Muista kiittää

Keskiviikkoiltana loikoilen kotona ja siemailen viiniä. Kommentoin jotain hassua facebookissa ja saan Ronilta tykkäyksen. Siitä aloitamme keskustelun, jossa hyväntuulisesti puhumme jostain Ronin päivään liittyvästä kommelluksesta. Okei, kaikki on hyvin, vaikka hän onkin ollut minua kohtaan vaisu ja kiireinen muualla. Mutta sellainen hän on. Menen hyväntuulisena nukkumaan puolen yön aikaan ja herään ainakin kolme kertaa etsimään Ronia ja huhuilen häntä nukkumaan. En millään pysty muistamaan oliko hän illalla luonani vai ei. Aamulla herään väsyneenä katkonaisista yöunista ja unohdan ottaa aamulääkkeeni kokonaan. Töissä aamulla olo on ahdistunut. Ahdistuneempi kuin aikaisemmin. Yhtäkkiä ajatus siitä, ettei Roni ehtisi tai tahtoisi tavata viikonloppuna tuntuu tosi kurjalta, etenkin kun varasuunnitelmia vielä tälle viikonlopulle ei ole. Päätän, että lähden lounastauolla hakemaan lääkkeet kotoa. Ja otan tuplana. Yleensä minulla on niitä aina mukanani viikonloppureissujen varalta, mutta nyt kaikki on päässeet loppumaan. En jaksa keskittyä töihin. Mietin, että pitääkö minun hyväksyä tämä tilanne vai tehdä sille jotain. Aion tehdä sille jotain. Joten päätän, että lounaan jälkeen (en aio syödä mitään, söin aamupäivällä rahkan) laitan Ronille jonkin eiliseen aiheeseen liittyvän jatkoviestin ja samalla yritän jatkaa keskustelua kysymällä, että tapaammeko viikonloppuna. Ihan noin vain suoraan. Haluan tietää. Ehkä kysyn jopa, että näemmekö huomenna. Miksen jos kerran haluan. Sitten jos vastaus on kieltävä ehdin järjestää jotain muuta tekemistä. 

Lounastauolla käyn kotona, kuten olin suunnitellut. Otan puolikkaan lasillisen viiniä tuplalääkityksen kera ja sitten palaan töihin. Minun ei erityisesti tarvitse keskittyä mihinkään uuteen, joten ihan sama. Ja puolikas lasillinen nyt on yhtä tyhjän kanssa keskittymisen suhteen minun tilassani. Juttelen niitä näitä ulkomaan tuttavani kanssa ja olo on aika tasainen. Mikään mitä viikonloppuna tapahtuu ei vaikuta tähän hetkeen. Ja ainoa mitä voin asialle tehdä on ehdottaa tapaamista. Siinä se. Sitten on vain hyväksyttävä tilanne ja yritettävä tehdä siitä paras mahdollinen. Hyvä. Mietin tässä samalla mahdollisia varavaihtoehtoja. Viestisin varmaan Dimille ja kysyisin haluaisiko hän jo viikonloppuna nähdä vaikka yksillä. Sitten voisin koittaa sopia lasilliset vaikka vanhan kunnon Ryanin tai Rickyn kanssa. Ja hätätapauksessa voisin jopa käydä juomassa viiniä Manulla ennen yöhön lähtemistä. Ja ainahan on tinderit, joista saattaisi löytyä seuraa lasillisille. Kaikki on ihan hyvin. Vaikka ystävät ovat ulkona vasta lauantaina. Ossi kertoo olleensa nyt edellisen todella pahan putken jälkeen aivan selvinpäin ja aikoo jatkaa sillä linjalla. Olen vähän skeptinen, mutta hänellä on mahdollisuus etenkin jos hänellä on tyttöystävän tuki. 

Alkuiltapäivästä lähetän Ronille iloisen ja huolettoman heittoni siitä, että voisi törmätä. Hyvä. Kuten aavistelin, hän ei vastaa pitkään aikaan, mikä on typerää, koska näin hänen sekuntia aikaisemmin sosiaalisessa mediassa. Eli joko hän ei tiedä mitä vastata vielä, tai aiheutin hänessä ahdistusta. No ihan sama. Ainakin saan itse nyt jonkinlaista lisätietoa tilanteestamme ennemmin tai myöhemmin. Ja annoin hänelle helpon takaportin kysymällä tuliko hänelle kiireitä viitaten meneillään oleviin työasioihin. Olisi tietenkin ollut kivaa, jos hän olisi heti vastannut, että joo nähdäänkö heti huomenna kello viisi. Se olisi vahvistanut tietoa siitä, että olemme oikeasti edenneet, eikä enää tarvitse stressata typeriä olemattomia ahdistuksia. Mutta nyt ei päästä ihan niin helpolla. Sitä paitsi iltapäivää kohden ottamani lääkkeet turruttavat fiiliksiä sen verran, ettei sitä ahdistusta enää niin elävästi tunnu. Harmi, että oikeat fiilikset pitää turruttaa pois, mutta joskus se on parempi ratkaisu. Ja huhtikuussa se on.  Ehdotan ystävättärelle, että voisimme käydä helpottavilla drinkeillä illemmalla vaikkapa kivan lenkin jälkeen. Sillä kuluu mukavasti torstai-ilta!  Ossi latelee minulle viisauksiaan siitä, että pitäisi keskittyä ihan muuhun kuin kiireiseen viikonloppuelämään. Kyllä, tiedetään. Mutta en ole ihan siinä pisteessä vielä. 

Alan jo pikkuhiljaa miettiä, että jos Roni on minulle tyly eikä anna mitään viitettä siihen, että välillämme on kaikki kuten edellisen viikonlopun aikana, niin ilmoitan heti Dimille, että yökyläily sopii. Kostona! Aika lapsellista vai mitä. Saisin pienet kiksit siitä, että ainakin joku haluaa viettää  kanssani aikaa. Mutta parantaisiko se tilannetta oikeasti? Ehkä. Mutta minun ei kannattaisi hätiköidä tämän asian kanssa, koska Ronihan on tunnettu kelkan kääntymisestä. Riippumatta siitä mitä hän tänään sanoo, voi hän olla eri mieltä taas huomenna. Olen ollut tässä tilassa jo niin monta kertaa. Että oikeasti yritän olla aloitteellinen ja selvittää tilannetta, mutta se hyvin harvoin on johtanut mihinkään ratkaisuihin. Oikeastaan ei koskaan. Edellisviikon aktiivisuudellani sain tavattua Ronin, mikä johti mahtaviin vapaapäiviin. Mutta en todellakaan halua alkaa joka viikonloppu lähetellä yöllisiä viestejä hänelle tapaamisen toivossa. Nyt myös varma hauskanpitokaveri Alex on poissa kuvioista sanottuaan viimeksi, että tarvitsee jotain omaa aikaa, eikä voi nyt olla yhteyksissä. En tuollaisen kommentin jälkeen aio olla missään yhteydessä ensin. Mutta kai vaihtoehtoja aina riittää. BLING. Kotiinpäästyäni ystävätär ehdottaa lenkillelähtöaikaa, ja ehdottomasti yhdet sen jälkeen. Hienoa! Jatkamme juttua Ossin kanssa ja jaan hänelle viimeisimpiä ostoksiani. Hän on taas fiksu ja kiva oma itsensä. Jaksaa kuunnella ja kommentoida juttujani. Ja tietenkin Manuel sanoo, että olen tervetullut taas hänen luokseen. Tuu kahdeksalta illalla! No en tosiaankaan tule ainakaan niin myöhään. Ja sitten Roni viestii. Hän lähettää minulle kuvan eräästä erityisestä työhön liittyvästä jutusta, jota on pakertanut koko päivän ja sanoo, että hoitaa nyt sen alta pois. Hei, se oli ihan hyvä! Ei kyllä vastaus kuten ei näissä tilanteissa  näköjään koskaan (uskomatonta!), mutta se ei ole ei. Mieli paranee. Nyt on kiva lähteä reippaalle kävelylle ja keventämään iltaa. En vielä tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta jotain joka tapauksessa. Ah, tyyneys on tavoitettu taas hetkeksi. 

Ehdimme tehdä kivan lenkin juuri ennen kuin sää huononee. Ennen kuin ehdimme astua baariin BLING. Saan viestin Ronilta. Hän jatkaa innoissaan työjutuistaan kertomista. Pyytää niistä mielipiteitäni. Olen otettu. Vaihtelemme hauskoja viestejä pitkään. Hän kertoo olevansa menossa esittelemään projektiaan ystävälleen ja puhumme samalla asusteista jotka hankimme. Roni lähettää sydämiä ja toteamme että meille tulee vielä hauskaa niiden kanssa. Jes. Eli ennemmin tai myöhemmin tapaamme. Toivottavasti ennemmin. Heti oloni paranee huomattavasti. Ei ole hätää. Hän on siellä ja ajattelee minua. Myös Ricky viestii ja sanon hänelle, että jos olen vapaalla niin voimme käydä drinkeillä. Hyvä. Siinä valmis ja turvallinen varasuunnitelma. Kirjoitamme ystävättären kanssa haikuja baarissa ja sitten käymme ystävättären kanssa vielä alkossa ja ruokakaupassa. Näin se torstai kuluu. Huomaamatta ja mukavasti. Kun vielä jaksa sevitä hyvin huomisesta työpäivästä niin voin alkaa haaveilla siitä miten tapaisin Ronin mahdollisimman pian. Kotona kaadan itselleni lasillisen viiniä ja otan pienen ruoka-annoksen tummaa pastaa ja kastiketta. Olen tänään kiitollinen siitä, että Roni jakoi tärkeitä ja arkaluontoisia asioita kanssani, eikä mikään viittaa siihen ettemmekö tapaisi. Olen kiitollinen ystäväni, jonka kanssa voin aina viettää aikaa tylsinä päivinä ja jutella mistä tahansa. Olen kiitollinen siitä, että sain pestyä eilen pyykkini, joten minulla on kaikki tärkeät vaatteet puhtaana viikonloppua varten.