En oikein tiedä miten pitäisi toimia. Odotellessani lääkärin kutsua sisälle huoneeseen mietin mitä oikein selittäisin. Kun edes ajattelen syitä miksi taas tuntuu näin paskalta niin kyyneleet nousevat silmiin. Pian eläkeiän kynnyksellä oleva iloisen näköinen mieslääkäri kutsuu minut huoneeseen. Hän pyytää minua istumaan ja kysyy "Mitä olet vailla?". Katsoo suoraan silmiin hymyillen. Alan selitellä etten voinut odottaa aikaa työterveyteen, koska minun on selvittävä jotenkin tulevasta viikonlopusta. Nieleskelen. Kerron, etten halua sairauslomaa. Haluan vain pystyä käydä töissä normaalisti, mutta vapaa-aikani on se ongelma. Sanon, että ihan rehellisestä tulin reseptin takia, koska pelkään, että kohta tilanne pahenee. Illat ja viikonloput pelottavat. En enää hallitse ja hillitse ahdistuskohtauksiani. Kerron vuoden takaisesta erosta, jolloin sain jonkin verran apua. Kerron miten vaikea vuosi on ollut. Kerron, että olen tähän asti selviytynyt laajan turvaverkkoni ja jatkuvan aktiivisuuteni vuoksi. Sanon, että en pysty oikein olla kotona ahdistumatta. Olen siksi liikkeellä jatkuvasti. Kerron että itken joskus töissäkin. Pelkään, että jos kerään vielä tätä lisää itseeni niin olen pian hermoromahduksen partaalla. Sanon, että olen lääkinnyt itseäni viinillä. Rauhalliset kyyneleet valuvat samalla kun selitän, että liika on vain liikaa, ja olen kasannut käsittelemättömiä vastoinkäymisiä nyt jo kuukausikaupalla. Lääkäri ojentaa minulle nenäliinan. Katsoo minua rauhallisesti ja kysyy kuinka saan nukutuksi. Sanon, että pääsääntöisesti ihan hyvin. Hän naputtelee tietokoneelleen ja sanoo, että kaikille tulee vaikeita elämäntilanteita. Hän kyllä keksii jotain mikä auttaa, ei hätää. Kiitän häntä ja sanon uskovani kyllä taas pääseväni tasapainoon kunhan vain selviydyn tästä alkuvuodesta. Lääkäri tulostaa reseptin. Ojentaa sen minulle ja toteaa, että kokeile tätä. Se auttaa pian. Olen tyytyväinen. Maksan 72 euroa vartin palvelusta ja reseptistä, ja kaikki tuntuu sen arvoiselta.
Menen heti apteekkiin, koska olen saanut koko lääkäriasian hoidettua täydellisesti ajoitettuna lounastauollani. En tarvitse lounasta. Tarvitsen sielunravintoa. Koska lääke ei ole minulle ennestään tuttu saan kerralla vain yhden kuukauden annoksen. Okei, ei se haittaa. Ostan samalla loput nukahtamislääkkeeni. Ihan vain varalle. Menin alun perin hakemaan tilapäistä tarvittaessa otettavaa lääkettä ahdistukseen tähän ensihätään, mutta olen saanut kuurin. Kuurin amfetamiinijohdannaista piristävää lääkettä. Aloita kuuri heti, se tehoaa viimeistään viikon kuluttua! Okei. Uskon, että tämä voikin olla hyvä juttu. Nyt minun on vain selvittävä vielä näistä ensimmäisistä päivistä. Ehkä tämä lääke tulee auttamaan krooniseen kraateriini. Ehkä tämän pitikin mennä juuri näin. Kävipä se helposti! Liian helposti? Olen kääntänyt lääkevastaisen kelkkani hetkessä. Tehnyt uukkarit, ihan niin kuin Ronikin. Otan heti ensimmäisen lääkkeen. Haluan, että oloni paranee mahdollisimman pian. Tunnen pienen huonon omantunnon pistoksen, koska kaikki ahdistukseni olen itselleni aiheuttanut ihan itse.
Kuten aavistelinkin, niin olen jo mielessäni luonut hymiöitä myöten kivan neutraalin viestin, jonka voisin ihan hyvin lähettää Ronille. Sellaisen "hei, olet hyvä tyyppi, vaikka näin kävikin ja mielelläni kuulen miten sulla menee" -viestin. Miksen voisikin. Pahimmillaan en saisi mitään vastausta ja olisin vähän nolo. Mutta onko oikeasti noloa, jos on pitänyt jostain henkilöstä ja kysyy mitä kuuluu? Mitä enemmän asiaa pyörittelen mielessäni, niin sitä enemmän olenkin sitä mieltä, että siten normaalit ja aikuiset ihmiset voivat toimia. Olla viestiyhteyksissä harvakseltaan jos siltä tuntuu. Ei ole mitään sen suurempaa riitaa olemassa, joten miksei. Katsokaas! Näin taitavasti olen saanut vakuuteltua itseni siihen, mitä haluan. Tällaisilla keinoilla saa oikeutettua vaikka mitä! Useita hyviä syitä miksi saan tänään syödä pizzaa ja roskaruokaa niin paljon kuin huvittaa! Monta loistavaa ajatusta tukemaan sitä, miksi pitäisi korkata viinipullo! Lista päteviä näkökulmia miksi lähteä treffeille, miksi laittaa viesti, miksi itkeä vähän, miksi ostaa jotain, miksi hankkia lääkitys. Ensin ajattelee järjellä, ettei tuo nyt kannata, mutta sitten kääntelee ja vääntelee ja pian se onkin ainoa looginen tapa toimia! Onneksi en juurikaan pidä shoppailusta, sillä muutoin olisi takuulla oikeuttanut itselleni vaikka mitä kalliita hankintoja ja olisin varmaan veloissani.
Kysyn ystävättäreltä mielipidettä siihen kannattaako ottaa mitään neutraalia yhteyttä Roniin. Hän saa päättää. Eilisiltana juttelimme Karrin kanssa, sekä pitkään tapaamattoman random-tinderin. Random tykkää minusta ja haluaa tavata. Eilisiltana Karri tiedusteli viikonlopun suunnitelmiani ja kertoi omistaan. Ehkä hänkin suunnittelee tapaamisehdotusta. Javieria en vaivannut hänen rientoihinsa, enkä kuullut hänestä mitään. Manuel sen sijaan kertoili omia juttujaan. Tänään jatkoimme jutustelua parilla lauseella Manun kanssa ja Javierkin ilmoitti potevansa krapulaa. Random edelleen penää tapaamista ja Karrinkin kanssa onnistuimme vaihtamaan hyvät huomenet. Viestit siis liikkuvat, elämä jatkuu, mutta silti Roni ja tämä "ero" pyörii mielessä taustalla vähän väliä. Pyörii rinnan päällä painamassa möykkyä raskaampana vasten keuhkojani. Odotan innolla auttaako uusi lääkitys. Mutta en millään jaksaisi odottaa. BLING. Ystävätär vastaa, että kysy vaan! Mitä se haittaa. Jos hän ei vastaa tai on tyly, niin se vain tekisi hänestä vastenmielisemmän ja ehkä parantaisi oloani. Niinpä.
Iltapäivän aikana oloni on ehkä vähän epätodellinen ja usvainen. Huomaan että pystyn olemaan helposti täysin keskittymättä mihinkään ympärilläni. Olen todella altis lumevaikutuksille, joten en voi olla varma onko ottamallani lääkkeellä minuun jo vaikutusta. Mutta lumevaikutusten lisäksi toleranssini mitä tahansa aineita kohtaan on todella matala. Koko lääkejuttu pelottaa minua vähän. En kaipaa mitään riippuvuuksia (tosin minulle vakuutettiin ettei tämä aiheuta minkäänlaista riippuvuutta). Läheisriippuvuuteni lisäksi. Mutta ajatus siitä, että pääsisin eroon ahdistusmöykystä ja jatkuvasta epäonnellisuudesta innostaa minua yhtäkkiä suunnattomasti. Osaisinko sitten olla kotona ja tehdä taas jotain juttuja joista ennen nautin? Pystyisinkö maalaamaan? Keskittymään romaaniin? Siivoamaan? Lähetän laatimani kivan viestin Ronille. Se tuntuu heti oikealta ratkaisulta. Tätähän olen viime aikoina paasannut! Jo pitkään olen puhunut siitä, kuin pitäisi aina ennemmin lähettää se viesti, kuin olla lähettämättä. Odotan yllättävän seesteisesti vastausta. Tiedän että hän vastaa. Ja meneekin vain hetki, kun Roni viestii ystävällisesti ja mukavasti. Kertoo, että menee kai ihan hyvin. Hän kysyy mitä minulle kuuluu. Kerron, että ups and downs niin kuin aina. Toteamme, että ikävöimme yhteisiä keskustelujamme. Heti oloni paranee huomattavasti. Ihanaa, voimme olla hyvissä väleissä eikä hän kanna minua kohtaan kaunaa. Yhtäkkiä Roni sanoo, että hänen puolestaan voisimme aivan hyvin jatkaa ihania iltojamme joku kerta! Näin helposti se kävi. Tarvitsi vain lähettää viesti. Vaikkei Roni tarjoa mitään suhteemme palauttamista, niin se, etten ole enää torjuttu ja hyljeksitty muuttaa koko tilanteen. Ainakin hetkeksi. Hän välittää minusta jossain määrin. Hän nautti yhteisestä ajastamme, kuten minäkin. Vastaan, että totta kai voimme. Toteamme olevamme hyvä tiimi.
Huh. On siis todennäköistä, että tulemme vielä tapaamaan. En menettänyt häntä ja yhteistä ihmeellistä aikaamme kokonaan sittenkään. En saanut häntä kokonaan. Mutta, eikö minun olekin aika lakata olemasta niin ahne. Ja huomaan, ettei pointtina ole se, mitä nyt sovimme, vaan se, etten tullut täysin torjutuksi ja hylätyksi. Tämä välirikko ei johtunut minusta henkilökohtaisesti. Se on se ajatus joka parantaa fiiliksiäni. Sain ihan pikkuriikkisen sitä mitä halusinkin. Tietää, että olimme samassa kuplassa. Juuri kun oma oloni on vähän kohentunut, niin Javierkin kertoo lähtevänsä taas työjuttuihinsa. Hyvää iltaa, Javier! BLING. Random tinderi kertoo olevansa minusta edelleenkin kiinnostunut ja toivoo etten sopisi treffejä kenenkään muun kanssa viikonlopulle. BLING. Karri viestii niitä näitä. Vastailen keskittymättä kunnolla. BLING. Alex (!) sanoo haluavansa naida. Vanha kunnon Alex, johon olin ihastunut tulisesti pienen hetken verran. Mihin nekin tunteet menivät? Miten tunteita voi vaan tulla ja mennä. Olla ja sitten taas olla olematta. Puhelimeni piippailee, olen olemassa taas. Käyn hakemassa pari viinipulloa kotimatkalla. Ihan vain jotta inventaario pysyy hallinnassa. En ole syönyt mitään koko päivänä, mutta kotiin päästyäni syön heti jotain epäterveellistä ja oloni on siedettävä. Ihan ok. Ihan fine. Ehkä jos joku tekee suoran ehdotuksen niin voin lähteäkin jonnekin illaksi. Mutta jos ei kukaan tee ehdotuksia niin nyt tiedän, että selviän tästäkin päivästä.
Istuskelen kotona vailla mitään suunnitelmia. Kuuntelen radiota. Sydän lyö jotenkin tuntuvammin kuin aiemmin. Kirjoittelen. Vastailen viesteihin. Aikaisemmin päivällä koti-ilta tuntui kauhealta ajatukselta, mutta nyt olen ihan hyvällä mielellä. Vähän väliä kurottelen kädelläni uutta huikkaa viinilasillisesta. Sitten huomaan, etten ole avannutkaan koko pulloa. Hassua. Katselen vihreitä palluroita sosiaalisen mediani laidassa. Ihmeellistä, miten joskus jonkun nimi on saanut minussa aikaan sydämen kaipuuta. Joskus en ole toivonut mitään muuta kuin pomppivia pisteitä jonkun nimen alla. Ja nyt. Ei mitään. Ei välttämättä mitään. Ei Nikon kohdalla. Ei Manuelin kohdalla. Javierin kyllä vieläkin! Aiemmin en tuntenut hänen kohdallaan mitään. Ronin keskustelun olen joutunut sulkemaan pois, jotten jatkuvasti näe hänen tajuttoman söpöä profiilikuvaansa. En palauta sitä vielä. Mutta vielä jonain päivänä hänenkään kuvansa ei herätä minussa enää mitään tunteita. Näin jokin aika sitten vilaukselta Dimin kuvan. Häntä voisin vielä ikävöidä. Jos oikein ajattelisin. Hän on edelleen yksi niistä, joiden kanssa kemia on ollut täysin käsinkosketeltavaa ja ylemmällä tasolla kuin monen muun kanssa. Roninkin kanssa saimme heti yhteyden, mutta minusta tuntuu, että loimme oman kemiamme pääasiassa itse. Tai jotenkin löysimme sen toisistamme. Olemme toisaalta tosi samanlaisia ja toisaalta aivan erilaisia. Alexin kanssa meillä on ihan oma kemiamme, mutta nyt siitä on riisuttu pois ihastumisen tunteet. En aktiivisesti kaipaa häntä, vaikka voisin aivan hyvin nauttia hänen seurastaan. Ehkä jopa enemmän siellä baanalla kuin makkarissa.
Olen taas pienessä pulassa viikonlopun suhteen. Kenet tapaisin, voinko lyödä jotain lukkoon niin, ettei minua sitten harmita jos Roni tai Javier tekee tapaamisehdotuksen? Jos ystävätär ei pääse illanviettoon, niin tapaisinko innokkaan randomin? Vai fiksun ja maltillisen Karrin? Mitä jos Alex haluaisi tavata ja lähteä vaikka ulos taas hauskassa kaveriporukassa? Se nimittäin oli todella hulvatonta. Jos vitkuttelen liian pitkään saatan jäädä nuolemaan näppejäni. Paitsi, että olen mestari löytämään tekemistä viime hetkellä (kuten viime viikonloppuna). Tiedän, että randomi on ulkona perjantaina ja haluaisi törmätä yössä. Tiedän, että Karrilla on ohjelmaa lauantaille. Tiedän, että voin milloin vain viestiä Alexille. En ehkä pääse kenenkään kainaloon parantamaan maailmaa tai karkaamaan universumista kenenkään kanssa. Mutta saatan selviytyä taas. Lähetänkin hetken mielijohteesta Alexille viestin, että ehdimme kyllä törmätä toisiimme taas jossain kurvissa, ja totean kuinka hauskaa meillä oli yhdessä ulkona juhliessa lauantaina! Hän vastaa olevansa samaa mieltä. Hienoa! En ehkä saa rakkautta vieläkään. Mutta paikkailen sen mentävää aukkoa taas parhaani mukaan. BLING. Ricky kysyy olenko jo parisuhteessa. Ärsyttää! Ärsyttää vastata puhdas ja rehellinen ei. Selitän hänelle, miten Roni perääntyi tapailustamme. Ricky sanoo "I told you so". En voi kieltää. Vaihtelemme ystävättären kanssa musiikkivideolinkkejä pitkin iltaa. Keskustelemme Alexin kanssa tulevasta viikonlopusta. Olemme varmaan molemmat liikenteessä. Kenties törmäillään yössä. Kenties! Minua naurattaa ihan typerät asiat. Havahdun välillä siihen että minua hymyilyttää. Voiko lääke oikeasti auttaa jo nyt. Vai jokin muu. Lähettelen biisitoiveita itsesäälistoorien kera YleX:n iltaan ja saan toivebiisini ihanien terkkujen kera soittoon. Tänks! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti