Yritän juuri hyvällä mielellä lähteä rentoutumaan tyttöjen reissulle ja ajattelemaan vaikka meikkejä ja vaatteita. Mutta nyt taas se on astetta haasteellisempaa, kun on koko yön (no keskellä yötä tunnin ajan) jutellut Ronin kanssa, joka ikävöi minua. Ihmettelee että miksen ole siellä. Pyytää lähtemään luokseen heti. Pitihän se arvata. Väkisinkin ajattelen, että onko tämä nyt viimein uusi vaihe. Minut on esitelty sukulaisille. Roni ei enää pidä etäisyyttä pieniä hetkiä enempää. Voisivatko ne kohta vaimentua pois? Jutellessamme Roni sanoo näkevänsä asioita nyt erilailla. Puhuu siitä kuinka kivaa olisi jos hän olisi nyt hiipimässä kännissä kotiin ja varoisi ettei herätä minua. Niinpä. Tällaisia asioita hän miettii. Vaihtelemme sydämiä. Sanon että pahoin pelkään hänen kokevan asiat erilailla taas aamulla. Vaikka todellisuudessa vain joudun jotenkin siististi irtaantumaan tästä mahdollisuudesta koska olen mennyt sopimaan muuta. Hetken mietin jopa etten lähtisikään ystävän kanssa vaan peruisin ja rientäisin Ronin luokse. Mutta se on vain sekunnin murto-osa. Toteamme ikävöivämme toisiamme ja toivotamme toisillemme kauniit unet.
En malta odottaa että tapaamme taas Ronin kanssa mutta myt en voi muuta kuin keskittyä muuhun. Mukanani on biksut ja kesämekko perinteisen survivalpackin lisäksi. Niillä pärjätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti