keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Väsynyt mutta ihan tyytyväinen

Nukuin koko yön samassa asennossa kertaakaan heräämättä keskellä yötä. Ihanaa, mutta herääminen herätyskelloon oli tosi väsyttävää. Jo sängystä noustessa päätin nauttivani päiväunet heti kotiin päästyäni. Päivälevon sijaan kuitenkin buukkasin peruslenkin ystävättären kanssa. Pitää päästä vaihtamaan kuulumisia ja kuluttamaan lounaalla nauttimani vuohenjuustomäärä ja toimiston tarjoama joulutorttu. Olo on suhteellisen seesteinen. En ole tällä kertaa mitenkään pilvissä onnistuneen eilisen jälkeen. Javier ei todellakaan ole mikään ihannemieheni juuri millään mittapuulla (ainakaan teoriassa). Hän on täysin peittelemätön naistenmies. Hänelle(kin) seuran saaminen on tullut aivan liian helpoksi, jotta kannattaisi edes mitään "kesyttämisiä" miettiä. Joten olen vain tosi tyytyväinen, jos voimme olla hyvissä väleissä ja katsoa deitti kerrallaan mitä tapahtuu. Nauttia yhdessä olosta edes silloin tällöin. Onhan hän aivan tajuttoman kuuma. Pyrin siis olemaan haihattelematta hänen suhteensa mitään suuria odotuksia, jottei tule suurempia kolahduksia.

Aamupäivällä Javier lähetti minulle kuvan yöpöydälle unohtuneista korvakoruistani. Pyysin, ettei hän vielä vaihtaisi niitä hetkeen prostituoidun kanssa, vaan pitäisi tallessa. "Heh heh". En tiedä kuinka kaukana totuudesta tämän luokan vitsit oikeasti ovat. Ja vaikka olen nykyään paljon avomielisempi, niin en jaksaisi tällaisia juttuja pidemmän päälle. Hän on edelleen selvästi hillitympi kommunikoinnin suhteen kanssani. Aiemmin hän kyseli jatkuvasti kuulumisiani ja vitsailimme usein pitkin päivää. Katsotaan pääsemmekö enää sille tasolle. Myös minä mietiskelen, että oliko maratonitreffimme nyt jo liikaa. En kai ahdista häntä. Vai ahdistaako hän minua? Pitääkö ylianalysoida taas tätä tilannetta vai voidaanko vain olla rauhassa? Viihdymme yhdessä, mutta ei kai hän kuvittele, että haluan heti jotain vakavaa parisuhdetta!  Vaikka sitä lopulta elämältäni haluankin, niin se ei enää olekaan niin ilmiselvästi ainoa tavoitteeni. Toivottavasti en liikaa puhellut typeryyksiä yön aikana. En halua kahlita nyt ketään itseeni liikaa. En halua tulla mustasukkaiseksi kenestäkään.  Tai no. Tavallaan haluan, mutta en toivottoman henkilön kanssa.

Pari uutta tinderiä on viestitellyt minulle ahkerasti. Yksi miellyttävän oloinen (söpö!) ehdokas laittoi eilisiltana tosi hauskaa viestiä. Tosin hänellä on useita tosi erinäköisiä kuvia profiilissaan, eikä ilmoitettuna pituutta, joka vaikuttaa olevan minulle nykyään tärkeä piirre. Uumoilen treffikutsuja lähipäiville! Mutta osallistuako ensitreffeille vai ei? Riippuu miten kommunikointimme Javierin kanssa etenee. Riippuu toteutuuko tyttöjen kanssa alustavasti suunniteltu juhlimaan lähteminen viikonlopulle. Riippuu mistä roikkuu (mitä sekin tarkoittaa?). En ole kuullut mitään tällä viikolla Alexista. En ole juurikaan ehtinyt miettiä häntä. Jännä miten mielenpäällä olevat asiat aaltoilevat ja muuttuvat hetkessä.
Lenkki töiden jälkeen teki hyvää! Tästä on hyvällä omatunnolla helppo jatkaa leppoisaa iltaa tekemättä mitään tärkeää. Juon lasillisen maanantailta jäänyttä viiniä lämmikkeeksi ja makoilen omassa rauhassani. Ihanaa, kun sentään joskus arkena pystyy nauttimaan kotona olosta. Jos jaksan niin kaivan toiset kultakorvakorut korviini, kunnes saan takaisin nuo eksän lahjat Javierin luota. Ehkäpä viestin Javierille pikakuulumiset tai edes hyvää yötä. Ihan vain siksi, ettei välillemme tule mitään turhanpäiväisiä hiljaisuuksia. Kurkkua hieman kaihertaa. Javierilla oli flunssa. Mutta ei se haittaa, se menee varmasti nopeasti ohi. Javier kuuluu niihin, jotka osaavat olla siistejä flunssassakin. Ei ryi ja kurluta räkää turhaan, vaan osaa siististi niistää ja yskiä hiljaisesti toiseen suuntaan. Ah, hienoa. On nimittäin aika vastenmielistä, kun joidenkin on vaan pakko pyöritellä sitä räkää suussa oikein äänekkäästi. BLING. Ihana Daniel lähettää söpön selfien itsestään jossain päin Eurooppaa. Meidän viikonloppumme oli kyllä hauska! Sitä voi hymyillen muistella.

2 kommenttia:

  1. Oletko ikinä pohtinut alkoholin käyttöäsi? Vaikuttaa että nautit sitä melko paljon, toki tekstit helposti vääristävät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän alkoholia melko paljon. Viikonloppuisin se kuuluu juhlintaan ja useimmiten ainakin viinilasillisten muodossa treffeille. Lisäksi nautin itsekseni halutessani annoksen terästettyä glögiä (kausituote!) tai viinilasillisen iltaisin / ruoan kanssa. Brunssilla lasi kuoharia jos siltä tuntuu. Konjakkijälkkärit sunnuntailounaalla! Niin kauan kun alkoholin käyttöni ei vaikuta esim. työskentelyyni, terveyteeni tai arkeeni negatiivisesti, niin en pidä sitä ongelmana. Rakastan viiniä / juomien maistelua ja se on myös osa rentoutumismenetelmiäni ja rakas harrastusväline ystäväpiirissä. Myönnän tämän ihan avoimesti.

      Poista