyttää edes hieman lähemmin. Ja hän saisi koko nimeni tietoonsa. Mutta en uskalla vielä.