Tällä kertaa hän ei ehdi minua vastaan. Pääsen sisälle taloon samaa matkaa jonkun toisen asukkaan kanssa ja menen suoraan koputtamaan Javierin ovelle. Hän näyttää vähän uniselta, mutta todella ihanalta. Hiukset vähän sekaisin kiinni. Jotkut vaan ovat entistä söpömmän näköisiä homssuisena kotiverkkareissa ja reikäisessä vanhassa hihattomassa paidassa. Hänellä on kesken luontodokumentti. Istumme hämärässä olohuoneessa rennossa ilmapiirissä katsellen luontodokkaria ja selaillen netistä eri ruokavaihtoehtoja. Javier näprää vähän väliä puhelintansa ja näyttelee minulle huumorikuvia, joita saa ystäviltään. Puhuu pitkän puhelun sukulaisensa kanssa. Minä saan vaihdella television kanavaa ja tehdä ruokatilauksia. Kas näin! Näin se pikkuhiljaa tapahtuu. Enää hän ei ole viimeisen päälle laittautunut ja panostanut iltaan vain minuun keskittyen. Vaan oleilemme yhdessä kuin normaalit ihmiset konsanaan. Välillä tehden omia juttuja, toisillemme jutellen, telkkarille nauraen, toisiamme ohimennen silittäen tai koskettaen. Valitsen illan elokuvaksi televisiosta tulevan jännärin. Javierille sopii. Tunnelma on kiva ja rento. Vähän jopa liian normaali ja kaverillinen. Javier ei tee aloitteita minkäänlaiseen hempeilyyn. Verrattuna alkuaikojemme treffeihin muutos on huomattava. Hän ei olekaan pinnallinen seksipeto vaan ihan tavallinen ihminen, joka kykenee viettämään yhteistä aikaa muutenkin kuin vällyjen välissä. Sitähän hän on tietenkin yrittänyt minulle viime aikoina kertoakin. Yrittänyt tuoda ilmi, että on vain elänyt villiä vuotta, mutta pikkuhiljaa haluaisi ehkä jotain enemmän. Kuitenkin nyt kun olemme yhdessä en osaa ollenkaan arvioida onko kyseessä kaverillinen illanvietto vai jotain romanttisempaa.
Ruokatilauksemme saapuu! Javier haluaa, että minä avaan oven. Juuri tällaiset jutut ovat niitä, joiden kautta suhde muuttuu pikkuhiljaa yhteiseksi arjeksi. Tai kaveruudeksi. Asettelen oma-aloitteisesti lautaset. Avaan hänen keittiönkaappinsa ja otan viinilasit esille. Kiistelemme hetken siitä, voinko avata viinipullon kierreavaimella ilman, että otan tinapaperin pois korkin edestä. Javierin mielestä niin ei missään tapauksessa saisi tehdä. Mutta teen silti. Korkki aukeaa nätisti. Javierin on pakko nousta sohvalta päätään pudistellen poistamaan jäljelle jäänyt tinapaperi, koska viini ei saisi koskettaa sitä. Nauran hänen jääräpäisyydelleen. Kaadan meille lasilliset erittäin hyvää ja laadukasta italialaista viiniä ja nautimme epäterveellisiä ruokia sohvalla loikoillen ja jotain hauskoja juttuja netistä katsellen. Leffan alkaessa Javierkin laittaa tietokoneet ja puhelimet sivuun ja asettaudun hänen kainaloonsa välittämättä siitä, ettei Javier tee siihenkään aloitetta. Vaikkei hän ole suomalainen, niin hän on silti aina välillä perusjyrmy. En välitä. Olen itse ollut hänen asemassaan. Se jota halaillaan ja pussaillaan, mutta joka on itse välinpitämättömämpi. Silti olen aina pitänyt siitä, kun joku osoittaa läheisyyttä minua kohtaan. Joten nautin uudesta roolistani olla se aloitteellinen osapuoli. Javierin puhelin piippaa kesken elokuvan ja hän viestittelee ystävilleen. Joku lähettää hänelle muutaman sekunnin pornovideopätkän. Tuhahdan, että voisimmeko katsoa mielummin elokuvaa. Javier sanoo, että saa katsoa mitä itse haluaa. Mutta laittaa silti puhelimen pois ja ottaa minut kainaloonsa. Hänen kohdallaan jokainen pienempikin hellä ele vailla seksuaalista merkitystä tuntuu merkittävältä. Elokuvan jälkeen jatkamme seuraavan sarjan katsomista. Halaamme toisiamme sohvalla. Torkahdan hetkeksi hänen kainaloonsa ennen kuin siirrymme sänkyyn hammaspesun jälkeen. Peiton alla (nyt vain yksi peitto, Javier ei ota kaapista esille toista peittoa) Javier vetää minut kiinni itseensä, heittää pois alushousut sekä itseltään,että minulta. Olen tosi väsynyt, mutta vietämme silti kivan kymmenminuuttisen. Javier nousee vielä tekemään meille lasilliset sitruunavettä, jonka jälkeen asetumme yhteensulaneeseen lusikkaan ja nukumme loistavasti.
Aamulla halaan häntä takaapäin ja hän ottaa vähäksi aikaa kädestäni kiinni. Tuntuu hyvältä. Nousemme pienen aamusession jälkeen hyväntuulisina. Hän ilmoittaa tekevänsä meille taas aamiaista ja kysyy toiveitani. Kerron haluavani tuorepuristettua mehua ja teetä, mutta muutoin syön mitä tahansa hän päättää loihtia. Siksi aikaa kun hän kokkaa, hän antaa minulle toisen tehtävän. Sopii sopii. Aamiaista nauttiessamme hän aloittaa taas keskustelut kuivemmista aiheista ja välillä närkästyy kun olen eri mieltä. Hymyilen ja sivuutan täysin hänen jyrkkyytensä. Kerron vapaasti omia mielipiteitäni, ja ilmaisen etten ole kaikesta samaa mieltä. Jostain syystä hänen on vaikea sietää sitä. Mutta huomaan, että hän on tällä kertaa samaa mieltä eräästä asiasta, josta oli kanssani eri mieltä edelliskerralla. Hän siis kuuntelee minua ja oikeasti miettii mitä sanon. Huomautan hänen muuttaneen mieltänsä täysin! Hän ei voi olla väläyttämättä hymyä, mutta yrittää peitellä sitä kurtistuneisiin kulmiin ja selittelyyn. Hymyilen hänelle tyytyväisenä. Varmasti hän ajan kanssa luopuisi tuosta täysin itsekritiikkiä sietämättömästä asenteestaan. Hän näyttää minulle suunnitelmiaan puhelimensa näytöltä ja kertoo yksityiskohtaisesti sijoitusjuttujaan. Kuuntelen kiinnostuneena ja hän kuuntelee näkemyksiäni. Ilmapiiri on hyvä. Javier menee suihkuun. Laitan musiikin soimaan ja tiskaan astiat. Olen kuin kotonani. Javier tulee suihkusta ja kiittää keittiön siistimisestä. Koskettaa minua ohimennen. Hänellä on päivällistreffit. En tiedä onko kyseessä ystävä vai deitti. En kysele. Lähdemme yhtä matkaa hänen luotaan. Istumme vierekkäin ratikkaan ja juttelemme luonnollisesti niitä näitä. Halaamme ja hyppään tällä kertaa ennen Javieria pois kyydistä. Hän ilmeilee minulle ikkunasta ja ilmeilen takaisin.
Fiilikseni on hyvä, vaikken vieläkään tiedä missä mennään. Vai mennäänkö missään. Jo aamulla Javieria halaillen tai hänen kainalossaan loikoillessani yritin tunnustella ahdistuskraateria, mutta se on vähän...hmm...turtunut? Rauhoittunut? Pienentynyt? En osaa sanoa, enkä uskalla tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Kuitenkaan se ei selkeästi ala kipuilla koko sunnuntaina. Vaikka sunnuntai on maanantain kanssa se pahin ahdistuspäivä. Ainakin edellisvuoden ajanlaskun mukaisesti. Osaan nauttia leppoisasti rauhallisesta päivästä. Karrin ja tyttöjen kanssa viestejä vaihdellen. Jotain hölmöjä ohjelmia sivusilmällä seuraillen. Ei kiire minnekään. Minulla oli todella mukava ilta Javierin kanssa. Tiemme voivat vielä mennä ihan mihin tahansa suuntaan! Minulla oli todella kiva ilta Ninon kanssa. Ties mitä tapahtuu! Just tällä hetkellä Roni ei ole mielessäni päällimmäisenä. Ehkä sielläkin on vielä kaikki auki. Ehkä tapaamme. Vähän pelkään, että tapaaminen nostattaisi tunteet taas enemmän aktiivisiksi. Toisaalta, voisin saada järjellä tuotetun konkluusion tilanteeseemme. No, aika näyttää! En jaksa edes miettiä ensi viikkoa. Kerrankin pystyn vain olla. Ehkä viestin jotain kivaa Javierille. Karrikin saa minut jutuillansa hymyilemään. Ready to face Monday.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti