Hyvä mieli

Aatonaatto. Kaupallisen joulun taika on hiipunut sitä enemmän mitä enemmän ikää on kertynyt. Yritän muistaa joulun alkuperäisen idean. Kotona ei ole kuin puolipakotettuna ikkunalle laitettu kynttelikkö. En ole kertaakaan leiponut aikuisiällä pipareita. Enkä torttuja. Ei joululauluja. En lähetä kortteja. Enkä niitä saakaan. Mutta lahjat on kivoja! Parisuhdeaikoina olen aina panostanut hyvään lahjomiseen, ihan vain siksi että se on hauskaa. Kauan kauan sitten ihan ensimmäisenä jouluna eksän kanssa olimme puhuneet ennen joulua, ettei sitten osteta mitään sen kummempia lahjoja. En tajunnut silloin ollenkaan, että kaikilla miehillä ei välttämättä ole ajatustenlukutaitoa, joten olin itse kuitenkin ostanut hyvän lahjan ja itse en saanut mitään. Olin ihan tahtomattani varmaan tosi pettyneen näköinen, koska siitä lähtien jokaisena jouluna sain ihanat ja tarkkaan valitut joululahjat: useimmiten jokin kaunis koru tai korusetti, laadukas klassinen tuoksu sekä toivomani kirja tai elokuvanäytös. Olin oikeasti niistä tosi iloinen joka vuosi. Myös itse panostin lahjojen hankintaan (paitsi yhtenä vuotena kun olin laittanut kauniiseen pakettiin risun symbolisena eleenä, mutta annoin sitten hänen järkyttyneen reaktion jälkeen oikean lahjan)! Säästimme aina keskinäisen lahjanvaihdon siihen, kun saavumme kotiin sukulaisilta myöhään aattoiltana. Koko päivän sai odottaa mitä paketeista löytyisi illalla kun pääsee vatsa täytenä kotiin. Se oli ihan kivaa. Mutten ole juhlaihminen, joten nyt kun ei ole odotettavissa lahjoja, keskityn mielelläni simppeliin aattoillalliseen (odotan mätejä, juustoja ja silliä!) ja sukulaisten tapaamiseen. Ja se siitä. Entisessä elämässä saimme kiertää kaikki pyhät eri sukulaisilla syömässä vähintään kolmessa eri juhlapöydässä. Nyt ei tarvitse murehtia kuin yhdestä. Ehkä tänä jouluna en siis kerrytä sitä kolmea kiloa, minkä olen joskus aiempina vuosina lisännyt vyötärölleni.

Perjantai on yleensä aina se kepein työpäivä, mutta etenkin tänään se on sitä! Istumme hieman tavallista pidempään hieman tavallista hiljaisemmalla kahvitauolla. Pöydät notkuvat lahjussuklaita. Syön kaksi konvehtia. Lounastauolla ihana töistä syksyllä poisjäänyt työtoveri tulee moikkaamaan ja vaihdamme kuulumisia yli vakituisen lounasajan. Pomo on hymyileväinen ja heti lounaan jälkeen alkaa työtoverit lähteä hyviä jouluja huudellen kotiin. Lähetän Ronille viestin (koska on mun vuoroni. Ja koska haluan), ja vaihdamme pikaiset kuulumiset. Hän kertoo ihanan avoimesti tekemisistään kysymättäkin. Pidän siitä. Todella. Perhosia! BLING. Manuel muistaa minua kaukaa toiselta puolelta maapalloa! Hän lähettää kuvia paikasta jossa on juuri tällä hetkellä ja voivottelee, kuinka raskasta on kun täytyy helteeseen lähteä lenkille ja sen jälkeen virvoittaa itseään paikallisilla drinkeillä. Ihana Manu. Olemme monta kertaa puhuneet siitä, kuinka ensi vuosi tulee olemaan meille kummallekin niin paljon parempi kuin tämä. Toivon todella, että se pitää paikkansa meidän molempien kohdalla. Ja ainakin voimme katsella sarjoja ja pelailla yhdessä konsolipelejä jos ei muita ihmeitä ehdi tapahtua.

Päätän, että lähden itsekin ajoissa töistä. Käyn kotona kääntymässä ja sitten lähden vielä pyörähtämään kaupoilla. Ja vaikka lasillisella viiniä jossain kivassa paikassa. Koska mä voin. Ja koska on perjantai. Ei tarvitse miettiä mitään suuria joulusiivouksia. Ainoa asia mistä stressaan on se, että minulla on edes jotain viemistä ihmisille, joita jouluna tapaan. Ehkä ensi vuonna pääsen siitäkin stressistä. Aikaisemmin koin velvollisuudeksi tehdä suuret joulusiivoukset. Ja jostain syystä joulusiivous tuntui olevan jotenkin erityisempi kuin muut siivoukset. En pitänyt siitä. En tajunnut aiemmin, että voin ihan itse päättää mitä teen. Ei ole olemassa mitään pakollista joulusiivousta. Mulle riittää ihan normaali perussiisteys (mikä on itsestäänselvyys joka päivä). Vuosikausia podin huonoa omaatuntoa siitä että pitäisi leipoa ja kokata. Pitää osata tehdä kakku. Ja korvapuusteja. Tai ainakin pipareita. Ja ruskeakastike. Ja valkoinen lasagnelle. Mutta sehän on ihan BeeäSSää! Tulin niin paljon onnellisemmaksi, kun opin sanomaan ääneen, että leipominen ei ole mun juttu. Maksan mielummin neljä tai kuusikin euroa kakkupalasta, jonka joku muu on ammattitaidolla tehnyt ja kantaa sen eteeni hymyillen. En tykkää kauheasti tehdä ruokaakaan. Mutta kun kokkaan niin osaan tehdä hyvää ruokaa omaa mielikuvitustani käyttämällä. En enää tarvitsekaan lahjaksi saamaani Kokkausta Keltanokille -kirjaani (kiitos kamut lahjasta, tho), koska olen kasvattanut luottamuksen omaan arviointikykyyni. Teen todella hyvää kanapastaa! Mutta vielä paremmin tilaan hyvää ruokaa ravintolassa tai kannan sitä kotiin kotikatuni pikaruokaloista. Enkä jaksa pestä ikkunoita joka ikinen kevät jos ei siltä tunnu, koska ei kiinnosta. Ah, vapauttavaa. En tajua miksi elin niin pitkään kummallisten odotusten alla, jotka eivät minulle sovi.

Olen juuri lähdössä töistä, kun Roni lähettää minulle ihanan videokuvan itsestään (sanoisin nyt ehkä mille tahansa videolle ihana). Saan uutta energiaa ja käväisen vain kotona, ja lähden saman tien keskustaan! Lähetän matkalta Ronille videon itsestäni. Hauskaa! En ole tehnyt sellaista aiemmin. Suuntaan heti pariin liikkeeseen Kamppi Centeriin tekemään loppuun jouluostokseni. Kuuntelen kovalla Ylex:ää ja naureskelen pitkin käytäviä toimittajien jutuille, sekä Ronin viesteille. Yhtäkkiä joku taputtaa olkapäätäni. Joku vieras nuori mies. Sanoo, että näytän rennolta ihmiseltä ja kysyy osaanko vinkata jotain kivaa tekemistä viikonlopulle. Haha! Ja juuri kun olen sanonut, ettei ikinä kukaan juttele kaupungilla! Sanon, että tänä viikonloppuna tuskin on ihmeellisempiä juttuja missään, kun kaikki viettävät joulua. Hän kyselee mitä aion tehdä ja kerron jouluostoksistani. Hän antaa numeronsa jos vaikka joku kerta haluaisin lähteä viettämään iltaa yhdessä. Okei, tänks! Otan sen vastaan koska en kehtaa kieltäytyä. Olen kuitenkin keskittänyt kaiken kiinnostukseni nyt Roniin. Käyn itsekseni lasillisella Teerenpelissä. Jatkan siitä matkaani pariin muuhun liikkeeseen ja siitä yhdelle ystäväni kanssa, ja sitä kautta kotiin. Olemme koko illan viestitelleet Ronin kanssa sydämellisiä viestejä. Vihjailevia. Ihania. Olen niin onnellinen just nyt. Siitäkin huolimatta, että kallis lahjapullo hajosi laukkuuni ja pilasi meikkipussini. Siitäkin huolimatta, että sain lasinsirpaleista ärsyttävästi vuotavan haavan sormeeni. Jep.