Kadotus

Melko tunnottomana menen keskiviikkona töistä kotiin. Vielä on reilusti aikaa valmistautua Dimin tapaamiseen. Olen toiminut taas automaatiolla heittäytymällä sopimaan jotain mistä en oikeasti ole lainkaan varma. Roni on leikkinyt minulle kuollutta koko alkuviikon jostain tuntemattomasta syystä aina siihen saakka, kun sain turhautumisenpuuskan ja lähetin hänelle suoran viestin siitä mitä mieltä olen hänen typerästä toiminnastaan. Hänen selityksensä kokouskiireestä ei nyt saanut minua jättäytymään pois Dimin tapaamisesta. Sitä paitsi, ihan rehellisesti sanottuna, uskon, että hän olisi "kokouksen jälkeen" lähettänyt minulle jotain ylimielisiä ja välit katkaisevia juttuja, joten sanomalla, että älä viesti tänään hankin itselleni vain jatkoaikaa. Kotona käyn suihkussa. Ajelen sääret ja vedän höylällä nilkkasta ison suikaleen nahkaa pois niin, että koko loppuajan suihkun vesi on värjääntynyt verestä. Ihan sama. Käytän suklaantuoksuista suihkugeeliä ja kostutan vähän hiuksia, jotta saan ne laitettua nätisti. En pese niitä, koska ne on pesty edellisenä päivänä. Pukeudun siististi ja meikkaan hieman arkista paremman meikin. Hiukset laitan auki laineille. Fiilis on hyvä. En ajattele juurikaan Ronia nyt. Olen sammuttanut kaikki sellaiset somet, joihin jää käymisestä jälki, joten päätän nyt kadota loppuillaksi. Tiedän tietenkin, että Roni huomaa sen. Koska tiedän, että hänellä on tapana seurata milloin olen paikalla ja milloin en. Ennen facebookin sulkemista kerron Manuelille, että minulla on illaksi treffit, joten en tule hänen luokseen. Hän vastaa, että tule sitten heti jos treffit loppuvat ajoissa. Heh. 

Valmistaudun nopeammin kuin olin ajatellut, joten päätän ensin käydä keskustassa parissa liikkeessä hankkimassa halvat tavalliset aurinkolasit pääsiäisenä kadotettujen tilalle sekä uudet kuulokkeet musiikkia varten puhelimeen. Haluan sellaiset, joilla voi kuunnella täysillä musiikkia ilman, että lähelläolevat kuulevat sen. Olen huomannut, että hiljennän musiikkia jos ajattelen sen kuuluvan korvanapeista läpi. En tiedä miksi, mutta haluan tästä eroon. Ulkona tuulee, tukka menee sekaisin, mutta ei se haittaa. Saan tehtyä hankintani Citycenteristä ja Forumista. Seitsemän euron perusrillit, jotka voi huoletta kadottaa taas. Sekä vähän arvokkaammat kuulokkeet, sellaiset jotka Ronillakin on. Hyväksi todetut. Sen jälkeen menen aseman vieressä olevaan ravintolaan, jossa tilaan viiniä listalta (en "talon viiniä"). Istun kuuntelemaan musiikkia uusilla kuulokkeillani ja kerron Dimille olevani pian siellä. Mukanani on tuliaispullo, vaikka tiedän hänen olevan valmistautunut vierailuuni. En ajattele juurikaan Ronia. Pystyn keskittymään tähän tapaamisen aika hyvin. Dim tulee minua ulos vastaan. Hymyilee leveästi ja halaa heti. Sisällä ojennan hänelle minun ja Ronin lempiviinipullon ja Dim pudistelee päätään, ja sanoo että hänellä on kyllä kaikki valmiina, mutta voidaan säästää tämä seuraavaan kertaan. Hän ohjaa minut sohvalle olohuoneeseen, jossa televisiossa pyörii taustalla joku hölmö ohjelma. Ihanan tavallista. Dim kattaa olohuoneen pöydälle viinilasit ja paistamansa katkarapuannokset. Oh yllätys! En ollutkaan syönyt mitään lounaan jälkeen ja ajattelin saavani helpon paastoillan, mutta syödään nyt sitten. Dim halaa minua sohvalla ja sanoo, että hän on ikävöinyt minua. Sanon, että usko vaan, minäkin olen ikävöinyt sinua. (En tosin ihan viimeaikoina, mutta todellakin olen.) Puhumme työasioista, olen kivan puhelias ja hymyileväinen. Dim nauraa jutuilleni ja ojentautuu antamaan suudelman. Silittää. Käyttäytyy kuten normaali mies treffeillä käyttäytyy. Huomioi ja haluaa koskettaa. Ei paeta ja työntää pois. Voi miten onkaan taas ollut ikävä tätä! Olla huomion kohteena kerrankin. Syömme hitaasti. Mietimme, että voisimme tavata viikonloppunakin. Joo ehkä. Pullo tyhjenee. Otamme oluet. Muhinoimme sohvalla. Olemme vähän huppelissa. Ennen illan realityä Dim valmistaa meille herkulliset puoliburgerit pekoneineen iltaruoaksi. Siinä löhöämme sylikkäin sohvalla (tules tänne kainaloon, sanoo Dim) syömässä herkkuruokaa ja katsomassa, kun meitä kymmenen vuotta nuoremmat sinkut leikkivät vähän uudenlaista napakymppiä televisiossa. Vaikka kirjoitamme Dimin kanssa englannin kielellä, niin hän puhuu sujuvaa suomea ja voimme katsoa suomenkielisiä ohjelmia vaivatta. Tosin niin katsoimme Javierinkin kanssa. Jotain itsenäisyyspäivän dokumenttia. Se oli mukavaa se. Noh, joka tapauksessa, menemme Dimin kanssa ajoissa sänkyyn, koska seuraavana päivänä on aikainen herätys. Sanon, etten jaksa lähteä enää kotiin. Ja se on totta. Menemme kainaloikkain hänen sänkyynsä peiton alle ja nukahdamme nopeasti. 

Sitten kello neljältä säpsähdän hereille. Ainiin olen täällä! Pieni paniikki iskee. Roni! Apua. Mitä tuli tehtyä! Yhtäkkiä tunne siitä, etten voi enää leikkiä hänen kanssaan mitään leikkejä iskee tajuntaan. Mehän olemme sielunkumppanit ja toistemme puolikkaat. Mitä ihmettä oikein teemme! En pysty nukkumaan enää lainkaan. Silmät eivät pysy kiinni vaikka yritän. Dim kuorsaa selkäni takana, kun ojentaudun ottamaan puhelimeni ja mietin vaihtoehtojani. Fiilis ei ole hyvä. Mitä meninkään tekemään! Hahmottelen viestiä. Mitä oikeasti haluaisin sanoa Ronille. Haluaisin sanoa, että lopeta se hiton pelleily ja tajua jo, että meidän pitäisi olla tiimi! Minun on pakko sanoa jotain. Nyt Ossi ei ole hillitsemässä minua. Kello on yli puoli viisi. En epäröi. Avaan whatsappin ja huomaan, että Roni on ollut keskellä yötä paikalla. Toivottavasti tarkistamassa, että olenko yhä kadonnut. Lähetän Hänelle viestin, jossa sanon, että avauduin hänelle siksi, koska minusta tuntuu pahalta, että hän käyttäytyy näin, voisitko jo lopettaa, jooko. Jep, siltä minusta todella tuntuu, joten miksen voisi sanoa sitä? Jos hän pilkkaa helppouttani ja sitä että olen näin säälittävä niin siitä vain. Ei se muuta sitä tosiasiaa, että meillä on jotain erityistä. Kyllä hän sen taas joskus muistaa. Dimin herätyskello soi. Laitan äkkiä puhelimen pois ja päätän keskittyä täysillä nyt tähän hetkeen. Toivotan Dimille iloisesti huomenta. Hän nousee hitaasti ja sanoo, ettei vielä ole kiire nousta. Antaa minulle suukon, vaikka suussa on aivan järkyttävä maku. Kysyy haluanko beroccaa. Vastaan etten harrasta aamiaisia, enkä tiedä pidänkö kyseisestä juomasta. Dim toteaa tekevänsä minulle lasillisen silti. Hah, kivaa! Dim nousee ensin. Kun itse olen saanut pukeuduttua ja menen keittiöön hän istuu pöydän ääressä söpönä lukemassa hesaria lasilliset keltaista vitamiinijuomaa edessään. Niin normaalia ja kotoisaa. Ei tietoakaan aamuahdistuksesta. Kukaan ei katso minua sillä ilmeellä, että olisitpa poissa. Ketään ei pidä lepytellä. Kukaan ei työnnä minua kauemmas ja sano, että älä koske koska ahdistaa. Alan miettiä, että mitä oikein panikoin. Minä pidän tästä. Miksi edes haluan niin kovasti siihen kaoottisuuteen Ronin luokse? Juuri nyt en haluakaan! Hymyilen Dimille ja luemme yhdessä uutisia. Olemme enimmäkseen hiljaa, koska on niin aikaista. Mutta se ei ole kiusallista. Dim sanoo, että näytän kauniilta (ruma, ruma huora!). Kävelemme yhtä matkaa kulkuneuvolle, jolla pääsemme molemmat lähelle työpaikkojamme. Dim haluaa istua vierekkäin eikä vastakkain. Hipaisee reittäni. Laittaa käden hetkeksi ympärilleni. Puhumme menneestä lomamatkastani. Hän kuuntelee kiinnostuneena ja kyselee. Kun tulee minun vuoroni hypätä kyydistä annan hänelle suukon ja Dim sanoo, että nähdään ehkä sitten huomenna! Katsoo suurilla silmillä minuun hymyillen toiveikkaana. Hymyilen ja nyökkään. Viestitään! huutaa Dim vielä perääni aivan kuin ei haluaisi kadottaa minua, ja vilkaisen häntä ennen kuin astun ulos.

Työmatkalla ehdin syödä marjajogurttiannoksen ja juoda makeutusaineella makeutetun teen. Istun huomattavasti tavallista aiemmin työhuoneessani, jonne paistaa kirkas aamuaurinko niin ettei tietokoneen ruudulta meinaa nähdä mitään. Fiilis ei ole taaskaan hyvä. Se on ristiriitainen ja tyhmä. Tunnen itseni typeräksi. Miksi en voisi olla tunteettomampi ja kovempi, kuten Ossikin neuvoi. Suhtaudun tähän viestimisasiaan nyt ristiriitaisesti. Toisaalta olen iloinen, että olen alkanut sanomaan mitä oikeasti ajattelen ja haluan. Mutta onko siinäkin jotkut rajat? Siis tietenkin on häirinnässä ja jankuttamisessa. En ole sarjaviestijä. Mutta onko Ossi oikeassa? Että pitäisi vain olla hiljaa, vaikka tekisi mieli kertoa toiselle kuinka ikävä on. Kyllä senkin osaan. En vinkunut lainkaan Ronille sen jälkeen, kun hän halusi viimeksi katkaista välimme (kuten en Carloksellekaan tai Nikolle tai kenellekään). On minullakin siis joku ylpeys. Mutta missä se on juuri nyt? Onko se oikeasti niin, että kukaan mies ei voi tosissaan välittää kenestäkään, joka ei ole hankala ja jatkuvasti vähän vaikeastitavoiteltava. Miksei voi vain sanoa, että joo, me pidetään toisistamme ja halutaan viettää aikaa yhdessä! Ei tarvitse leikkiä leikkejä, koska asiat ovat selvät! Eikö muka kenellekään ole käynyt niin? Oma ystävättäreni on aina ystävällinen ja aloitteellinen yhteydenpitäjä. Paljon avoimempi ja kiltimpi kuin minä. Jaamme hyvin avoimesti kommunikointimme deittiemme kanssa. Häneltähän sen opinkin, että kannattaa vain osoittaa tunteensa avoimesti, koska hänelläkin se hyvin usein on johtanut positiivisiin lopputulemiin. Nyt uumoilen, että Roni pimittää yölliseen viestiini vastaamista pitkään, ja sitten vastaa joko hyvin lyhyesti tai ei ollenkaan (enhän kysynyt mitään varsinaisesti). Tai sitten hän vastaa pidemmällä selityksellä siitä, ettei hän enää halua tavata. Koska nyt ahdistus meni yli ja ollaan liikaa ja hän ei pysty. Aivan kuten viimeksikin. Ajatuksena jälkimmäinen tuntuisi minusta varmaan tyhmältä ja häpeälliseltä, koska itse olen heittäytynyt ja ollut valmis etenemään asioissa kuin normaali ihastunut ihminen. Mutta hän edelleenkin keskittyisi vain omaan itseensä ja heittäisi minut taas pois ihan vaivatta. Hän rehentelisi ystävilleen kuinka pääsi minusta eroon ja veisi kotiinsa tuntemattomia tindereitä, joita kohtaan ei tarvitse tuntea mitään. Ja minä ajattelisin, että tiedän paremmin. Tiedän, että hän vain pakenee taas ("lupaan etten enää ikinä paina paniikkinappulaa") ja antautuu sairauksilleen, mutten voisi asialle mitään. Vaikka oma käytökseni ärsyttää itseänikin, niin ainakin toimin itse tunteideni mukaisesti. En halua juuri nyt tietää mitä hän vastaa jos vastaa, joten laitan puhelimesta ilmoitukset uusista viesteistä pois ja olen kadonnut taas hetkeksi.