Risteilyä, Javierin romantiikkaa

Äh, harmittaa olla täällä kotona. Kello on viisi. Haluan takaisin Ronin luokse. Viestittelemme nytkin vähän väliä. Sydämiä. Suunnitelmia. Ahdistuspaakku rinnan alla poksahti heti aktiiviseksi, kun lähdin hänen luotaan ja saavuin kotiin. Haluan siihen meidän maailmaan. Siihen missä oli taas käsinkosketeltavaa taikaa eilen koko illan. Ja tänään aamulla, vaikka se sellainen illan tunnelman ja viinin tuoma huuma on haihtunut, niin meillä oli ihanaa. En vaan kestä, että tässäkin on menetyksen mahdollisuus vielä. Vaikka sovittiinkin jo, että mennään syömään ensi viikolla. Halattiin ja pussattiin. Päädyin myös siihen, että hän on ujo. Se olikin paras vaihtoehto syistä sille, miksei hän ole kimpussani enempää. Hmm, no mutta alkuun.

Lähdin laivareissulle ristiriitaisin fiiliksin. Olisin todella halunnut vain olla Ronin kanssa, mutta toisaalta pidin hyvänä sitä, että tulee helppoja ja pakollisia erohetkiä,  jotta toisellekin ehtii tulla ikävä. Olimme varanneet buffet-illallisen, jota odotin innoissani. *** Minun on hyvin vaikea keskittyä kirjoittamiseen, koska yhtäkkiä pillitän tässä nojatuolissani. Tai en pillitä, mutta vuodatan kyyneleitä. Turhautumisen ja ristiriitojen kyyneleitä. Javier on jutellut minulle taas jatkuvasti. Hyvät uudet vuodet, mitä kuuluu, missä meet. Tottakai. Aamulla kysyi miten juhlintani sujui. Nyt hän yhtäkkiä kysyy voisinko kuvitella itseäni suhteeseen hänen kanssaan. Ennen olisin vastannut, että totta kai voisin, mutta nyt sivuutan puheenaiheen. Juttelee syvällisyyksiä. Kyselee toiveitani ja odotuksiani. En käsitä. Itkin jo hänen takiaan ja tein paljon työtä päästäkseni yli ihastuksestani yli. Ja nyt hän vihjailee, että voisi olla kiinnostunut jostain enemmästä. Hän on itsensä mielestä sanonut meidän olevan ystäviä vain siksi, että tietenkin tyttöystävänkin tulisi olla ystävä. Kyselee ja haluaa jutella vakavia asioita. Kertoo ja analysoi omaa käytöstään. Sanoo haluavansa normaalia elämää (threesome-optiolla tietenkin). Puhumme menneestä vuodesta. Sanon sen olleen tosi raskas. Javier kysyy johtuuko se hänestä! Vastaan, että hän on ollut vain pieni osa minun mennyttä vuottani. Hän kysyy, eikö tehnyt minua onnelliseksi. Vastaan, että tietenkin teki, mutta myös surulliseksi. Kyynelten läpi vaihdamme arkipäiväisen iloisia viestejä Ronin kanssa. Jaamme youtube-videoita. Sydämiä. Kaiken lisäksi Manuel on aloittanut keskustelun kanssani joka päivä. Mikä on tietenkin mukavaa, mutta yhtäkkiä minusta tuntuu, että kapasiteetti käy vähiin. Hetki sitten ahdistuspaakku kiljui, että minun pitäisi olla nyt Ronin luona. Nyt se on hiljentynyt vähäsen. Outoa. Toisaalta olo on kurjempi, mutta toisaalta parempi. 

Eli. Olin väsynyt, enkä kovin innoissani risteilystä, mutta buffetin herkullinen kalapöydän tarjonta ja viinihanat saivat mieleni piristymään. Nautittuani niin paljon hyviä laadukkaita viinejä, oli hanaviinin alas saaminen yllättävän tuskaisaa. Jo ennen buffetin alkua Roni pelasti iltani sanomalla, että häntä kaduttaa, ettei lähtenyt mukaani laivalle. Vaihtelimme viestejä koko illan ajan. Hän sanoi pitävänsä minusta. Ja minä menin onnellisena ajoissa nukkumaan muutamia viinilasillisia juoneena. Menin yksin hyttiini (taas!), koska ystävättäreni katosi uusien tuttavuuksiensa seuraan loppuyöksi. Aamulla heräsin yksin. En saanut ystävätärtäni kiinni. Joten lähdin pirteänä yksin Tallinnaan tekemään muutamat vaate- ja kosmetiikkaostokset. Lähetin Tallinnasta voivotteluviestit ystäväni katoamisesta sekä Javierille että Ronille. Kohvikissa munakasaamiaista nauttien vaihtelin viestejä Javierin kanssa. Pian ystävänikin ilmaantui paikalle ja kävimme alkopuodissa, josta nappasin matkaani konjakin ja paikan kalleimman shampanjan. Siltä varalta jos Roni sattuisi kutsumaan minut luokseen uudeksi vuodeksi. Keskellä alkoa havahduimme siihen, ettemme olleet seuranneet aikaa laisinkaan tai edes tarkistaneet milloin laivassa on oltava takaisin, joten panikoiduimme ja juoksimme kantamuksiemme kanssa takaisin laivaan, jonne onneksi ehdimme ajoissa. Hytissä oloni oli ankea. En ollut saanut Ronilta kutsua, vaikka olimmekin vaihtaneet viestejä. Arvoin vaihtoehtojani. On uuden vuoden aatto. Juhlapäivä. Ei krapulaa. En tosiaankaan mene kotiin, vaikkei kutsua tulisi! Siispä ahtauduin hytin suihkuun. Vaihdoin puhtaat vaatteet päälleni. Laittauduin hyvää musiikkia kuunnellen juhlakuntoon ystävättäreni tehdessä välikuolemaa punkassaan. Javier viesti ja tiedusteli suunnitelmista. Myös täytenä yllätyksenä Nino ottaa yhteyttä ja on niin komea ja kohtelias. Kyselee kuulumisia, toteaa minun olleeni yksi päättyvän vuoden parhaista deiteistä ja ehdottaa, että vanhojen kunniaksi käytäisiin joku kerta lasilliselle. Todellakin! Ai että kun tuli hyvä mieli. Silloin en malttanut enää odottaa vaan kysyin Ronilta suoraan onko hänellä suunnitelmia illaksi. Hän vastaa, että aikoo olla rauhallisesti ja tekee minulle saman kysymyksen. Pyydän häneltä ideoita illaksi. "Kalsarikännit meillä, keksitään joku uusi perinne". Jeee! Sopii.

Kello on nyt yli yksi yöllä. Edelleenkin keskustelumme Javierin kanssa jatkuvat. Hän on suorastaan ehdottanut, että kokeilisimme parisuhdetta. Tämä tilanne on aivan absurdi. Ja tukee täysin teoriaani siitä, että kun oma mielenkiintoni laimenee tai siirtyy muualle, niin toisella se herää. En käsitä. Javier kertoo haluavansa lapsia. Voi etsiä hyvän parinvaihtoklubin, jossa voisimme käydä aina silloin tällöin, jotta hänelle ei tule tylsää. Hän menisi kanssani naimisiin ennen kuin täytän kolmekymmentäviisi, ja lupaisi, että tunteet kyllä kehittyvät. Hän laskee kauanko olemme tunteneet. Puoli vuotta jo! Nämä jutut on helppo viesteissä sivuuttaa huumorilla. Mutta tosiasiassa olen todella hämmentynyt. Jatkan huomenna.