Äly hoi älä jätä

Tiistai-illan lenkille lähteminen tuntuu hyvältä idealta. Aurinko paistaa. Ei mene kauaakaan kun alan saada viestejä Ronilta. Hän lähettelee kuvia ja kuulumisia. Ei enää mainitse sitä kuinka sormea napsauttamalla saa kaikki naiset taipumaan tahtoonsa. Okei, olen tietenkin tyytyväinen ja vastailen hänelle iloisena. Taas ajattelemme tismalleen samoja asioita samaan aikaan. Ossi soittaa ja juttelen hänenkin kanssaan. Hän on sitä mieltä, että meidän pitäisi olla pari Ronin kanssa. Ulkona tulee hiki! Ja jostain syystä vatsa on vähän kipeä, mutta se ei haittaa (paitsi että kaupunkilenkillä et todellakaan halua että vatsa menee sekaisin jos kotiin on vielä pitkä matka). Saavun kotiin ja Roni ylläpitää keskustelua jatkuvasti. Hän on ilmeisesti taas humalassa, koska alan saada sydämiä ja turhanpäiväisiä (ihania syvällisiä ja juuri meille kahdelle tarkoitettuja) viestejä. Helpotun siitä, että hän kirjoittaa ihan typerällä tavalla väärin tiettyjä sanoja, eikä osaa englantia, vaikka osittain työskentelee sillä kielellä. En oikeasti välitä sellaisesta, ainakaan hänen kohdallaan, mutta nyt jokainen pienikin virhekohta on minulle helpotukseksi. Siis sellaisella vähän valheellisella tavalla, jolla voin hetkellisesti selittää itselleni ettei hän ole minun tasoiseni. En itse ala hempeilemään vaan pysyn asiallisen neutraalina hänen yrityksistään huolimatta. Kaiken lisäksi Roni alkaa miettiä, että lähteekö hän työjuttuunsa ollenkaan. Stressitasot nousevat. Miksi juuri nyt hän tekisi niin kun on itse oma-aloitteisesti halunnut ottaa minuun välimatkaa. Juuri kun suunnittelimme jotain erityistä tulevalle viikonlopulle ja josta hän hannasi työmatkaansa vedoten. Ja juuri nyt, kun olen ehtinyt sopia jotain muuta ajateltavaa, ainakin hetkeksi. Tiedän, että jos hän jää, niin en pysty keskittymään kunnolla mihinkään ja olen ahdistunut. Kehotan häntä osallistumaan tärkeään tilaisuuteen ristiriitaisin tunnelmin ja hän lupaa yrittää. Miksi hän on noin vallaton ja heittelehtivä. Tämä on retorinen kysymys, koska kyllähän tähän löytyy useampiakin enemmän tai vähemmän oikeita vastauksia. Mutta eikö tämä ole hullua? Että näin lyhyessä ajassa hän taas näyttää itsestään monta eri puolta. Jos hän jää niin minun pitäisi miettiä mikä olisi paras tapa minulle toimia, jotta en pilaisi taas muita aktiviteettejani ja potentiaalisesti stressitöntä fiilistä. Jos viestittelemme jatkuvasti hänen ollessa täällä niin tapaamisen mahdollisuus on jatkuvasti läsnä, enkä usko että se olisi viisasta. Mutta onko meidän suhteessamme mikään viisasta? Alkaisin todella nopeasti selitellä itselleni, että onhan toisaalta hänen käyttäytymisensä kehittynyt viimeaikoina. Ehkä minun pitäisi olla joustavampi ja ymmärtäväisempi häntä kohtaan. Ehkä olisikin hyvä jos hän jäisi (hahaha). Hyvät ja läheiset vaiheet tulevat yhä nopeammin takaisin. Sehän on varmasti parantumisen merkki. Hän haluaa olla yhteydessä koko ajan. Mutta taas aamulla tilanne voi olla aivan toinen. Tai minuutin päästä. Hyvää yötä.

Herätessä minusta tuntuu, että olen nukkunut yhtäjaksoisesti koko yön. Edellisyönä näin todella eläväisiä unia, mutta nyt näen vain pienen pätkän jossa teemme Ronin kanssa jotain hauskaa yhdessä, mutten muista mitä. Joudun keskittymään ja miettimään, että onko nyt vapaapäivä vai arkipäivä. Arkipäivä. Tietenkin koska herään omasta sängystäni. Sitten muistan, että pian Ronin pitäisi olla suuntaamassa kohti matkallelähtöä. Jos hän on kännännyt ja valvonut myöhään niin hyvin todennäköisesti hän kääntää kylkeä ja sanoo itsekseen ettei kiinnosta ja siirtää kaikki vastuita taas hamaan tulevaisuuteen. Mutta hiljenimme eilen ajoissa ja hän on jo käynyt somessakin aamun aikana, joten kaikki on mahdollista. Tunnen oloni pitkästä aikaa vähemmän pöhöttyneeksi aamulla siitäkin huolimatta että söin illalla kaksi karjalanpiirakkaa, joiden päälle kasasin leikkeleen, juustoa ja texas pete -kastiketta. Laitoin ne mikroon niin että juusto kuplii päällä ja jouduin odottamaan tuskaisen pitkään jäähtymistä. Lisäksi illalla maistui muutama lasillinen viiniä katsellessani Ronin juttuja ja miettiessäni, että hän on taas minimaniassa hetkisen. Koen välimme ystävyysaspektissa läheisemmiksi kuin aikaisemmin. Vaikka olemme aina vannoneet syvää ystävyyttä, niin nyt puhumme paljon avoimemmin kaikesta ja voimme olla toisiimme vaivattomammin yhteydessä. On aina helpottavaa päästä ylitse siitä vaiheesta, kun ei tiedä onko soveliasta ottaa yhteyttä. Tai ehkei se ole mikään ihmissuhdevaihe, vaan minun oma vaiheeni, jonka olen ylittänyt. Minua ei kauheasti liikuta häiritsenkö jotakuta tai ärsyttääkö viestini, etenkään kun tiedän, että en itse voi siihen mitenkään vaikuttaa kuitenkaan. Siksi varmistan heti aamupäivällä missä hän menee. Pääasiassa siksi, että tiedän suunnitelmieni helpottuvan jos hän lähtee. Voisin alkaa keskittyä Harrin tapaamiseen ilman, että minun tarvitsee pelätä, että Ronille tuleekin yhtäkkiä ikävä. Lisäksi pitäisi nähdä jossain välissä Ryan, jonka puhelimenlaturin vahingossa nappasin mukaani viime viikonloppuna. Voisimme käydä drinkeillä tai syömässä tai vaikka mitä, koska meillä oli aika hauskaa viimeksikin. Tytöt suunnittelevat jotain pientä jollekin päivälle. Olisi hyvä nähdä heitäkin pitkästä aikaa. Voisin käväistä perheen kanssa vaikka päiväristeilyllä sen sijaan että ehdottaisin sitä Ronille. 

Melko pian Roni vastaa olevansa matkalla. Hyvä. Se on takuulla hyvä. Vaikka mitään euforiaa tämä ilmoitus ei minulle tuota (eroahdistus!), niin nyt on aika käyttää järkeä. Tunteet voi laittaa jäähylle. Kuluttelen aikaani juttelemalla tindereille. Tiedän, että Roni tekee sitä myös aidosti viihdemielessä, ja varmasti moni muukin. Olen viesteissäni vähän kärkäs, liioitteleva ja sarkastinen. Odotan, että miehet karkaavat, mutta he näyttävät innostuvan lisää. Edes se, että totean matkustelun jääneen vähiin, mutta sen sijaan olen käynyt tripeillä (non-alcohol) klubilla ei saa keskustelua tyrehtymään. Sen sijaan mies haluaa lähteä yhteiselle matkalle. Sama reaktio on Ronin törkeyksillä naisiin. Yli-itsevarmuus ja vähän äärirajoilla olevat jutut näköjään saavat toisen kilpailuvietin aktivoitua? Toinen vaikuttaa vaikeastitavoiteltavalta ollessaan täysin mielistelemätön, joten se herättääkin kiinnostuksen? En tiedä. Mutta typeräähän se on. Tai vain inhimillistä? Syön lounaaksi valmisnuudeliannoksen. Sellaisen kaikista tulisimman. Olo on vähän tylsistynyt, eikä erityisiä odotuksia loppuviikolle kauheasti ole. Mutta se on kai parempi kuin se, että minua ahdistaisi tämän enempää. Ja minulla on kuitenkin useimmiten hauskaa, kunhan vain lähtee ja menee ja tekee. Etenkin ilman mitään järjenvastaista stressiä (joka nyt toivottavasti pysyy poissa) pystyn varmasti nauttimaan hauskanpidosta.Tai rauhallisemmasta oleskelusta. Tänään siis suuntaan tapaamaan Harria. Tylsää että sää on näin pilvinen. Olisin kovasti halunnut olla terassilla tai jossain ulkona. Mutta ei voi mitään. Minun on mentävä kotiin ja käytävä suihkussa. Pestävä viimeinkin hiukset. En edes kerro milloin olen viimeksi pessyt ne, koska kiinniollessaan aineissa (hihi) ne ovat ihan fine, vaikka viime pesusta on "jonkin verran" aikaa. Pari tinderiä ehdottelee kohtaamista viikonloppuun täysin absurdeista jutuistani huolimatta. Katsellaan, katsellaan. Nyt vain ollaan rennosti eikä mietitä mitään vakavuuksia.