Panick at the disco

Torstai-iltana istun ihan kauheassa ahdistuksessa odottelemassa Harria hänen lähibaariinsa drinkille. Vaikkei minun erityisesti tekisi mieli nähdä häntä tai ketään muuta kuin Roni niin tiedän sen olevan oikea ratkaisu. Koska en pilaa mitään Ronin vuoksi tässä vaiheessa. Roni on aikaisemmin viestinyt että katsotaan jos illemmalla keksisi jotain. Minähän heti innostun tästä ja en voi keskittyä muuhun kuin siihen että oikeasti onnistuisimme näkemään. Koska tiedän, että kaikki on hyvin kunhan vain tapaisimme. Mutta nyt hän ei ole vastannut viimeisimpään viestiini moneen tuntiin ja alan taas panikoida, että mitä vapaailta tuo tullessaan ellei minulla ole sellaisia suunnitelmia, jotka haluan toteuttaa! Minulla on vielä hetki aikaa ennen kuin Harri tulee joten soitan Ronille. Hän ei vastaa. Tuntuu niin, että toinen ei ole tavoitettavissa. Nämä tilanteet muistuttavat heti edellisen suhteen takaumista, joissa toinen tekee katoamistempun, mikä aiheuttaa minulle paniikkia. Enkä voi taaskaan vastaavalle irrationaaliselle tunnereaktiolle mitään. Mietin että hän on jo ehtinyt vetää niin kovat kännit ettei jaksa vaivautua muistamaan minua. Mutta hetkeä myöhemmin hän soittaa takaisin. Ah hyvä, ihana helpotus. Vastaan ja kysyn iloisen kevyesti että mikä meininki. He ovat ulkona ja samalla hoitavat työjuttuja. Kysyn että nähdäänkö (kuten vähän sovittiin). Hän kuulostaa epäröivältä ja sanoo ettei tiedä koska heidän pitää vielä tehdä sitä ja tätä. Pyydän häntä rauhoittumaan ja Roni sanoo ettei osaa suunnitella mitään ja ahdistuu jos jotain täytyisi lyödä lukkoon. Sanon että hänen on kyettävä ohittamaan nämä ahdistukset jos aiomme yrittää yhtään mitään. Olen samaan aikaan iloinen että hän soitti ja tyytyväinen siihen että hän ihan oikeasti ei vaan osaa suunnitella ilman ahdistusta. Se ei johdu suoraan minusta. Joskus vain on muuta ajateltavaa ja tekemistä, mikä on ihan fine. Sitten hän toteaa että katsellaanko huomenna. Ja sitten heti perään vetää sen takaisin ja sanoo, että  tule tänne yksille kohta. Hienoa, olen ylpeä että hän oikeasti yrittää ohittaa ahdistuksensa. Olemme monta kertaa olleet tilanteessa jossa hänen ahdistuksensa saa hänet pakenemaan tilanteesta mutta olemme ohittaneet nämä tilanteet jos vain olen paikalla ja saamme keskusteltua. Lopetamme puhelun mutta siltikään oma ahdistukseni ei kaikkone. Se ei varmaan lopu ennenkuin näen Ronin, mikä on outoa, koska en suoraan usko omien ahdistustilojeni johtuvat suoraan kenestäkään vaan kyse on todennäköisesti omista vanhoista ongelmista ja kyvyttömyydstä kohdata tiettyjä tilanteita. Mutta selvästi projisoin kaiken tämän Ronin ja minun väleihini.  Harri saapuu hymyilevänä pubiin ja tulee antamaan halauksen. En malttaisi odotella ollenkaan että pääsen lähtemään, mutta koitan rauhoittua ja antaa Harrille edes vähän aikaa. Silloin kun ahdistaa nini on vaikea pysytellä paikallaan. Keskustelemme Harrin kanssa viikon tapahtumista ja kerron avoimesti että olen joskus taipuvainen ylireagoimaan tilanteisiin ja se johtaa sellaiseen ahdistustilaan. Hän on tosi ymmärtäväinen. Mutta en odota, että hän jaksaisi pidemmän päälle tällaista ailahtelevaisuutta. Mutta toisaalta tämä tila onkin toivottavasti taas vain väliaikainen. Lähdemme yhtä matkaa ulos ja halaamme. Kiitän häntä ymmärtäväisyydestä ja siitä että hän tuli näinkin nopeaan tapaamiseen. Oikeastaan hänen tapaamisensa teki hyvää. Mutta en pysyy ajatella sitä koska nyt on päästävä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Karkuun ahdistusta tai sitä kohti.

Tuskastun oikein matkalla kun kulkuneuvot hidastelevat. Se on oikeasti mielenkiintoinen reaktio, että liikkuminen ja paikasta toiseen pääseminen tuntuu ainoalta keinolta karistaa ahdistus. Ikään kuin yrittäisi karistaa sen taakseen. Se on ihmeellisen absurdia, että pelkää jotain mikä pakottaa kiirehtimään. Pelkää ehkä sitä, että taas toinen katoaa ja jättää tietämättömyyteen. Näen näistä tilanteista painajaisiakin, ja tiedän että juuret tähän tilaan ovat menneisyydessä. Siksi se ei ole täysin aitoa ja uskottavaa nyt. On kyllä pakko päästä tästä kieroutuneesta asenteesta eroon. Saavun paikalle kauniina ja näteissä vaatteissa. Tervehdimme heti toisiamme iloisesti hänen serkkunsa kanssa ja Ronia moikkaan hillitysti ja sanon ettei saa stressata. Hän hymyilee. Juttu luistaa ja kaikki tuntuu soljuvan hyvin. Ahdistus ei katoa ihan kokonaan ja heillä on suunnitelmia, joihin en voi osallistua ja se harmittaa minua. Ronin lievän ahdistuksen näkee välillä hänen silmistään ja pyydän häntä relaamaan. Se ei ole sellaista aggressiivista tai suoraan minuun kohdistuvaa vaan näen että nyt vaan on ehkä vähän huono päivä. Oikeastaan se on sitä, että samaan aikaan Roni tahtoo viettää irtioton kundiporukassa, mutta silti pitää minut tyytyväisenä ja lähellään. Tavallaan tahtoo, että olen siinä, mutta toivoo, etten olisi, jotta he voisivat keskittyä muuhun. Ihan ymmärrettävää. Ja siksi olen ihan oikeasti valmis kohentamaan fiilistä parhaan mukaan ja sitten jättää heidät keskittymään omiin juttuihinsa. Koska kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Tästä lievästä ristiriitaisuustunnelmasta huolimatta fiilis on hauska ja juttumme ovat hulvattomia. Nauramme paljon. Pian serkku saa ajatuksen että skipataan velvollisuudet ja lähdetään juhlimaan! Olen tietenkin intona mukana. Roni hymyilee ja näyttää epävarmalta mutta hymyilee ja intoutuu pian suunnitelmiin. Halaan häntä ja sanon, että kaikki menee kyllä hyvin. Lähdemme sinne ja tänne ympäri kaupunkia kunnes haemme kaupasta juomia ja päädymme serkun kämpille jonka kattohuoneistosta on näkymät keskustan puistoon. Meillä vaan on hauskaa. Tulemme hyvin juttuun. Kuuntelemme musiikkia ja vitsailemme.  Otamme jotain lieviä huumausaineita joihin serkku on erityisen perehtynyt. Ihan vain koska tilaisuus sattui tulemaan. Fiilis on hauska. Jatkamme pieneen baariin ja huomaan etten saa mitenkään silmiäni normaalin näköisiksi. Jossain välissä pussailemme Ronin kanssa. Ja jossain välissä hän kuittailee koska näytämme tulevamme niin hyvin serkun kanssa toimeen. Ja tulemmekin! Kaverillisesti. Se on jännä että joidenkin kanssa vaan synkkaa hyvin. Ottamamme aine vaikuttaa minuun siten että alan olla hieman vainoharhainen ja pelkään Ronin lähtevän baarista mitään ilmoittamatta. Mutten sano tai tee mitään joka paljastaisi olotilani ulkopuolisille. Etenkään naapuripöydän seurueelle joka tuntuu kyttäävän minua alituiseen. Muutenkin olemme todella pihalla. Fiilis alkaa vähän ahdistua koska jostain syystä minusta tuntuu että minua vastaan juonitaan. Serkku myös toteaa keskusteluissamme, ettei Roni voi ottaa minua vakavasti koska hän tykkää vain kilteistä tytöistä ja minä olen liian räväkkä ja menevä. Auts! No, baarin sulkeuduttua lähdemme taksilla eteenpäin heitämme serkun kotiinsa ja Roni tahtoo pysähtyä syömään. Menemme ensimmäiseen avoinnaolevaan pizzeriaan ja syömme paikan päällä. Tilaamme kauheasti ruokaa mutta syömme aika vähän. Minulla on jostain syystä tunne ettei Roni haluaisi minua luokseen mutta tietenkin menemme sinne Ronin aloitteesta ja kaikki on oikeasti ihan hyvin. Vaikka matkanvarrella olen ihan varma että kyyti vie meitä jonnekin väärään paikkaan juonitellen. Menemme sänkyyn ja Roni haluaa vielä kuunnella musiikkia joten laitamme jotain soimaan korvalapuista ja sammumme saman tien. Aamulla Roni ottaa minut unissaan haliasentoon. Olo on aika hyvä fyysisesti mutta ahdistus on mieletön. Serkku jo soittelee että tulkaa keskustaan ja Roni pomppaa heti ylös sängystä. Minulle iskee heti sellainen paniikkiahdistus että nyt on jotain pielessä. Tiedän että se pääosin johtuu ottamastamme aineesta. Nousen heti ja pukeudun ja menen Ronin luokse ja sanon että henkinen tila on nyt paha! Hän hymyilee ja sanoo että kaikki on hyvin. Mutta vaikuttaa etäiseltä. Se voi johtua minusta. Roni tulee halaamaan minua ja sanoo että kaikki on hyvin. Juttelemme normaalisti ja päätämme että tuota ei enää oteta. Ei siitä ole mitään iloa. Kysyn että onhan meillä kaikki ok koska nyt minulla on vainoharhainen olo ja Roni vakuuttaa että kaikki on hyvin. Mutta minusta tuntuu, että hänellä on se katse, kun hän suunnittelee tulevaa päivää tietäen ettemme vietä sitä yhdessä. Olen nähnyt sen ilmeen usein. Se ilme ei ole paha, mutta sanoo, että nyt pieni hengähdystauko toisistamme tekisi hyvää. Puhumme siitä että vaikka joskus ahdistaa niin se ei haittaa. Hyvä. Kuljemme yhtä matkaa keskustaan. Roni selvästi odottaa hienotunteisesti että menemme eri teille koska heillä on jotain pikkumenoja, mutta tapaamme serkun ja hän ehdottaa yhteistä aamiaista. Sopii! Sanon Ronille, että ei hätää, kyllä mä kohta jatkan matkaa. Kävelemme ravintolaan ja serkku syö mutta me tilaamme juomat. Tunnelma on kevyt ja hyvä vaikka Roni on hieman hiljainen eikä ihan parhaassa mielentilassa. Kuten en kyllä minäkään, vaikka oma oloni on selvästi parantunut eikä enää niin paljon ahdista. Jotenkin kun näen näitä yhteisiä illanviettoja niin helpotun kun tiedän ettei se ole henkilökohtaista jos en aina ole mukana. Aamiaisella pojat miettivät että mitä oikein keksisivät viikonlopulle kunhan velvollisuudet on ensin hoidettu. Haluaisin tietenkin olla mukana mutta tiedän että juuri nyt Roni kaipaisi olla kahden serkkunsa kanssa joten en stressaa häntä enempää. Sanon että lähden kaupoille ja voidaan katsella meininkejä myöhemmin tai kun siltä tuntuu. Halaan Ronia. Mietin että hän on oikeasti jotenkin epävarma itsestään. Hän kokee minut liian vahvaksi ihmiseksi ja jotenkin uhaksi itselleen. Ja hän oikeasti saattoi ärsyyntyä minun ja serkun hyvistä väleistä. Joten kun olen käynyt kaupoilla ja löytänyt me etsimäni jutut minulle ja Ronille niin lähetän hänelle hauskan viestin niistä ja sanon että olet rakas. Ihan vain siksi ettei hänen tarvitse sitä epäröidä. Hän vastaa heti iloisena ja kertoo miten heidän palaverinsa sujuu. Hyvä.

Nyt istuskelen keskustassa ja odotan että mitä mahtaa tänään tapahtua. Olisi kiva viettää hauska ilta taas Ronin kanssa, mutta tiedän että se on epätodennäköistä. Kysäisen ajankuluksi onko Ricky ulkona jotta voisimme istuskella jossain hetken mutta hän ei vastaa. Toivottavasti ahdistus ei palaa vaikken Ronista kuulisikaan. Kaikki on mahdollista. Ja kaikki on okei.