Surviving Monday

Eilisiltana Roni vielä teki tikusta asiaa ja vaihtelimme muutamia muun muassa leffarepliikkeihin liittyviä viestejä. En kuulut Javierista mitään ja jostain ihmeen syystä minun ei tehnyt mieli vielä viestiä hänelle. Hyvä. Selvästi jos vähänkin saa muuta ajateltavaa, niin pakonomainen tarve saada huomiota tai ihan vain olemassaoloa joltain tietyltä henkilöltä vähenee. Sain unta hyvin. Olin nukahtanut puhelin kourassani, mikä nyt ei ole kovin tavatonta. Aamuherätys oli perinteisen maanantainen ja torkutin kelloa muutamaan otteeseen. Muutoin maanantaiksi yllättävän kivuton ja nopea työpäivä.

Duunipäivän jälkeen ystävättäreni ehdottaa kävelylenkkiä, vaikka hän on hieman puolikuntoinen flunssan vuoksi. Sopii! Viestin myös Ronille neutraalin ja hauskan maanantaiviestin, koska hän on itse ollut niin aktiivinen viestiessään minulle (tuli juuri Deja vu: taisin ajatella näin Alexinkin kanssa). Ystävättäreni harrastaa aktiivisesti some-kierrätystä ja noudamme jonkun sisustustavaran toisesta kaupunginosasta lenkkimme yhteydessä. Hyvää vaihtelua! Päädymme vielä pitkästä aikaa kirjastoon, josta löytyykin taas pientä kotiin lainaksi vietävää. Kotiinmenomatkalla havaitsen ilmaisen jousikonsertin pienessä kotoisassa salissa ja istahdan hetkeksi kuuntelemaan klassista musiikkia. Ajatukseni karkailevat sinne tänne. Roni viestittelee todella syvällisiä yleismaallisia pohdintoja, joita muutoin rakastaisin miettiä, mutta onhan maanantai! Näpyttelen salaa näennäisjärkeviä vastauksia pimeässä konserttisalissa. Minua myös väkisinkin ärsyttää, ettei Javier näköjään enää viesti minulle ensimmäisenä. Ennen hän aloitti keskustelut aina lähes joka päivä! Nyt pääsemme "normaaliin" keskustelumoodiin vain jos itse aloitan keskustelun. Miksi? Jostain syystä hänen ajatuksensa minua kohtaan ovat muuttuneet. Hän ei enää halua nähdä vaivaa vuokseni? Hän luottaa, että riipun hänessä? Hän on epävarma, eikä kehtaa tehdä aloitteita, koska uskoo että tapailen muitakin alun kylmyyteni vuoksi? En tiedä. Asia ärsyttää minua enemmän kuin haluaisin myöntää. Varmaankin kyse on vaan siitä perinteisestä telepaattisesta hälytysjärjestelmästä, jossa mies heti vetäytyy, kun toinen viimein vaikuttaa kiinnostuneelta. Metsästys on ohi! Mitä turhaa enää olla aktiivinen. Next please! Tai sitten olen oikeasti ollut jotenkin typerä jutuissani. Mutta en nyt sentään niiiiiiin typerä. Vai.

Palatessani kotiin on jo melko myöhä. En aio taaskaan tehdä muuta kuin syödä lämpimiä tomaattivoileipiä (juustokuorrutteisia!) ja lämmittää itselleni mukillisen glögiä ja istua katselemassa leppoisia Netflix-ohjelmia ja odotan niitä oikeita vihreitä palloja ja pomppivia pisteitä. Pohdin ystävättäreni kanssa genetiiviattribuutteja ja Ronin kanssa ontologian olemusta. Selviydyn maanantaista kai suhteellisen melankoliattomasti. Pohdin sitä, että kohta on jo joulu. Ehdinköhän nähdä Manun ennen joulua! Haluaisin viedä hänelle joululahjan. Olen ajatellut superlaadukasta versiota eräästä hänen lempiherkustaan. Se sopisi hänelle! Etenkin kun hän on hieman pihin, vaikka saakin noin nelinkertaiset tulot minuun nähden. Haluaisin viedä lahjan Javierillekin. Tietäisin tismalleen mitä hankkisin hänelle. Ja tiedän että kaikessa kiukuttelussaan hän ilahtuisi lahjasta. Mitä miljonäärille pitäisi ostaa lahjaksi? En tiedä, ehken joudu sitä miettimäänkään.