Ennen kuin keskiviikkona minun on määrä tavata Jukka, joka vannoo lähtevänsä harrastuksestaan ihan viimeistään siihen ja siihen kellonaikaan, istun parilla lasillisella Elinan kanssa. Katetulle ja kauniisti valaistulle terassille sattuu myös muutama muu tuttava, joiden kanssa nauramme viikonloppukohelluksille ja suunnittelemme seuraavaa. Ilman mitään sitoumuksia, koska haluan ensin tiedustella miltä Jukan viikonloppu näyttää. Vaikka siinä nätissä syksyillassa on kiva istuskella, niin vilkuilen vähän väliä kelloa, jotta pääsen lähtemään Jukkaa vastaan. Kun se viimein koittaa niin laitan hyvän musiikin täysille korviin ja hymyillen istun bussissa kohti Jukkaa. Menen paikalliseen kuppilaan ja vilkuilen kelloa. Se on jo ainakin vartin enemmän kuin pitäisi, mutta olen kärsivällinen ja cool. Nämä asiat ei nyt ole minuuttipeliä. Silti väistämättä saan takaumia menneistä feidauksista ja pettymyksistä ja vaivihkaa valmistaudun siihen, että Jukalle onkin tullut jotain tärkeämpää. Mutta ei, pian hän soittaa ja pahoittelee pientä viivästystä ja kertoo olevansa luonani ihan kohta. Huh, hyvä. Vielä kertaakaan hän ei ole tuottanut minulle pettymystä, vaikka viikonloppunakin sattui nukahtamaan tapaamisemme sijaan, mikä hieman muutti alkuperäisiä suunnitelmiamme. Mutta silti se ilta oli mahtava. Pian hengästynyt Jukka saapuu paikalle, ja päätämme suunnata heti kaupan kautta hänen luokseen. Olemme nyt viettäneet yhteensä kaksi iltaa yhdessä elokuvia katsellen ja kaikesta puhuen. On perjantai, ja tänään aiomme tehdä saman. Tai ehkä jotain vähän spesiaalimpaa, koska onhan viikonloppu. Olemme laittaneet leffan pyörimään, mutta pian unohtaneet sen kokonaan, koska olemme uppoutuneet intensiiviseen keskusteluun. Jukka on kertonut minulle monia yksityiskohtia hankalasta lapsuudestaan ja menneestä suhteestaan. Olemme olleet toisiimme painautuneina sohvalla ja pelehtineet sängyssä ennen kuin olemme nukahtaneet toistemme kainaloon. Aamulla pussailleet ja halailleet ennen sängystä nousemista. Aina ohikulkiessa koskettaneet toistemme selkää ja kävelleet käsikädessä ulkona. Valikoineet herkkuja kaupasta. Olen asettanut yöpaitani sänkyyn tyynyn alle, ja jättänyt Jukan luokse tavaroitani. Muistellut taskussa polttelevaa avainta. Hymyillyt, kun mietimme, että minne matkustaisimme keväällä. Olen pussaillut Jukan kaulaa, kun hän kuiskaa korvaani, miten hyvä meidän on olla yhdessä. Olen onnellinen edelleen.
Pieni pelko on välähdellyt mielessäni. Jukka on kertonut, että hänen entinen kumppaninsa ei ole kauhean tyytyväinen orastavaan suhteeseemme, ja haluaisi yhtäkkiä viettää Jukan kanssa aikaa. Nämä ovat aina tosi riskaabeleja juttuja. Joskus pitkäaikaisilla eksillä voi olla tarpeettoman vahva vaikutus toiseen. Jotkut tosi kontrollinhaluisen tyypit saattavat sabotooida toisen onnen ihan vain siksi koska voivat. Eräs oma tuttavani vikitteli eksänsä takaisin vain pilatakseen hänen tuoreen tapailunsa ja hetkeä myöhemmin heittä tämän pois kuin roskan. Olemme keskustelleet tästä avoimesti Jukan kanssa, ja hän vakuuttaa olevansa nyt innoissaan kaikesta minun kanssani, eikä aio kenenkään vaikuttaa väleihimme. En voi mitään muuta kuin luottaa siihen. Jukka ei ole kertaakaan millään tavalla osoittanut muuta. Päinvastoin. Joten en anna pahaenteisyydelle mitään valtaa. Olen kasvanut tähän ihastukseen ja onnellisuuteen pikkuhiljaa epäröivän alun jälkeen. Ja pian olen siinä pisteessä, että hihkun innostuksesta, kun mietin, että me oikeasti voitaisiin olla yhdessä. Pidän hänestä koko ajan enemmän ja enemmän. Tunnen ihanaa onnellisuutta kun nukahdan hänen kainaloonsa, ja herään hänen kylkeensä painautuneena. Näin vain kävi ihan odottamatta. Lillun siis tyytyväisyydessä, jota varjostaa ihan pikkuinen menettämisenpelko. Mutta se kai kuuluu asiaan silloin kun oikeasti alkaa haluta jotain. Vaikka vasta aamulla erosimme toisiamme halaten ja suudellen, niin en malta odottaa, että tapaamme taas illalla. Perhoset riehuvat vatsassani. Sitten lauantaina hänellä on päivällä ja illalla omia menoja, mutta kun ohimennen mainitisin, että voimmehan me sitten vaikka yöllä törmätä, niin Jukan vastaus oli, että ihan ehdottomasti tavataan. Ihanaa. Nyt lähden ystävättärien kanssa syömään. Sitten valmistaudun oikein kauniiksi Jukkaa varten. Olen maltillinen ja toiveikas.
Huh, olen taas heräillyt pitkin yötä aika sekaisena luullen, että on viikonloppu ja olen vahingossa tullut kotiini, vaikka minun pitäisi olla Jukalla. Seuraavaksi herännyt etsimään Jukkaa epätietoisena siitä missä oikein olen. Ja aina kun herään niin koen olevani näissä euforisissa sfääreissä. Jännä miten unimaailma tuo takaisin nuo tilanteet niin aidosti. Ei se haittaa. Nukun niin hyvin ja paljon lähes joka arkiyö, että ehkä minulla on vähän varaakin heräilyyn. Tiistai-iltana käyn suihkussa ja aion viettää koko illan pyjamassa. Omaksi yllätyksekseni huomaan vähän harmittelevani sitä, ettei Jukka ole halunnut aikaistaa tapaamistamme tälle illalle vihjailustani huolimatta. Mutta juuri kun etsin jääkaapista suklaakakkua, niin hän soittaa minulle tapansa mukaisesti kuulumisiaan ja toteaa, että voinhan jo tänäänkin tulla kylään! Joka päivä! Hah, jes, mutta koska on jo melko myöhä ja olen yökkärissä, niin ehdotan, että nähdään vaikka joka päivä koko loppuviikon. Ihanaa. Kaikki on hyvin. Juttelemme puhelimessa varmaan tunnin miettiessä matkaamme ja puhuessamme siitä, miten millään materialla ei ole edes väliä, vaan vain sillä, että olemme onnellisia. Jep, olen ihan samaa mieltä. Onnellisuutta tuntien nukahdan odottaen seuraavan illan tapaamistamme. Keskiviikko alkaa hyvin. Kaikki on hyvin. Töissä menee hyvin. Lähetän aamupäivällä Javierille viestin, että voisin tulla kylään alkuillaksi, jotta voisimme skoolata hänen juhlapäivälleen ja tavata ennen kuin molemmat lähdemme matkoillemme. Olen aiemmin aavistellut, ettei hän ehkä tahdokaan nähdä minua nyt kun olen ilmoittanut etten aio jäädä yöksi, mutta sen sijaan hän harmittelee, että on ehtinyt sopia jo muuta tälle illalle. Mutta, että entäs huomenna tai ylihuomenna, hän kysyy. Vastaan, että voin miettiä asiaa, mutta, että yöksi en siltikään voi jäädä. Minun täytyy ensin jutella Jukan kanssa siitä millainen on yhdessäolomme aikataulu loppuviikolla, jotta tiedän ehtisinkö synkronoida aikatauluihimme Javierin tapaamisen. Tottakai voin sopia omia menojani miten haluan, mutta koska Javierin tapaaminen ei ole minulle hirvittävän tärkeä, niin en aio nähdä sen eteen ylimääräistä vaivaa tai uhrata liikaa yhteisaikaa Jukan kanssa.
Käyn lounaalla kahvilassa, koska haluan saada ajan kulumaan nopeammin. Ja lisäksi hyödynnän täysin herkuttelulupaani vielä muutaman päivän. Tiedän, että pystyn sitten pitäytymään rantakuntoon tähtäävässä ruokavaliossa ennen mahdollista matkaa. Saan sydämiä pitkin päivää ja lähetän niitä samalla mitalla takaisin. Miksei. Lapsellista ja hölmöä, mutta olkoot. Eilisillan Ensitreffit alttarilla -jaksossa se yksi nainen kertoi ilahtuneensa hirvittävästi siitä, että tuore aviomies oli toivottanut hänelle viestillä hyvää työpäivää, ja heti mietin sitä, miten saan saman toivotuksen Jukalta joka päivä. Tosin tänään ehdin itse ensin! Miksi se olisi rasittava ja tungitteleva tapa? Sehän on ihanaa. Hei, mä ajattelen sua ekaksi aamulla ja vikaksi illalla. Jos asia ihastuneessa tilassa on se, niin miksi pitäisi esittää vaikeampaa? Ei pidä. Nautin. Mielummin liikaa kuin liian vähän. En jaksa ehdotella Manuelille tapaamista tälle illalle, koska jos tapaan Jukan huomenna jo ajoissa, niin voin tänään ihan hyvin käväistä drinkillä vaikka Elinan kanssa ja tehdä jotain kotijuttuja. BLING. Javier pyytää minua ilmoittamaan välittömästi kun tiedän voisimmeko vielä tällä viikolla tavata. Tahtooko hän näin innokkaasti nähdä minut vain ystävänään? Hienoa jos näin on. Tiedän, että hän on ystävä muidenkin entisten naisystäviensä kanssa, joten miksei myös minun. Vai ajatteleeko hän, että suoruuteni siitä, etten enää halua mitään merkityksettömiä öitä, vihjaisikin siihen, että haluan vakavoittaa välimme? Ei kai. Iltapäivä töissä kuluu hitaasti. Ei kokouksia, ei kulkemista palavereihin. Vain toimistotöitä, joihin en oikein jaksa keskittyä, koska olen niin innoissani kaikesta muusta. Olen iloinen, että pääsimme edellisellä tapaamisellamme "täydentämään" suhteemme etenemällä loppuun asti lakanoiden välissä. Se oli nopea mutta sitäkin räjähtävämpi kokemus. Aivan mahtavaa. Mutta en edellleenkään tiedä mistä aikaisemmin ilmenneet ongelmat Jukan kyvykkyydessä johtuivat. Ehkä tämä kerta oli vain euforiaa lisäävistä päihteistä johtuva poikkeus? Vai olisiko kyse ollut jostain jännittämisestä, joka on nyt peitottu? Ehkäpä saan tänään varmistuksen! Ainakin joka kerta yhdessäolomme on tosi kihelmöivää. Jukalla on ihana tapa painaa päänsä vasten kaulaani ja hengittää tai suudella niskaani. Hitaasti silittää selkääni ja painaa itsensä tiukasti minua vasten, kun samalla suudellaan oikein hitaasti. Siis kyse ei ainakaan ole siitä, etteikö tekisi mieli. Ne kipinät on käsinkosketeltavia. Kun hän hitaasti suukottaa minua joka paikkaan. Painaa päänsä vatsalleni, reisilleni ja sulkee silmät ja pussailee. Yes please. Se ei ole sellaista teknistä pisaraakaan vaan oikein tunteellista ja herkkää. Intohimoista. Olen sinkkuaikoinani tutustunut aivan ihanan vapaamielisiin ja avoimiin ja taitaviin miehiin. Ja jos sama linja jatkuu Jukankin kanssa niin en voi valittaa. Lucky lucky me.
Jukka on monta kertaa yhdessäollessamme miettinyt ääneen sitä, että miten emme ole voineet tavata aikaisemmin. Sitten hän aina jatkaa, että no mutta kaikella on tarkoitus! Meidän piti tavata juuri nyt. Uskon samalla tavoin tarkoituksenmukaisuuteen. Ja olen yllättynyt. Tämä tyyppi tupsahti elämääni juuri kun vähiten odotin. Kun en etsinyt mitään enkä ketään, paitsi ihmettä Ronin kanssa. Ja sitten vain olin tyytyväinen saadessani uutta kaveriseuraa. Ja sitten aivan yhtäkkiä jotain tapahtui, ja Jukka on omalla positiivisuudellaan saanut minut ihastumaan itseensä. Ei vain meihin, vaan itseensä. Aivan varmasti hänessä on piirteitä, jotka ärsyttävät minua. Mutta mitä enemmän tutustumme toisiimme, sitä enemmän hänestä tulee ilmi hyviä puolia. Ja minähän olen kasvanut ihmisenä miljoona kilometriä, joten osaan suhtautua huonoihin puoliin aikuismaisesti. Mitäs jos tämä ei menekään pilalle? Mitä jos se olikin tässä. Meistä tulisi parhaat ystävät ja kumppanit. Ai kuinka jännittävä ajatus. Mutta katsotaan päivä kerrallaan. En saa nielaista ennen kuin tipahtaa. Mutta pidän siitä, miten edes ihanan Dimin yhteydenotot eivät ole saaneet minua epäröimään tunteitani Jukkaa kohtaan. Toki jos jotain tapahtuisi niin haluaisin varmaan nähdä Dimin ensimmäisenä kaikista. Jos Jukka pettäisikin jotenkin kaikki odotukseni ja joutuisin tipahtamaan pilvilinnoistani ja häpeämään omaa tyhmyyttäni. Lohduttautuisin heti minulle tuttuun tapaan. Mutta sitä ei juuri tällä hetkellä tarvitse valmistella. Kop kop. Varmistan, että saan Elinan seurakseni lasillisille, ennen kuin Jukka vapautuu harrastuksestaan ja pääsemme tapaamaan. Normaalisti tässä tilanteessa epäilisin, että tapaaminen peruuntuu tai menee jotenkin pieleen. Mutta juuri nyt olen hyvin varma, että kaikki menee oikein hyvin. Näemme illalla ja hymyilemme heti innostuineina. Halaamme pitkään ja Jukka ehkä sanoo, että hitsi kun oli jo ikävä. Ja minä hymyilen halaan häntä tiukemmin. Ja sitten alamme valitella siitä, miten tylsä työpäivä olikaan ja intoilla matkasta samalla kun kävelemme käsikädessä hänen luokseen.
Eli melankoliset maanantait ovat taakse jäänyttä elämää. Ei enää selittämätöntä ahdistusta vailla oikeaa syytä. Kaikki soljuu maanantain läpi tiistaihin pehmeän mukavasti. Onko tällaista normaali elämä, josta valtaosa normaaleista ihmisistä saa nauttia? Että tavallinen tylsä arki-ilta onkin ihan fine. Että jokin hyvä asia oikeasti voi tapahtua, eikä tarvitse kokoajan pelätä, että se menee pilalle. Ja sitten se myös menee pilalle. Vaan, että ihanat lomamatkat onnistuvat. Ja onnelliset illat ja tulevaisuudensuunnittelut jonkun kanssa ilman stressiä ja ahdistusta siitä, että kohta se kilahtaa tai katoaa tai muuttuu hirviöksi. Krooniset epäilykset, pahaenteisyydet ja ahdistukset tuntuvat juuri nyt niin ihanan kaukaisilta. Tottakai tiedostan, että tässä ollaan vielä heikoilla jäillä ja vajoaminen uppeluksiin voi tapahtua milloin vain. Paluu samaan tilaan on mahdollinen, vaikka nyt uskon löytäneeni sellaisia selviytymiskeinoja, jotka tarvittaessa tulevat vetämään kuiville avannosta entistä helpommin. Kyllä, edelleen menee hyvin. Maanantai-iltana käyn reippaalla kävelylenkillä, kun samalla lohdutan Jukkaa, joka kertoo maanantaisen työpäivän olleen tylsä. Juttelemme illalla puhelimessa ja juon lasillisen punaviiniä ihan vain huvikseni. En siksi, että haluaisin lievittää ahdistusta tai saada itseni sammumaan unille nopeammin. Olen kokannut herkullista lohta iltaruoaksi ja syönyt vatsan täyteen. Menen ajoissa sänkyyn saaden sydämien siivittämän hyvänyön toivotukset. Yöllä heräilen muutamaan kertaan ihmetellen taas, että missä Jukka on. Tai seuraavalla heräämisellä miettien paniikissa sitä, että miten olen oikein päätynyt omaan sänkyyni kun minunhan piti olla Jukan vieressä. Lisäksi oloni on yöllä puoliunessa ihan samanlainen kuin edellisenä lauantaiyönä, ja siksi luulen nyt olevan viikonloppu. Mutta vain hetken. Ja se ei ole pelottavaa tai ahdistavaa, vaan oikeastaan aika kivaa. Aamulla Jukka taas ehtii toivottaa ensimmäisenä hyvät huomenet ja viihdyn häntä kuvailemalla yösekoilujani. Haluaisin herätä Jukan vierestä! Haluaisin juoda hänen kanssaan aamukahvia halaillen ja pussaillen ja nauttien siitä normaaliudesta. Ja siitä, että me oltaisiin tiimi. Helppo ja vaivaton tiimi. En mieti pelkokuvitelmia vaan nautin tästä ihan täysillä niin kauan kuin se kestää.
Tiistai sujuu yhtä kepeästi ja leppoisasti kuin maanantaikin. Paitsi, että haluaisin nähdä Jukan heti, enkä vasta seuraavana päivänä. Mutta ehkäpä jaksan odottaa. Mietin, että ehdottaisin tapaamista Manuelille tai Javierille samalle päivälle, kun tapaisin Jukan myöhemmin. Näin ollen ei olisi riskejä missään yöksijäämisessä ja voisin hoitaa nämä "velvollisuudet" pois samalla vaivalla. Ehkäpä huomenna teen ehdotuksen. Ensin Javierille, joka varmaan kertoo olevansa kiireinen, koska on mahdollisesti loukkaantunut ilmoituksestani luopua yhteisistä intiimeistä hetkistä. Mutta ainakin olisin sitten yrittänyt ja heittänyt pallon hänelle. Sitten voisin ehdottaa alkuillan yhteishetkeä Manuelille, joka varmasti iloisena suostuisi ellei hänellä ole treenejä. Jukka on omassa harrastuksessaan ja voimme tavata vasta myöhään illalla. Olen yrittänyt ehdottaa hänelle tapaamista toiselle illalle, mutta hän tahtoo pitäytyä keskiviikossa. Selvä, selvä. Tiistain työpäivän ohessa olen googletellut ahkerasti uutisia matkakohteestamme. On varmasti aivan viimepäiviin saakka epäselvää, että toteutuuko matka vai ei. Emme ole varanneet mitään majoituksia, eikä niitä kai ole mitään järkeä varatakaan, jos matka ei sitten onnistukaan. Pelottaa, että onko luonnonmullistukset pilanneet lomakohteen siten, ettemme pääse nauttimaan kaikista niistä asioista joita olemme suunnitelleet. Paikalliset eläimet ovat paenneet. Ovatko vedet pilalla? Entäs majoitukset? Ovatko ne täynnä evakkolaisia. Toisaalta tilanne tuntuu tosi epäreilulta. Miksi juuri tismalleen nyt, kun kaikki näyttäisi sujuvan niin kivasti, ja viimeinkin onnistuin varaamaan kauan odotetun matkan! Mutta toisaalta uskon, että kävi miten kävi, niin keksimme tavan nauttia yhteisestä lomasta. Ehkä sitten jossain muualla. Lähden töistä kotiin ihan tyytyväisenä, vaikka ihan vähäsen harmittaa, ettemme tapaa vielä tänään.
Olen törmännyt viime aikoina pariinkin eri uutiseen, joissa käsitellän sitä, miten huumausaineet voivat vaikuttaa positiivisesti mielenterveyteen. Uutisissa puhutaan psykedeeleistä ja MDMA:sta. Ja en omalla kohdallani voisi olla enempää samaa mieltä. Olen elävä todistuskappale siitä, miten ahdistusoireet ovat vähentyneet ja kadonneet kokonaan viikonloppuisten huumekokeiluiden myötä. Näiden viikkojen tai kuukausien aikana ei ole vastaan tullut yhtäkään huonoa kokemusta. En edelleenkään voi muuta kuin olla maailman iloisin löydettyäni tämän itsehoidon ja euforia. Etenkin kun mitään ongelmaa pitää se vain viihdekäytössä viikonloppuisin ei ole mikään ongelma. On pakko vielä kerran kuvailla sitä uskomatonta tilaa, jonka olemme ihan vahingossa löytäneet yhdistämällä ekstaasia sekä psykedeelistä 80 % sativaa. Tällä kertaa mukaan osallistui Jukka ja hänen ystäväpariskuntansa, joilla on laaja kokemus erilaisista päihteistä, joten kyse tässä mielettömästä kokemuksessa ei ole siinä, että olisin kokematon. Olen hymyillyt koko maanantain muistellen tuota ihanaa viikonloppua. Sitä miten se pikkuhiljaa loivenee ja vielä seuraavana päivänä saa nauttia herkästä tuntoaistista ja täydellisestä onnellisuudesta. Saavuin klubilta Jukan ja hänen ystäviensä luokse joskus kahden aikaan yöllä. Kuuntelemme musiikkia ja kaikilla on hyvä olla. Otamme kaikki ekstaasia ja poltamme päälle psykedeelistä kannabista. Yhtä aikaa se euforia laskeutuu huoneeseen. Jokaiselta katoaa kaikki huolet ja meitä hymyilyttää. Kaikki näyttää kauniimmalta ja tarkemmalta. Sativa ei ole väsyttävää ja jumittavaa vaan saa aktiiviseksi ja tekee mieli jutella ja nauraa. Musiikki ja musiikkivideot ovat äärimmäisen kiinnostavia ja löydämme yhdessä niistä aivan uusi ulottuvuuksia. Katsomme kuvia, jotka näyttävät aivan mielettömiltä. Kuvien ihmiset näyttävät olevan mittasuhteiltaan erittäin hullunkurisia ja nauramme mahat kippurassa. Leikimme kuvankäsittelyohjelmilla tuntikausia emmekä saa tarpeeksemme. Kaikki aistit ovat veitsenteräviä. Tuntoaisti myös. Kaikki huolet katoavat. Yhtäkkiä Jukka näyttää maailman upeimmalta ihmiseltä, enkä voi uskoa onneani, että saan olla siinä hänen siliteltävänään. Jokainen kosketus lähettää väristyksiä koko vartalon läpi. Se on vähän kuin se tunne kun joku paikka on puutunut ja sitä alkaa pistellä. Se voi tuntua inhottavalta, mutta oikeastaan jotenkin kivalta. Vähän samankaltainen tuntemus kulkee läpi siitä kohdasta johon kosketaan. Olo on myös kiihottunut. Pussailu ja koskettelu on jostain aivan muusta maailmasta. Kun Jukan ystäväpariskunta käy ulkona emme voi olla syleilemättä toisiamme hirvittävän kiihkon vallassa vaatteet päällä kuin joskus aikoinaan teinibileissä. Ihan mieletön tunne kun on täynnä pelkkää rakkautta ja kliimaksia. Liikkuessa tuntuu kuin pieniä lieviä miniorgasmeja kulkisi vartalon läpi. Siis ihan uskomatonta. Jossain vaiheessa yötä nousemme ylös ja otamme toisiamme käsistä kiinni ja kävelemme ympäri asuntoa. Käsien läpi kulkee mielihyvän sähkövirta. Asunto tuntuu kaikista olevan kallellaan kuin lintsin Vekkula ja lattia tuntuu ihanan pehmeältä ja liukkaalta. Silti ajatukset ovat kirkkaat eikä ole mitään ongelmia erottaa sitä mikä on oikeaa ja mikä on tämän euforisen tilan luomaa ihanuutta. Vuoroin kuvailemme olojamme ja ylistämme sitä miten upealta kaikki tuntuu. Ei huolen häivää. Ei ahdistusta. Jukka on maailman ihanin. Tunnen onnellisuutta.
Sellainen oli se yö. Ennen Jukan tapaamista ehdimme tanssia klubilla Elinan kanssa, jonne päädyimme pubista joidenkin kundien kanssa, jotka aivan välttämättä tahtoivat tarjota meille taksikyydin ja sisäänpääsyn valitsemaamme tanssipaikkaan. Mikäs siinä jos vielä kahden kieltäytymisen jälkeen he jankkaavat samaa, niin tarjotkoot sitten. He olivat ihan mukavia tyyppejä, mutta aivan umpihumalassa. Kovat kännitilat näyttävät hyvin vastenmielisistä ja luotaantyöntäviltä. Minun oli tarkoitus tavata Jukka jo aikaisemmin, mutta hän katosi linjoilta alkuillaksi ja soitteli vasta klubille päästyään anteeksipyyntöjään siitä, että nukahti muutamaksi tunniksi. Ei hätää, en missään vaiheessa saanut pahaenteisyyttä vaan tiesin, että tapaamme silti. Siis mahtava ilta kaikin puolin. Aamulla joskus kahdeksan tai yhdeksän aikaan lähdemme Jukan ystävien luota onnellisina ja vielä upeissa sfääreissä Jukan luokse mahtavasta seurasta ystäviä kiitellen, ja hyppäämme sänkyyn. Olo ei ole edes kauhean väsynyt, mutta pari tuntia unta tekee hyvää. Nukahdamme toisiamme syleillen ja kosketuksen supervoimasta nauttien, mutta emme edelleenkään etene koskettelua pidemmälle. Tuossa tilassa ollessani väkisinkin mietin miten mahtavalta seksin on pakko tuntua, kun jo pieni kosketus tuntuu uskomattoman hyvältä. Heräämme automaattisesti noin kolme tuntia myöhemmin. Kumpikin hymyilee ja olo on edelleen onnellinen. Ei huolen häivää missään. Ei kiire minnekään. Lojun ihanan tyypin sylissä, joka on koko edellisen yön ylistänyt sitä miten uskomatonta on että satuimme kohtaamaan ja löytämään toisemme. Alan pian uskoa siihen itsekin. Olo on vieläkin tunneherkkä niin monen tunnin jälkeen. Kuiskaan Jukallekin että oloni on ihan yliseksikäs ja hän toteaa saman. Koskettelemme toisiamme samalla kun nautimme ihanasta olosta ja kiireettömyydestä. Makoilemme sängyssä tuntikausia hereillä. Haluan seksiä mutten halua painostaa Jukkaa, koskä näen miten häntä jännittää. Meillä on alusvaatteet päällä ja jossain vaiheessa siirryn hänen päälleen. Halaan ja suutelen häntä, olen hajareisin hänen päällään ja painaudun häntä vasten. Todella kuumottavaa. Olemme jossain yhteisessä nirvanassa. Ja sitten kun huomaan Jukan olevan mukana joka kohdaltaan niin heitän alusvaattemme pois, ja koemme jonkun maailman siisteimmän ilotulituskohtauksen, joka kestää ehkä alle minuutin, ja loppuu Jukan huutoon. Melkein säälin niitä ihmisiä, jotka eivät pääse kokemaan tätä. Aika kauheaa, mutta en kadu sekuntiakaan näitä kokeiluja. Ne ovat tehneet minusta onnellisemman ja antaneet minulle ennennäkemätöntä nautintoa. Olen kai onnekas, koska joillakin tunnelmat voivat olla toisenlaiset. Ja varmaan jos esimerkiksi Jukka nyt katoaisi niin ahdistuisin ja tuntisin surua. Mutta se ei ole mielenterveysongelma. Se on elämää. Krooninen kraaterini ja täyttynyt, enkä tunne sitä ollenkaan tällä hetkellä. Sunnuntai-iltana lähden kotiin. Jukka tahtoo tulla kanssani ensin keskustaan, jossa syömme jotain pientä. Ruokahalua ei onneksi kauheasti ole, vaikka olen antanut itselleni luvan herkutella nyt, ja sitten ennen matkaa kiinnittää tarkasti huomiota ruokavalioon. Pelottaa, että pääsemmekö matkalle. Se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Etenkin nyt kun olen yhtäkkiä kiintynyt Jukkaan, ja näen hänestä kaikki hyvät puolet. Juuri näin se kääntyy. Ensin olen epävarma, enkä tiedä pidänkö edes toisesta. Ja nyt yhtäkkiä en voi tajuta miten olen edes voinut ajatella niin. Olemme kävelleet keskustassa käsikädessä ja halailleet toisiamme metron rullaportaissa. Pienen hetken mietin, että mitäs jos joku tulee vastaan. Vaikka Nino, joka lähettelee aina välillä viestejä. Tai Javier, joka varmasti pettyisi. Tai Dim, joka lauantaiyönä olisi halunnut tavata minut. Tai Karri joka juuri nytkin viestii minulle. Miksi koen etten saa olla onnellinen jonkun kanssa? No, se varmasti muuttuu. Olemme Jukan kanssa puhuneet jo keväästä ja siitä minne silloin voisi matkustaa. Jukka on tiedustellut haluaisinko lapsia. Tahtoo viedä minut sukulaisilleen ja tavata perheeni. Ajoittain joudun toppuuttelemaan häntä, mutta yhä vähemmän ja vähemmän. Koska oikeastaan haluan samoja asioita. Haluan suunnitella kaikkea kivaa yhdessä. En tiedä johtuuko nämä ajatukset vielä euforian laskutiloista, mutta olen ollut koko maanantain yhtä hymyä. Olemme ikävöineet viesteissä toisiamme Jukan kanssa säännöllisesti. Tapaamme kyllä taas pian. Yhdessäolomme on niin luonnollista. Se on kaikista parasta. Voimme olla missä vain ja tehdä mitä vain ja kaikki tuntuu oikealta. Yhtäkkiä kaikki on selvää. Rakastan tätä tunnetta. BLING. Manuel pitkästä aikaa kertoo, että oli tavannut jonkun naisen, joka sitten valitsikin toisen. Tunnen myötätuntoa häntä kohtaan ja toivon todella, että hän löytäisi jonkun.
Olen kääntymässä kotona sillä aikaa kun Jukka on omissa menoissaan iltapäivän. Koko aamun olen etsinyt itselleni sopivaa matkavakuutusta sen jälkeen, kun sain Karrilta aamulla viestin koskien matkakohteeni luonnonkatastrofiuhkaa. Jo edellisviikolla vertailin vakuutuksia, mutta päätin lykätä sen hankkimista seuraavalle viikolle jostain tuntemattomasta syystä. Ja kun paniikissa aamutuimaan yritän mennä lunastamaan mahdollisimman kattavan vakuutuksen, niin yllättäen kukaan yhtiö ei sitä poikkeuksellisesti myönnä uusille asiakkaille. Minulla ei ole asumistilanteestani johtuen kotivakuutusta, johon voisin matkavakuutuksen yhdistää, joten vaati hieman luovuutta hoitaa asia ilman, että minun tarvitsee nyt stressata isojen rahojen menetystä. Kuka pelastaa aina pulasta? Äiti tietenkin. Lähiomainen voi hankkia perheenjäsenille vakuutuksia, joten vanhana asiakkaana matkavakuutuksen hankkiminen onnistui vanhempieni kautta. Huh, voin hengähtää taas. Kiitos Karri varoituksesta! Ehkäpä myöhemmin vakuutuksen saaminen olisi ollut vielä hankalampaa mikäli riskit eivät poistu. Vastailen samalla Javierille, joka on jälleen kerran neljältä aamuyöllä kysellyt, että olisinko liikenteessä. Olen vastannut hänelle ystävällisesti aamulla ja kertonut, että tänään aion illalla taas juhlia. Hän on ehdottanut tapaamista iloisin hymynaamoin. Jotenkin tämä on hänestä ihan uusi puoli. Kun valitin hänelle matkanperuuntumisriskistä, niin Javier ehdotti että lähtisin matkaan sitten hänen kanssaan hänen kotimaahansa. Mikset ollut tällainen aikaisemmin, Javer? Vastaan Javierin ystävällisiin viesteihin kertomalla, että olen nyt karsinut kaikki Friends With Benefits -suhteet pois, ja siksi olen ollut viime aikoina passiivinen. Hän vastaa ilonaamalla, mutta veikkaan, että ilmoitukseni kolahti vähän. Mutta ainakin nyt voin milloin vain ehdottaa hänelle tapaamista tietäen, ettei hän odota minulta mitään, mitä en nyt halua antaa. Hyvä. Tosin täytyy myöntää, että jostian syystä tunnen syyllisyyttä siitä, että näin "hylkään" Javierin ja petän hänen odotuksensa. Outoa että jostain syystä koen olevani velvollinen viihdyttämään muita ja tunnen tekeväni väärin, etten tapaa häntä vanhoissa aikeissa. Myös Nino on ottanut edellispäivänä minuun yhteyttä vihjaten tekemisistään, muttei onneksi tehnyt tällä kertaa suoria ehdotuksia. Miksen tunnetasolla tajua, etten ole mitekään velvollinen näitä miehiä kohtaan.
Perjantaina siispä olen töistä päästyäni täynnä energiaa! Nautin pitkästä suihkusta ja laittaudun nätiksi jotenkin yllättävän vaivattomasti. Vedän jalkaani Lidlin halpisfarkut ja ne istuvat erinomaisesti! Päätän hakea joku päivä vielä toiset jos vain kokoja on jäljellä. Jukka on kotona ja sovimme tapaavamme myöhemmin keskustassa, mutten malta olla aloillani vaan lähden kohti keskustaa heti kun olen valmis. Kysäisen Elinalta josko hän haluaisi lähteä drinkille, mutta hän on kiireinen omissa juhlissaan. Sitten lähetän viestin kivalle Ryanille ja kysyn, että onko hän jo treffeillä vai käytäisiinkö yksillä, ja hän vastaa heti olevansa menossa treffeille tunnin kuluttua. Hah, no ensi kerralla sitten! Siispä menen itsekseni vakkaripaikkaani, jossa en ehdi istuskella kuin hetken ennen kuin Jukka jo saapuukin etuajassa paikalle. Paikka on ihan täynnä ja istumme joidenkin muiden kanssa samassa pöydässä. Tunnen oloni Jukan kanssa hyväksi. Olen kaikin puolin tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että voimme tässä juoda yhdessä viiniä ja jutella mistä tahansa. Tyytyväinen siihen, että tahdomme niin paljon samoja asioita. Yhteisaikamme on niin vaivatonta ja kivaa. Päätämme juoda parit lasilliset siinä baarissa, ja sitten suunnata Jukan luokse, missä odottaa vielä yksi viinipullo ja matkasuunnittelua! Kaikki vaan sujuu niin mukavasti. Pääsemme Jukan luokse ja laitamme musiikin soimaan. Meillä on vään poikkeavat musiikkimaut, mutta Jukka kuuntelee mielellään minun valitsemiani biisejä. Selailemme matkajuttua. Poltamme kepeät sauhut. Tunnelma on kiva. Ehdotan että otamme yhden ekstaasin puoliksi ja katsomme millainen fiilis siitä tulee. Haluan kokeilla sitä nyt kun olemme vain kahdestaan rauhallisesti kotona emmekä tanssimassa, kuten aina yleensä. Ilta on kerrassaan mainio. Emme tee mitään muuta kuin makoilemme sohvalla toistemme jalkoja silitellen, musiikkia kuunnellen ja kaikesta puhuen. Tai vain nauttien ihanasta fiiliksestä. Kumpikin hymyilee ja kuvailee omaa oloaan. Pyöreä ja pehmeä ja ihana. Laulan biisien mukana ja Jukka naureskelee vieressä. Sitten puhumme taas jostain parisuhdejutuista ja Jukka toteaa, ettei olisi kenenkään mun kanssa voinut koskaan aikaisemin viettää tällaista iltaa. Että ollaan vaan ja nautitaan rennosti ihanasta fiiliksestä. Puhumme seuraavasta illasta, jolloin meidän on tarkoitus lähteä kunnolla juhlimaan. Jukka sanoo, ettei ehkä halua lähteä minnekään klubille jos aiomme mennä tanssimaan. Se ei ole hänen juttunsa. Joo, ei se mitään, ainahan me voidaan nähdä sitten myöhemmin. Jotenkin tämäkin on niin helppoa. Voimme tulla ja mennä ja sitten olla taas yhdessä. Ei paineita. Ei stressiä. Jukkakin intoilee siitä, miten kokee minut tosi luotettavaksi, kun on nähnyt miten käyttäydyn baareissa. Hän nauraa, että kun kohtasimme ensimmäisiä kertoja niin en kiinnittänyt häneen juuri mitään huomiota ja olin viileä. Joo, totta, sanon, että tuolloin olin vielä enemmän kiinni Ronissa, eikä minua silloin kiinnosta muut jos pidän jostain oikeasti. Jukka lähtee kaivelemaan kaappiaan ja kuulen, kuinka hän kolistelee avaimia. Hui, säikähdän asiaa ja ajattelen sen olevan nyt liikaa. Jukka tulee takaisin viereeni sohvalle ja laittaa huomaamattoamsti avaimen sotkuiselle pöydälle. En ole huomaavinani koko asiaa, ja näen kuinka Jukka epäröi ja kerää rohkeutta ehdottaa avaimenluovuttamista sopivana hetkenä. Olemme hymyileväisiä ja sellaisessa tosi hyvässä pilvessä. Kai se kuvaa parhaiten sitä olotilaa, kun kaikki aaltoilee ympärillä kauniisti, mutta silti mieli ja ajatukset pysyvät kirkkaina ja kauniina. Alamme taas puhua viikonlopusta ja sitten Jukka ojentaa minulle avaimen ja sanoo, että jos menemme eri paikkoihin, niin ainakin varmasti sitten pääsemme nukkumaan samaan sänkyyn. Epäröin itse, mutta sanon, että okei mutta vain nyt viikonlopuksi, ja vain siksi, että saatamme lopettaa huomisen juhlimisen eri aikoina. Jukka hymyilee ja sanoo, että se on hyvä jos minulla olisi avain varalla muutenkin. Jostain syystä oloni on tosi hyvä ja otan avaimen ilman pelkäämääni ahdistusta. Vietämme siis yhdessä kivan ja hauskan illan tekemättä juuri yhtään mitään. Ja se on loistavaa. Keskiyön jälkeen menemme sänkyyn, jossa halailemme ja kiehnäämme kiinni toisissamme etenemättä pidemmälle vieläkään. Nukun kuin tukki aamuun asti, jolloin halailemme kiihkeästi herätyskellon soidessa vieressä. Tästä sitten jatketaan myöhemmin, Jukka kuiskaa ennen kuin nousee keittämään kahvia. Tämä on nyt vähän niinkuin arkiaamu. Jukka manaa, että olisi halunnut ennemmin jäädä sänkyyn kanssani, mutta olemme iloisia ja pirteitä. Halaamme, ja suukotamme toisiamme, ja sovimme tapaavamme illalla.
Nyt istun kotona tyytyväisenä. Vakuutukset kunnossa. Olo hyvä. Elinakin on herännyt. En voi kun nauttia tästä fiiliksestä, kun mikään ei ole huonosti juuri nyt. Tapaan Jukan, josta tällä hetkellä pidän oikein paljon. Pääsen tanssimaan Elinan kanssa jos haluan. Pääsen nukkumaan Jukan viereen. Joku haluaa minut luokseen joka yöksi. Edessä on ihana matka (toivottavasti). Aurinko paistaa ulkona. Ah, en edes jaksa nyt miettiä sitä miten monella tavalla tämä kaikki voisi mennä pieleen. Nyt juuri vain olen ja nautin. Käväisen pian kaupassa ja moikkaamassa perhettä. Sitten menen suihkuun ja lähden vaikkapa Elinalle. Ja kun Jukka on valmis niin liitymme hänen ja hänen ystäviensä seuraan. Edessä on varmasti kiva ilta. On, on.
Johtuu varmaan tästä syksystä, mutta ruokahalu on valitettavasti arkisin ihan vallaton. Voisin herkutella joka ikinen ilta vaikka mitä. Työtoverini valisti minua, että kyseessä on primitiivinen reaktio kerätä talvea varten vähän ylimääräistä. Hah. No, olen antanut itselleni luvan herkutella nyt vielä muutaman päivän, ja sitten ehdin vielä oikein mainiosti saattaa itseni rantakuntoon loistavalla motivaattorilla. Eli sillä matkalla. Jes. Eli en pelkästään laiskottele koko torstai-iltaa, vaan urheasti raahaudun kevyelle kävelylenkille, joka päättyy Lidliin, josta nappaan mukaan kohutusta Klumin mallistosta farkut ja siistin neuleen, sekä aivan mielettömän houkuttelevan ranskalaisen jälkiruoan, joka koostuu kuohkeista tuulihatuista, jotka on vuorattu aivan ihanaan suussasulavaan suklaakurrutteeseen. Istun siisä loppuillan katselemassa televisiota ja syömässä. Vilkuilen välillä kelloa, sillä Jukka on luvannut ilmoitella itsestään päästessään harrastuksestaan. Aamulla erotessamme omiin töihimme hän toivoi että tapaisimme jo heti tänä iltana uudelleen, mutta toppuuttelin häntä hiukan ja kehotin osallistumaan harjoituksiinsa rauhassa. Olisi parempi että tapaisimme sitten viikonloppuna paremmalla ajalla, eikä nyt kiireessä vain yöksi yhteen. Silti nyt illalla minun tekisi kyllä mieli käpertyä nukkumaan hänen viereensä, etenkin sen jälkeen kun näen Ronin söpöjä (ja kännisiä) lomakuvia, joissa minun olisi pitänyt olla mukana- Ainakin jossain toisessa todellisuudessa. Kello lähenee jo nukkumaanmenoaikaa, eikä Jukasta kuulu vielä mitään. Mutta oloni on varma ja hyvä. Tiedän ilman mitään pahaenteisyyttä, että hän vain pitää hauskaa harrastuskavereidensa kanssa ja on meistä ja tulevasta matkastamme innoissaan. Hän ei katoa. Pienen hetken mietin, että miltä minusta tuntuisi, jos hän ilmoittaisi, että nyt on kyllä niin ettei hän pidä minusta sillä tavalla sittenkään. Kuten hän on kertonut ilmoittaneensa esimerkiksi sille eksälle, joka hänen luonaan vielä äsken yritti viritellä suhdetta uudelleen. Auts, se kolahtaisi. Heti Javierin tai kenen vaan seura kelpaisi vanhaan tuttuun tapaan, mutta tuntuisi selvästi paikkailulta. En siis ole itsenäisesti edennyt mihinkään suuntaan kovin pitkälle, vaan roikun vain turvallisesti laastaroivissa turvaverkoissa. Mutta tämä on enemmän kuin laastari. Olen varma siitä.
Ja pian puhelin soi. Jukka soittaa ja kertoo oman pitkän kaavan mukaisesti iltansa vaiheista ikään kuin olisin kysellyt tarkasti, että missä hän on ollut ja kenen kanssa. Jukka on kertonut minulle aiemmin, että hänen edellisessä pitkässä suhteessaan toinen osapuoli oli todella kontrolloiva ja heillä oli paljon aiheettomia luotettavuusongelmia. Siksi ehkä hän vaikuttaa siltä kuin tahtoisi vakuuttaa minulle että kaikki on oikein hyvin ja heillä vähän harjoitukset venähtivät ja pari oluttakin tuli otettua. Sanon Jukalle, että hienoa, että hänellä oli kivaa, ja kerron, että olen jo menossa itse sänkyyn. Hyvä. Olo on tasaisen hyvä. Minusta on myös erittäin hyvä merkki, että Jukka puhuu entisistä suhteistaan todella kauniiseen sävyyn ja kertoo heidän olevan hyvissä väleissä menneistä ristiriidoista huolimatta. Se on hyvä merkki. Puhelumme jälkeen saan Jukalta viestin, jossa hän vakuuttaa rakkauttaan. Jukka sanoo, että olen ainoa ihminen maailmassa joka saa Jukan epävarmaksi. Siksi hän rakastaa minua mielestään niin paljon. Ajattelen heti, että hän on juonut muutaman bissen ja herkistelee nyt siellä. Vastaan hänelle hieman hillitymmin sydämiä. Hymyillen. Menen ajoissa sänkyyn ja pelkään hetken etten saa unta, kun odotan niin innolla huomista tapaamistamme Jukan kanssa ja viikonlopun hauskuuksia, mutta jo pian puhelin tipahtaa kädestäni sängylle ja nukahdan sekaviin uniin. Pitkästä aikaa muistan herättyänikin, että herään yöllä luullen Jukan olevan vieressäni. Unet ovat katkonaisia ja värikkäitä. Koen olevani jossain psykedeelisissä aineissa. Ehkäpä uniini on tullut uutiset hallusinaatioita aiheuttavista sienistä, joita muun muassa tulevassa matkakohteessamme myydään kahviloissa. Trip in a trip. Viimeisenä ennen herätyskellon soimista muistan pienen unenpätkän, jossa tunnustelen vatsaani ja yhtäkkiä aivan selvästi näen ja tunnen jonkun liikkuvan siellä ja tajuan olevani raskaana. Havahdun hetkessä hereille ja helpotun valtavasti ajatellessani, että tuo skenaario on erittäin epätodennäköinen. Musertava, mutta onneksi epärealistinen. Tuollainen uutinen pilaisi juuri nyt kaiken. Mutta onneksi ei sellaista tarvitse ajatella.
Noustessani sängystä olo tasaantuu ja unien sekavuudet väistyvät nopeasti. Ei ahdista. Ei edes ne Ronin kuvat jotka välähtävät mieleeni. Minulla on Jukka. Me tehdään omia lomakuvia ihan kohta. Ja parempia. Vilkaisen puhelimen näyttöä ja siellä on jo Jukan perinteiset aamusydämet ilahduttamassa aamuani. Selitän itselleni, että sydämiä on kiva saada ja voin vastaanottaa ne ilman ahdistusta ja vastahankaa. Kyllä voin. Ennen kuin poistun kotiovesta minulla on minuuttiaikataulu ja siksi vastaan hänelle vasta kävellessäni ulkona. Jes, tänään me nähdään. Tänään ollaan aika rauhallisesti Jukan kanssa. Ehkä käväistään yhdessä jossain, mutta menemme ajoissa nukkumaan, koska aamulla hänellä on jotain pientä menoa. Ja sitten lauantaina juhlitaan kunnolla. Mennään Ilomaahan ja tanssitaan. Kunhan suoriudun työpäivästä niin menen ihanaan kuumaan suihkuun. Ajelen ne sääret ja muut paikat ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten haluan laittaa päälleni uudet farkut ja testata niiden laatua. Mitä ne maksoivat Lidlissä? Viisitoista euroa? Olen alusta alkaen pitänyt tuosta saksalaissyntyisestä kaupasta. Silloin joskus haimme aina eksän kanssa Lidlistä pakastepizzoja, joita sai kolme kolmella eurolla. Poikaystävä asui silloin vielä vanhemmillaan, missä paistoimme pizzoja ja ripottelimme päälle valkosipulimaustetta ja söimme pizzapaloja hänen kapeassa sängyssään televisiosta musiikkivideoita katsellen. Itse asuin kaverin kanssa opiskelija-asunnossa, jossa oli aina bileet. Siksi emme kai olleet siellä, kun kaipasimme vain toistemme seuraa. Nyt sieltä Lidlistä ostellaan muotia. Ja suklaakakkuja. Mahtuukohan ne housut minulle edes? No, kastun vähän työtapaamisiin kulkiessani. Ulkona ripottelee vettä ja maisema on täysin harmaa. Mieleni ei. Vaikka haluan kauheasti juhlia ja päästä käyttämään menoliput, niin ajatus rauhallisesta illasta Jukan kanssa tuntuu oikein sopivalta. On kauhean turvallinen fiilis, kun meillä on jokin yhteinen asia, joka sitoo meidät yhteen. Tuntuu jotenkin varmemmalta, että toinen ei yhtäkkiä vain katoa tai muuta mieltään.Tämänkö takia naiset jättävät salaa ehkäisyn pois ja hankkivat yllätysvauvoja? Tämän tunteenko turvin miehet lojahtavat sohvan pohjalle häiden jälkeen? En tiedä, mutta pidän tästä varmuudesta. Mutten anna sen ajaa itseäni käyttäytymään ylimielisesti tai vähättelevästi. BLING. Saan taas Jukalta ylimääräisen sydänviestin vailla sisältöä, jota en tarvitsisi. Ja joka voisi aiheuttaa painostavaa ahdistusta. Mutta hengitän syvään, vastaan iloisesti, ja laitan ysärihenkeä huokuvan perjantaibiisin täysille. Ja heti sen jälkeen mun ja Ronin biisin kaukaa keväältä. Siis, ei vaan, minun mielibiisini viikonloppua ajatellen. Minun. Ei Ronin.
Keskiviikkona olen tosi tyytyväinen, että olemme sopineet tapaavamme Jukan kanssa. Hän on ihan liian innokas ja saa minut henkisesti ottamaan askeleen taaksepäin, mutta käytännössä hyppään iloisena ja kevyesti laittautuneena bussiin kohti vakkarikuppilaa, jonne Jukka lupaa saapua hetken kuluttua. Ehdin tilata itselleni viinin, kaksikymmentäneljä senttiä, ja selailla päivän lehteä, jossa ei ole mitään erityistä sisältöä. Jukka saapuu paikalle ja suukottaa poskeani heti. Ja mahtavaa! Olen puhtaasti iloinen hänen näkemisestään, eikä ahdista yhtään. Hän näyttää kivalta. Huh. On tosi outoa, että joinain päivinä joku voi näyttää tosi miellyttävältä, ja toisena päivänä enemmän luotaantyöntävältä. Mistä se oikein johtuu? Onko kyse oikeasti jostain kampauksesta? Vai omasta itsestäni? Ei mitään hajua, mutta huomaan oikeasti tämän ihmeellisen ristiriidan. Onneksi juuri tänään hän näyttää silmissäni oikein kivalta. Jukka menee hakemaan itselleenkin lasillisen viiniä ja antaa samalla palautetta baarimikon hitaasta palvelusta, ja kertoo siitä minulle valittavaan äänensävyyn. Kuuntelen hymyillen ja annan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä on hänen tapansa, joten olkoot. Hän on puhelias ja tarkka saamastaan palvelusta. Ja tosi tarkka siitä ettei vain tule menettäneeksi euroakaan väärin perustein, vaikka järjenvastaisesti saattaa tuhlata (kertomansa mukaan) koko tilin vaikkapa turhiin harrastusvälineisiin. Olemme jo moneen kertaan puineet aivan turhaa laskutuslisää matkan maksamisessa, mutta onneksi heti kun sanon, että kyseessä on mitätön pikkusumma eikä asialle voi enää yhtään mitään niin Jukka hymyilee ja sanoo minun olevan oikeassa, ja vaihtaa puheenaihetta. Juomme viiniä ja intoilemme tulevasta matkasta. Mietimme missä kaikkialla käymme ja millaisissa hotelleissa haluamme majoittua. Totean ääneen etten malttaisi yhtään odottaa! Ja Jukka sanoo, että ei hätää, kyllä me keksitään kivaa ajankulua ennen matkaa. Juodaan vaikka paljon viiniä! Nauramme ja skoolaamme. Jukka ehdottaa, että juodaan vielä yhdet ja sitten lähdetään hänen luokse katsomaan leffoja. Sopii! Jukka sanoo, että odota siitä, hän hakee lasilliset. Hyvä! Ja pian Jukka saapuu koko pullon kanssa. Hah, sopii.
Juomme pullon ennätyksellisen nopeasti samaan tahtiin, ja tunnelma on kevyt ja innokas. Oikea. Nyt on kaikki oikein. En mieti Ronia tai ketään muuta, kuin nyt tätä tilannetta, jossa iloisina toistemme seurasta kuljemme julkisissa kulkuneuvoissa ensin pizzalle ja sitten vielä yksille ravintolaan, ennen kuin yhdeksältä illalla saavumme Jukan luokse. Olemme vähän humalassa ja Jukka ei malta olla suutelematta minua joka paikkaan ja silitellessään paljasta ihoani paitani alla samalla kun katson venäläistä televisiosta tulevaa elokuvaa, johon en kuitenkaan keskity yhtään. Tunnelma on kihelmöivä. Jukka kuiskaa korvaani että olet maailman ihanin ja kaunein. Haluan sut omakseni, ja toivottavasti säkin joskus haluat mut. Hymyilen ja silitän hänen seksikkään karvaista käsivarttaan, ja huumorin varjolla totean, että olisi joskus kiva, että hänen ihastuksensa näkyisi fyysisestikin. Koska edelleenkään hän ei pysty. Ei vaan kykene. Ei juuri mitään eloa, vaikka vastaan hänen hyväilyihinsä innokkaana. Jukka pyytää anteeksi ja sanoo ettei nyt voi tälle mitään. Ja hetkeä myöhemmin taas puhuessamme matkasta, hän intoilee, että voimme sitten liittyä kymppikerhoon lennolla. En viitsi enää vitsailla siitä, että mitenköhän se mahtaisi onnistua, mutta hyvä kai, että Jukka ainakin uskoo ongelman poistuvan pian. Tällä hetkellä itse uskon, että vielä matkan jälkeenkin suhtemme on tällä suhteellisen platonisella tasolla. Mitä jos ongelma ei poistu? Tällä hetkellä olen tyytyväinen saamiini ihaniin suudelmiin ja kuiskauksiin ja helliin kosketuksiin. Mutta entäs jatkossa? Olen jo todennut, että ainoa millä on merkitystä on se täysi puhti. Koolla ei ole väliä, kunhan se on ...hmm... kova. Ja alan epäillä onko se Jukan kanssa ikinä mahdollista? Edellisessä pitkässä suhteessa tämä sama juttu oli lievänä versiona tiedostamaton ongelma. Puhti ei riittänyt jostain syystä vaan lähes aina mentiin puoliteholla, joka vei pois suuresti tuntumaa. En tajunnut sitä silloin. Vasta nyt uusien kokemusten myötä olen luopunut kokonaan aiemmasta ajatuksestani koon merkityksestä ja löytänyt uusia näkökulmia. Olen empiirisen tutkimuksen myötä päässyt tulokseen, että se kovuus merkitsee todella, todella paljon. Pienikin voi tuottaa aivan yhtä suuren nautinnon, kunhan puhti ei petä. Hitsi. No, aika näyttää.
Olen välillä miettinyt, että ansaitsisinko nämä samat vaivat kuin edellisessä pitkässä suhteessani? Eikö se olisi ironista. Kiitos karma? Jukassa on niin paljon sellaisia yhtäläisyyksiä menneeseen, että tämä fyysinen tilanne vain sopii jonoon. Mutta onneksi mitään päätöksiä ei tarvitse tehdä. Vaikka taisimme edellisiltana puhua jostain ihmisten tapailusta, ja Jukka kommentoi täysin spontaanisti johonkin juttuuni, että niin, mutta nythän sinä et tietenkään menisi sinne! Viitaten johonkin treffijuttuun. Eli hän selkeästi olettaa, että emme tapaile muita. Ja olenhan sen tietenkin muutenkin havainnut. Enkä ole ketään tapaillutkaan. Mutta niin kauan kun emme ole ääneen sopineet mistään, niin emme ole täysin tilivelvollisia. Silti ei minulla ole mitään haluja ketään muuta nyt tavatakaan, vaikka aion Javierin nähdä ja jatkaa keskustelujani Karrin kanssa. En. Polta. Siltoja. Ja siitä huolimatta, että Jukan ammatti, harrastukset tai muu olemus ei herätä minussa välitöntä kunnioitusta ja intoa, niin hän onnistuu myös yllättämään minut ajoittain positiivisesti. Hän ei ole tyhmä vaan pystyy keskustelemaan asioista. Hänellä on perusteltuja mielipiteitä ja näkemyksiä, vaikka ne poikkeaisivat omistani. Hän on menestynyt harrastuksessaan keskivertoa paremmin, ja selvästi harmissaan siitä, etten ole osoittanut enempää mielenkiintoa sitä kohtaan, toisin kuin hänen entiset naiskumppaninsa, jotka ovat saattaneet olla hänestä kiinnostuneita nimenomaan tuon harrastusmenestyksen vuoksi. Olen ehkä ollut liian kylmä ja piittaamaton? Tietenkin arvostan hänen osaamistaan. Tietysti. Jukka on hyvä tyyppi. Hän ehkä vain antaa itsestään häseltävän ja höpsön vaikutelman ensialkuun.
Fiilikseni on aika hyvä. Näemme taas viikonloppuna. Ihan ilman erikseen sopimista, kumpikin sen tietää. Se on lähtöoletus. Mutta silti samalla voin sanoa Jukalle, että aion lähteä tanssimaan Elinan kanssa jossain välissä, koska tiedämme, että voin milloin vain mennä Jukan luokse, kuten sellaisen ihmisen luokse mennään, jonka kanssa tahtoo nukkua, ja joka haluaa nukkua sinun kanssasi ilman mitään muita syitä. Vaivatonta ja mukavaa. Olen syönyt ihan kauheasti viime päivien aikana. Pizzaa. Muuta roskaruokaa. Jopa karkkia! Enemmän kuin aikaisemmin koko vuoden aikana. Joten ruokahaluton vesilinja tanssilattialla sopii loistavasti! Ja tänäiltana aion lähteä lenkille. Ehkä vähän siivoan. Lojun kotona. Koska edessä on viikonloppu. Edessä on matka. Edessä on vaikka mitä!
Olen aika nopeasti päässyt viikonlopun jälkeisesti semiärsyyntymisestä takaisin hyvään tilaan, jossa malttamattomana selailen matkakohteen tärppejä ja parhaita rantoja. Ja mikä huvittavinta! Minulle selvisi että Roni on juuri siellä kohteessa, jonne olen matkustamassa. Se jotenkin ihan vähän sai minut ajattelemaan sitä, että minun olisi pitänyt olla nyt hänen mukanaan siellä, kuten hän lukuisia kertoja suunnitteli, mutta nyt siellä on joku toinen. Mitä siitä? Silti hän viestittelee sieltä minulle. Ja olen myös aika vakuuttunut, että omasta lomastani Jukan kanssa tulee omala tavallaan paljon stressittömämpi ja sujuvampi. Aivan varmasti Roni jatkaa tyypillistä temppuiluaan ja eristäytymistään - puhumattakaan aivan jatkuvasta ryyppäämisestä - siellä nyt jollekin toiselle. Hyväksyn tilanteen ja pystyn ajattelemaan sen olevan parempi näin. Kyllä. En millään jaksaisi odottaa vielä muutamaan tylsää arkiviikkoa ennen kuin pääsemme matkaan! Mutta toisaalta nyt on aikaa hoidella kuntoon rokotukset ja käydä läpi muutamaan kertaa paniikkiahdistusket ja ärsytyskohtaukset itseäni tai Jukkaa tai matkaa kohtaan. En aio ottaa matkalle mukaan mitään. Pelkkä sekäreppu riittää. Parit vaihtoalusvaatteet ja reseptilääkkeet. Voin hankkia kaiken tarvitsemani paikan päältä. Onneksi Jukka vaikuttaa olevan kanssani samaa mieltä. Olen aina ollut sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä ylipakkaa aina joka paikkaan. Jollain miniristeilyllä on pahimmilllaan ystävällä ollut mukana kolmet kengät ja pari mekkoa ja muut vaihtovaatteet ja tarvikkeet viiteen vaihtoehtokampaukseen, joista jää käyttämättä valtaosa. Huoh. Keskiviikkoaamuna on alkanut perinteiseen tapaan siten, että olen saanut sydämelliset toivotukset Jukalta. Totta puhuen jouduin taas laskemaan viiteen, etten ahdistu hänen aivan liiallisesta "romanttisuudestaan". Mun ihana rakas siellä pusipusipusi. Liikaa. Olen itse hillitty, enkä lähde tuohon mukaan. Mutta onko sillä nyt oikeasti väliä jos toinen on tuollainen? Ne on vain sanoja. Tällaisesta ahdistuksesta on mahdollista päästä yli, ja jos se ei laimene niin voihan asian ottaa puheeksi. Jukka on muutenkin täysin ylihuolehtivainen. Kun olen hänen luonaan, niin hän kutsuu minut kylpyhuoneeseen, jotta voi esitellä saippuat ja shampoot ja pyyhkeet. Olen sanonut hänelle monta kertaa, etten ole pikkulapsi ja osaan kyllä käydä suihkussa ja nähdä ne purkit siinä itsekin. Jos olen keskustellut jonkun kanssa, niin Jukka yhtäkkiä hyppää mukaan keskusteluun puolustaen kantaani ikään kuin tarvitsisin jotain tukea näkemyksiini. Todella raivostuttavaa, mistä olen maininnut niinikään. En tarvitse kenenkään apua keskusteluissa. Mutta onko sekään nyt niin kauheaa jos hän on ylihuolehtiva? Voin sanoa suoraan, että älä puutu tähän nyt. Eiköhän hän sen pian oppisi. Tällä käytöksellään hän vain tekee itsestään liian helpon, eikä se ole minusta viehättävää. En voi sille mitään, että kiinnostun ja innostun eniten hankalista ja etäisistä miehistä. Mutta tässä voimme palata siihen Why you will marry a wrong person -luentoon, ja pyrkiä tietoisesti suvaitsemaan muunlaisia mahdollisuuksia.
Edellisiltana Karri on taas aloittanut kanssani keskustelun. Hän näyttää ajattelevan minua paljon. Jotenkin ristiriitaista, mutta pidän hänestä kovasti ja tiedän, että meillä voisi olla todella hauskaa. Se saa kuitenkin odottaa vähintään lomamatkan ylitse, jolloin varmasti tiedän onko Juka seura tehnyt minut hulluksi, vai olemme päässet keskenämme jollekin uudelle tasolle. Mutta muutoin oloni on aika seesteinen. Se, että nyt on jotain kivaa mitä odottaa ja minulla on jokin keskeneräinen uusi säätö, saa minut kärsivällisemmäksi. On helpompi vain olla. Ainakin juuri nyt. Mutta on pakko myöntää, että kun sain vahvistuksen sille, että Roni on nyt kaukana matkalla sen naisen kanssa, niin suostuin heti astetta innokkaammin Jukan ehdottamaan tapaamiseen tänä iltana. Jep. Haluan myös huomiota ja seuraa, koska tollakin on. Epistä muuten. Ja sitä paitsi, meidän on fiksua pitää hyvät ja suhteelisen läheiset välit voimassa näiden viikkojen läpi ennen matkaa. Täytyy muistaa potentiaali jopa parisuhdetta ajatellen. Vaikka nyt tuo sana saa minut kavahtamaan. Mutta tämä on vain uudenlainen asia, johon kestää hieman aikaa tottua. Olenpas järkevä. Olemme sopineet tapaavamme Jukan kanssa taas heti töiden jälkeen, joten olen käynyt edellisiltana valmiiksi suihkussa jättäen sääret ajamatta. Jukka arvostaa hyvin paljon naisellisuutta. Hänen entiset naisystävänsä ovat olleet äärimmäisen feminiinisiä ammattiensa ja lookkiensa puolesta. Siis jopa ylilyöviä pitkine värikkäine kynsineen, tekohiuksineen ja jopa silikoneineen. Minimekoissaan. Ja edellistapaamisella ollessamme jostain syystä vaatekaupassa Jukka sanoi minulle, että joku kerta kyllä saisin tulla paikalle korkokengissä. Hän sanoi sen ystävällisesti ja pilke silmässä, mutta varmasti ihan tosissaan. Minusta tällaiset tyylijutut menevät kausissa. Nyt olen panostanut laadukkaisiin ja mukaviin ja trendikkäisiin kävelykenkiin. On niken airit ja addut ja conssit. Mutta korkokenkiin en ole asustautunut kuin kerran tänä vuonna, ellei hienompia juhlia oteta lukuun. Joskus aikaisempina vuosina taas kauniimmat ja naisellisemmat kengät ja asusteet ovat olleet suurempi osa valikoimaani. En tosiaankaan aio lähteä kenkäkaupoille Jukan vihjeen mukaisesti, mutta on ihan kiva tietää mitä hän ajattelee. Ja että hän kykenee myös sanomaan suoraan toiveitaan. Sehän on vain hyvä.
Yritän tunnustella fiiliksiäni ennen Jukan tapaamista mahdollisimman rehellisesti. Vähän pelkään, että oikeastikin haen hänestä itselleni nyt vaivatonta seuraa osittain siksi, että olisin jollain lailla tasoissa Ronin kanssa. Se on ihan älytöntä, mutta en voi sille mitään. Silti ajoittain minusta on tuntunut että olen unohtanut koko Ronin ja ollut vain tyytyväinen, että hän on kaukana idiotismeineen ja lapsellisuuksineen. Jokin pieni kipinä kuitenkin pääsee vielä värähtämään näköjään sittenkin. Mutta eiköhän se laimene nopeasti. Sillä välin keskityn olemaan reilu ja hyvä tyyppi Jukalle. Ja antamaan mahdollisuuden mille tahansa odottamatta tai lupailematta liikoja. Selailen kohdemaamme majoituksia. Ihanan halpaa! Sillä hinnalla millä Suomessa et pääse edes yökerhoon sisälle saa tuolta paratiisista kohtalaisen yöpaikan. Ja kun panostaa kybän lisää niin pääsee jo majoittumaan mukavaan hotelliin uima-altaineen ja aamiaisineen. Viidellä kympillä yö saisi jo nauttia täyttä luksusta, mitä Suomesta ei saa edes laittamalla nollan perään. Ihanaa! Aiomme yöpyä ainakin muutamassa eri kohteessa, jotta saamme mahdollisimman paljon kokemuksia eri nähtävyyksistä ja maisemista ja tekemisistä. Olen aina aikaisemmin pitänyt tosi tärkeänä sitä, että matkakohde ei ole mikään pelkkä rantalomakohde, missä ei ole muuta tekemistä kuin lojua auringossa. Mutta nyt kun kyseessä on aivan uusi eksoottinen paikka, niin se aurinko ja luonnosta ja vesistä nauttiminen tuntuu olevan pääosassa. Haluan snorklaamaan! Makaamaan turkooseihin vesiin ja valkoiseen hiekkaan. Syömään ja juomaan rantaterasseille paikallisia herkkuja. Silittelemään luonnonvaraisia eläimiä, joita ei täällä ole kuin kaltereiden takana. Näkemään vesiputouksia ja eri kulttuurien temppeleitä. Nauttimaan rantaklubien yöelämästä. Ennen lähtöä on varmaan pakko myös käydä vähän shoppailemassa superhalpoja juttuja tuliaisiksi, vaikken alunperin mitään ostoksia ajatellutkaan. Ai että odotan lähtöä! Ainiin! Ja ihana Dim on lähettänyt minulle kuulumisviestejä. Hän on ollut pitkään ulkomailla perheensä luona ja nyt palannut takaisin. Hän kieltämättä saa vielä perhoset vavahtelemaan vatsassani.
Onpas kepeä flow, kun jaksaa paneutua oikeasti töihin pitkästä aikaa. Ei ole sellaista jatkuvaa tunnetta, että pitäisi olla jossain muualla. Ei sitä turhautumista, että tuhlaan aikaani keskinkertaisuuteen. Hienoa. Pidän tästä tunteesta enemmän kuin siitä ahdistusta aiheuttavasta pakollisesta erityisyyden tunteesta, joka ei varmaan täyty koskaan. Kuitenkaan kokonaisvaltaisesti olotila ei ole ollut kepeä ja täysin stressitön ja vailla ahdistusta. Mutta viimeinkin negatiivisten fiilisten taustalla on jotain muuta kuin jokin yleismaallinen sisäinen nimetön kraateri. Olen saanut (positiivisesti?) panikoida sitä, että olen varannut matkaliput muutaman viikon päähän jonnekin kaukaiseen maanpäälliseen paratiisiin (?) puolituntemattoman ihmisen kanssa. Tyypin, jolle sopi valitsemani matkakohde ja haluamani lennot hänen preferensseistään huolimatta. Viikonloppuna kun polttelimme jotain Ossin hyvin vahvaa ja passivoivaa kannabista niin koko ajatus matkasta alkoi ahdistaa rintaa puristavana tuttuna tunteena. Mutta ero on siitä, että kun tiedän ahdistusken olevan liioiteltu aistireaktio, joka johtuu jostain päihteestä, niin pystun ihme kyllä sivuuttamaan sen todella järkevästi. Se tunne on vain tunne. Siitä ei tarvitse välittää. Useimmiten efekti on päinvastainen ja euforiaan suuntaava, mutta joskus ahdistusta lisäävä. Ja se on vain siedettävä. Riskit on aina olemassa ja ne on siedettävä. Oma moka. Sama kuin silloin joskus Ryanilla. Toisaalta on mielettömän hauskaa ja kikatuttavaa, mutta sitten yhtäkkiä iskee jokin outo ahdistus ja oli pakko päästä ulos. Mikä heti auttoi. Ossin luona lauantaiyönä ollessamme en edes jaksanut alkaa poistamaan ahdistusta millään toimenpiteellä, sillä pystyin järjellä havaitsemaan, että kaikki on hyvin. Ei ole juurikaan mitään mikä voisi parantaa oloani tai tilannetta. Pieni koti-ikävä iskee noina hetkinä myös. Mutta siinä sohvalla pimeässä huoneessa filosofista luentoa yhdessä Jukan, Ossin ja Ossin tyttöystävän kanssa fiilistellessäni selitän itselleni, että huomenna menen kotiin joka tapauksessa, eikä siellä nyt keskellä yötä ole minulle mitään. Ja mitä tulee Roniin, joka on usein jollain tavalla liittynyt ahdistukseen tai sen lievittymiseen, niin niin hän liittyy tälläkin kertaa. BLIBLING. Keskellä lauantaiyötä Roni viestii minulle kolme omakuvaansa ja itseään ja ulkonäköään ylistäviä viestejä. Olen tuolla hetkellä aika irrallaan realiteeteista, mutta kummasti mieli pysyy aina sen verran kirkkaana, että pystyn reagoimaan todella järkevästi hänen viesteihinsä. Miksi ihmeessä hän lähettää minulle tuollaisia viestejä? Lähikuvia kasvoistaan. Tok itsekeskeisyys ei ole mitään uutta, mutta ihan kuin tämä yhteydenotto huutaisi, että "älä unohda miten upea olen!", "et kuitenkaan voi olla tyytyväinen ilman minua!". Hän on turhautunut ja epävarma omista valinnoistaan. Kuten aina tämän syklin tässä vaiheessa. Siitä se kai kertoo. Ja tuolla lapsellisella toiminnallaan hän taas tahtomattaan parantaa oloani. Kiitos. Sen sijaan sohvalla vieressä nuokkuva Jukka saa aikaan ärsytystä. Sen lisäksi että pelottava edessä oleva yhteinen matka tuntuu aina välillä liian jännittävältä (ei nyt, mutta juuri tuolloin), niin hän on juonut alkoholia kaiken muun lisäksi sen verran, että nuokkuu liian sekaisena siinä vieressä. Ei ehkä oikeasti edes mitenkään pahassa jamassa, mutta jotenkin olen onnistunut pääsemään tilaan jossa projisoin ärsytykseni ja epävarmat tunteeni häneen. Hän on ollut minua kohtaan liian kiltti ja avoin, joten uskallan henkisesti kiukutella nyt hänelle. Onneksi en ihan kauheasti näytä sitä ulospäin ja hahmotan tilanteen suhteellisen objektiivisesti. Kommunikoin hänen kanssaan ystävällisesti ja normaalisti, vaikka minua ahdistaisi. Koska olen järkevämpi kuin aikaisemmin ja osaan tunnistaa itsessäni perusteettomat tunnereaktiot, joita ei tule purkaa muihin. En polttele siltoja vieläkään, vaikka ajoittain tekisi mieli karata. En tosin tiedä mistä ja minne.
Viikonloppu oli siis hidas ja jotenkin henkisesti tahmainen. Olen nukkunut Jukan vieressä. Tiskannut astiat hänen luonaan. Shoppaillut hänen kanssaan rasittavan pitkään. Istunut kivaan baariin välipalalle. Maistellut aamuaurngossa terassilla hänen kahviaan samalla. Tarjonnut palaa omasta leivoksestani ja huudahtanut, että eikun yksi lusikallinen, kun Jukka on meinannut syödä sen kokonaan. Hän on hyvin aulis vastaanottamaan kaiken tarjotun. Emme tilaisuudesta huolimatta käyneet Ilomaassa takataskussa olevien matkalippujen avulla, koska keskityimme ulkoiluun kauniissa auringonpaisteessa, elokuviin ja vihreään kivaan, joka oli vaikutukseltaan odotettua pysäyttävämpi. Viikonlopun aikana kyllä aavistan kuinka Jukka tahtoisi, että tarjoaisin hänellekin yhden tiketin ja se jostain syystä ärsyttää minua. En halua enää tarjoilla hänelle mitään. En tykkää pummimisesta. En edes silloin, kun se on ystävällistä ja heti kieltäytymisen jälkeen perääntyvää. Silti tiedän, että ylireagoin näillä fiiliksilläni koska Jukka antoi minulle lahjaksi tuota vihreää kukkaa johon olen erittäin tykästänyt ja mitä en saa itse hankittua mistään. Ja hän on tarjonnut yölliset pizzat ja ne aamukahvit leivoksineen (kyllä, painan noin 100 kiloa ainakin henkisesti). Hän on siis antelias minua kohtaan aina kun voi. Ja ihan pyytämättä. Minun on hillittävä nämä ihmeelliset vastustavat fiilikset, jotka ovat tuttuja edellisen parisuhteeni ajoilta. Kun joku on siinä valmiina rakastamaan minua niin otan heti väärän Itsestäänselvyysasenteen päälle. En arvosta riittävästi hänen hyviä puoliaan ja eleitä, joita olen kaivannut. Sydämiä, ikävää, silityksiä, kehuja. Jokainen pikkujuttu tuntuu ärsyttävämmältä kuin se todellisuudessa on. Mietin, että onko hänellä oikeasti kehnot käytöstavat vai korostuvatko ne vain nyt. Ärsyttäisikö minua aina se tapa jolla hän puhuu asiakaspalvelijoille. En tiedä, mutta ainakaan nyt en anna typerän ärsytykseni näkyä. Ei haittaa vaikka hän kertoo vaatekaupan myyjälle tiukkaan sävyyn, että tietää kyllä tismalleen mitä koko käyttää, eikä naisen tarvitse kanniskella hänelle montaa eri kokoa. Ei haittaa, vaikka hän pysähtyy kysymään poliisilta, että mitä tuolla eristysnauhan takana oikein on tapahtunut, kuin pikkupoika. Ei haittaa. Ainakaan nyt. Ei tarvitse ylistressata. Mehän olemme pohjimmiltaan kavereita, eikä sen enempää nyt tarvitse miettiä. Me olemme menossa mahtavalle lomamatkalle yhdessä, ja se varmasti tulee olemaan hauskaa riippumatta siitä stressaammeko jostain pikkujutuista tai ihmissuhdeasioista. Sitä paitsi myös Jukka on osoittanut turhautumistaan minua kohtaan kun kysymättä siirsin jotain asiaa hänen kotonaan ollessani siellä yksikseni. Hän sanoi tiukkaan sävyyn, että et saa tehdä noin enää kysymättä! Ja jotenkin tykkäsin siitä, vaikka edelleenkin koen toimineeni ihan oikein. Noh, tässä sitä ollaan tyytyväisenä arjessa kiinni. Olen juuri lopettanut noin puolentoista tunnin puhelinkeskustelun Ossin kanssa. Ossi on tiistaiaamuna vähän humalassa (tai jossain). Ja taas tyttöystävä on lähdössä jos sama meno jatkuu ja niin edelleen. En tajua miten jotkut pystyvät moiseen keskellä arkiaamua riippumatta siitä onko heillä työvelvollisuuksia vai ei. Ossi kysyy, että olemmeko me nyt pari Jukan kanssa. Sanon, että ei mennä yhtään asioiden edelle (apua paniikkiahdistussykähdys). Me mennään päivä kerrallaan ja pidetään hauskaa. Se riittää nyt. Ja se on totta. Kehotan Ossia ryhdistäytymään ja lopettamaan arkisekoilut ennen kuin on liian myöhäistä. Ja kai hän kuuntelee. Tai ainakin yrittää.
Olemme siis viettäneet aika kivan, mutta hieman edellisiä realistisemman viikonlopun yhdessä Jukan, Ossin ja muiden heidän ystäviensä kanssa. Myös Elinan kanssa taisimme pyörähtää jossain välissä yöllä tanssilattialla, mutta eihän se tunnu ollenkaan samalta jos pohjalla on vain pasi lasillista viiniä ja jotain poltettavaa. Onneksi olen kuitenkin ollut niin fiksu, etten ole lähtenyt sekoittelemaan asioita enempää, vaan havainnut ajoissa, milloin menolippu menisi hukkaan ja milloin ei. Olen pitänyt ailahtelevaisen ärsytykseni hyvin aisoissa ja jättänyt sen omaan arvoonsa. Olen tykännyt nukkua Jukan vieressä ja vastaanottaa silityksiä, koska enempääkään ei ole tähän mennessä ollut tarjolla. Eikö ole outoa? No samapa se ainakin vielä. Oikeastaan juuri nyt tuo fyysisen suhteen vajavaisuus lieventää sitä paniikkiahdistusta, jonka selvästikin nyt jotkut vakavat suhdemahdollisuudet aiheuttavat. Sen sijaan olen nauttinut häneltä saamistani kehuista. Olen niin kaunis. Ja seksikäs. Ja kaunis. Ja älykäs. Vaikka vähän hassu ja häiriintynyt. Mutta ennen kaikkea hauska. Ja kaunis. Onpas kiva kuulla näitä asioita, joltain joka tuntuu oikeasti tarkoittavan niitä, eikä koe tarpeelliseksi esittää kovanahkaisempaa ja tunteettomampaa kuin on. Joltain joka ei olekaan niin epävarma itsestään, että heittäytyisi johonkin typeriin defenssimenetelmiin, kuten monet muut ovat tehneet. Hän uskaltaa sanoa, että kokee itsensä onnekkaaksi saadessaan viettää aikaa kanssani. Monet sellaiset, joilla ei edes ole kovinkaan paljon syitä tuntea itseään älyllisesti tai muutoin uhatuksi taholtani ovat kääntäneet päälle kylmyyden ja kovuuden, etten vain kuvittele liikoja. Olen viiikonlopun aikana viestitellyt Ninolle, joka on omaan iloiseen tapaansa lähetellyt kuvia omasta viikonlopun vietostaan. Olen viestinyt Karrille, joka on kaivannut minua viereensä. Olen viestinyt Javierille, joka jälleen kerran on niellyt ylpeytensä ja toivonut tapaamista kanssani. Kiertelemättä aivan suoraan. Nyt kun olen joutunut oikeasti kohtaamaan tämän luonnollisen ihmissuhteen muodostumistilanteen Jukan kanssa. Siis sen että hän on osoittanut vakavan kiinnostuksensa ja edelleen viestittänyt minulle sydämiä hieman jähmeän viikonlopun jäljiltä. Vienyt minut elokuviin ja aamiaiselle. Niellyt omat ahdistuksensa minun ahditukseni tieltä. Niin yhtäkkiä kaikkien näiden muiden miesten vastakohtaiset piirteet ja ominaisuudet korostuvat näkökentässäni positiivisina. Javierin korkea koulutus ja jämäkkyys. Ninon upea ura ja se miten tiukasti hänen jalkansa ovat maankamaralla. Karri, joka on älykäs ja pystyy vastaamaan haastavampiinkin keskusteluteemoihin. Se, että nämä kaikki miehet ovat varmastikin enemmän erossä päihteistä ja muista hämärähommista. Nyt kaikki pelkoni ja epävarmuuteni Jukan niin sanottuja negatiivisia piirteitä kohtaan saavat kaikkien näiden asioiden mittasuhteet vääristymään. Onneksi jollain tasolla ymmärrän tämän olevan inhimillinen kognitiivinen dissonanssi, joten minun ei tarvitse muuta kuin sivuuttaa typerät tunteeni ja keskittyä aivan muihin asioihin samalla kun nämä jutut lutviutuvat uomiinsa itsestään. Keskityn siihen, että olen voinut olla pari iltaa aivan rauhassa kotona tuntematta mitään paikallaoloon liittyvää ahdistusta. Roni ei ole täällä. Ja hän selvästi kaipaa minua. Minulla on joku kiva henkilö, joka on nyt sidottu (hah, lapsellista!) minuun yhteisillä lentolipuilla. Joten ei stressiä. En siis ole ainakaan tässä hetkeen joutumassa kauheaan yksinäisyyteen, jota kai alitajuisesti aina fomolla ja muulla ahdistuskella paikkaan. Voin olla ihan rauhassa ja nauttia kaikesta mitä juuri nyt on käynnissä. En ole kuitenkaan sitoutunut mihinkään muutamaa viikkoa kauempaa kestävään asiaan. Joten kaikki on ihan hyvin. Paremmin kuin on ollut pitkään aikaan. Hyvä. Näin saan taas seliteltyä asioita itselleni ja lievitettyä typeryykisäni. Mainiota. Ei ärsytä tai huoleta enää juuri lainkaan.
Olen luvannut Javierille, että tapaisimme tässä kuussa. Siksi koska hän on sitä aivan toistuvasti suoraan pyytänyt, ja koska nyt käsillä on hänen eräs juhlapäivänsä johon vetoaa ystävällismielisesti. Ja oikeastikin haluan nähdä hänen etenkin hänen juhlapäivänään. En enää voi, enkä edes halua kiertää tapaamistamme vedoten siihen, että hän ehdottaa sitä viime hetkellä kesken viikonloppua. Me tapaamme kaveripohjalta (kuten aina?) ja jos eteen tulee valinta yöksi jäämisessä tai intiimissä läheisyydessä, niin sitten katson mikä tilanne on silloin. Ei hänkään voi olla niin ajattelematon, että kuvittelee ettei minulla olisi meneillään mitään muuta. Olenhan useaan otteeseen viimeisen yli vuoden aikana selittänyt, miten lopullinen tavoitteeni on päästä eroon kaikesta sellaisesta, mikä ei tule johtamaan mihinkään. Ja ironisesti nyt kun sellainen tilaisuus olisi edessä niin näen röntgenkatseella kaikki tilanteen huonot puolet ja harkitsen perääntymistä. Mitä en tee. Koska en voi. Eikä aikuisten oikeasti edes tee mieli, koska ei ole mitään erityistä mistä perääntyä. Tämä kaikki on saanut minut asettumaan realistisempiin uomiin. Olen jotenkin asettautunut takaisin "normaaliin" enemmän kuin kertaakaan tänä vuonna. Olen päässyt erinomaisesti irti pahimmasta murheenkryynistäni: Ronista. Hän ei enää saa minussa aikaan mitään voimakasta reaktiota. Hänen läpinäkyvät yhteydenottonsa saavat minut tuntemaan itseni vahvemmaksi ja tasaisemmaksi. Tunnen että minulla on parempi mahdollisuus edetä jonnekin tuosta sairaasta oravanpyörästä, johon hän todennäköisemmin jää. Kaikki nämä viimeviikkojen tapahtumat, jotka teoriassa eivät vaikuta kauhean järkeviltä, ovat auttaneet minut pääsemään uuteen vaiheeseen. Ainakin toistaiseksi.
Keskiviikkona ehdin sovitulle tapaamispaikalle ennen Jukkaa. Tilaan itselleni lasillisen valkoviiniä ja vastaan Jukan puheluun. Hän on myöhässä siitä ja siitä ja siitä syystä. Hän vaikuttaa selitteleväiseltä, mutta on todennäköisesti täysin vilpitön. Sellaista sattuu. En ota paineita. Sanon, että ei syytä huoleen, koska vielä ei ole kiire. Valitsemamme elokuva (taas leffaan!) alkaa vasta myöhemmin. Jukka vaikuttaa kauhean stressaantuneelta, mutta se on vain hänen tapansa ilmaista itseään. Itseasiassa hän vaikuttaa mielestäni ajoittain keskittymishäiriöiseltä, mutta kysyttyäni asiaa hän ei ole myöntänyt mitään diagnooseja. Ja hyvä kai niin. Istun rauhassa selailemassa lehteä ja ajattelen, että Juaklla kestää vielä vaikka kuinka kauan, koska hän oli nini huolissaan myöhästymisestään, mutta jo kymmenen minuutin kuluttua hän pyyhältää paikalle. Antaa suukon otsalleni ja pyytelee anteeksi sitä että sain odottaa. Pyydän häntä rauhoittumaan koska ei ole kiire minnekään. Jukka on vähän nuhjuinen ja hikinen kuten useimmiten, ja ehkä pienen hetken se häiritsee minua. Mutta pyrin tietoisesti vähentämään mitään ylimääräistä pinnallisuutta, joten en anna itselleni lupaa epäröisä julkista näyttäytymistäni Jukan seurassa. Kävelemme noutamaan liput ja sen jälkeen kioskilta jotain pientä syötävää. Vastaan tulee siististi neuleisiin ja kauluspaitoihin pukeutuneita miehiä, jotka ovat käyneet tässä kuussa parturissa. Vilkaisen heitä ohikulkiessamme ja sitten Jukkaa, joka pyörii eksyneen näköisenä kioskin hyllyjen välissä eikä tiedä mitä aikoo ostaa ja kertoo sen moneen kertaan ääneen. Ei haittaa. Jos pidän tästä ihmisestä niin hän saa olla millainen on. Tämä on uusi suvaitsevainen parisuhdeasenteeni. Mutta silti palautan mieleeni ne nätit naiset, jotka Jukka on vuokseni sivuuttanut, jotta saan itsetuntoni kohenemaan. Ja se toimii. Heti kun pääsemme istumaan elokuvateatteriin paikoillemme huomaan tunnelman keventyneen. Tuntuu kivalta kun Jukka painaa kasvonsa hiuksiini ja kuiskaa, että oli jo ikävä, ja silittää reittäni. Tuntuu oikealta. Silitän elokuvan ajan Jukan käsivartta, enkä malta odottaa, että pääsemme hänen luokseen.
Elokuva on aika keskinkertainen ja olemme siitä samaa mieltä. Bussissa Jukka laittaa kätensä ympärilleni takkini alle ja suukottaa poskeani samalla kun miettii ääneen, että voisimme käydä kaupassa hakemassa valmiiksi aamupalatarpeita. Jotkut nuoret tytöt vilkuilevat meitä ja mietin, että olemmeko heistä hassu pari. Mutta tuskinpa. Enkä välitä siitä. En tietenkään. Minulla on laukussani pieni viinipullo, jotta voimme jakaa sen päästessämme Jukan luokse. Käymme kaupassa ja Jukka ostaa jogurttia, minä en halua mitään. Tulemme toimeen niin luontaisesti. Jukka on niin vilpitön ja avoimesti onnellinen seurastani, että se väkisinkin tarttuu minuun. Pääsemme hänen luokseen ja vastassa on taas tosi tunkkainen vanhan rakennuksen haju. Jukka on aiemmin kertonut siivonneensa, mutta se ei ole nähtävästi koskenut sekalaisia tavararöykkiöitä pitkin asunnon pöytiä ja ikkunanlautoja. Pyydän Jukkaa tuomaan viinilasit, jotta voimme nauttia lasilliset sillä aikaa kun raivaan tilaa pöydältä. Mutta Jukka nauraa ja kertoo, että häneltä saattaa löytyä jotkut läpinäkyvät mukit. Ei viinilaseja! Nauran ja sanon, että hän on aivan mahdoton. En ole törmännyt vastaavaan sitten teinivuosien. Ja Jukka myöntää kaiken hymyileväisenä ja teeskentelemättömänä. Sanoen, että sitten jos tämä juttu syvenee niin hän kyllä on valmis parantamaan tapansa jos se on minulle merkityksellistä. Hän on valmis panostamaan tällaisiin asioihin. Nyt vain ei ole ollut tarve. Hyvä. Siisteys ja järjestelmällisyys on vain järjestelykysymys. Helppo sellainen. Hillitsen itseni ja kaadan viiniä eriparisiin juomamukeihin. Jukka kiittää siitä miten fiksu olen ollut tajutessani tuoda viiniä ja suukottaa minua pitkin naamaa. Ja pidän siitä. Lojumme narisevalla sohvalla olohuoneen heikossa valossa television pyöriessä taustalla. Tutkimme lentoja haluamaamme kohteeseen. Jukka silittelee jalkojani. Tuntuu hyvältä. Sitten heitämme päällivaatteet pois ja käymme hammaspesulle. Jukka on siitä tosi tarkka. Hampaat pitää pestä. Ihanaa vaihtelua Roniin, jolla on menossa jonkinlainen itsepetos hammashygienian suhteen. Menemme sänkyyn, jossa ei enää ole peittoa ilman pussilakanaa, vaan vain yksi peitto. Tuntuu täysin oikealta ja luonnolliselta olla ihan kiinni Jukassa. Pussailemme. Jokainen kosketus kihelmöi haluten lisää. Silittelemme toisiamme. En yhtään tiedä mistä Jukan tähänastinen pidättäytyvyys on johtunut joten en hyökkää heti kimppuun. Mutta pian heitämme kaikki vaatteet pois ja suudellessamme aavistelen Jukan olevan valmis etenemään... Ja heti kun olisi oleellista pitää hyvä puhti yllä, niin koko juttu lopahtaa. Tai siis se yksi tärkeä juttu. Jukka kiroaa ääneen ja sanoo, ettei voi sille mitään. Jännitys? Jokin fyysinen vaiva? En tiedä, mutta sanon hieman valehdellen, että ei se mitään, ei ole kiire. Jukka suukottelee niskaani ja halaa minua tiukasti ja kiittää asenteestani. Nukahdamme toistemme syliin, ja nukun kuin kotonani aamuun asti.
Aamulla Jukka nousee herätyskellon soidessa ja menee keittiöön tekemään kahvia. Kuulen kuinka hän laittaa aamuteeveen päälle ja tekee omia toimiaan rauhassa. Minä heräilen rauhassa hitaammin. Makuuhuoneen ohimennessään Jukka tulee suukottamaan pakaroitani ja toivottaa hyvää huomenta. Joo, voisin tottua tähän. Ihanaa käydä aamupesulla ja laittautua kevyesti, ja mennä sitten Jukan viereen sohvalle katsomaan uutisia. Sellainen kiva rauhallinen hetki. Sitten kävelemme yhdessä samaan kulkuneuvoon ja pidämme toisiamme kädestä kiinni. Tuutko takaisin illalla? Jukka kysyy. Lämpöaalto kulkee vartaloni yli. Aivan. Miksemme haluaisi tehdä näin joka päivä. Työmotivaatio on kohentunut. Päivä sujuu kepeästi, kun on joku joka lähettelee sinulle höpsöjä viestejä pitkin päivää. Kotona jaksaa ottaa ihan rauhallisesti. Käydä kaupassa. Uskaltautua ajattelemaan, että ehkä ihan oikeasti me vietetään tällaisia aamuja ja ollaan kohta matkalla. BLIBLING. Illalla odotellessani viestiä Jukalta nimeäni hokee Roni. Sydän hypähtää vanhasta tottumuksesta! Ei, älä vaan nyt ehdota minulle mitään. Vastaan neutraalisti, ja helpotun, kun Roni tahtoo jakaa jotain hauskaa tapahtumaa ja keskustella matkustelusta. Ihanaa. Sielunveljeni siellä yhä etänä ja rakkaana. Karrikin ehtii ottaa yhteyttä ennen Jukkaa, jonka harrastus venähtää myöhäiseksi. Mutta heti kun hän kutsuu minut luokseen sydämen kera, niin olen jo matkalla. Haluan taas nukkua hänen vieressään! Ja ehkä tänään jotain muutakin. Olen tosi arkinen ja yllätyn kun bussissa joku alkaa kehua ulkonäköäni ja selvästi yrittää tehdä tuttavuutta. Kun olen laittautunut niin saan paljon vähemmän suoria kommentteja selvinpäin olevilta ihmisiltä. Jännä. Jukka tulee minua vastaan pysäkille. Halaamme ja olen iloinen, että lähdin. Jukka on juonut muutaman drinksun ja yllätän itseni, kun ärsyynnyn siitä, etten enää itse ehdi ostamaan mitään mukaan Jukan luokse, koska kello on yli yhdeksän. Mutta uusi rento minä sietää tämän tilanteen hyvin. Kastumme sateessa ja riisumme märät päällivaatteet pois päästessämme Jukan luokse. Katsomme heti tulevan lomamme tarkat päivämäärät ja lennot valmiiksi. Pian nämä varataan. Suunnittelemme yhteistä viikonloppua. Se on itsestäänselvää! Ja sitten pujahdamme sänkyyn, jossa eilinen toistuu lähes identtisesti. Kysyn, että uskooko Jukka, että kyseessä on hetkellinen ongelma, ja Jukka selittää, että hän on ollut niin pitkään sinkku, että tilanne on vähän yllättävä. Mutta, että hänellä on kuulemma lääkettä joka tarvittaessa auttaa tilanteeseen. Hah. No mietitään sitä viikonloppuna, nyt nukutaan.
Nukun taas loistavasti. Aamulla Jukka pussailee minua ja halailemme sängyssä siihen asti, että on pakko nousta. Kahvi alkaa porista keittiössä. Pussailemme kahvia juodessa, sekä erotessamme bussissa. Illalla sitten nähdään! Joo, tietenkin. On pakko, koska silloin me maksetaan matka. On pakko, koska me ihan oikeasti tehdään nyt kaikki. Pääsen töihin ja ilmoitan tulevasta loma-ajankohdasta lomanmyöntäjälle. Apua! Viimeinkin tää tapahtuu. Alan pikkuhiljaa uskomaan, että olen päässyt ihan uudelle levelille. Pidemmälle, kuin viimeiseen vuoteen. Siis oikeesti. Olemme puhuneet Jukan kanssa siitä, miten innokas hän on, ja siitä, että olen ajatellut sen olevan osa hänen luontaista persoonaa. Ja siksi pelkään sen katoavan yhtä nopeasti kuin se on alkanut. Jukka tuolloin sanoi, että on totta, että hän on tosi avoin ja herkästi innostuva. Mutta hän ei ole pitkään aikaan sanonut kenellekään näitä asioita, joita on voinut minulle sydämestään kertoa. Jukka kysyi, että pidänkö minä hänestä lainkaan, kun en ole sanonut sitä suoraan. Halaamme ja sanon, että en minä olisi hänen luonaan ellen pitäisi hänestä. Sitten nauran ja totean, että minä olen henkisesti vähän hitaasti lämpenevä ja hän on fyysisesti vähän hitaasti lämpenevä, joten täydennämme toisiamme loistavasti. Nauramme ja suutelemme silleen ihanan pehmeästi ja kihelmöivästi. Kuten aina. Jukka on paras siinä. Olen ihastunut. Olen lähes varma, että varaamme lomamatkan. Olen optimistinen. Olen korkeella, josta sattuu tipahtaa. Mutta toivottavasti pian tipahdan snorklaamaan tohon turkoosiin veteen tossa.
Olen nukkunut koko alkuviikon todella sikeästi, mutta heräillyt monia kertoja yön aikana todella jännittäviin lähes painajaismaisiin uniin. Sellaisiin pitkiin ja tosi realistisiin. Joissa yöllä ollaan jossain metsässä tai kylässä ja pakoillaan jotain. En muista yksityiskohtia, mutta olen havahtunut hereille siten, että olen helpottunut olevani omassa sängyssäni ja tässä todellisuudessa. Viimeisimmäksi keskiviikkoaamuna olen nähnyt unta Ronista ja hänen deitistään, johon minulla oli jostain syystä hyvät välit. Herätessäni en tiedä mikä päivä on ja minne minun pitää mennä. Mutta heti kun muistan, että edessä on vilkas työpäivä jonka jälkeen on tarkoitus tavata Jukka, niin olo tasoittuu ja muuttuu hyväksi. Ei liian innokkaaksi, mutta sellaiseksi turvatuksi. Tiistai-iltana Jukka on soittanut minulle pitkän puhelun, jossa tapansa mukaisesti on puhunut paljon ja toistellut asioita. Käyttänyt jotain lapsellisia ja typeriä termejä kuvatessaan sitä miten laittaa lakanat pesuun koska peuhattiin sängyssä. Hmm? Se kieltämättä vähän häiritsee minua. Olen ulospäin hilitympi. Mutta en anna nyt tällaisten asioiden häiritä minua. Hänhän on innoissaan ja se on hyvä asia. Käyn suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja sheivaan kunnolla kaikki paikat, koska tarkoitus on seuraavana päivänä nukkua Jukan kanssa. Ehkäpä tällä kertaa jotain enemmänkin? Lisäksi meidän on tarkoitus päättää siitä, minne lähdemme lomamatkalle. Eli kysymyksessä ei ole se menemmekö, vaan minne ja millä viikolla. Jes! On aika jännää lähteä (mikäli pääsemme lähtemään) noin tuoreen tuttavuuden kanssa, mutta se ei tunnu ajatuksena ollenkaan pelottavalta. Tulemme niin hyvin toimeen monella levelillä, että selviämme varmasti. Eikä minulla ole täällä ketään ketä pitäisi ikävöidä juuri nyt. Aikaisemmin olen tosi vahvasti kokenut, etten voi lähteä, koska täällä on jotain tärkeämpää. Mutta nyt se tunne on lieventynyt. Aion siis nyt johdattaa tilanteen siihen, että matka on buukattu tämän viiokn aikana riippumatta mahdollisista hämmennyksen tai ärsytyksen lähteistä. Jos Jukka perääntyy tästä suunnitelmasta, jossa on ollut oma-aloitteisesti sataprosenttisesti mukana, niin se horjuttaa selkeästi hänen luotettavuuttaan. Olen ottanut töihin mukaan meikit (kuten aina) ja hiukset on laitettu valmiiksi, jotta pääsen suoraan töistä tapaamaan Jukkaa. Jukkaa, joka edellispäivänä on vienyt pulloja kauppaan (hän kertoi siitä tarkkaan puhelimessa) saadakseen vähän rahaa. En tiedä miten suhtautua tähän. Onnistuin kyllä varmistamaan että hänen luottotietonsa ovat kunnossa, joten täysin holtiton hän ei voi olla. Kai.
Olen jaksanut olla töissäkin hieman aiempaa paremmin. Keskittynyt töihin, enkä aina mennyt sieltä missä aita on matalin. Kun asiat ovat melko hyvin, eikä kukaan (Roni) provosoi minua turhautumaan normaaliin elämään, niin voin paremmin. Voin toimia paremmin. Ja juuri nyt pidän siitä. En ikävöi sitä sekoilua ja epävarmuutta, joka on lähes aina ollut läsnä Ronin kanssa ollessa. Ehkä hän kokee samoin? Että nyt hänelläkin kaikki menee tasaisemmin, eikä jatkuvasti kyse ole siitä miten erityisiä ja ihmeellisiä me yhdessä olemme. Me voidaan olla ihan melko normaaleita joidenkin toisten kanssa. Ja se, että olemme nyt pystyneet myöntämään, että meillä on yhteys ja yhteinen erityisyys, siitä huolimatta ettemme ole yhdessä helpottaa kaikkea. Oikeuttaa ja hyväksyy turvallisen ja hölmön normaaliuden. En malta odottaa, että saan jukalta halauksen ja suudelman. Hän maistuu hyvältä. Kaikki polut on nyt auki. En varmaan pysy nahoissani jos oikeasti saamme matkaliput ostettua, koska olen odottanut sitä niin kauan. Toisaalta yhtä mahdollista on, että minä hetkenä hyvänsä ilmenee, ettei Jukasta olekaan siihen ja mihinkään kanssani. Mutta jotenkin se ei nyt tunnu seuraavalta askeleelta. Pahaenteisyys ei ole samalla tavalla läsnä sellaisena taustatietona, kuin aikaisemmin. Olen miettinyt, että pitäisikö minun sanoa Javierille, että en nyt varmaan ole tulossa häntä tapaamaan. Tiedän, että hän on joutunut nielemään ylpeytensä kutsuessaan miuna luokseen jatkuvasti ja yksipuoleisesti. Kutsunut senkni jälkeen kun on pettyneenä ilmoittanut ettei enää vaivaudu kyselemään menoistani. Se on varmasti ollut iso kolaus hänen ylpeydelleen. Auttaisiko jos sanon, että nyt minulle riittää tapaamiset jotka eivät koskaan johda mihinkään. Paitsi tietenkin puhtaasti kaverina. Sitten hän saattaisi sanoa, että miten niin ei johda mihinkään?! Ja sitten joutuisin sanomaan, että nyt riittää. Tässä on reilusti yli vuosi pyöritty ja Time Is Up. Sama Ninon kanssa. Hän kutsui minut luokseen myöskin kahdesti edellisviikonloppuna kun vietin ihanaa vapaa-aikaa itsekseni tietäen päätyväni pian Jukan kainaloon. Ninon luota on kiva herätä. Mutta ei hän ole mitenkään sen enempää poikkeus kuin Javierkaan. Onkohan Jukka sellainen, joka ottaa parisuhdeasiat suoraan puheeksi? Haluaa sopia pelisäännöistä? Vai olettaa, että nyt ollaan eikä muita tapailla. Mielestäni asiat täytyy selvästi puhua läpi, enkä oikeastaan hetkeäkään epäile etteikö Jukka näitä asioita ottaisi puheeksi. Ehkä on ottanutkin mutta olemme vain olleet eri todellisuuksissa tuolloin. Onneksi hän tietää sen. Olen jälkikäteen sanonut, että en noilla hetkillä osaa keskittyä tai suhtautua häneen normaalisti, joten vakavammissa asioissa pitää aina odottaa selvää hetkeä.
