Keskiviikko

Nukuin koko yön heräilemättä hyvin sikeästi. Näin hyvin todentuntuista unta, joka tuntui kestävän tosi pitkään. Unessa olin omien ystävieni luona ja viestittelin Ronin kanssa. Hän oli omassa kotikaupungissaan. Yritin unessa selittää hänelle, että meidän pitäisi tavata. Viestien lähettäminen oli todella vaikeaa. Kirjaimet eivät toimineet, sanat menivät väärin, akku oli puhelimesta lopussa, tietokoneen näyttö ei toiminut! Tuskastuin todella pahasti kun yritin saada viestiä perille. Ehkä jopa itkin pienessä paniikissa.  Roni vastaili minulle rentona, että voisin käydä hänen luonaan, mutta minun pitäisi poistua illaksi. Hän lisäsi, että aikoo tehdä suuren paljastuksen seuraavalla viikolla. Unessa ajattelin hänen nyt lähtevän maasta. Halusin saada hänelle selitettyä, että meillä on erityinen yhteys. Tajuatko sä! Halusin vain, että hän tietää sen. Edelleen viestin kirjoittaminen oli äärimmäisen vaikeaa, mutta se onnistui. Päätin unessa etten mene hänen luokseen, vaan sen sijaan hyppäsin joidenkin ystävien raihnaiseen autoon, joka lähti kohti suuria juhlia.  Olen ehkä IRL edennyt väkisin pakotettuna Ronista eteenpäin, mutta alitajunnalla on vielä keskeneräisiä käsiteltäviä asioita. Hoitakoot se ne öisin. Aamulla sängystä noustessa olo oli vähän haikea. Uni oli ollut niin todentuntuinen ja pysyi kirkkaana mielessäni. Mutta puhelinta vilkaistessani haikeus haihtuu. Javier on jo heti viestinyt minulle aamukuulumisiaan. Lämmin tunne. Myös random tinderi toivottaa minulle hyvää huomenta. Joo! Ihan hyvä huomen taas! Parempi kuin Javierilla.

Minulla on hyvä flow töissä. Saan tehdä rauhassa omia töitäni ja kuuntelen musiikkia täysillä. Olen aika tehokas. Minulla on tunne, että tiedän mitä teen. Olen tyytyväinen. Päätän etten syö lounasta tänään. Ei sydänsurujen vuoksi, mutta siksi, että söin eilen aamiaiseksi työmatkalla ostamani patongin, lounaaksi salaatin, töiden jälkeen yhden palan viikonlopulta jäänyttä pizzaa (mmm!) ja illalla katkaravun makuisia nuudeleita SEKÄ joululta jääneen suklaapallon. Heti kun laitoin suklaan suuhuni se kadutti minua. Se ei ollut hyvää. Mietin että pitäisikö käydä sylkäisemässä se roskikseen, mutta nielin kuitenkin. En ole yleensä lainkaan makeiden herkkujen perään. En ole ostanut suklaata tai karkkia ikuisuuksiin. En himoitse sokeria juuri koskaan. En pidä edes makeista viineistä. Joskus tosin laitan makeutuspillerin teen sekaan, en tiedä miksi. Sen sijaan olen addiktoitunut roskaruokaan ja suolaisiin ja tulisiin herkkuihin, kuten olen varmasti aiemminkin maininnut. Onneksi pakastimeni on täynnä vihanneksia ja jotain muuta semiterveellistä, jotta en saa sitä täytettyä pakastepizzoilla, joita on kätevä käyttää lisukkeena sriracha-kastikkeelle. Pienestä paastosta ei ole haittaa. Jos olet perusterve, niin haittaako se nyt niin kovasti jos verensokerit hieman ehtivät laskea hetkeksi? Saan nautintoa siitä, että onnistun hillitsemään itseäni. Minulla on aina ollut hyvä itsekuri. Olen kerta heitolla lopettanut tupakoinnin. Opiskelin ennätysmäärän itsenäisiä kursseja yksin kotona ilman minkäänlaisia ulkopuolelta tulevia deadlineja. Lopetin kynsien syömisen. Tosin siihen auttoi merkittävästi Dr. Philin jakso, jossa hän totesi jollekin miehelle, jolla oli joku tosi typerä tapa, että "Just stop doing it!". Se kolahti minuun yllättävän kovaa. Tajusin että voin itse päättää omasta käyttäytymisestäni. Onhan se nyt toki vähän heittelehtinyt etenkin isommissa asioissa. En kykene kontrolloimaan tunteitani tai pelkojani. Mutta silti.

Olemme alustavasti suunnitelleet ystävättären kanssa reipasta kävelylenkkiä illalle. Olen ollut aika laiska lenkkeilyn suhteen viime aikoina, mutta ihan tosissani odotan parempia plussasäitä, jotta pääsen juoksemaan. Jos edessä on taas uusi sinkkukesä niin aion olla hyvässä kunnossa! Aion näyttää hyvältä. Tosin juuri tällä hetkelläkin olen aika tyytyväinen painooni. Saan helposti pienellä huolimattomuudella pari lisäkiloa, mutta onneksi ne karisevat lähes yhtä helposti. Kuulun niihin ihmisiin, joille jokainen ylimääräinen gramma menee aivan väärin paikkoihin. Ei suinkaan rintoihin tai takapuoleen, vaan vain ja ainoastaan lonkkaluiden päälle jenkkakahvoiksi tai leuan alle. Siksi en niitä halua. Lisäksi minulla on hoikkuudesta huolimatta selluliittiin taipuvainen iho, etenkin reisissä. On aina ollut. Lapsesta saakka. Uskon, että sitä vain joko on tai ei ole. Painolla tai elämäntavoilla siihen tuskin pystyy kovin merkittävästi vaikuttamaan. Harmillista, mutta ei maailmaakaatavaa. Kesäisin ei ole pakko tunkea itseään lyhyisiin tiukkoihin farkkushortseihin, jotka korostavat reisien epätäydellisyyksiä tehokkaasti. Kuulun siis mielestäni myös niihin ihmisiin, jotka näyttävät paremmalta vaatteet päällä kuin ilman. Mutta se ei tunnu tapailukumppaneita häiritsevän.

Vaihdamme muutaman viestin vielä töiden jälkeen Javierin kanssa. Random tinderi tahtoo soittaa minulle puhelun. Ehkä illemmalla, ei just nyt kiitos! Muuten on melko hiljaista. Edellisviikolla uumoilin arki-iltadeittejä tälle viikolle, mutta tämä onkin ollut tosi rauhallinen viikko. Ja se on ihan ok. Minua ei oikeastaan aktiivisesti kiinnosta nyt mikään muu kuin asioiden ratkaiseminen Javierin kanssa, ja hänellä on nyt tosi kiireinen viikko - for real. En ole odottanut mitään yhteydenottoa Ronilta. Enkä keneltäkään muultakaan. Pitkästä aikaa olen ajatellut kirjan lukemista. Otin sen jo esille hyllystä. Olen miettinyt piirustusvälineitäni. Ehkä pian jaksan ottaa ne esille kaapista. Olen katsonut elokuvan - ilman treffejä. Kraateri ei huuda. Ja kohta on taas viikonloppu! Ystävätär on lähdössä ulos toisena päivänä ja randomilta on tullut kutsu toiselle päivälle. Siispä tekemistä löytyy jos Javier ei halua tavata minua. Se ajatus rauhoittaa mieltäni entisestään. Otan pari lasillista valkoviiniä, joka ei enää maistu laisinkaan voimakkaalta ja katselen sivusilmällä julkkisselviytyjiä. En ole aikoihin katsonut tai ollut kiinnostunut televisiosarjoista. Mutta nyt vietänkin melko normaalia iltaa.