Manu pitkästä aikaa! Ja lisää selviytymistä.

Toimin ihan normaalisti, vaikka sisällä on tuttu kaiherrus siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Aina välillä nousee vahvemmin mieleen jokin välähdyskuva tai tunteita herättävä biisi alkaa soida radiossa, jolloin keuhkoja ahdistaa tavallista enemmän. Möykky on aina rinnassa, mutta näinä aikoina se on ikään kuin tulehtunut. Kipuilee ja vihloo liikkuessa. Mielen liikkuessa. Kun oikein kunnolla keskittyy johonkin muuhun niin se rauhoittuu. Ei ole vielä viikkoakaan siitä, kun vietimme ihanan illan Ronin kanssa. Mutta tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. On vasta muutama päivä siitä, kun Roni oma-aloitteisesti vannotti seuraavan päivän tapaamistamme sydämien kera ja sitten heitti tylysti uukkarit, mutta olen ollut niin tehokas, että tuntuu kuin siitä olisi valovuosi. Tiedän, että muutaman viikon kuluttua siitä oikeasti onkin. Tänä aamuna olen jo ehtinyt saada halit ja herkut Manuelilta, viestitellä Javierin kanssa kivoja juttuja, sekä vaihtaa pari syvällisyyttä Karrin kanssa. Kerron Karrille avoimesti, kuinka saan tukahdutettua minulle tyypillisen melankolian keskittymällä aktiivisesti johonkin uuteen. Hän kysyy olenko aina niin avoin asioistani. En koe olevani lainkaan avoin. En ole ikinä kertonut kenellekään uudelle tuttavuudelleni niin paljon henkilökohtaisesta elämästäni kuin Manuelilla ja Javierille. En kerro aktiivisesta sosiaalisesta elämästäni, tai siitä miksi oikeasti olen allapäin (Javierillekaan). Ne ovat niin itsekkäitä asioita.

Eilisiltana pitkästä aikaa lähdin Manuelin luokse. En käynyt suihkussa, koska olimme sopineet saunasta. En välittänyt pienestä sängestä säärissä tai muualla. Kaikenlainen erityinen miellyttämisenhaluni häntä kohtaan on laimentunut. Koen vahvaa ystävyyttä mutta en mitään sen kummempaa. Olin viikonloppuna onnistunut sekoittamaan jotain ehkäisypillerieni syönnissä, joten kärsin jopa lievästä tipottelevasta vuodosta, mutta en välitä siitäkään. Manuel voi itse päättää häiritseekö se häntä, jos tahtoo muuta kuin silitellä minua. Rintaa pistää vähän, me siliteltiin toisiamme Ronin kanssa. Ja muuta. Matkalla Manun luokse radiossa soi biisi, jota kuuntelimme paljon Ronin kanssa ja minua ahdistaa. En laita musiikkia pois. Ikävöin häntä. Tuntuu tyhmältä hypätä eri kulkuneuvoon, kuin joka veisi minut Ronin luokse. Katson haikeana hänen luokseen lähtevää bussia viereisellä kaistalla. Mutta ei voi mitään. Life goes on. Laukussani on pari laadukasta saunaolutta lasipulloissa. Tiedän jo miten ilta tulee sujumaan. Melkein liian normaalia. Ennen olin tästä innoissani.

Manuel avaa minulle oven suuren hymyn kera. Saan heti halauksen ja suukon. Viime kerrasta on pitkä aika! Tuntuu taas täysin kotoisalta olla siellä. Ryhdymme vaihtamaan kuulumisia tuttuun tapaan. Hän lämmittää samalla saunaa ja riisuutuu. Kertoo matkakuulumisiaan. Kyselen yksityiskohtia. Sitten saan puurnata hänelle epäonnestani. Kerron, kuinka Roni oli edellisenä iltana vielä vannottanut tapaamisen toteutumista, mutta muuttanut mielensä heti seuraavana päivänä. Tämä oli Manuelin mielestä se loukkaavin seikka. Se, että toinen antaa ymmärtää aivan muuta ja tekee lupauksia, mutta sitten kääntää kaiken ympäri täysin vaivatta, kuin se ei merkitsisi mitään. Manuel kertoo, että se muistuttaa häntä hänen omasta edesmenneestä parisuhteestaan. Siirrymme saunaan. Manuel on selvästi ollut monta viikkoa vailla alastonta naisseuraa, eikä peittele reaktiotaan. Jatkamme jutusteluamme ja Manuel kertoo omista treffeistään, jotka viimein toteutuivat, mutta eivät johtaneet mihinkään. Hän on todella vaativa ja nirso. Eihän hän kelpuuttanut minuakaan aluksi kuin hauskanpitoseuraksi, josta vaivihkaa kehitimme suhteemme ystävyydeksi. Manuel ei ole käynyt kuin muutamilla treffeillä edellisvuoden aikana. Asetelmamme ovat vaihtuneet. Minulla on aktiivinen sosiaalinen elämä ja seksielämä, mutta Manuelille olen tällä hetkellä ainoa lähde intiimiin läheisyyteen. Huomaan, että omat lämpimät tunteeni ovat nyt täysin kaverilliset. Sisintäni yhä kalvaa pieleen mennyt tapailu Ronin kanssa, eikä pelkkä Manun läsnäolo kadota enää muita huolia, kuten ennen. Annan hänen silitellä itseäni ja kerron mahdollisesta sotkun riskistä. Hän ei välitä laisinkaan vaan haluaa kosketella minua entistä innokkaammin. Ihan sama minulle. Vaikka nyt läheisyys hänen kanssaan tuntuu jotenkin vieraammalta. Vääremmältä. Kun on kokenut sen jonkun kanssa, silloin kun ihastus tai rakkaus on läsnä, niin pelkkä ystävien välinen intiimiys on niin kovin teknistä ja koleaa. Siitäkin huolimatta, että Manuel ei saa kyllikseen silittelystä ja halailusta ja suukoista. Go Robot.

Emme tilaakaan ruokaa, vaan Manuel kokkaa meille herkulliset pihvit samalla kun edelleen valittelen yksityisasioistani ja hauskuutan häntä joistain aiemmista kummallisista treffeistäni. En ole syönyt juuri mitään koko päivänä, mutta saan koottua vointini sen verran hyväksi, että ruokahaluni kasvaa paistuvien herkkujen tuoksua haistellessa. Hän kattaa meille annokset ja otamme vielä yhdet oluet ruoan kanssa. Käperrymme sohvalle syömään ja katsomaan sarjaa. Vastaan samalla Karrin kivoihin viesteihin ja Javierille jotain kepeää. Manuel kaipaa selvästi läheisyyttä ja lautasten tyhjennyttyä hän painaa päänsä syliini ja silittelemme toisiamme samalla sarjaa kommentoiden. Hän innostuu uudelleen, enkä vastustele. Tuntuu mukavalta hypätä Manuelin puhtaisiin lakanoihin ja pitkästä aikaa kiinni häneen. Turvaa ja kaverillista läheisyyttä. Hänellä on valkoiset lakanat ja pidän varalta alushousut jalassani. Tuttu ja turvallinen ystäväni. Nukun kuin tukki vasten Manuelin rintaa. Herään kerran yön aikana siihen, että Manuel on hereillä ja näprää puhelintaan. Ehkä hän on herännyt kuorsaukseeni. Sori. Mutten kauheasti välitä. Aiemmin olisin ollut nolostunut. Nyt ei ole tarvetta. Aamulla Manuel nousee hyväntuulisena ja tekee minulle kahvia ja antaa mukaani herkullisia tuliaisia matkaltaan. Saan tuttuun tapaan mukaani  myös lämpimän halauksen, suukon ja hyvän päivän toivotuksen. Kiitos, vaikka sisimmässäni onkin suuri ontto kaikuva kraateri, joka vaatii vielä vähän enemmän täyttyäkseen.

Heti aamusta vaihdamme aamun kuulumiset Karrin ja Javierin kanssa. Jos Javier on jo pitkään yrittänyt luoda syvällisempää suhdetta minuun ja vihjaillut pitkin kuukausia mahdollisuudesta syvempiin tunteisiin, niin tuskinpa tilanne on nyt loppunut mihinkään. Hän vain ei ole niin avoin, kuin Roni joka heti puhui tunteista suoraan. Minun mielestäni keskustelumme ovat hyvin arkisia Javierin kanssa, mutta ehkä ne ovat jotenkin erityisiä hänelle. Viime tapaamisellamme hän kertoi arvostavansa sitä, kuinka aina muistan hänen kuulumisensa ja tapaamisensa ja toivotan hänelle niihin onnea. Itse olin pitänyt sitä ihan normaalina käytöksenä. Hän on ollut loukkaantunut siitä, etten ole halunnut vaihtaa puhelinnumeroita, mutta itse en ole koko asiaa edes huomannut (nyt minulla on hänenkin numeronsa!). Hän valittaa miksen itse ole tehnyt aiemmin aloitetta tai nähnyt hänen yrityksiään. Olemme vain nähtävästi eläneet jossain eri todellisuuksissa. Uskon, että kyse on myös ainakin osittain kulttuurieroista. Hän on latino. Siispä vaikka nyt välimme tuntuvat arkisen neutraaleilta, niin annan kaikkien mahdollisuuksien pysyä avoimina. Emme vain kumpikaan puhu tunteista suoraan. Itse lähden sellaiseen mukaan usein vain toisen rohkaisemana tai kun olen humalassa ja hetken huumassa. Nautin siitä jos toinen on innokas ja avoin ja aktiivinen, kuten Roni, mutta miksei hyvään läheisyyteen ja yhteisymmärrykseen tunteista voisi päästä muutakin kautta. Tai itse asiassa jopa varmemmin, sillä Ronin sydämet ja tunnustukset eivät merkinneetkään mitään pysyvämpää. Jos Javierin kanssa pääsisimme tietyn rajan yli, niin ehkä se oikeasti olisi jotain oikeampaa. Osaa hänkin hullutella ja pitää hauskaa. Voisin matkustella hänenkin kanssaan.

Lounastauolla syön Manuelin antamia herkkuja omassa työhuoneessani kuulokkeet korvissani. En jaksa nyt sosialisoida aamun pakollisuuksia enempää työyhteisössäni. Radiossa soi Vestan Vielä1, jonka joskus soitin Ronille. En aio pilata mitään musiikkia negatiivisilla tunneyhteyksillä, joten kuuntelen biisin täysillä ja koitan unohtaa siihen liittyvät muistoni. Tuttavamies aloittaa keskustelun arkielämän tylsyydestä ja samaistun saman tien teemaan. Vaihdamme muutamat toistemme elämäntilanteita sympatisoivat viestit. Hyvä. En ole yksin näiden tuntemuksieni kanssa. Ystävättäreni kertoo tuoreen suhteenalkunsa ongelmista. Sanon, että tiedän miltä hänestä tuntuu ja koitan lohduttaa. Lohduttaa, kuinka aika auttaa. Tai viini. Ehkä juhlimaan viikonloppuna? Joo, ehkä! Jotenkin tuntuu itsekkään lohdulliselta. Muutkin ovat samankaltaisissa tilanteissa, kuin minä (vaikka koenkin omat tilanteeni erityisen ihmeellisiksi). Miljoonat ihmiset ovat kokeneet samaa tai pahempaa. Useimmat ovat jopa selvinneet siitä. Itse olen tehnyt aika hyvin oman osuuteni ottamalla osakseni palasen maailman sydänsuruista. Ja olen selviytynyt siitä aika hyvin. Ja aion selvitä vastaisuudessakin. En nyt juuri ymmärrä tätä jatkuvaa epäonneani, mutta ehkä joskus ymmärrän. Ja on minulla paljon onneakin. Karrilla on taas ihan kivat jutut. Saan häneltä pienen sydänpusuhymiön. Huomaan, että ne aiheuttavat minussa vähättelevän ja epäuskoisen reaktion. Miksi suhtauduinkaan sellaiseen hölmöyteen tunteella Ronin kanssa. Hymiöt on hymiöitä. Sainhan häneltä sydämiä senkin jälkeen, kun hän oli tehnyt pesäeron kanssani. Niillä ei ole mitään tekemistä merkityksellisten tunteiden kanssa. Mutta. En haluaisi muuttua kyynikoksi.

Muistan, että kylpylään on tänään erityistarjouksia. Vielä edellisviikolla ajattelin ehdottaa sinne uudelleenmenoa Ronille. Sisintä kalvaa. Hetken jo mietin, että ehdottaisin uintihetkeä Javierille tai jopa Karrille. Mutta en tiedä onko se hyvä idea. Kesti monta viikkoa ennen kuin pystyin edes ajatella paikkaa (ei kylpylä), jossa entinen puolisoni oli pettänyt minua ja sieltä tullessaan jättänyt minut. Sittemmin se paikka on muuttunut minulle täysin neutraaliksi ja irralliseksi koko tapauksesta, ja olemme voineet käydä siellä ystävieni kanssa koko juttua ajattelematta. Joihinkin sijainteihin jää tunneyhteys johonkin ihmiseen tai tapahtumaan. Mutten aio niin antaa käydä millekään kylpylälle tai ravintolalle tai kaupungille. En aio vältellä muistojen takia mitään asioita. En aio vältellä ketään. Mutta en vain tiedä olisiko liian petollista kutsua joku kanssani kylpylään, jos tiedän, että saattaisin ajatella Ronia ja mieletöntä päiväämme siellä. Uskon, että jo pian pystyn keskittämään kiinnostukseni johonkin uuteen. Ensinnäkin tunsimme toisemme vain noin kuukauden ajan. Vaikka se tuntui paljon enemmältä, niin se oli vain kuukausi.  Se on ainakin viisi kuukautta vähemmän kuin olen tuntenut Javierin (tai Manun). Toisekseen minulla on hitosti jo treeniä näistä tilanteista (hitosti!). Masters Degree in Heart Break Sciences.

Iltapäivällä juttelen vielä Javierin kanssa. Hän kertoo ottaneensa päiväunet. Minä kerron, että voisin nukahtaa kokoukseen, jossa vieraileva puhuja saa silmäluomeni raskaiksi. Olen yleensä töissä valpas ja aktiivinen, mutta nyt en jaksa. Puhuja ärsyttää minua olemalla niin tavallinen ja mitäänsanomaton. Hymyilee kuuntelijoille, mutten ymmärrä miksi. Mitä hymyiltävää sinulla on! Minusta on tullut katkera taas. Mietin illan ohjelmaa. En välttämättä tarvitse mitään tekemistä. Selvisin jo maanantaista. Tänään voin ottaa rauhallisesti. Ja lasin viiniä. Sitä Ronin lempparia, johon suuresti tykästyin. Mutta voihan se olla minunkin lempparini. Katkon mielleyhtymät! Totean Javierille, että olisin halunnut mennä tänään kylpylään, mutta kukaan tyttökaveri ei pääse mukaan. Hän toteaa, että tulisi mielellään kanssani, jos hänellä ei olisi illalla työtapaamista. Kiitos, se parantaa oloani taas hieman enemmän.

Oloni on melko tasainen työpäivän päättyessä. Jotenkin sellainen Tyyntä myrskyn edellä -fiilis. Epäilyttävää! Miksen ole enempää järkyttynyt? Kirpaisee kyllä ja ahdistaa, mutta olen elossa. Jos muistelen uuden vuoden viettoamme niin vituttaa ajatus siitä, että se todella erityinen ilta jäi kenties ainutlaatuiseksi. Puhumattakaan tuntikausien ihanista keskusteluistamme ja sekoilustamme ympäri kaupunkia. Mutta muistaakseni minusta tuntui pahemmalta Carloksen kanssa. Tai jopa Javierin? Ainakin Manuelin. Miksi tässä tilanteessa, joka eteni kaikista pisimmälle, en olekaan niin masentunut koko aikaa? Riittikö perjantainen pillitys, vaikken silloin edes tiennyt (vai tiesinkö!), että juttu loppuisi. Olen jopa ennemmin vihainen. Olenko edennyt kriisistä selviytymisen portailla jo kiukkuvaiheeseen ennätysvauhdilla! Vai johtuuko se siitä,  että koen, että minulla on Javier, joka jäi alun perinkin kaihertamaan mieltäni Ronin hypättyä elämääni? Koen, että Roni kohteli minua huonosti. Hän oli antanut itsestään minulle petollisen kuvan ruusunpunaisilla maalailuillaan. Hän oli aina hokenut kuinka ei voisi ikinä käyttäytyä itsekkäästi. Millainen ihminen sanoo niin? Naiivi? Itsekkyys on inhimillistä. Ja hän juuri todisti jankutuksensa vääräksi. Miksi tahtoisin edes olla sellaisen ihmisen kanssa? Ehken haluakaan. Lisäksi entistä enemmän mietin hänen elämäntapojaan, jotka jostain syystä hyväksyin. Haluaisinko oikeasti sellaista? No ehkä vähäsen haluaisinkin. Koska koin tosi vahvaa sielunkumppanuutta, mutta se oli hullua niin monella tasolla. Ehkä se oli jokin kangastus, jonka olimme yhteistuumin luoneet. Kangastus, jota ei oikeasti ollutkaan. Ihanaa, että sain kokea sen.

Päätän odottaa ainakin iltakuuteen ennen kuin avaan viinipullon. Ystävättäreni ei pääse mukaani terapeuttiselle lenkille, enkä jaksa mennä yksin, joten punaviini saa kelvata. Lisäksi pitkästä aikaa kirjoittelen turhuuksia vakkarikeskustelupalstalleni, josta olen saanut neuvoja ja vertaistukea eri tilanteisiin jo yli vuosikymmenen ajan. Siellä minua neuvottiin edellisen parisuhteeni asioissa monta kertaa. En ottanut opikseni. En ole jaksanut tai ehtinyt käydä koko sivuilla varmaan moneen viikkoon, koska olen ollut ehkä hetken aikaa vahingossa onnellinen. Huomaan myös, että Ricky tekee postauksen ulkomailta facebookiin. Hän oikeasti lähti! En olisi uskonut. Hyvää matkaa. Vaihtelemme viestejä Karrin kanssa. Jotain ruokaan liittyvää. Mietin aina vähän väliä vielä Ronia ja menetettyjä unelmia. Mietin taas hetken miksi sama kaava toistuu kohdallani jatkuvasti. Pitääkö vain olla kärsivällinen. Vieläkin kärsivällisempi. Pysyä avoimena ja luottaa siihen, ettei vika ollut minussa. Vai oliko.