Välianalyysi vielä

Lähden töistä tiistaina ja fiilikseni on tympeä. On ihan pian vuosi siitä, kun tapasimme Ronin kanssa. Siitä varsinaisesti alkoi minun elämäni ehkä parhaimmat ja pahimmat hetket. Kunnon tunnevuoristorata, millaisessa en ennen ole ollut. Joten ehkä tämä sää ja sen tunnelma aiheuttaa jonkinlaisia takaumia vuoden takaa. Silloin oli ilmassa ihastumista ja perhosia ja jännityksellistä odotusta. Muistan kuinka pukeuduin tuohon samaan takkiin, jonka huppuun tänäänkin uppoudun, kävelessäni ihanaa hiekkatietä Ronin luokse taloon, jossa oli uskomattoman kotoisa valaistus ja pehmeän maton ääreen katettu italialainen punaviinipullo. Siinä istuimme ja makoilimme tuntikausia jutellen kaikesta taivaan ja maan välillä ja vielä paljon korkeammalla. Haikeaa. Ihanat muistot. Haluan pitää ne kauniina mielessäni, enkä tahdo karsastaa näitä kokemuksia. Oloni on romanttinen ja pettynyt. Ihan kuin nyt jotain kurjaa olisi sattunut. Ihan kuin olisin ihan yksin, mikä on aina ollut minulle suurin ahdistuksen aiheuttaja. Yksinäisyyden kokemus. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus siitä huolimatta, että ympärilläni on perhettä ja ystäviä ja deittejä riittämiin. Sen tunteen vuoksi muutuin hieman sulkeutuneesta ja kotona viihtyvästä tylsimyksestä ekstrovertiksi bileaktivistiksi. Pahin ajatukseni on aina itsekkäästi ollut se, että entäs jos en löydäkään ketään. Samalla kun annan pakkeja ihanille miehille. EI asiat olekaan niin yksinkertaisia. Ei se riitä että on joku. Vaan pitää olla se joku tietty. Ja nyt kun olen jonkin aikaa saanut löytää jonkun ja jonkintasoisesti yhteisen sävelenkin, niin taas se pelko ja yksinäisyyden tunne iski vastaan. Saavun kotiin ja olo pysyy tunkkaisena. En jotenkin osaa ajatella Jukkaa, vaikka juuri hänen pitäisi olla mielessäni. Hänhän olisi se, joka pelastaisi minut yksinäisyydeltä. Hänhän on se joka on sen tehnytkin. Miksen nyt osaa taaskaan ajatella häntä lämpimästi vaan olen työntänyt hänet viileydelläni syrjään. Olen ehkä ajatellut, että hän tykkää minusta hirvittävästi siitä huolimatta mitä teen. Jukka on ollut minulle itsestäänselvyys. Enkä varmaan osaa avostaa itsestäänselvyyksiä. Mutta Jukka on omatahtoinen ihminen, ja jos hänen tunteensa latistuvat ja siirtyvät johonkin toiseen niin en voi kuin syyttää itseäni. Lähetän Jukalle viestin jossa kysyn hänen päivästään. Saan yksisanaisen tylyn vastauksen. Ojennan vielä sovinnoneleenä hänelle kivan viestin, johon saan jälleen yksisanaisen vastauksen. Hmm, selvä. Hän on loukkaantunut tai etääntynyt. Mutta ainakin pallo on nyt hänellä. En ala tämän seuraukseni valitettavasti kaivata häntä, mutta koska tiedän, että nämä ajatukset ja tunteet voivat heitellä ihan miten sattuu, niin pidän huolen siitä, että kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, ja että ainakaan nyt minä en ole se joka tietoisesti pitkittää kylmyyttä välillämme. Annan ymmärtää etten ole enää niin kalsea. Vaikka ehkä olenkin. Katson varmuuden vuoksi jotain yhteiskuviamme viikonlopulta ja Jukan hiusraja näyttää pakenevan joka kuvassa paljon enemmän kuin olen aikaisemmin huomioinut. Typerää, että taas huomaan jonkin negatiivisen epäviehättävän asian hänessä. Olen inhottava ja ajattelen että ansaitsisin parempaa. Ansaitsisin jonkun miehen joka olisi yhtä komea miehenä kuin minä olen kaunis naisena (ja tämä on ihan tyhmä ajatus koska usein koen itseni ihan kauhean näköiseksi). Mutta samalla tiedän, ettei ulkonäkö ole sellainen mittari, mitä kannattaa näissä asioissa miettiä.  Dim on tosi pitkä ja tuuheahiuksinen ja komea. 

Siinä karkkipussia tyhjentäessäni ja miettiessäni, että tänään on pakko mennä suihkuun pesemään hiukset muistan jotain outoja yksityiskohtia viikonlopulta. Makoilimme Jukan kanssa hänen likaisissa lakanoissaan toisiamme hyväillen ja nauttien edellisyön päihteiden ihanista loivareista, kun Jukka yhtäkkiä kuiskaa minulle jotain tosi outoa. En edes halua kirjoittaa sitä lausetta tähän suoraan, koska se oli niin inhottavaa. Mutta se mitä Jukka pyysi liittyy siihen, että tekisin hänelle jonkinlaista väkivaltaista sodomiaa. Olin tuolloin hämmentynyt sekä äärimmäisen epäfokusoitunut muuhun kuin omiin fiiliksiini joten kuittasin tuon lauseen jollain ympäripyöreällä tokaisulla. Mutta se jäi mieleeni pyörimään. Siitä lähtien olen ajoittain miettinyt, että voisiko tämä erektio-ongelmakin liittyä siihen, että Jukalla onkin jonkinlaisia tällaisia fetissejä tai seksuaalisia suuntauksia, joita ei ehkä laajemmin kehtaa myöntää? Uskon, että tämä voi jopa liittyä johonkin hyvin kaukaiseen menneisyyden välikohtaukseen, josta hän on joskus saattanut mainita. Traumoja? Jotenkin minulle tuli tästä tilanteesta vastenmielinen olo. Mietin jopa, että onko hän täysin hetero laisinkaan. Samalla muistan kuinka hän on kertonut todella värikkäästä seksihistoriastaan, josta ei muun muassa prostituoidut puutu. Yhtäkkiä hän näyttää silmissäni entistä sekavammalta ja likaisemmalta. Ehkä kaikki nämä pienet osaset yhdistyvät ja alkavat häiritä minua niin etten enää pysty antautumaan edes suutelemiseen? Jotenkin kaikki nämä piirteet liittyvät hänen elämäntyyliinsä. Boheemiin renttustyleen, joka toisaalta on vetoavaa, mutta toisaalta liian alhaista. Olen maininnut, että piirit joissa olen tottunut pyörimään ovat hyvin siistejä. Vaikka illanviettoihin kuuluu välillä esimerkiksi huumeita, niin kaikki on ollut siistiä ja yläluokkaista. Kaikilla on varaa ja neuvokkuutta pitää itsestään huolta eikä missään ole havattavissa minkäänlaista pummailua. Kun taas Jukan seurassa olen saanut jatkuvasti törmätä pieniin liioitteluihin, valkoisiin valheisiin ja joko suoraan tai epäsuoraan pummimiseen. Vihjaillaan typerästi että onpas jano ja harmi kun ei ole juomia. Tai kun tehdään bisneksiä viikonlopun varalle, niin Jukka ei osta yhtään mitään, mutta heti kun ostotilaisuus on ohitse niin hän muuttaa mieltään ja tahtookin osansa minulta. Kun huomautan asiasta hän koittaa hetken käyttäytyä kunnolla ja jopa liioittelee ja korostaa vastakohtaista käytöstä. Antaa rahaa väkisin liikaa. Mikä on myös naurettavaa. Toisaalta toisinaan hän tarjoaa pyytettömästi kaiken vaikkapa ravintolassa ja on avokätinen, ja oikeasti yrittää muuttaa käytöstään. Jos huomautan suoraan, että huomaatkos kun taas vingut minulta jotain, niin hän puolustaa itseään jopa aggressiivisesti, selittäen että olen taas ymmärtänyt kaiken väärin. Esimerkki jostain tilanteesta on hetki, jossa istumme jonkun ystävän luona ja sanon jotain. Jukka esittää että kuuli väärin ja sanoo, että kyllä kiitos voin ottaa sulta bissen. Ja kun sanon, että puhuin jostain ihan muusta enkä aio antaa hänelle olutta, niin hän suuttuu ja isoon ääneen meuhkaa kuinka minä vääristelen hänen sanojaan. Lapsellista ja ärsyttävää. Mutta aina hän pyrkii korjaamaan käytöstään jälkikäteen. Ja ei tämä tilanne ole aina minua näin äsyttänyt, vaan vasta nyt kun olen jatkuvasti tarjonnut kaiken kaikkialla, niin on tullut raja vastaan. Eikä siinä kaikki. Joskus kun olemme olleet ulkona ja nauttineet kallisarvoista päihdettä on pissahädästä tullut ongelma. Jos on juuri nauttinut jotain ainetta ei pitäisi heti mennä vessaan, koska silloin vaikuttava aine poistuu kehosta liian nopeasti. Jukka on joskus tällaisella hetkellä todennut minulle, että pitäisiköhän hänen ottaa virtsa talteen ja juoda se. Olen tähän tietenkin reagoinut inhotuksella ja sanonut, että kuinka juntti oikein täytyy ihmisen olla! Eikö sulla ole sen verran varaa, että voit käydä kusella rauhassa. Hyi hitto! Ja tietenkin Jukka puolustelee itseään ja selittää sen olleen vitsi, mutta myöntää joskus kauan sitten toimineensa niin. En tiedä kuinka venyvä ymmärrykseni on näissä asioissa. Ymmärrän kyllä, että kun takana on tosi villi ja vaiherikas menneisyys näissä piireissä, joissa ihan kaikenlaiset jutut on moneen kertaan nähtyjä, niin kaikkea on tullut kokeiltua ympäri maailmaa. Mutta haluanko olla tällaisessa seurassa? En välttämättä halua. Kesken ihmeellisen negauspostaukseni kirjoittamisen puhelimeni soi. Se on Jukka. Vastaan ihan normaalisti ja Jukka on kaupassa tekemässä ruokaostoksiaan. Taktiikkani sovinnoneleeseen on tehonnut ja Jukka juttelee kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minussa ei herää mitään fiiliksiä. Ei nouse ikävää. Ei kaipuuta. Jukka miettii milloin nähtäisiin ja välttelen aihetta. Sanon että tänään on liian myöhä, kuten onkin. Olen jotenkin niin keskellä Jukan huonojen puolien käsittelyä, etten jaksa kauheasti panostaa puhelun sisältöön. Mutta olemme nähtävästi hyvissä väleissä ja Jukka tahtoo tavata. Pieni ahdistuksen väristys. Olenko päästänyt nyt omat ajatukseni siihen jamaan, että pidän Jukkaa itseäni huonompana ihmisenä, ja siksi en osaa kunnioittaa ja arvostaa häntä. En osaa nähdä häntä tasapuolisena kumppaniehdokkaana. Onneksi Jukka osaa sanoa vastaan. Hän on sanonut monta kertaa etten ole häntä parempi ihminen. Mikä on varmasti totta. Mutta ei se silti auta näihin tunteisiin. Ainakaan juuri tänään. 

Mutta olenhan usein käynyt läpi Jukan hyviä puolia. Sitä miten hellä ja avoin hän on. Miten hän tahtoisi vain tehdä minut onnelliseksi millä tahansa tavalla. Että hän yrittää muokata käytöstään ja huomaa omat mokansa, joista olen huomautellut. Osaa sivuuttaa hienosti nämä kylmät hetket ja olla taas lämmin ja kaipaava ilman häpeää. Renttumaisesta ja typerästä elämäntyylistä huolimatta hän on saanut aina pidettyä huolta luottotiedoistaan ja hänellä on aina ollut kauniita ja fiksuja naisystäviä. Hän on hyvästä suvusta. Hänellä on taitoja, joista hän saa tunnustusta. Mutta jostain  syystä välillä näen vain hänen huonot puolensa ja silloin hän on minusta jopa ulkoisesti tyhmännäköinen. En joutunut tähän tilaan Ronin kanssa vaikka vietimme tosi paljon yhdessä aikaa ja Roni kohteli minua huonosti. En ikinä tuntenut oksetusta hänen epähygieenisistä tavoistaan. En ole ärsyyntynyt samalla tavoin kehenkään toiseen. Johtuuko tämä kaikki siitä, että Jukka on saatavilla? Ettei minulle ikinä voi kelvata se mitä saan. Joten pitääkö minun nyt hillitä itseni ja tyytyä olemaan jonkun kanssa, koska hyödyn siitä. Vai pitäisikö päästää tuo poikaparka maailmalle ja jatkaa tätä pyörimistä tässä karusellissa, kunnes opin taas jotain oleellista tai löydän jonkun ihmisen, joka ei saa minua heti ärsytyksen ja inhotuksen partaalle. Jukan puhelun jälkeen oloni paranee joiltain osin. Yksinäisuuden ja haikeuden tunne heikkenee hieman. Minulla on mahdollisuus viettää aikaa Jukan kanssa jos vain tahdon. Ei tarvitse stressata suunnittelemattomasta viikonlopusta jos vain hyväksyisin Jukan. Sen sijaan olo on ällöttävä koska olen syönyt niin paljon. Olo on likainen muttei tee mieli mennä suihkuun koska fiilis on samalla tukala. Mutta pakko mennä. Dim välähtelee mieleeni. Houkutus. Mutta tilanteessa on niin monta muttaa. Liian monta muttaa. Pelkään, että pian taas kaipaan Jukkaa ja valitsen hänet, mutta jään tähän inhottavaan ja häntä kohtaan epäreiluun sekavuuteen, missä vuoroin haluan, että hän tekee minusta onnellisen ja vuoroin tahdon työntää hänet pois. Löytäisin hänestä aina piirteitä, jotka tekevät hänestä huonon ja oikeuttavat sitä kautta minun mielenvaihteluni ja epäröintini. Ikuinen limbo. Mutta olen tosi heikko ja pelokas. En tiedä pystyisinkö pistämään peliä poikki vaikka tietäisin että se olisi oikein. En pystynyt tekemään sitä edellisessä suhteessanikaan, koska pelkäsin liikaa yksinjäämistä ja riskejä. Jossittelua. Enkö olekaan oppinut mitään.