Arki 2 after wknd

Olen ollut kolme päivää siellä täällä viettämässä aktiivista viikonloppua ystävien seurassa. Ja tuntuu kuin olisin vaeltanut maailmaa ainakin viikon! Mutta eikö se ole hyvä. Etenkin kun on ollut hauskaa. Yhden kerran kesken illanvieton minuun iski ahdistus, joka yleensä käskee lähtemään äkkiä yksin kotiin! Minkä olenkin tehnyt muutaman kerran. Mutta nyt olen oppinut, että jos lähden ahdistuksen pakottamana kotiin, niin ei se siellä helpota. Sitten vain olen kotona ahdistuneena. Siis jos en ota jotain helpottavaa lääkettä, joita en halua ottaa kuin vain ihan oikeassa hädässä. Siispä tällä kertaa puran ahdistusta mainitsemalla siitä parille ystävälle, joiden kanssa kuljemme kuumilla öisillä kesäkaduilla testaillen eri terasseja ja tavaten eri ystäviä. Mutta en ota mitään lääkettä. Enkä aio luovuttaa ja lähteä kotiin. Ja pari tuntia myöhemmin ahdistuskohtaus katoaa. Juuri näin. En anna sille, enää valtaa vaikuttaa tekemisiini liikaa. Sen kohtaaminen tuntuu helpommalta, kun en enää koe, että se tulee minusta. Enää en syytä siitä minua tai sitä mitä minulle on tapahtunut tai mitä en ole saanut. Vaan näen sen ulkopuolisena vastustajana, jonka kiusauksia minun on vastustettava antamatta sille valtaa tai huomiota. Ja se tekee tästä minulle niin paljon helpomaa. Olen aina pitänyt itsekuriani ja sietokykyäni tosi hyvänä silloin kun tarkoituksena on voittaa joku tai osoittaa jotain jollekin. Ja juuri niin suhtaudun nyt ahdistukseen. Vastustaja joka on voitettava. Haluan näyttää kaikille, että pystyn toimimaan itsenäisesti, enkä ota henkilökohtaisesti jonkun typerän ahdistuksen kuiskailuita siitä, mitä minun pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Aivan kuten en ole pisaraakaan kiinnostunut siitä jos joku ei pidä minusta ja yrittää osoittaa sen ylimielisyydellä tai alentavuudella. En ikinä provosoidu sellaisesta. Päinvastoin. Se saa oloni paremmaksi, kun pystyn pelkällä olemassaolollani saamaan jonkun kokemaan itsessään sellaista epävarmuutta, että mieltäni yritetään tehottomasti pahoittaa (ei millään pahalla, mut...). Tällaista tulee yleensä sellaisilta naisilta, joiden poikaystävät ovat kavereitani. Ja nämä naisetkin voisivat olla jos tajuaisivat etten ole uhka heidän parisuhteelleen, vaikka tulisinkin toimeen heidän kumppaniensa kanssa. Sekä sellaisilta miehiltä, joilla on vahva ylemmyyskompleksi, jota en voi olla vähän tökkimättä verbaalisesti. Ne ovat usein niitä miehiä, jotka omasta mielestään olisivat olleet suuria taiteilijoita tai menestyneitä jollain saralla, mutta lojuvat nyt siellä syrjäytyneinä ja toimettomina syyttäen muita tai jotain tapahtumaa siitä, ettei elämästä oikein tullutkaan mitään. Mutta silti kokevat aina olevansa itseään huonommassa seurassa. Ehkä minäkin vähän olen sellainen. Paitsi etten ole syrjäytynyt enkä toimeton. Ainakaan vielä.

Edellisenä torstaina olen tavannut Ninon juuri suunnitelmien mukaisesti. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. On kuuma ja saan täysin oikeutetusti pukeutua ylisöpöön crop-malliseen paitaan, koska viimeinkin painoni sallii sen. Ehdin kerätä kiloja takaisin kyllä taas syksyä kohden. Nyt nautin tästä vielä kun voin! Olen odottanut Ninon tapaamista innokkaasti, koska hän ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin hyvä minua kohtaan. Olemme aivan erilaisia ihmisiä, mutta silti tulemme loistavasti toimeen. Hän on jalat maassa tai maan sisässä varmasti polviaan myöten. Hän on sellainen mies, joka lähettää peukkuemojin vastaukseksi mihin vain. Hän on kaikin tavoin aktiivinen ja terveellisesti elävä mies, joka tykkää hoitaa puutarhaa ja korjata naapurinkin polkupyörän. Hänen huumorintajunsa on vähän kuivaa, mutta silti hän ymmärtää minun täysin ylisarkastisia juttujani sujuvasti. Nino on järkevä mutta toiminnallinen, ja lähtisi varmasti spontaanisti kanssani vaikka minimatkalle tietäen kohteesta kaiken tarvittavan etukäteen. Ja todennäköisesti tarjoutuisi kustantamaan vähintään lennot, koska onhan se nyt helpompi hoitaa varaukset yhdellä kertaa. Halaamme heti kun pääsen hänen luokseen. Nino heti sanoo, että onpa kiva nähdä. Ja niin on. Hän esittelee uusia hankintojaan, joita arvostelen vitsikkäästi ja Nino on ylpeä. Sitten istumme alas ja Nino tekee meille juuri opettelemansa drinkit, jotka ovat täydelliset. Rupattelemme niitä näitä vaivattomasti, kuten yleensäkin. Nino sanoo, että on kivaa, kun on seuraa, jonka kanssa on niin helppo olla. Ja se on totta. Uskon, että olen ihminen, jonka kanssa on helppo olla. Kaveri. Mutta tällä kertaa haluan myös jotain muuta. Tiedämme molemmat, että olemme ystäviä, joten jotenkin koko juttu on aika vaivatonta. Olen sanonut moneen kertaan, etten ole ollenkaan kiinnostunut seksistä ilman tunteita tai mahdollisuutta siitä, että tästä voisi tulla jotain. Ja se on totta. Meillä on Ninon kanssa lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan, vaikkeivät ne olisikaan romanssiin suuntaavia. Meillä on vähän historiaa. Hän on tuttu ja turvallinen. Joten kuka muu olisi parempi henkilö saamaan minut askeen kauemmaksi Javierista. Kyse on psykologisesta helpotuksesta. Jos minä olen jonkun toisen kanssa, niin minua ei niin paljon enää satuta ajatus siitä, että Javier on jonkun toisen kanssa. Vaikken olekaan ajatellut häntä kauheasti. Niin silti tietoisesti haluan tehdä tämän. Pääosin juuri siitä syystä, että tiedän sen edistävän merkittävästi etääntymistä Javierista. Enkä usko sen haittaavan Ninoa laisinkaan.  

Huomaan, ettei Nino ole automaattisesti ajatellut tapaamisemme johtavan mihinkään muuhun kuin hauskaan ystävien väliseen kohtaamiseen. Mutta kun loikoilen sohvalla rennosti höpötellen, niin hänkin rentoutuu ja ottaa jalat syliini. Sanon hymyillen ja silmiin katsoen, että haluan viettää kivan hetken hyvässä seurassa, ihan vain siksi koska voidaan. Ja Nino on täysillä mukana. Kuin luvan saaneena hän sanoo, että on ihan liian kuuma pitää päällä näitä vaatteita, ja sitten ne heitetään pois. Hymyilemme ja katsomme toisiamme silmiin. Se on hauskaa. Ja kaikki menee juuri niin kuin olin ajatellutkin. Sen parinkymmenen minuutin aikana kumpikin on tyytyväinen ja hiestä ihan märkä. Hyppäämme yhdessä suihkuun, jonka seinät ovat peiliä ja vitsailen kuinka voisin jäädä sinne ihailemaan meitä koko loppupäiväksi. Nino on niin käytännönläheinen, että hän heti huomauttaa peilien menevän nopeasti huuruun. Sitten pukeudun ja laittaudun, koska kaverit odottelevat jo toisaalla ja Ninolla on töitä. Höpötämme iloisina siihen saakka kunnes olen valmis, ja Nino saattaa minut ovelle antaen tiukan halauksen ja pienen suukon. Ja oloni on hyvä. Minusta tuntuu etten ole tehnyt mitään väärää ja olemme Ninon kanssa tilanteesta täysin samalla aaltopituudella. Harmittelen sitä, etten ole hänestä enempää viehättynyt romanttisessa mielessä. Koska hän on aivan mainio ihminen. Siitä on hyvä jatkaa ystävien luokse pitämään hauskaa koko viikonlopuksi nauttien auringosta ja puistojuhlista. Jonain iltana viestittelemme Rickyn kanssa ja melkein jo harkitsen hänen luokseen menemistä. Mutta sitten meillä on liian hauskaa kavereiden kanssa, eivätkä juhlat ikinä lopu, joten en ehdi. Toisena iltana viestittelemme Karrin kanssa, ja melkein jo suostun siihen, että hän noutaa minut taksilla kyytiin luokseen. Mutta meillä on kavereiden kanssa liian hauskaa, joten en ehdi. Ja sitten sunnuntaina herään yksin kotoa pirteänä ja melko hyväntuulisena. Tapaan perhettä ja juttelen Rickyn kanssa pitkään puhelimessa. Sovimme, että teemme jotain ehkä seuraavalla viikolla yhdessä. Se lämmittää mieltäni. Aina jos on joku, joka oikeasti välittää, niin on helpompi olla. Helpompi selvitä yksinäisistä päivistä, jos on jotain mitä odottaa. Ja miksen nyt hyödyntäisi myös Rickyn ystävyyttä. Ja katsoisi mitä tapahtuu. Hetki kerrallaan. Olen laittanut tinderinkin päälle jossain vaiheessa. Mutta en vain ole jaksanut keskittyä siihen ollenkaan. Heti kun viikonloppu on ohi niin suljen sen taas. Viikonloppuna kotiin kulkiessani menin Javierin kotitalon ohitse. Pieni sellainen haikea värähdys. Mutta aika pieni. Muistan kuinka pitkään minua kirpaisi katsoa sitä bussia, joka vie Ronin luokse. Se kirpaisi pitkään. Uskon, että pian minua ei kirpaise mikään. Vastailen jotain tyypille, joka tahtoi tutustua minuun viikonloppuna. Halusi vaihtaa somekaveruudet. Ja selitti vielä pariin otteeseen, että hän on oikeasti luotettava ja hyvä tyyppi. Voisiko hän tulla luokseni yöksi. Entä minä hänen luokseen. Nauraen sanoin, että somekaveruus on enintä mitä nyt on tarjolla ja lähdin yksin kotiin. En tarvitse yöseuraa. Ja se tuntuu hyvältä. Olen herännyt maanantaihin vailla ahdistusta. Ehkä selvitään arki numero kakkosesta melko kunnialla.