Ostoksille

En ota tiistaina mitään yhteyttä itse roniin. Tyydyn siihen, että olemme sopineet tapaamisen järjellisesti täydellisen valinnan Harrin kanssa. Enkä edes tyydy vaan koen lievää tyytyväisyyttä ja lämpöä häntä ajatellessani. Hyvä, roni ei heti pilaa kaikkea ainakaan kokonaan!  Mutta vähän pilaa. Koska olo on leivästi ahdistunut ja epävarma. Tutut tunteet koko kevään ajalta. Silloin olin kai joka päivä ahdistunut ja joudun joka päivä miettimään miten selviän mahdollisimman tuskattomasti seuraavat pari tuntia. Tiedän toki mikä auttaa. Huomion siirtäminen aktiivisesti muualle! Siispä töiden jälkeen avaan keskustelun Javierin kanssa (siitä huolimatta ettei kauheasti kiinnosta) kyselläkseni hänen menneestä lomaviikonlopustaan ja jakaessani hauskoja yksityiskohtia ihanista ravintoloista, joissa sain itse viikonlopun aikana ruokailla. Hyvä, tämä saa ajatukseni hetkeksi keskusteluumme. Sitten siinä vaiheessa kun lempiradio-ohjelmani on alkamassa, niin heitän päälleni lenkkivaatteet (väsymyksestä huolimatta!) ja lähden kahdeksan kilometrin lenkille. En vilkaise koko aikana puhelinta, vaan keskityn radioon ja omiin ajatuksiini. Lenkkeillessä saa ajatella mitä vain, koska se lasketaan terapiaksi. Fyysinen rasitus heikentää emotionaalista tuskaa. Siksi varmaan juuri silloin on helpointa käsitellä ja ajatella epämiellyttäviä asioita. Ja tällä kertaa en edes vahingossa vedä henkeeni jotain kärpästä, joka menee niin syvälle kurkkuun etten saa sitä yskäistyä pois, joten nielaistessa se valuu hitaasti sätkyen alas vatsaan. Aika hirveä fiilis. Mutta taivaallista muuhun actioniin verrattuna. Syön illan aikana jotain valmisruokaa ja maustamatonta jogurttia, sekä pari lasillista viiniä. BLIBLING. Olen juuri pillittämässä täysillä televisiossa pyörivälle vanhalle  A.I. Tekoäly -elokuvalle, kun roni viestii. Hän haluaa kertoa, että on päivän aikana nähnyt kaveriaan ja ulkoillut. Oho. Aika eriskummallista edelleenkin. Heti ahdistus sävähtää, kun näen hänen nimensä ruudullani. Hän on aktiivinen. Hän on in. Enkä osaa suhtautua siihen oikein. Vastaan tietenkin täysin normaalisti ja vaihtelemme viestejä loppuillan ajan. Puuh. Saan hyvin unta selaillessani iigeen satunnaisfeediä ja nukahdan syvään uneen. Ja mistä näen unta täysin yllättäen? Alexista! Alexista, jota en ole muistanut pitkään aikaan. Unessa käyn ikään kuin kertauksena läpi tapaamistamme, mutta se ei olekaan ollenkaan todellisuutta vastaava. Vaan sen sijaan, että hän on hyvässä ja seksikkäässä ammatissa oleva mielenkiintoisia fetissejä omaava pitkä ja tajuttoman suloinen eksä-traumainen mies, niin hän onkin massamurhaaja, joka on tehnyt jonkun iskun ja ammuskellut koulussa tai muussa väkijoukossa ja päässyt pakenemaan. Jostain syystä hän on uskoutunut minulle ja lupaan auttaa piilottamaan todisteet jonkun pienen purjelaivan lattialuukun alle. Sitten seikkailemme piilotellen salapoliiseilta ja samalla rakentaen salaista siipeä Alexin asuntoon. Hmm hassua ja jännittävää. Muistan olleeni helpottunut kun heräsin unesta. 

Aamulla herään sängystäni hikisenä ja joudun hetken miettimään, että mikä päivä tänään on. Niin käy usein. Sitten nousen ja koen edessä olevan päivän tylsäksi. Ei suunnitelmia, ja lisäksi minun täytyy viestiä jotain kivaa ronille, koska hän otti minuun eilen yhteyttä. Raskasta. Mutta pakko. Koska niin meidän välit kai toimivat. Muistan kun ensi kertaa viestittelimme, niin pidin siitä kuinka hän otti minuun yhteyttä useaan kertaan tinderissä ja huomautti pilke silmässä, että hän on hieman turhautunut, koska joutuu itse laittamaan taas viestiä vaikka olisi selkeästi minun vuoroni. Nyt kun hänet tuntee niin on jotenkin vaikea uskoa, että hän on sosiaalisesti ja verbaalisesti hauska ja nokkela. Sellainen, joka saa kyllä naisen kuin naisen saapumaan luokseen. Sovin päivän ratoksi lounaan ystävättären kanssa. Tuntuu etten ole nähnyt ketään vähään aikaan, joten kiva päästä vähän purkamaan tilanteita. Otan kevyen keiton keskinkertaisesta ravintolasta sekä pienen lasillisen viiniä. koska hei, se on ihan yhtä tyhjän kanssa joka tapauksessa. Alan selitellä tilannettani Harrin ja ronin kanssa ja saan samantien palautteen: et ole ihastunut Harriin. Sydämesi on edelleen ronilla. No jep. Sen tiesin kyllä. Purnaamme yhdessä sitä, että miksei vaan ikinä voi palavasti rakastua johonkin turvalliseen ja hyvään vaihtoehtoon. Miksi aina noi sekopäät onnistuu varastamaan tunteet. Mutta ei peliä ole vielä menetetty. Käyn lounastauon ohessa isossa marketissa hakemassa ripsivärin, jonka oikeasti nyt tarvitsen. Aikaisemmin tiiviisti käyttämäni Maybellinen keltainen Colossal -maskara varisee nykyään jatkuvasti poskilleni. Ei käy. Nyt kokeilen L'orealin Mega Volumea. En jaksa nyt panostaa mihinkään luksusmerkkiin, koska en ole ehtinyt tehdä riittävää taustatutkimusta siitä mihin kannattaisi sijoittaa. Lisäksi nappaan mukaan pienipäisen luomivärisudin, jolla saa kaikista nopeiten tehtyä smokey eyen iltarientoja varten.  Ihan vain siksi, että haluan, että minulla on yksi aina mukanani sekä kotimeikkikokoelmassani, ettei aina tarvitse kaivaa meikkipussia laukusta silloin kun meikin tekee kotona. Minulla on lähes kaikki tuplana tästä liiallisesta mukavuudenhalusta.

Iltapäivällä viestin ronille jotain turhanpäiväistä. Olen siis lähtenyt leikkiin mukaan. Leikkimään tulella, tai ehkä pikemminkin jäällä. Tosin olemmehan me kokoajan pitäneet yhteyttä, joten ei pitäisi ajatella, että nyt yhtäkkiä viestittelyllä olisi taas jokin spesiaali asema. Sää näyttää tänään pilviseltä ja olen sentään siitä tyytyväinen. Koska aurinko tekee aina tylsästä päivästä vaikeamman. Se houkuttelee terassille tai puistoon. Tietenkin voisin lähteä minä tahansa iltana tekemään illasta epätylsän, mutta koska tiedän edessä olevan taas pitkän viikonlopun, niin koitan pyhittää edes pari iltaa viikosta lenkeille ja tarvittaessa koti- ja perheasioille. Ja pilvisellä säällä se on helpompaa. Ja haluan oikeastikin lenkille. Olen viime viikkoina pitänyt lenkkeilyä yllä melkoisen hyvin. Yllättävän hyvin. Samaa ei voi sanoa syömisistä. Olen bongannut monta uutta hyvää ravintolaa, jotka on vaan pakko päästä kokeilemaan jossain hyvässä seurassa. Ihanaa, että Harri nauttii ulkonasyömisestä selvästi melkein yhtä paljon kuin minäkin, joten taas yksi lisäpiste hänelle. Toisaalta hauskintahan se on aina ronin kanssa. Aina. Juuri kun pääsen töistä kotiin roni vastaa hauskalla jutulla ja kertoo missä on ja kenen kanssa. Olemme siis nyt näissä väleissä. Ainakin tänään. Olen jotenkin helpottunut ja jännittynyt samaan aikaan. Mikä vain on mahdollista taas vaihteeksi. Juttelen parin sukulaiseni kanssa ja muutan tylsän illan suunnitelmia sen verran että lähden heidän seurassaan käymään jossain kauppakeskuksessa ja iltapalalla. Mukavaa! Ja samalla iskulla on perhevelvollisuuksia hoidettu taas hetkeksi eteenpäin. Haluaisinkin eräät uudet aurinkolasit, joten voin samalla pitää silmällä näkyisikö niitä missään. Ennen lähtöä laitan pyykinpesukoneen pyörimään, jotta minulla riittää puhtaita vaatteita viikonloppua varten. Fiilis on okei, vaikka ahdistustasot eivät ole aivan laskeneet.