Seesteinen tiistai

Olen todella yllättynyt miten hyvä olo minulla on siitä huolimatta, että vaistoni taisi taas olla oikeassa ja tipahdin "Love is in the Air" -fiiliksistä aika nopeasti maan kamaralle. En ole kuullut Ronista mitään. (Kyllä hän on ollut onlinessa. Kyllä, viestin viimeksi itse ensin.) Vai pelastiko fiilikseni Pete Parkkosen aivan ihana Kohta sataa -musiikkivideo? Haha, mahdollisesti. Nautin juuri lounaswokkia aivan liian täydessä ja kiireisessä lounaskahvilassa, mutta olen uppoutunut läppärini ja korvakuulokkeideni väliin, enkä välitä mitä ympärilläni tapahtuu. Edelliseen postaukseen saamani kommentin mukaan se, että tulen kerta toisensa jälkeen hylätyksi, saattaisi johtua siitä, että seksi tuli taas kuvioihin liian varhain. En koskaan ajaudu sänkyyn ensimmäisillä treffeillä, mutta jostain syystä se on ollut jo lähes itsesäänselvyys toisilla deiteillä. Kauhea sanoa näin, mutta tuntuisi jotenkin jopa vaikealta väkisin pitkittää sitä, jos kumpikin haluaa ja kaikki tuntuu hyvältä ja oikealta. Ehkä kaipaan toisen hyväksyntää. Ehkä luulen, että sillä saa miehen tykkäämään lisää? Kysyin mielipidettä ystävältäni. Hän oli eri mieltä sanoen, ettei sillä ole tositilanteessa mitään merkitystä. Tyypit joita olen tavannut ovat syystä tai toisesta olleet vääriä, eikä pihtaaminen olisi muuttanut lopputulosta. Haluaisin uskoa tämän. Sitä tukee myös se fakta, että hyppäsimme sänkyyn eksäni kanssa samana iltana kuin tapasimme ja olimme toisemme ainoat kumppanit lähes vuosikymmenen siitä lähtien. Silti harkitsen, että jos vielä tapaan jonkun kiinnostavan henkilön, niin kokeilen pidättäytyä kauemmin.

Eilisiltana viestitin vielä Manulle ihanaa joulunaikaa ja turvallista lomamatkaa, ja vaihdoimme pari hyväntuulista viestiä. Lisäksi Javier jatkoi keskustelua kanssani ja mietimme lisää kumpana päivänä tapaisimme. Yllättäen hän ilmoitti tyhjentäneensä muut menonsa kokonaan kummaltakin päivältä, joten hänen puolestaan voisimme tavata vaikka kumpanakin iltana! Ihana, tulipa hyvä mieli, vaikka hän toki osittain vitsaileekin. Yhtäkkiä haistan töissä työkaverin ohikulkiessa tupakanhajua ja saan fläsärin Ronista, joka tupakoi (joo, luovuin siitä tupakoimattomuusperiaatteesta jo ajat sitten ilmeisesti) ja kirpaisee vähäsen! Myöhemmin varmasti kirpaisee enemmän. Aivan varmasti. Nimittäin tää oli menetys, jos en hänestä enää kuule. Suunnittelen valmiiksi iloisen viestin, jonka voin lähettää  hänelle jos en pariin päivään kuule hänestä mitään. Aion lähettää hänelle memekuvan, jossa sanotaan "Sometimes no message is a message" ja viestin: "Oli kiva tutustua anyways, joten jos joulukiireiden jälkeen inspaa vielä törmätä niin palaillaan :) Hyviä joululomia!". Ystävättäreni mielestä se on hyvä viesti. Eikö olekin? Ja ennen kaikkea! Se on viesti. Eli en vain itse katoa ja jätä viestimättä jos siltä tuntuu, vaan pidän huolen, ettei pallo jää missään tapauksessa mun kulmaani. Se toimi viimeksi Javierin kanssa ja olin tyytyväinen, joten mitä voin menettää? Saada suoran vastauksen ettei kiinnosta. No ainakin olisi jotain uutta viimeinkin, eikä tarvitse jossitella.

Minun sinkkuusharjoitukseni tällä haavaa: oppia olemaan paremmin yksin, oppia viestimään ja viestittämään jos olen toisesta kiinnostunut enkä halua että juttu vain katoaa, oppia pihtaamaan paremmin. Hmm, ehkä oppia olemaan vetämättä Binge Drinking -iltamia ekojen tapailuviikkojen aikana. En oikeasti usko, että viikonloppubiletys on monelle deal breaker jos muut asiat natsaavat (johan sen Carlos todisti), mutta ymmärrän ettei liika juominen ehkä ole kovin viehättävää. Joten kai sitäkin voisi kokeilla.

Kuten on huomattavissa, niin olen jo tavallaan luopunut toivosta tässä tuoreimmassa tapauksessa. Koko prosessi rakkaudentäyteisestä innostuksesta siihen, että Jaaha! näin kävi taas, on nopeutunut entisestään. Olen toki valmistautunut suurempiin pettymyksiin ja takapakkiin fiilisten kanssa, mutta ehkä saatan oikeastikin kehittyä ja saada kehitettyä omia suojamuurejani. Jos jo lähtöoletus on se, että näin käy, niin pian se ei enää kirpaise niin tuntuvasti. Javier sai minut viimeksi vuodattamaan kyyneleitä. Katsotaan kuka on seuraava. Javierista puheen ollen, annoin taas kavalasti laskelmoiden Ronille aikaa tasan kello neljään asti. Ja koska hänestä ei kuulunut mitään, ehdotan Javierille tapaamista tälle illalle tehdessäni lähtöä töistä. Javier toimisi niin hyvänä laastarina, että edes Manuelin poissaolo ei haittaisi niin kovasti. Ja jos Roni palaisikin kuvioihin kiinnostuneena, niin tervetuloa. Javier ei vastaa moneen minuuttiin. En viitsi lähteä töistä ennen kuin hän vahvistaa tapaammeko tänään vai huomenna, koska hänen vastauksensa vaikuttaa siihen, mitä joudun ottamaan toimistolta mukaani. BLING. Ricky utelee onko viikonloppudeittini jo ottanut minuun yhteyttä (olen rehellisesti purkanut hänelle epäonneani) ja ehdottaa, että antaisin hänen lohduttaa itseäni. BLING. Javier kysyy tarvitsemmeko jotain kaupasta. Emme tarvitse! Saan kuulemma itse päättää milloin menen. Ärsyttävää! En haluaisi päättää. Haluaisin, että minut kutsutaan. Lupaan ilmoittaa, kun pääsen kotiin. Kotimatkalla haen kaupasta pari lahjapaperirullaa lounastauolla hakemiani kirjalahjoja varten. BLING. Taskussa värähtää. Se on Roni.