Take the risk

Olen tullut keskiviikkona hyvällä fiiliksellä toimistolle. Ostamastani aamupalasta ja välipalasta tulee paha olo ja vatsakipu. Samoin kyllä reagoin viikonlopunkin aikana syömiimme pikkupurtaviin. Ehkä olisikin hyvä vain pysytellä nestemäisellä dietillä pidempään. Tai syödä jotain muuta kuin viljoja. Saan säilytettyä hyvän fiiliksen lounastauon yli, mutta sitten tuttu iltapäiväahdistus alkaa taas oireilla. Onpa outoa? Mistä voi johtua, että aikaisemmin pääsääntöisesti aina aloin hyvän aamun jälkeen kärsiä tästä niin sanotusta pahaenteisyydestä ja ahdistuksesta. Se on ollut kadoksissa pitkään, mutta palannut nyt Ronin myötä. Sitä ei ilmentynyt missään vaiheessa Harrin kanssa. Johtuuko tämä siitä, että Harri on minulle parempaa seuraa vai siitä ettei minulla ole oikeanlaisia tunteitä häntä kohtaan? Johtuuko Ronin aiheuttama ahdistus siitä että hän on minulle huonoa seuraa vai siitä että tunteet ovat niin vahvoja, että ahdistun ilman häntä kun tilanteemme on epävarma? Olen miettinyt tätä aiemminkin, mutta nyt se on taas ajankohtaista. Oloa voi myös huonontaa tietysti huonot eväät ja todella pitkäveteinen kokous. Tai tuo painostava ilma ulkona. Selailen iltapäivällä äkkilähtöjä minne tahansa. Hetken aikaa jaksan selailla niitä innolla, mutta sitten olo pahenee ja sivujen jatkuvat selaaminen alkaa ärsyttää ja ahdistaa. Niin tosin käy lähes aina matkoja suunnitellessa. Se vaan on niin rasittavaa ja jos matkantarjoajan sinut eivät ole käyttäjäystävälliset niin siinä menee hermo entistä herkemmin (miksei jokaisessa hakukoneessa ole mahdollista hakea matkaa "minne tahansa", vaan pitäisi joka kerta keksiä joku tietty päämäärä. Rasittavaa!). Minun täytyy viestiä jotain neutraalia Ronille ja sitten kysyä aiommeko tavata viikonloppuna, koska minua ahdistaa myös tilanne Harrin kanssa. En tietenkään heti halua hypätä hänen syliinsä jos Roni ei haluakaan heti viettää kanssani koko viikonloppua. Mutta sitten ainakin voisin suoraan ehdottaa tapaamista johonkin väliin enkä pakoilla häntä siinä toivossa, että nyt olemme Ronin kanssa taas paita ja peppu. Inhoan tätä oloa. Mutta: elä hetkessä! Kestä tilanne tai muuta sitä. Lähetän Ronille kuulumisviestin (koska voin enkä leiki). Ja samalla kun naputtelen sitä, niin Harri ehdottaa tapaamista (en avaa sitä vielä koska en voi ja ilmeisesti leikin). Tietenkin.

Roni vastaa heti (!) ja kertoo kuulumisiaan. Okei, hyvä. Mutta hän on kiireinen ja tien päällä seurueessa, joten en voi nyt varmistella mitään huomiselle tai viikonlopulle. Epätietoisuus jatkuu. Nyt minun on ryhdistäydyttävä ja sanottava Harrille jotain. Vastaan hänelle, että viikkoni on ollut vaikea ja ahdistava, ja en voi nyt luvata, että ehtisimme tavata. Hän voi rauhassa tehdä omia suunnitelmia ja sitten otan yhteyttä kun tiedän enemmän. Tämä on tyhmää, mutta ainakin se on totta ja ainoa keino mitä keksin siihen, etten loukkaa ketään tai sulje mitään reittejä pois. Takuulla jos Roni nyt katoaa ja minä jätän osallistumasta Harrin tarjoamiin aktiviteetteihin niin kadun sitä myöhemmin. Mutta onko minulla oikeasti muita vaihtoehtoja jos ajatuksenkaan tasolla en voi nyt olla kenenkään muun kanssa kuin Ronin. Jos hän häipyy niin käyttäisin Harria laastarina ja toivoisin, että tunteeni vahvistuisivat häntä kohtaan. Kauheaa mutta totta. Varmasti selittäisinkin hänelle ihan rehellisesti, että minulla on taustalla minua haitannut tapailusuhde, josta en ole vielä täysin yli, ja siksi välillä oireilen näin. Ja minua ahdistaa edelleen. En ole päässyt Ronista yli. Mutta ei hänkään ole päässyt minusta yli. Koska ahdistus ei laannu siitä huolimatta, että olen nyt viestinyt kummallekin miehelle, niin alan heti miettiä omantunnotuskissani, että pitäisikö pyrkiä tapaamaan Harri vaikka tänään tai huomenna pikaisesti ilman yökyläilyä. Voisin selittää kasvokkain, että tämä ihan aikuisten oikeastikin johtuu minusta ja minun keskeneräisyydestäni. Ei hänestä. Olisiko se itsepetosta? Tai vaan petosta? Ei minusta. Minä oikeasti pidän hänestä ja pidän häntä hyvin potentiaalisena mihin tahansa. Vain typerä sydämeni haluaa hajottaa kaiken. Koska oloni on idioottimainen niin sanon Harrille vielä, että olisi ihana ehtiä käydä edes kävelyllä jos ei muuta. Ja hän on tietenkin ymmärtäväinen. Ja minä idiootti, kuten aivan automaatiolla nimesin ylläolevan kuvan. On ärsyttävää, että kaikki Ronin kanssa menee aina muutaman viikon sykleissä. Siinä ajassa jo fiksumpi tyyppi tajuaa mistä on kyse ja ehtii kaikota. Aikaisemminkin olen lopettanut lähes kaiken yhteydenpidon kaikkiin muihin siksi aikaa kun Roni on kuvioissa. Sitten kun hän häipyy niin alankin taas hakea lohtua muista. Harri on liian hyvä ja fiksu sellaiseen. Liian hyvä ja fiksu minulle. En ole nyt pitänyt mitään yhteyttä Javieriinkaan. En ole tavannut  Ninoa vaikka hän on toivonut sitä jo monena viikonloppuna peräkkäin. Työnnän nämä kaikki kivat tyypit kauemmas noin 0,01 % mahdollisuuden vuoksi. 

Ulkona alkaa kirkastua iltapäivää kohti. Töistä lähtiessäni ajattelen käydä kaupassa katsomassa jos siellä on tuote, josta Ronin kanssa viikonloppuna intouduimme. Aion hankkia sen hänelle ja itselleni lahjaksi hänen pienen onnistumisensa johdosta. Emme välitä mistään materialistisista asioista, mutta tämä on taas yksi niistä asioista, joista saamme varmasti paljon iloa aikaiseksi yhdessä. Aurinko piristää ilmaa. Tylsä ilta kotona ei innosta ollenkaan. Mietin, että ehdottaisin illemmalla Harrille pikaista tapaamista tälle illalle jos se alkaa tuntua minusta  hyvältä idealta eikä Ronista kuulu mitään. Sitten mietin mielessäni miten esittäisin asiani hänelle ja käyn mielessäni läpi vuorosanoja. Ja huomaan, että ne ovat tismalleen niitä samoja sanoja, joita Roni on sanonut lukuisia kertoja minulle selittäessään ahdistustaan. Toivon todella, että syy ei meillä ole sama. Töistä lähtiessäni teen kuitenkin uukkarin kaupan ovella koska Elina kutsuu yksille. Jes mennään. Juuri sitä nyt kaipaan. Voin tehdä hankintani seuraavana päivänä. Lisäksi Nino kutsuu luksusmökille viettämään iltaa. Tietenkin juuri nyt samaa aikaa kaiken muun kanssa. Blaah.