Toivoton torstai

Olen valvonut taas tavallista pidempään. Lenkkeily on tehokasta ja kivaa, mutta ei poista kaikkea kurjuutta. Kahdeksan kilsan lenkillä minä saan puurnata ja valittaa neljä kilometriä, ja kaveri saa toiset neljä. Vuoron perään nyökyttelemme toistemme murheille ja tuemme toistemme toimintatapoja. Vaikka ne olisivat olleet huonoja. Kotiin päästyäni riennän tietokoneelle katsomaan olisiko jotain maata mullistavaa tapahtunut. Ei mitään. Juon pari mukillista edellisvuoden kätköistä löytynyttä punaviiniglögiä, joka on vanhentunut kuukautta aiemmin. Pieni sivumaku ei haittaa. Yritän keskittyä muihin asioihin ja saan unta puolen yön jälkeen. En ota unilääkettä, koska en halua normaalin unensaannin vaikeutuvan. Se on vain spesiaalitilanteita varten. Kuitenkin uskon, että pääsen tästäkin yli tavalla tai toisella. Ennemmin tai myöhemmin.

Aamulla muistan heti, että kaikki on taas mennyt pieleen. Työpäivän aikana ystävättäreni miettii onkohan jokin vialla, kun uusi mies ei ole kahteen tuntiin viestinyt mitään! Pitäisikö jo laittaa kärttyinen viesti! Tällaisiako me naiset oikeasti olemme? Yritän neuvoa häntä olemaan sanomatta mitään hätiköityä ja säikyttämättä miestä pois. Odota rauhassa. Olisipa joku neuvonut minuakin niin. Ystävättäreni mielestä minun pitäisi pyytää suoraan anteeksi ja tarjota uusia treffejä Javierille. Muttei ylpeyteni anna periksi toimia niin. Olen jo laittanut kaksi viestiä, joihin en ole saanut vastausta. Toisaalta en kysynyt niissä mitään! Ehkä viestin taas, kun olen humalassa tai epätoivo kasvaa.

Javier on aiemmin viesteissään ehdottanut, että voimme keskustella avoimesti toisen odotuksista ja tunteista ja haluista suhteemme. Olen sivuuttanut keskusteluissa nuo ehdotukset huumorilla sanomalla, että juujuu jutellaan sitten kun nähdään. Eli olen ajattelemattomasti missannut tilaisuuteni syventää suhdettamme. Lisäksi jos olisin reagoinut eri tavoin hänen (ehkä ihan aidosti vilpittömään) ilmoitukseensa treffien siirrosta, niin olisin ehkä siellä juuri nyt. Mutta jostain syystä on joskus luonteeni vastaista olla ymmärtäväinen ja tunteita ilmaiseva, jos ei siltä tunnu. Ja taas onnistun näin ajattelemalla ottamaan syyt tilanteesta omalle kontilleni. Mitenköhän voisin oikeasti tässä vaiheessa pelastaa tilanteen?

Mieleni ei tee tavata ketään muuta tai tehdä mitään, mutta koska järjellä ajateltuna tiedän sen helpottavan oloa niin aion tilaisuuden tullen tavata Alexin / tavata Manun / lähteä ulos. Täytyy pakottaa itsensä liikkumaan. Toimimaan. Jatkamaan. Ystävätär ehdottaa taas pientä lenkkiä alkuiltaan. Tällä viikolla siis saamme lenkkisaldoksi yli 35 kilometriä. Ihan hyvä näillä säillä! Olen myös taas päästänyt Javierin pois estolistalta ja joka kerta kun hän käy paikalla somessa odotan toiveikkaana vastausta. Mutta sitä ei tule.

Lenkki tekee hyvää! Muttei paranna tilannetta taaskaan. Olen yrittänyt pohtia asiaa Javierin kannalta. Ehkä viestini ovat olleet liian kylmiä ja jopa ärsyttäviä. Ehkä hän ajattelee, että pidän häntä jotenkin pilkkanaan? Ja on oikeastikin minun vuoroni olla nöyrä. Lenkkiystävättäreni on myös sitä mieltä, että voin aivan hyvin nöyrtyä ja laittaa vielä selkeän viestin, jottei asia jää vaivaamaan. Eihän kukaan ulkopuolinen saa tietää nöyrtymisestäni jos se tyrmätään. Aivan! Sommittelin mielessäni seuraavanlaisen viestin: "Gosh, i hate being stood up and then rudely ignored! *itkunaamaitkunaama* You successfully annoyed me :D  So if i pissed you off, i am sorry, i was just really frustrated and did not mean it...for long." Katsotaan olenko vielä huomenna sitä mieltä että sitä kannattaa kokeilla.

Illalla analysoimme kriiseilevän ystävättäreni kanssa hänen miesystäväehdokkaansa viestejä ja toteamme, että hänellä on huono päivä, eikä tänään kannata kysellä mitään. Hän käytti tavallista vähemmän hymiöitä. Selvä merkki jostain vakavasta. Hah, naurattaisi, jos ei tämä olisi realismia. Tuleva viikonloppu ahdistaa, koska se ei mene niin kuin halusin. Javierin kanssa. Mutta minulla on yhä mahdollinen hätävarakutsu Alexilta, ja ainakin parit klubijatkoseuralaiset, jos ei muuta. Lauantaina vietämme kaveriporukan pikkujouluja. Taaskaan mikään ei tunnu innostavalta juuri nyt. Käytän illalla aikaa jutellaakseni jonkun randomtuttavuuden kanssa Facebookissa. Kerron avoimesti erostani ja pieleen menneistä deiteistä kysyttäessä. Herrasmies toisesta maasta jakaa vinkin. Kiitos, tätä en tiennytkään vielä! Saan paljon keskustelukutsuja ympäri maailmaa, koska kommentoin usein kansainvälisiä uutisia ja juttuja. Tylsällä hetkellä on kiva jutella mukavia ventovieraan kanssa. Mukavalla turvavälillä.