Kohti t-risteystä

Noniin, kuten aavistelin, niin edessä oli pääosin loistava viikonloppu. Ei siksi, että olisi tapahtunut mitään erikoista, vaan siksi, että olin oikeassa seurassa. Nyt olo on ristiriitainen - yllättäen. Ristiriitaisuus, mikä on ehkä se suurin triggeri ahdistukselle? Toisaalta minusta tuntuu, että nyt olemme t-risteyksessä, josta lähdetään hyvin pian johonkin suuntaan, mikä pysyy. Mutta toisaalta minusta tuntuu etten ole varma voinko luottaa omiin näkemyksiini ja fiiliksiini tässä tilanteessa lainkaan. En tiedä, mutta ainakin tiedän, että hyvin pian käymme Ronin kanssa läpi sen keskustelun, jossa päätetään joko jatkaa yhdessä selkeästi siitä sopien. Tai sitten tapahtuu jotain muuta. En tiedä mitä. Olen viettänyt hänen ja hänen läheistensä kanssa menneen viikonlopun. Torstaina hän kertomani mukaisesti pyysi minua menemään hänen talolleen odottamaan hänen saapumistana seuraavana aamuna. Ihme kyllä, vaikka olin aika sekaisin, niin tajusin, että nyt on tartuttava tilaisuuteen. Podin hieman huonoa omatuntoa siitä, että vietin iltaa ilman häntä hänen serkkunsa kanssa. Minua ehkä ärsyttäisi vastaavassa tilanteessa? Mutta päätimme että huikkaan hassun yhteentörmäyksemme vasta seuraavana päivänä tavatessani Ronin, jottei hän stressaisi asiaa yksinollessaan. Serkku on tosi kiva ja tulemme loistavasti toimeen. Uskon, että voisimme olla helposti ystäviä jos kuuluisimme samaan piiriin. Lähden siis serkun luota kymmenen aikaan illalla siten, että olen juonut pari pientä siideriä (=ei mitään) ja poltellut pienet savut. Toleranssini on aika matala kannabiksen suhteen. Pienestäkin määrästä ympärille laskeutuu sellainen värähtelevä ja oranssinen tai punertava pilvi. Tunnen oloni usein hyvinkin sekaiseksi, mutta se on jännä, että ulospäin se ei kauheasti näy. Ainoastaan sellaisena spontaanimpana nauramisena ja positiivisuutena. Muutoin asioihin pystyy vastaamaan hyvin asiallisesti, toimintakykykin on tarvittaessa ihan hyvä (kun ei ota liikaa). Ulospäästyäni taidan kävellä hieman ylimääräistä lenkkiä miettiessäni, että söisinkö jotain vai menisinkö jo Ronin talolle. Naurahdan välillä jotain turhaa. Mutta oloni on varma, koska tiedän, että jos pääsen hänen luokseen asti, niin tapaamme väistämättä ja silloin kaikki on hyvin. Päädyn baariin, jossa tilaan itselleni siiderin ja istun omassa rauhassani keskittyen ajatuksiini tai kirjoittamaan tekstiä. Lisäksi vastailen Ronille, joka hokee lukuisilla viesteillä, että laita musiikki täysille ja nauti siitä akustiikasta ja tilasta. Hän antaa ohjeita mitä kaikkea voin tehdä. Ihme kyllä osaan vastailla ihan luonnollisesti ilman, että hän huomaa minun olevan hieman muissa ulottuvuuksissa. Talolle päästyäni etsin avainta pihalla monta minuuttia puhelimen taskulampulla, ja hetkeksi jo säikähdän etten löydä sitä. Mutta Roni lähettelee lisäohjeita, joilla vara-avain löytyy ja pääsen sisälle. Ronin tarjoamien aktiviteettiehdotusten sijaan aion mennä mahdollisimman aikaisin nukkumaan, jotta aamu tulisi pian. Sydämien kera viestitellen nukahdan tuttuun sänkyyn unenhajuisiin lakanoihin ja nukun kuin kotonani sikeästi aamuun asti sateen ropistessa kovaa kattoon. 

Herään aikaisin aamulla täynnä energiaa. Olen aika innoissani ollessani siellä. Tosi outoa herätä yksin. Toisaalta tosi kotoisa olo. Sellainen epätodellinen. En tiedä oikein mitä viestisin aamulla Ronille, koska en tiedä katuuko hän jo minun kutsumista luokseen. Mutta kun avaan somen niin näen että hän on juuri samaan aikaan kirjoittamassa minulle hyvän huomenen viestiä iloisena ja innokkaana siitä, että tapaisimme pian. Pari tuntia aikaa! Jes. Tästä tulee jotain hyvää. Kerrankin olen siis yksin hänen luonaan. Mitä teen ensimmäisenä? Kun huomaan, että valot ovat palaneet monesta paikasta ja hänen siivoamisestaan huolimatta koko talo on täysin siivoton, niin lähden paremman tekemisen puutteessa ostamaan tarvittavat hehkulamput ja välineet siivoamista varten lähikaupasta. Saan ajan loistavasti kulumaan järjstelemällä kaoottista keittiötä ja viemällä roskia monta pussillista, sekä pyyhkimällä portaat, joissa on pinttynyttä pölyä tiivis kerros. Lisäksi asetan huolimattomasti heitetyt kondomit viereisen kirjahyllyn raamatun väliin, josta hän ne tarvittaessa kyllä huomaa. Sitten meikkaan itseni kauniiksi ja käytän hänen tietokonettaan, johon hän on antanut minulle koodit. Toisaalta hän antoi ne jo lähes heti tavattuamme, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se on hänen tapansa saada toinen koukkuun. Antaa näennäistä luottamusta. Puhua puoliksi alentavilla ja puoliksi erityisillä hellittelynimillä julkisesti liitoitellen. Mutta mistäs sitä tietää, milloin on esityksen rajat ylitetty. Tiedän, että olemme jollain tasolla ylittäneet useita rajoja joka tapauksessa. Juuri kun olen avannut hänen ulko-ovensa tuulettaakseni taloa ja viestittelen Rickyn tai Ninon kanssa, niin Roni saapuu pihatielle hymyillen ja täysin selvinpäin (ajattelin, että hän ahdistuksissaan olisi ottanut jo rauhoittavan juoman, mutta ei!). Heti tervehdimme toisiamme iloisina ja tunnemme erityisen tunnelman. Uusi tilanne! Minä olen häntä vastassa. Halaamme ja puhumme hänen matkastaan. Aina kun näen hänet pitkästä aikaa, niin olen jotenkin innoissani. Ihan vain katsoessani häntä, minusta tuntuu kuin katsoisin minulle todella merkityksellistä ihmistä. En oikeasti tiedä olenko kokenut sellaista vahvasti aikaisemmin. Kaikki vain loksahtaa paikalleen ja koen olevani oikeassa paikassa.

En enää pysty muistamaan yksityiskohtia, mutta päivämme kuluu kutakuinkin samalla kaavalla kuin aina aikaisemminkin. Ehkä vähän tavallisemmin. Haemme vähän juomia matkaan. Istumme kahdestaan puistossa auringossa ja nauramme hassuille jutuillemme. Kukaan muu ei ole olemassa. Paitsi Javier, joka ehdottaa tapaamista. Haluaa jutella. Haluaa kokata kanssani. Vastailen jotain ystävällistä ja ympäripyöreää. Nyt on kiireitä, katsellaan! Myös Nino, jolle vihjasin aikaisemmin, että saattaisimme voida tavata viestittelee jatkuvasti ja selvästi toivoen, että tapaisimme pian. Selitän, että suunnitelmani muuttuivat ja olen ulkona. En vain voi sanoa suoraan, että olen jonkun toisen kanssa. En Ninolle enkä Javierille. En niin kauan kuin en tiedä mitä me Ronin kanssa olemme. Meillä on Ronin kanssa mukavaa. Emme edes tee mitään ihmeellistä, vaan istuskelemme ja kävelemme ulkona. Toistemme seura riittää. Vietämme paljon aikaa Ronin serkun ja parhaan kaverin kanssa, kun satumme törmäämään heihin (ja melkein siihen autoilijaan joka ajoi ihmisten yli keskustassa). Olen tavannut tämän hänen ystävänsä aikaisemminkin ja jostain syystä tulen erittäin hyvin juttuun hänenkin kanssaan. Ystävä toteaa Ronille iltaa istuessamme, että kyllä sinun kannattaisi nyt tämän nainen ottaa omaksesi. Sanoo, että ihanaa kun pääsit eroon siitä kauheasta eksästä, joka pilasi elämäsi. Ja Roni nyökyttelee vieressä. Uutta infoa minulle! Hänen eksänsä on siis ollut hankala ja epäpidetty. Puhumme todella paljon henkilökohtaisuuksia ja puimme parisuhteiden hankaluutta. Näinä hyvinä päivinä Roni aina korostaa kuinka loistava tiimi olemme. Keksii meille nimiä ja hehkuttaa kuinka samanlaisia olemme. Ja kuinka kaikki aina ovat sitä mieltä, että olisimme unelmapari. Jep, olen samaa mieltä, mutta minä olen samaa mieltä vielä seuraavanakin päivänä toisin kuin Roni. Olen jättänyt lähes kaikki tavarani Ronin luokse, joten on selvää, että palaamme hänen luokseen illan päätteeksi. Kuitenkin joku pieni välikohtaus ehtii tapahtua ollessamme hänen serkkunsa luona. Yhtäkkiä kuulen kuinka Roni lipsauttaa jotain, mikä viittaa siihen, että hän on puhunut minulle tismalleen samoja asioita kuin jollekin toiselle naiselle todella ällöttävällä lähes valheellisella tavalla. Fiilikseni muuttuu heti koska ajatus hänen naispiiristään on vastenmielinen jos siitä joutuu kuulemaan. Roni säikähtää ja kysyy, että mikä minulla on, kun en olekaan enää niin hymyileväinen. Sanon suoraan, että minua ärsyttää, että hän pyörittää useita ihmisiä ja samoilla kaavoilla kohtelee kaikkia, enkä voi ärsytykselleni mitään vaikka kaikki on ihan okei. Sanon, että minä olen tottunut olemaan erityinen! Roni säikähtää ja selittää, että olen tietenkin erityinen. Ei hän ikinä kohtelisi minua samoin kuin muita, joilla ei ole merkitystä. Olen närkästynyt ja kun sanon, että olen kuvitellut välimme ehkä erityisemmiksi kuin ne oikeasti ovat, niin Roni käyttää loppuillan vakuutellessaan, että välimme oikeasti ovat erityiset. Hän hokee, ettei ikinä päästäisi ketää talolleen yksin tai esittelisi ystävilleen. Sanoo taas, että on valmis vakiintumaan. Tietenkin naisellisen lapsellisesti nautin saamastani huomiosta ja siitä, että Roni selvästi haluaa lepytellä minut. Mutta tässä tilanteessahan olemme olleet useastikin. Hän muuttuu heti rakastavaksi ja jopa fyysisesti läheiseksi, jos toinen on suuttunut tai pahalla mielellä. Mistähän se johtuu? Ja sitä paitsi, tuo asia josta närkästyin liittyi myös siihen, että  hän on vienyt sukulaistensa luokse jonkun naisystävänsä äskettäin. Ärsyttävää? Kyllä. Ja se oikeastikin antaa aihetta miettiä, että rakastuuko hän vuoroviikoin uuteen ihmiseen ja vie heitä vanhemmilleen ja kierrättää ystävillään. Minä vain olen tässä välissä sitten aina välillä. En tiedä. En oikeasti usko niin. Jatkamme Ronin kanssa kahden iltaa eteenpäin ja puhumme vieläkin väleistämme. Roni toteaa jossain vaiheessa, että sovitaan sitten pelisäännöistä välillämme! Mutta sitten se on oikeasti vakavaa. Olen tyytyväinen, mutta olemme vähän humalassa ja on myöhä, joten aihe jää siihen. Hänen luoksensa päästyämme Roni on edelleen hyvin lepytteleväisellä tuulella ja haluaa pussailla ja rakastella. Ja se on harvinaista hänen tunneongelmiensa vuoksi. Mutta minä tietenkin nautin tilanteesta, ja niin nauttii Ronikin. Oikeastaan olen ehkä jotenkin traumatisoitunut siitä, että hän on niin monesti ilmaissut voivansa olla intiimisti vain ilman tunteita. Joten aina kun hän on tuollaisella tuulella, niin ajattelen, että tunteita ei ole. Vaikka kohdallamme sen pitäisi olla toisinpäin. 

Aamulla olo on aika järkyttävä kummallakin. Se on hauskaa miten meillä on tosi usein aivan samanlainen olo ja mahdollinen darrataso. Kärsimme krapulasta tosi harvoin, mutta nyt päätä särkee ja olo on kuvottava. Nousemme kuitenkin reippaina ylös, koska on sentään lauantai. Otan buranan ja nauramme pahoinvointiamme. Päädymme siihen, että se johtuu siitä, että unohdimme kokonaan syödä edellisenä päivänä. Emme syöneet pientäkään suupalaa mitään, eikä kumpikaan sitä edes huomannut. Päätämme heti lähteä kävelylle lähikauppaan, jotta olo paranisi. Ja kyllähän se paranee. Kaupassa Roni toteaa, että hänen pankkikorttinsa on muuten mennyt rikki, eli hän ei voi tehdä minkäänlaisia ostoja enää koko viikonlopun aikana. Tämä on aika hauskaa, koska olemme puhuneet rahateemasta. Roni on joskus viitannut siihen, että olisin hänen kanssaan rahan takia. Olen nämä asiat sivuuttanut joka kerta, mutta kinastellessamme esimerkiksi edellisiltana Roni kysyi, että jos välimme eivät olisi erityiset, niin miksi olisin hänen kanssaan näin pitkään. Ja vastasin, että rahan takia tietenkin niin kuin kaikki muutkin. Ja sillä hetkellä Roni viimeistään tiesi, ettei rahalla ole tässä mitään tekemistä. Eli loppuviikonlopun ostokset ovat minun kontollani? Sopii. Ostamme kaupasta pientä välipalaa ja muutamat juomat. Roni tarvitsee yhtäkkiä vähän sitä ja tätä ja ostan mielelläni kaiken. En tiedä testaako hän taas valmiuttani osallistua taloudellisesti menoihin (sillä yleensä hän on maksanut kaiken) vai kokeeko hän vain sen itsestäänselvyydeksi, että ostan hänelle kaiken mitä hän tahtoo kun hänkin tekee niin minulle (vaikken ole koskaan pyytänyt mitään). Syötyämme olo paranee. Osaamme olla ihan normaalisti yhdessä selvinpäin. Syödään, tehdään vähän kotitöitä (löydän jostain kylpyhuoneen nurkasta likaiset suuret naisten alushousut ja ilmoitan Ronille heittäväni ne roskikseen. Roni vastaa, että ai oho löytyikö sieltä sellaiset, heitä pois vaan!), vaihdellaan musiikkia ja jutellaan turhuuksia. Ihanan tavallista. Mutta vapaailta on edessä, joten alkuillasta korkkaamme juomat ja lähdemme rantakallioille nauttimaan kauniista säästä. Olo on hidas, mutta oikea. Pian jo Ronin toiset ystävät kyselevät, että missä mennään ja päätämme liittyä hetkeksi seuraan. Olen tyytyväinen, sillä en ole tavannut näitä ihmisiä aikaisemmin. Vaikka nyt tämä läheisten tapaaminen onkin saanut pienen särön (jos hän kierrättää kaikki naiset joka paikassa), niin silti koen välimme edelleen erityisiksi. Tapaamme nämä ystävät terassilla. Roni esittelee minut muille ja heti kaikki olettavat, että seurustelemme, eikä Roni korjaa olettamusta vaan kertoo kuinka kauan olemme tunteneet. Ystävä toteaa, että miksei Roni ole aikaisemmin esitellyt minua muille! Muiden seurassa meillä on todella vahva yhteys. Kuuntelemme muuta seuruetta toisiamme katsoen, tietäen mitä ajattelemme puheenaiheista, joihin meillä ei ole mitään annettavaa. Shoppailu, merkkilaukut, uuden nojatuolin värin valinta. Kaikki on hyvin. Tarjoan kaiken koko illan ja se on ihan fine. Miksei olisi. Paitsi se ei ole fine, että Nino selvästi pettyy minuun karvaasti, kun en aiokaan tavata häntä. Olen pahoillani. Muttei voi mitään. Myös Ricky lähettää rakkaudentunnustuksia ja tahtoo törmätä. Miten merkityksettömiä kaikki muut ovatkaan juuri nyt. Päädymme taas illan loppuessa Ronin luokse ja menemme sänkyyn sylikkäin odottamaan unta katsellen jotain dokumenttia televisiosta, kuten useimmiten. 

Sunnuntaina heräämme aikaisemmin kuin edellisenä aamuna. Sunnuntait voivat olla haastavia. Silloin Roni saattaa olla ahdistunut. On usein ollut. Olemme kuitenkin nukkuneet kaikki yöt kiinni toisissamme, Roni minua halaten. Se on uusi juttu jo edellistapaamiselta, mutta voimassa yhä. Nyt aamulla Roni taas pomppaa ylös tavanomaiseen tapaansa. Keittää kahvia. Siivoaa. Toteamme, että olo on tänään hyvä. Tunnustelen ilmapiiriä mutten näytä minkäänlaista epävarmuutta. Ja omalla normaaliudellani vahvistan, että kaikki on hyvin. Ja kaikki on. Istuskeltuamme hetken Roni ehdottaa, että menisimme taas jonnekin ulos istuskelemaan piknikille. Käytäisiin kaupassa hakemassa eväitä ja mehua. Ei alkoholia! Roni lisää. Ihanaa. Ei alkoholia. Emme tarvitse sitä viettääksemme yhdessä kivaa päivää. Kuljemme suureen kauppayhtymään aikeenamme hakea jotain tulista ruokaa mukaan ulos. Menemme koruliikkeen ohi ja Roni vitsailee, että joko haetaan sormukset. Hah, harmi, että hän on aina heittänyt samanlaisia juttuja. Ehkä kaikille. Lähden leikkiin mukaan ja sanon, että sulla on kyllä aina niin kova kiire, että otetaan ihan iisisti. Häät voivat olla parin vuoden kuluttua! Ei savua ilman tulta. Onko huumorin taustalla oikeat toiveet? Istumme koko päivän ulkona. Olemme vähän hitaita emmekä keskustele niin riehakkaasti kuin yleensä. Mutta se on okei. Välillä olemme ihan hiljaa ja katsomme ohilipuvaa vettä ja googlettelemme sitä kuinka vanhoiksi sorsat voivat elää. Välillä Roni kysyy, että kuinka paljon saisin lomaa jos lähtisimme maailmalle. Olo on väsynyt, takana on vauhdikas viikonloppu. Päätämme lähteä Ronin luokse katsomaan uutta sarjaa, jota hänen ystävänsä on aikaisemmin ehtinyt suositella. Fiilis on hyvä. Menemme sänkyyn vaatteet päällä. Katsomme sarjaa. Nojaan Roniin. Hän ei tapansa mukaan ole ollenkaan touchy touchy. Haluaisin niin kovasti, että voisimme olla läheisempiä ja halia ja pussailla. Uskon, että se on tulevaisuudessa mahdollista. Kun yksi jakso päättyy kaivaudun hänen kainaloonsa tiukemmin. Onko hän ujo? Vai ahdistunut? Vai normaali? Hän kevyesti asettaa kätensä selälleni, muttei tunnu varmalta. En kuitenkaan välitä siitä. Suutelen häntä ja sanon, että arvaa mikä olisi kivaa. Ja normaaliin tapaan Roni sanoisi, että ei nyt, mutta nyt hän kysyy, että no mikä, ja vastaa suudelmaani intohimoisesti. Heti kun pääsemme tähän fyysiseen yhteyteen niin kaikki napsahtaa epärealistiseksi. Siinä hänen sylissään häntä suudellessa mietin, että onko tämä unta. Meinaan kysyä sen ääneen. Mutta se on totta. Vetovoima on maaginen. Riisumme toisiltamme kaikki vaatteet pois ja suutelemme samalla kun rakastelemme ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan täysin selvinpäin ja loppuun asti. Kohta makaamme toisiamme halaten ja välillä pussaillen raukeina. Roni kysyy onko kaikki hyvin. Muistan, että hän on kysynyt samoin aina tapailumme alkuvaiheessa kun seksiä taisi olla useammin. Samoin, kun hän sanoo, että olet ihana. Kaikki nuo sanat ovat menettäneet merkityksensä koska ne kuuluvat hänen opeteltuihin rutiineihin, joita varmaan laukoo kaikille. Mutten välitä siitä. Tiedän, että meillä on jotain muuta noiden kliseiden lisäksi. Roni ehdottaa, että menisimme yhdessä suihkuun ja jatkaisimme ohjelmien katselua koko loppuillan. Juuri näin vietetään normaaleita iltoja yhdessä. Kyllä. Nukahdan kotoisasti sikiuneen katsottuamme sarjoja koko illan. Roni valvoo myöhempään katsellen vielä jotain. Minulla on aikainen aamu. 

Olen nukkunut ihan sikiunessa aamuun asti. Kello soi ja olen pirteä. Harmittaa lähteä pois sieltä, koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Roni jää nukkumaan sikeästi ja minä saavun tylsistyneenä toimistolle. En voi tietää onko Roni tällä hetkellä ahdistunut vai iloinen tiivistyneistä väleistämme. En voi tietää saanko pian taas kaveriviestejä vai jotain muuta. Mutta sen minkä tiedän, on se, että asiat täytyy sanoa hänelle suoraan. Ensireaktiolla ei ole mitään merkitystä. Aion sanoa, että kohta on sovittava seurustelusta tai leikin on loputtava. Hän varmaan vastustelee sitä ensin. Sanoo, ettei todellakaan sovita. Mutta ajatus olisi istutettu hänen mieleensä ja pian tilanne saattaa olla toinen. Aivan kuten nyt, kun hän taas vannotti, ettei meistä voi tulla mitään, mutta pari viikkoa myöhemmin jo taas puhuu muuta. Harri on ollut urheilumatkalla (onneksi). Toivotin hänelle hyvää reissua ja mietin, että pitäisikö kysyä, että miten siellä menee. Mutten voi antaa mitään vääriä oletuksia väleistämme. Javier tahtoisi kovasti tavata. Nino on minuun pettynyt. Mitä näitä nyt on. Haluaisin oikean syyn irtisanoutua heistä. Haluaisin, että Roni antaisi sen minulle. Ja nyt oikeasti uskon ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että se voi olla mahdollista jos vain olen kovanahkainen ja kärsivällinen vielä hetken. Ajatus, että voisimme saada meidät on niin kutkuttava. Vai olenko vain yksi muista? Ei. Nyt koitan keskittyä hetkeen ja katson ottaako hän minuun yhteyttä oma-aloitteisesti. Ja sitten ilmoitan, että tällä viikolla on asioista sovittava. Olen ollut samassa tilanteessa monta kertaa. Eli oletan, että nyt asiat ratkeavat, mutta aina ne vain jotenkin venyvät ja vanuvat loputtomiin, kuten Javierinkin kanssa. Olisin ollut valmis sopimaan hänen kanssaan jonkinlaisesta suhteesta jossain vaiheessa, mutta hän ei kyennyt käsittelemään asiaa. Ja nyt hän haluaa kokata kanssani edelleen siellä samassa limbossa. Ronin kanssa olemme olleet tässä tilanteessa jo kuukausitolkulla. Varmaan ainoa mies joka etenisi ja tekisi kaiken juuri niinkuin pitää on ihana Harri. Harri, jota ajatellessa tunnen hieman omantunnontuskaa. Harri joka lohduttaisi minua jos Roni alkaa liikaa temppuilla. Ratkaisuja on tapahduttava.