maanantai 10. heinäkuuta 2017

Hupsista



Tässä juuri matkaan kotia kohti yhden mahtavan viikonlopun jälkeen. Kuuntelen täysillä musiikkia, johon tutustuimme tarkemmin viikonlopun aikana. En haluaisi mennä kotiin. Haluaisin jatkaa tätä aina! En halua että tämä missä taas olin loppuu ikinä. Olen onneksi ottanut paljon valokuvia omaan talteen,  jottei kaikki yksityiskohdat katoa ihan kokonaan omaan paljouteensa. Oloni olisi kerrassaan euforinen ellen saisi ihania viestejä kivalta Harrilta, joka ehdottelee matkoja ja tapahtumia minulle tälle tai tulevalle viikolle. Hän tekee kaiken juuri kuten olen toivonut, ja siksi tämä kaikki on niin inhottavaa. Tavallaan. Miksi juuri nyt jouduin törmäämään tähän aviomiesmatskuun, joka ihme kyllä näyttää pitävän minusta kovasti. Juuri nyt taas kun kukaan muu ei voi olla mitään. Enkä tiedä mikä on todellista ja mikä ei. Mitkä tunteet ja mitkä valinnat. Olen kuullut kun joku puntaroi että kumman valitsee. Sen joka on vienyt sydämen muttei välttämättä voi tehdä sinua onnelliseksi. Vai sen joka ei herätä niin suurta paloa mutta tarjoaisi sinulle kaiken mitä tarvitset. Ja itse olen aina ollut sitä mieltä että kuuntele järkeäsi! Mutta itse en siihen pysty kovin hyvin. Hitsi. 


Vietimme Harrin kanssa sopimamme mukaisesti illan oluenmaistelu -tapahtumassa. Mukavaa, leppoisaa. Moikkaamme hänen kavereitaan, jotka näyttävät miettivän, että mitä Harri oikein tekee minun kanssani, joka heittää hölmöjä juttuja ja piiloutuu huppuun kun alkaa sataa ja valikoi juomat hauskimman nimen perusteella. Minulla on ihan mukavaa. Mutta riittääkö se? Juomme oluita. Puhumme säästä. BLIBLING. Roni odottaa innolla sopimaamme tapaamista seuraavalle päivälle. Sisälläni kihelmöi innosta kun ajattelen hänen tapaamistaan. Kuin saisin pian annoksen huumetta, jota en ole löytänyt muualta. Vastailen Ronille lyhyesti ja koitan keskittyä Harriin, joka on asiallinen ja kohtelias. Alkaa taas tihkua ja Harri ehdottaa hänen luokseen siirtymistä. Samaan aikaan Roni kertoo, että hänellä on tylsää ja hän aikoo suunnata yksin ulos. Sydän sykähtää. Aivoissa raksuttaa. Sanon Harrille että ystävä on lähdössä yksin yöhön ja varmaan kaipaa seuraa myöhemmin. Pohjustan suunnitelmaani pystyä karkaamaan kivuttomasti Ronin luokse. Koska nyt jo tiedän että sinne on päästävä. Mutta ei vielä. Ensin keskityn Harriin. Harmme kaupasta pari juomaa mukaan hänen luokseen. Laitamme leffan pyörimään. Roni viestii väliaikatietoja ja totean hänelle, että kertoo jos tarvitsee aisaparinsa paikalle. Kyllä tule! Sanon Harrille että kaveri alkaa olla kohta siinä kunnossa että haluan ehkä mennä katsomaan miten hän voi. Sillä tavoin huolettomasti, ikään kuin en olisi vielä varma että aionko mennä. Mutta todellisuudessa vilkuilen milloin elokuva loppuu. En pysty keskittymään. Magnetismi on liian vahva muualle. Halailen Harria ja olen ihan normaali. Harmittelen että minun on varmaan kyllä mentävä. Kello lähenee puolta yötä. Harri kysyy että haluaisinko hänen tulevan mukaan. Hän on täydellinen. Voi Luoja miksen voi rakastua päätä pahkaa häneen. Mutta en vaan voi. En ainakaan juuri tänään. Halaan ja pussaan häntä ja pistelevä omatunto jää sydämen täyttävän innostuksen ja onnen alle kun suorastaan juoksen taksiin joka veisi minut Ronin luokse nopeiten. Enpä olisi ikinä taas voinut kuvitella mitä kaikkea sitten keksimmekään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti