"Mut nyt haluun et mun filmi katkee
Ja unohan miten meil menee"
Olen pikaisesti piipahtamassa kotona, ennen kuin jatkamme viikonloppua kohti lauantai-iltaa. Lähdin eilen aika paskalla tuulella ulos. Mutta päästyäni ystävättäreni luokse piristyn heti itsenikin yllätykseksi. Laitamme musiikin soimaan ja korkkaan ensimmäiseksi energiajuoman. Seuraamme liittyy kolmas kaveri, joka on valmis myös mihin tahansa. Päätämme lähteä jo alkuillasta kohti keskustaa ja katsoa mitä ilta tuo tullessaan. Dimkin vastaa, että jutellaan lisää illemmalla kun hän tietää omista aikatauluistaan. Fiilis on aika jees! Sanon ääneen hieman tuntemattomammalle mukana olevalle kaverille, että meillä on nyt vaan Ronin kanssa vähän taukoa, koska olimme niin tiivisti yhdessä monta viikkoa. Se tuntuu hyvältä. Ikään kuin valehtelen itsenikin iloiseksi. Olo on rento ja valtaantunut. Koen olevani kaunis ja kulkiessamme ulkona nautin pienistä silmäpeleistä. Tinder vilkkuu mutten enää jaksa keskittyä siihen, koska tuntuu siltä, että löydämme parempaa tekemistä keskenämmekin. Menemme vakkaribaariin keskustassa alkudrinkeille. Pidän paikan hieman siistimmästä ja valoisammasta tunnelmasta. Aloitan itse keskustelun vieressä istuvan seurueen kanssa ja olen hauska ja lennokas aivan kuten me aina Ronin kanssa. Hauska fiilis. Pari tuntia myöhemmin jatkamme iltaa vähän menevämpään menomestaan, josta on kiva sitten siirtyä klubille. Haluamme tanssia! Seuraavassa paikassa löydämme välittömästi seuraa ja humalatilat alkavat olla siinä pisteessä että jokainen voi olla uusi ystäväsi. Mainio meininki! Olemme loistavassa flowssa ja pyydämme jonkun kundiseurueen siirtymään halutessaan meidän mukaamme klubille. Ystävätärtä joudutaan hoputtamaan, koska hän on pussailemassa jotain komistusta keskellä tanssilattiaa. Pääsemme klubille ja keskitymme tanssimiseen. Pian Dim viestii ja kysyy missä olemme. Pyydän häntä ja hänen ystäväänsä tulemaan seuraamme. Ja samalla hetkellä he kävelevät pöytäämme. Dim nauraa, että he olivat jo jonkin aikaa ravintolassa ja katselivat meidän menoamme. Hän pyöritti vähän päätään, kun niin monet tyypit pyörivät ympärillämme. Hah, nauran ja sanon, että sinua minä odotin! Halaamme ja tilailemme vielä parit drinkin. Ystävättärelläni klikkaa heti Dimin ystävän kanssa ja päätämme lähteä pizzerian kautta Dimin luokse yöksi nelistään. Pizza on hyvää! Meillä on hauskaa! Saavumme Dimille kolmelta yöllä ja menemme heti sänkyyn. Dim on kiihkeä ja ihana. Sanoo, että tykkää minusta niin kovasti.
Aamulla havahdun hereille ennen Dimiä. Ajattelen Ronia ja rintaa taas ahdistaa. Mutta kun nousemme katoaa pahin ahdistus kokonaan. Ja otan tuplalääkityksen ja vielä puolikkaan ahdistuslääkkeen ihan varalta. Dim kehuu taas minua kauniiksi ensimmäisenä aamulla. Pidän hänestä. Ystävättäreni raahautuu esille toisesta huoneesta ja haluaa mennä heti suihkuun. Sillä aikaa miehet kattavat pöytään runsaan aamiaispöydän ja minä hieman laittaudun. Istumme kaikki yhtä aikaa pöydän ääreen ja kerromme vuoronperään mistä oikein tunnemme toisemme. Kerron, että me olemme ystävättäreni kanssa lapsuudenkavereita ja Dim joutuu kertomaan ystävälleen, että me olemme tavanneet tinderin kautta. Nauramme asialle ja Dim koskettaa kättäni. Dim ja hänen ystävänsä aikovat lähteä johonkin harrastukseen, joten suunnittelemme ystävättäreni kanssa kivan brunssin kuohuvineen ennen kotona käymistä. Lähdemme yhtä matkaa miesten kanssa. Dim sanoo, että viestitellään myöhemmin! Huomenna voisimme liittyä heidän seuraansa piknikille jos on kaunis sää. Ihana ajatus. Pussaamme heipaksi. Olemme ystävättären kanssa hyvällä tuulella ja päädymme Kiilaan ihanalle brunssille. Jaamme pullollisen kuohuvaa. Ystävätär sanoo, ettei tiedä haluaako enää tavata Dimin ystävää uudestaan. Hän oli kuulemma huono sängyssä. Nauran, mutta harmittelen sitä jos emme voi viettää aikaa enää heidän kanssaan tänä viikonloppuna, koska en viitsisi yksin tuppautua Dimin ja hänen ystävänsä seuraan. Pohdimme ystävättäreni, Elinan, kanssa uutta iltaa. Kyllä, jotain hauskaa on keksittävä! Brunssin ohessa otamme hauskoja kuvia ja jaamme ne sosiaalisessa mediassa kuvaillen hauskaa iltaamme. Avaan ensimmäistä kertaa moneen päivään faceookin (ei ollut jäänyt paitsi mistään). BLING. Yhtäkkiä hetkeä myöhemmin puhelimeni piippaa ja näytölle ilmestyy Ronin nimi! Hui! Säikähdän. En ajatellut häntä enää lainkaan tällä hetkellä! Roni haluaa kertoa jostain kommelluksesta johon oli joutunut eilen. Hän on nähnyt päivityksemme sosiaalisessa mediassa ja ottaa heti yhteyttä näkiessään, että minulla on hauskaa enkä istukaan kotona yksin itkemässä häntä (no ainakaan juuri nyt)! Roni kertoo itsekin olleensa ulkona ja nyt kehuu kuinka hauskaa hänellä on olla itsekseen kotona ennen tulevaa palaveria. Hän kertoo ottaneensa ekstaasia ja kaikki on niin ihanaa. Vastaan hänelle neutraalin iloisena ja sivulauseessa vielä muistutan, että yhdessä olisi varmaan vielä hauskempaa (ja sanon, että haista paska hymynaaman kera). Elina muistuttaa, että ekstaasi aiheuttaa myös melankoliset laskut, joten kohta Ronin fiilis saattaa olla toinen. Samaan aikaan Elina saa viestin eksältään, joka yrittää alkaa vääntää jostain vanhasta asiasta varmaan vain huonontaakseen Elinan fiilistä nähdessään, kuinka hauskaa meillä on. Miehet! Läpinäkyvää! Mutta kivaa, että Roni ajattelee minua ja haluaa antaa minulle niin kovasti sen vaikutuksen, että kyllä hänelläkin on hauskaa. Istumme ahtamassa itseämme täyteen kaksi tuntia (joo tässä sitä syödään taas parin päivän edestä) ja päätämme lähteä pikaisesti pyörähtämään kotona siistiytymässä, jonka jälkeen tapaisimme ja lähtisimme kohti uusia seikkailuita! Ihanaa, että minulla on Elina. Tänään on sellainen fiilis, että jotain kivaa saattaisikin tapahtua. Tai sitten vain salaa toivon taas näkeväni Ronin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti