Best plan B

Tiistaina töiden jälkeen olo on väsynyt, mutta on aivan pakko käydä suihkussa pesemässä hiukset. En pessyt niitä pesuaineella kylpyläkäynnillä, koska kun mukana ei ole esimerkiksi muotoiluvaahtoa on parempi antaa vain olla. Siellä kylpylässä uiskentelimme kuumissa altaissa ja makoilimme lämpimillä rantatuoleilla drinkkejä nauttien, ja kun päätimme lähteä jatkamaan matkaa ravintolaan menimme vain suoraan pukeutumaan ilman edes suihkussa käymistä. En olisi ennen ikinä tehnyt niin, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki rajat ovat vähän joustavampia kuin ennen. Ja jotenkin oudolla tavalla pidän siitä, ettei tarvitse stressata mitään pieniä asioita. Lomallamme Roni kehui silmiäni ja ulkonäköäni enemmän kuin aikaisemmin. Hän on yleensä hyvin tarkka siitä, että pysyy huomion keskipisteenä. Hän selvästi joskus hämmentyy tai närkästyy jos jotain toista huomioidaan enemmän. Kuitenkin me olemme tiimi, kuten hän toteaa. Ollessamme ystävieni kanssa viettämässä iltaa Roni käyttäytyi ominaiseen tapaansa puhuen hassuja ja itsekeskeisiäkin juttujaan muille välittämättä siitä mitä hänestä ajatellaan. Tai siis hän välittää todella paljon mitä hänestä ajatellaan, mutta todennäköisesti kuvittelee kaikkien rakastavan häntä. Halutessaan hän keskeyttää muut, koska hänen asiansa on tärkeämpi. Halutessaan hän häipyy paikalta milloin vain kesken illan vieton jos siltä tuntuu. Mutta hänen tapansa puhua ja toimia on lähes aina hauska ja positiivinen, ja pidän siitä. Minä en välitä siitä jos juttujamme ja Ronin itsekeskeisyyttä ihmetellään. Meillä on rajaton yhteisymmärrys. Nauramme viikossa yhdessä enemmän kuin olen tehnyt edellisen parisuhteeni aikana yhteensä.

Suihkun jälkeen ystävättäreni ehdottaa lenkille lähtemistä. Olen aivan poikki ja monen päivän juhlimisen jälkeen vatsa ei voi kovin hyvin, mutta ulkona paistaa aurinko, joka painostaa ulkoilemaan. Siispä sovin puolikkaan lenkin ystävättären kanssa. Se tekee hyvää, vaikka fyysinen olotila on vielä vähän puolituinen. Ystävättäreni, joka tapasi nyt Ronin kunnolla sanoo, että nyt ymmärtää minua paljon paremmin. Ymmärtää sitä, kun sanon, miten epävakaata kaikki Ronin kanssa on, koska hän elää niin vahvasti itsekkään tunteensa mukaisesti. Mutta silti hän on helposti pidettävä henkilö. Hyvä. Vaihtaessamme viestit illemmalla Ronin kanssa ilmenee, että hänkin vain lepäilee koko tiistain. Hän on vähän vaisu, mutta vastaa heti viestiini, kuten myös hyvänyön viestiin illalla. Hän ei vitkuttele, se on hyvä merkki. Yritän nyt oikeasti pitää välimme hyvinä ja lämpiminä, jotta voimme jatkaa siitä minne yhteisenä ihanana viikonloppuna pääsimme. Tiedän, että hänelle tulee näitä vaisuja päiviä ja annan ne hänelle. Kyllä hän sitten taas aktivoituu, kun on valmis tapaamaan. Toivottavasti viimeistään viikonloppuna. 

Keskiviikkona töissä olo on edelleen puolinainen. Lievästi ahdistaa kuunnella kahvitauolla jotain täysin arkisia ja mielenkiinnottomia aiheita muun muassa kalliista pysäköintimaksuista. Mutta kuuntelen ja nyökkäilen hymyillen. Mielessäni käy välähdys siitä, että jos oikeasti saisimme juttumme tasaantumaan ja vakiintumaan joskus Ronin kanssa niin ehkä lähtisin täältä, enkä palaisi. Ehkä tekisimme jotain ihan muuta. Se ajatus innostaa minua hetkeksi. Mutta hillitsen itseäni tarkoituksella, koska tiedän miten pieni todennäköisyys siihen on. Että voisin ottaa lopputilin. Ja nauttia elämästä vapaana jossain maailmalla Ronin kanssa. Mutta harva saa edes pientä mahdollisuutta sellaisen ajatteluun, joten olen tyytyväinen. BLING. Aamupäivän aikana Dim kysyy miten pääsiäiseni on sujunut. Oi Dim. Vastaan ympäripyöreästi jotain ja kysyn hänen kuulumisiaan. Dim aina ajatuksena ilahduttaa ja lohduttaa minua niinä hetkinä kun kaikki muu on epävarmaa. Hän lämmittää mieltäni enemmän kuin useimmat muut. Javierista en ole kuullut viikkoon yhtään mitään. En ole ehtinyt ajatella häntä lainkaan nyt vapaiden aikana. Mutta jos minulla olisi Roni en tarvitsisikaan ketään muita. Mutta tuntuu siltä, että kaikki välillämme on heikoilla jäillä kulkemista silloin kun emme ole fyysisesti yhdessä. Dim vastaa ottaneensa rennosti koko viikonlopun tekemättä mitään erityistä. Hän kysyy mitä aion tehdä vappuna. Apua! Vappu on tulossa! Edellisvappuna löysin itselleni Nikon jostain juhlista ja sain pienen epäromanssin, mitähän tänä vuonna? En vielä lainkaan tiedä mitä tulee tapahtumaan. Jos olen Ronin kanssa niin emme tarvitse mitään erityisiä suunnitelmia. Vastaan Dimille, että en ole vielä varma. Sehän on totta. Ja Dim sanoo, että voisimme kenties törmätä. Kyllä ehkä voisimme. Mutta vappuunhan on vielä valovuosi aikaa. Mitä vain ehtii tapahtua ennen sitä. Dim on sosiaalisella tuulella. Hän kertoo asuintovereidensa olevan pian matkalla ja kysyy haluanko silloin mennä vierailemaan hänen luokseen yökylään. Huh, Dim! Tätähän olen joskus hartaasti toivonut. Mutta miksi juuri nyt! Dim jatkaa, että toisena iltana hän voisi kutsua jonkun oman ystävänsä luokseen ja minä voisin tuoda oman ystäväni, ja sitten voisimme pitää pienet juhlat yhdessä hänen luonaan. Ah, juuri sitä mitä haluaisinkin! Voi Luoja tätä ajoitusta! Minun on nyt todella selvitettävä välimme Ronin kanssa. Olemme olleet tiiviisti tekemisissä joka viikko nyt jo yli kuukauden. Enemmänkin. Mutta joka viikko mukana on ollut epävarmuutta. Rakastan sua. Olemme vain kavereita. Muutetaan yhteen. Emme voi tavata. Lähdetään matkalle. Älä koske! Uskon, että ratkaisun ajat ovat käsillä. Pian voin ehkä suoraan kysyä, että onko meidän parempi sulkea muut tapailut pois vai ei. Sovimme Dimin kanssa palaavamme asiaan lähipäivinä. Omatunto soimaa. En tiedä kenen puolesta. 

Iltapäivällä myös Manuel jaksaa ehdotella tapaamista, kuten viikonloppunakin, kun hän valitti omaa tylsää elämäänsä. Ja sitä, että oli taas mennyt lukemaan hänen ja eksänsä vanhoja viestejä ja masentunut. Heti herää ahdistus. Minua ahdistaa se, että hän istuu koko pääsiäisvapaat yksin kotona itkemässä yli vuoden takaista eksäänsä, joka ei halua olla Manun kanssa missään tekemisissä. Ja nyt jotenkin ymmärrän miksi. Hän jaksaa ja jaksaa ja jaksaa aina vain ehdottaa tapaamisia eikä ymmärrä hillitä käytöstään lainkaan. Se käy rasittavaksi ja ahdistavaksi todella nopeasti, kun tunteita ei enää ole. Kukaan ei tarvitse noin ripustautuvaa ja tarvitsevaa ystävää, jos muita ystäviä jo on riittämiin. Vastailen aina hänen viesteihinsä ystävällisesti, mutta en jaksa rampata hänen luonaan parin tunnin vuoksi, koska yöksi en enää todellakaan jää. Ajatuskin puistattaa. Olen sanonut hänelle, että lähde ulos! Hanki uusia sosiaalisia piirejä tai lähde juhlimaan. Niin minäkin olen yksin tehnyt. Mutta hän on itsesäälinen. No joka tapauksessa tälläkin kertaa vastaan hänelle, että tuskin jaksan tulla, koska olin juuri viisi päivää muualla. Mutta jos Roni ehdottaisi tapaamista? Tietysti menisin. Meillä on tunteet välissä ja niiden avulla jaksaa vaikka mitä. Menin minäkin joskus Manun luokse taksilla ihan omakustanteisesti vain siksi, että olisin siellä nopeammin, mutta ne ajat ovat nyt ohi. Roni ei ole ollut taas missään somessa koko päivänä. En voi laisinkaan tietää onko hän työjutuissansa vai makaako ahdistuneena peiton alla. Tai mitä tahansa muuta. Aion odottaa maltillisesti iltaan asti hänen mahdollista yhteydenottoaan. Nyt minulla on paras mahdollinen plan B, joka antaa minulle edes vähäsen kärsivällisyyttä. Mutta pakko myöntää, että lähestyvä viikonloppu alkaa taas jo kuumottaa, ja tiedän, että siitä tulee sekavaa jos emme ole sopineet mitään Ronin kanssa. Mutta en ole ottanut enää lääkettä tuplana. En vielä. Kaikki on ihan hyvin. 

Selviydyn jotenkin työpäivästä keskittyen välillä johonkin aivan epäoleelliseen ja kyllästymällä sitten siihenkin. Onneksi huomenna on jo torstai. Eihän näitä arkiviikkoja oikein meinaa jaksaa mahtavien vapaiden jälkeen. Kello käy myöhäistä iltapäivää ja Roni pysyy poissa kaikista sosiaalisista medioista. Kaipaisin häneltä piristävää viestiä. Viestiä joka sanoisi, että kaikki on hyvin ja pian me taas tavataan. Mutta en ole kovinkaan ahdistunut. En sillä tavoin kuin maaliskuussa. Edelleenkin huhtikuu on ollut niin paljon tasaisempi ja parempi. Kenties toukokuu ylittää huhtikuun ja jos sama trendi jatkuu, niin jouluun mennessä olen jo ehkä onnellinen. Haha! Tarvitsisin taas uudet aurinkolasit kadotettujen tilalle. Ehkäpä jos illalla ei ole muuta tekemistä, niin jaksan lähteä hankkimaan uudet. Halvat ja tavalliset, koska sitten voin taas huoletta kadottaa ne jonain viikonloppuna. En pysty olemaan auringonvalossa ilman, että silmät alkavat vuotaa vettä. Tarvitsen aurinkolasit pian. Juttelen ajankuluksi ulkomaan tuttavan kanssa. Hän on sitä mieltä, ettei minun tule sekaantua nyt kehenkään toiseen, ennen kuin välit Roniin ovat selvät. Joo, olen samaa mieltä. Haasteena tässä on se, että vaikka jonain hyvänä hetkenä puhuisin Ronille ja sanoisin, että nyt minun täytyy tietää, että odotanko häntä. Ja hän sanoisi, että tietysti! Niin seuraavana päivänä hän voi olla aivan eri mieltä ja vetää kaikki juttunsa takaisin. Hänen mielestään hänellä on siihen oikeus. Hyvässä ja pahassa. Hän ei ota vastuuta mistään puheistaan. Ja se on se, mikä aiheuttaa jatkuvan epävarmuuden riippumatta siitä kuinka ihanaa on eilen ollut. Mutta. Tilanne on kaikin puolin edistynyt. Se voi edelleenkin edistyä. Vai mitä? Vai pitäisikö vain antaa olla ja luopua suurista toiveista. Ja mennä tapaamaan Dimiä ja antaa Ronin ottaa yhteyttä sitten kun haluaa. Ei, se ei olisi oikein. Ja sitä paitsi. Riski siinä, että tekisin oharit ja menettäisin Dimin Ronin takia ikiajoiksi olisi korkea.

Saavun töistä kotiin aika tylsistyneenä. Minua ärsyttää miten kylmä ulkona on. Niin kylmä ettei siellä ole hauska huvikseen kävellä. Mietin millä piristäisin itseäni jos en jaksa lähteä tänään minnekään (voinhan lähteä perjantaina jos en ole saanut kutsua minnekään). Ja sitten muistan vapauttavan viinin, josta pari lasillista varmasti lievittää tylsistyneisyyttä. Mutta vasta kello kuuden jälkeen. Yhtäkkiä muistan sen, että joka päivä piti olla kiitollinen jostain erityisesti tätä päivää koskevasta asiasta. Hmm. Tänään olen kiitollinen siitä, että Dim otti minuun yhteyttä ja haluaa tavata. Olen kiitollinen siitä, että voisin laittaa pyykit pesuun ja heittää mukaan uudet nätit kenkäni, jotka ovat tummuneet, koska voin. Ja olen kiitollinen siitä, että.. oh, onpa vaikeaa. Keksin kolmannen kohdan myöhemmin. Laitan heti pyykkikoneellisen pyörimään ja vilkaisen vaatekaappiini. Siellä on varmasti kaksi kolmasosaa taas aivan turhaa vaatetta. Jos olisin oikein ahkera niin voisin käydä sen hylly hyllyltä lävitse. Tein todella perusteellisen karsinnan edellisen muuttoni yhteydessä. Minun kaikki sisävaatteeni mahtuvat yhteen kaksioviseen vaatekaappiin. Olen tästä aika tyytyväinen. Ihminen tarvitsee niin kovin vähän. Ja aina turhasta eroon pääseminen on terapeuttista ja hyväksi. Kuuden aikaan illalla huomaan, että Roni on palannut elävien kirjoihin vihreäksi pallukaksi. Okei hyvä. BLING. Ja Manuel jaksaa vielä kertaalleen kysyä, että tuletko kylään vielä. Ei, en tule. Hän sanoo, että voit jäädä yöksikin. Hitto, en jää. Sanon kohteliaasti, että minusta on nyt tässä vaiheessa parempi etten enää jää. Joku tilaamani juttu (no okei päätimme Ronin kanssa tilata eräät hauskat yhtenevät asusteet, joita voisimme käyttää yhdessä. Toivottavasti se toteutuu.) on saapunut lähipostiin ja voisin vaikkapa kävellä hakemaan sen, jotta piristyisin vielä enemmän ja ansaitsisin lasillisen viiniä pienen ulkoilun jälkeen. 

Ulkona kävely piristää. Saan pakettini ja olen tyytyväinen siitä. Lähetän Ronille iltaviestin ja hän vastaa nopeasti. Kertoo, että on ollut juuri koko päivän työjutussa, josta on nyt aivan haltioissaan. Tiedossa voi olla jotain suurta. Hyvä! Hän on varmaan drinkeillä ystävänsä kanssa, jolle voi jakaa tarkemmin päivän yksityiskohtia. Tiedän, että hän uppoutuu täysin johonkin uuteen juttuun, eikä välttämättä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Suotakoot se hänelle nyt. Mutta toivottavasti viimeistään huomenna tiedän, että tapaammeko viikonloppuna vai emme. Ehkäpä jopa kysyn asiaa häneltä, jotta voin sitten alkaa stressata itselleni muita suunnitelmia jos hän ei pysty keskittymään minuun lainkaan. Ajatus tuntuu tyhmältä. Otanpa nyt sen lasillisen viiniä viimeinkin.