Jännitystä ilmassa! Date no. 4?

Olo on huomattavasti parempi, kuin eilen, vaikka mitään parempaa ei sinänsä ole tapahtunut. Johtopäätös: kaamea ja sekava olo johtuu oikeasti jostain aivokemian epätasapainosta. Jos ei sellaisena päivänä pääse jonkun kainaloon, niin saa kärsiä yksinään ahdistuskohtauksista. Pitää vain yrittää ensi kerralla huonona päivänä  rationalisoida tilanne ja muistaa, että huomenna on parempi. Eilisiltana juttelimme koko illan ystävättäreni kanssa niitä näitä. On ihanaa, kun joku on lähes samankaltaisessa tilanteessa. Myös uusi ihan kiinnostava matchi jaksoi aloitella sivistyneitä juttujaan hetken aikaa. Lisäksi toivottelin hyvää yötä Ronille ja yritin rivien välistä tiedustella tapaisimmeko heti seuraavana päivänä hänen tullessaan kaupunkiin. Sain hyvin kryptisen vastauksen, enkä tiedä lainkaan mitä se tarkoitti. Ehkä hän vain koitti kuulostaa fiksulta, tai sitten ei ole varma haluaako tavata. Olisin voinut ahdistua, mutta siitäkin huolimatta, että epävarmuus jatkuu tunnen oloni ihan hyväksi. Huominen risteily ei tunnukaan enää niin kauhealta ajatukselta. Aika tekee ihmeitä. Tarvitsen actionia! Tai jotain.

Jo kesän aikana huomasin oman asenteeni muuttuneen ympäristöäni kohtaan. Olen pikkuhiljaa muuttunut yhä itsenäisemmäksi ja voimaantuneemmaksi. Ainakin tietyissä tilanteissa. Kesällä kulkiessani yksinäni kaduilla musiikkia kuunnellen tunsin omistavani koko kadun. Tunsin kaiken olevan mahdollista. Tiesin milloin vain saavani seuraa tai tekemistä. Pystyin ja pystyn juttelemaan kenelle tahansa ja saamaan uusia ystäviä mistä vain. Valinnanvaraa oli loputtomiin. Jäin koukkuun jatkuvaan jännityksen tunteeseen ja siihen, että koko ajan edessä oli jotain uutta. Tulin yhä vaativammaksi kaikesta. Miehet, joita tapailin muuttuivat yhä paremman näköisiksi ja menestyneemmiksi. Nautin uudesta kaksoiselämästäni, jossa ulkoisesti olen herttainen, nauravainen ja vakavastiotettava, ja samaan aikaan vietän öitä siellä täällä havaitsemassa mielettömiä ennenkokemattomia seksuaalisia vapautumisia. Löysin yhä parempia brunssipaikkoja, herkullisempia kuoharikahviloita ja aurinkoisempia puistoja, joissa preppynä lueskella yhä fiksumpia kirjoja ja saada tervehdyksiä ja juttuseuraa ohikulkijoista. Lähdin liikenteeseen joskus jopa mieluummin yksin kuin jonkun kanssa. Hyppäsin sadanviidenkymmenen metrin benjihypyn (jota Ricky oli todistamassa), lähdin matkalle täysin tuntemattomien kanssa, puhumattakaan kymmenistä treffeistä ja kohtaamisista uusien ihmisten kanssa (ja kaikki nämä tuntuvat nyt jo arkisilta ja tylsiltä jutuilta). Kaikesta tästä itsetuntoni on noussut pinnallisissa sosiaalisissa tilanteissa taivaisiin. Uudet treffit eivät enää keskikesän tienoilla jännittäneet juuri lainkaan. Olin niin varma, että vastapuoli ei olisi minuun pettynyt. Eikä niin ole vielä koskaan tiettävästi tapahtunutkaan. Epävarmuuteni astuu kuvioihin vain yksinollessani ja tapailun edetessä. Kun tilanne muuttuu todeksi. Itseaiheutettua keinotekoista maanisdepressiivisyyttä?

Tämä adrenaliinirusheihin ja jatkuvaan aktiiviseen elämään tottuminen on johtanut siihen, että olen tullut itsekkääksi ja ahneeksi myös arjenkäytön suhteen. Jo kauan sitten huomasin, että minua alkaa ahdistaa, kun ihmiset puhuvat normaaleista arkiaskareistaan. Kotitöistä tai ompelusta tai siitä kuinka viettävät viikonlopun tekemättä yhtään mitään. Minua ahdistaa kulkea kauas keskustasta tylsiin lähiöihin. Minua saattaa ärsyttää joutua syömään lounasta jossain kehnossa laitakaupungin paikassa, koska itsenikin yllätykseksi koen kuuluvani vain parhaisiin paikkoihin. Tavallisuus ja tylsyys ahdistaa minua, jopa vain ajatuksena. Ennen rakastin viikonloppuja, kun ei tarvinnut tehdä mitään, en viihtynyt keskustan vilinässä, enkä halunnut tutustua kehenkään! Mutta nyt uuden elämäni alettua huomaan, että minulle syntyy pakokauhuinen tunne ja ajatus, että muut 'tylsät ihmiset' jäävät paitsi jostain eivätkä oikeasti elä elämäänsä kunnolla. Ettekö tajua mitä menetätte! Joskus tekisi mieli ravistella jota kuta ja sanoa, että ettekö ymmärrä, että tuolla on maailma avoinna! Siellä on tutustumisen arvoisia upeita ihmisiä ja kokemuksia ja matkoja odottamassa jos vain ryhdistäydytte! Sitten ajattelen, että minä olen erityinen, eikä ne jutut olekaan kaikkia varten. Ne on minua varten. Ja sitten toisaalta tiedän, että oma maailmankuvani on kieroutunut. Narsistinen. Osittain. Jotenkin välähdyksittäin yhtäkkiä ymmärrän niitä artisteja, jotka eivät kestä todellista elämää ja pakenevat sitä päihteisiin. Enää tavallinen ei riitä. Mikään ei tunnu normaalilta eikä todelliselta. Se jännitys on pakko saada jostain, kun toleranssi nousee. Itsehän teen sitä samaa. Turrutan tylsän arjen pois. En kestä "sunnuntaita" ja sitä ettei edessä ole mitään jännittävää suunnitelmaa. Onnekseni olen hyvin työorientoitunut ja pääosin työpäiväni ovat tapahtumarikkaita, joten pysyn jokseenkin kiinnittyneenä arkirytmiin ja normaaliin elämään. Ainakin vielä. Kahvitauolla katson ikkunasta näkyviä ylilentäviä lentokoneita ja vaan mietin milloin olen itse siellä kyydissä matkalla kohti tuntematonta.

Iltapäivä etenee enkä kuule Ronista mitään. Sivuutan Rickyn viestit. Joskus kenen tahansa juttuseura tekee hyvää, mutta tänään en jaksa Rickyn jankkauksia. Koska Ronin vastaus omaan uteluuni tapaamisemme suhteen oli epäselvä, päätän antaa hänen selventää vastaustaan kutsumalla minut luokseen, jos tahtoo tavata. Lähtisin ajoissa töistä ja kävisin suihkussa. Laittautuisin ekstrakauniiksi. Olisin hillitty ja ihana ja varmistaisin, että unohdamme kaikki ylilyövät joulunajan videoviestit ja ihastuisimme toisiimme lisää sellaisella söpöllä tavalla. Menisimme vain peiton alle, kuten olemme monesti hänen aloitteestaan sopineet. Sopisimme viettävämme uudenvuodenaaton yhdessä riippumatta siitä miten risteilyn käy. Ottaisin rauhallisesti, enkä joisi liikaa. BLING. Manuel lähettää minulle huumoriviestejä sieltä jostain kaukaa lämpimästä. Lämmittää mieltäni! Kivaa, että hän jaksaa ajatella minua täällä tylsässä Suomessa lomaillessaan muualla. Ihan hyvä, että hän on nyt hetken poissa kuvioista, jotta saan setvittyä nämä mieskuviot täällä sillä aikaa, ja jos kaikki menee mönkään niin hän saapuu varmaan juuri sopivasta antamaan minulle haleja. BLING. Roni kertoo olevansa matkalla kohti kaupunkia. Jesjesjes. Odotus kannatti! En kehtaa enää kysyä tapaamisestamme suoraan, mutta vaihtelemme viestejä, kunnes Roni kysyy olenko jo suunnitellut vapaapäiväni täyteen toimintaa. En ole kuin ehkä huomiselle jotain pientä, entäs oletko itse! Painan enteriä ja heti mietin olinko taas liian innokkaan oloinen. Olemme koko joulunajan puhuneet avoimesti siitä, kuinka sitten heti nähdään ja ollaan yhdessä. Miksi on niin vaikea yhtäkkiä sanoa suoraan, että haluaa nähdä toisen. Keskustelu johtaa siihen, että hän kertoo olevansa rasittunut pitkästä vierailusta ja kysyy vinkkejä rentoutumiseen. Vinkkini on katsoa Netflixiä peiton alla. Saan vastaukseksi hymiön. Voi ei olinko liian epäinnokas! Olisiko pitänyt erikseen sanoa, että katsoisimme Netflixiä peiton alla yhdessä! No en aio hätäillä. Syön jotain mahdollisimman epäturvottavaa ja päätän mennä suihkuun siltä varalta, että hän vielä ryhdistäytyy ja kutsuu minut mukaan. Peiton alle. BLING. Tapaamme tänään. Sovimme ettemme puhu mitään. Ollaan vaan. I feel happy.