Closure! For a moment.

Heräsin keskiviikkoon sekavien unien jälkeen. Olen nähnyt eläväisiä unia Javierista yhä uudelleen, vaikka olen herännyt kesken kaiken ja jatkanut unia uudelleen. Unissa olen ollut jonkun hänen entisen tyttöystävänsä kanssa, joka ei vastaa todellisuutta (koska tiedän miltä hänen entinen tyttöystävänsä on näyttänyt), vaan on juuri sellainen simpsakka brunette, mikä itse en ole. Ja siinä olemme katsoneet heidän vanhoja valokuviaan, joissa he ovat olleet yhdessä juhlimassa Javierin kanssa, ja nukahtaneet yhdessä sohvalle. Jotenkin unessani se kaikki on tuntunut kauhean vieraalta ja inhottavalta. En tiedä miksi. Enkä muista muiden häneen liittyvien unien yksityiskohtia. Herään aamulla keskiviikkoon ja näen että yksi kaveriporukkamme kiva miespuolinen jäsen Ile (kas näin annetaan nimiä henkilöille, jotka saavat palstatilaa) on kysynyt yön aikana, että milloin minulla on vapaata seuraavan kerran tehdä jotain kivaa. Hän on juuri yksi niistä henkilöistä, jonka olen pinnallisesti tuntenut jo pitkään osana suurempaa porukkaa. Mutta vasta viime aikoina olemme keskustelleet enemmän syvemmistä asioista. Kai jossain kohdassa huomasimme, että meillä on aika paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Ja jotenkin olen kokenut oloni hyväksi hänen kanssaan. Kuten lähes kaikkien porukkamme jäsenten kanssa. Mutta vasta nyt kun olen oikeasti päättänyt avata silmäni ja siirtyä eteenpäin, niin olen edes kyennyt miettimään, että hänhän on kivaa seuraa. Aika monikin on! Voisimmekohan tutustua vielä paremmin? Mitä muuta yhteistä meillä voisi olla? Keitä muita olen ympärilläni sivuuttanut? Ja miksi Ile kysyy minulta vapaa-ajastani, kun yleensä vain törmäämme isommalla porukalla. Mutta annan kaikelle mahdollisuuden. Menen virran mukana ja hyppään vastaantulevien lauttojen kyytiin, ja sitten tarvittaessa taas virtaan nenästä kiinni pitäen. Ikinä ei tiedä milloin tulee se hetki, kun tajuan, että olen onnellinen juuri tässä seurassa. Yön aikana kotiin on tullut jopa vähän viileä, joten olen nukkunut peiton alla. Ja kissa on kääriytynyt tuttuun tapaansa rintani päälle suurin piirtein naamaani vasten. Olo on kauhean nihkeä ja noustessani sängystä mietin näkemiäni unia! Minulle on ennenkin käynyt niin. Että jokin uni saa minulle aikaan oikeita vahvoja tunteita hereillä ollessa. Outoa. Mutta selittelen siinä itselleni, että kaikki on hyvin. Ei tunnu pahalta. Mutta jotenkin erilaiselta. Heti kun pääsen töihin vaihdan muutamia lauseita parin kaverin kanssa suunnitellessamme rantapäiviä ja muuta kivaa. Olen onnekas. Minulla ei ole mitään hätää. 

Mutta näin se vain käy. Minulla on heti vahva kirkas ajatus siitä mitä minun pitää tehdä toimistolle saapuessani. Minua ei ahdista. Se ei sanele tätä nyt. Vaan minä. Ja laadin viestin Javierille. Kyllä. Edellinen keskustelumme sisälsi kinastelua siitä, kuinka Javier on puolustellut sitä kuinka ei ole kyennyt pitämään minuun yhteyttä haluamallani tavalla. Ja kuinka hän on siitä stressaantunut. Viesteissä hän on puhunut, kuinka lomalla ei vain pysty viestittelemään. Mutta että täällä Suomessa tilanne on ihan eri. Hänellä on ollut huono omatunto. Ja hän ei siedä sitä. Se aiheuttaa hänelle liikaa paineita, joihin hän ei ole valmis. Ja minä olen pitänyt häntä itsekkäänä ja kylmänä ihmisenä, jolla ei ole mitään käsitystä siitä miten normaaleissa ihmissuhteissa toimitaan. Viimeisimpänä olemme sopineet, että palataan asiaan vähän myöhemmin. Ja nyt kaksitoista päivää myöhemmin minä palaan asiaan. Saan muuttaa mieltäni. Koska minua ei ahdista. Laadin viestin, jossa selitän, etten halua lopettaa juttuamme typeriin kinasteluihin. Vaan kiitän vielä kauniista yhteisistä hetkistä. Ja sanon, että ymmärrän kyllä, miten eri tavalla olemme nähneet asiat. Toivotan hänelle hyvää kesää. Se tuntuu niin oikealta ja tasapainoiselta. Siltä, että olen valmis siirtymään eteenpäin, enkä tahdo, että mikään jää hiertämään välejämme. Haluan puhdistaa ilmaa. Ja hetkeä myöhemmin Javier vastaa todeten, että puhun viisaita sanoja. Hän lähettää minulle pusuhymiön ja sanoo palaavansa tähän asiaan, kun ei ole niin kiireinen töissä. Puhumme nauraen kuumasta säästä, ja olen iloinen, että voin antaa itsestäni tyytyväisen kuvan hänelle. En halua että hän kuvittelee minun riutuvan tämän asian kanssa loputtomiin. Vaikka niinkin olen tehnyt ja ehkä tulen tekemäänkin. Tällä kertaa taputtelen itseäni päälaelle siitä, että tein tämän. Tämä oli juuri sellainen kirkas hetki, johon ei sisälly mitään epävarmuutta tai mietinnäntarvetta. Ja se toimi. Minulla on kepeämpi olo. Iloiset hymynaamat on paljon parempi lopetus, kuin epämääräinen kinastelu, johon luvataan palata, muttei silti koskaan palata. Ja ehkä vielä jatkamme tätä keskustelua hyvässä hengessä. Ehkä emme. Mutta koen toimineeni aikuismaisesti ja oikein.

Olen jutellut myös Rickyn kanssa. Hän tahtoisi tavata tänään ja alustavasti olen sanonut sen sopivan. Mutta olen myös kertonut Ilelle olevani tänään tai viimeistään huomenna vapaalla. Ja viikonloppuna takuulla vietetään taas isommalla porukalla aikaa. Koska vaiheilen kaiken kanssa niin paljon, niin uskon, että Rickyn tapaaminen selventää tunteitani ja ajatuksiani. Aiemminkin olen mennyt tapaamaan häntä ja saanut heti fiiliksen siitä, että haluanko jatkaa iltaa hänen kanssaan vai en. Helpotan oloani miettimällä, että kyse on vain kaverusten kohtaamisesta. Se ei velvoita minua mihinkään. Ja halutessani voin lähteä jatkamaan iltaa muiden luokse. Tai kotiin. Tai minne vain. Olen vapaa. Ja aion nauttia siitä ottamatta stressiä nyt mistään. En aio hypätä mihinkään suhdeyrityksiin jos se ei tunnu minusta täysin oikealta. Mutta voin tunnustella ympäristöäni. Ja itseäni. Yrittää olla rehellinen itselleni ja tehdä oikeita ratkaisuja sen perusteella mitä olen viime aikoina pohtinut. Ei treffeillä käyminen velvoita minua mihinkään. Saan tutustua ihmisiin ilman, että se tarkoittaisi sen kummemmin mitään. Ehkä olen suhtautunut liian vakavasti sellaiseen. Koska olen kai ollut vähän Kaikki tai ei mitään -tyyppi. Koitan ottaa rennommin. Suurimpana kamppailuna mielessäni on se uskomattoman sielunkumppanin odottelu vs. hyvä tyyppi, joka voi tarjota onnellisuutta. En tiedä mikä on oikein. Ja pelkään, että olemalla liian jyrkkä rajoituksissani saatan menettää jotain hyvää. Niinkin voi käydä. Että yhtäkkiä huomaan olevani yksin ja katuvani tekemiäni päätöksiä ihmisten suhteen. Siispä avarretaan toimintatapoja eikä heti tyrmätä mielessä ihmisiä ensivaikutelmien perusteella. Päivä kerrallaan. Tasapainoa tavoitellen. Ja itsenäisesti hakematta mitään. Vain avartamalla näkökykyä. Iltapäivällä sovimme tapaavamme Rickyn kanssa. Sanon jo valmiiksi etten ole varma voinko jäädä koko illaksi. Koska minua alkaa lievästi ahdistaa iltapäivän edetessä. Joo. Se tunne vain tulee rintaan. Uskon, että se johtuu siitä, että olemme jutelleet Javierin kanssa niin normaalisti. Vaihdelleet vitsejä ihan kuin kaikki olisi ennallaan. Ja tavallaan kaikki onkin ennallaan. Mutta joku tukahdutettu tunne nousi esiin. Sellainen, joka nyt odottaa, että no sopikaa nyt se seuraava tapaaminen, kun kerran juttelette. Mutta annan sen olla ja mennä. Tiedän, ettei se ole oikea tunne. Ja ikävöinti on sallittua. Saan tuntea haikeutta ihmistä kohtaan joka on herättänyt minussa vahvoja tunteita, vaikken haluaisikaan häntä elämääni. Ja tiedän, että hän on kokenut vahvoja tunteita minua kohtaan. Olen ihan varma, että jos olisin antanut hänen tehdä kaikki aloitteet, niin olisimme tavanneet ja lähentyneet. Kenties yrittäneet. Mutta lopputulos olisi silti varmasti sama, ellei Javier olisi perustavanlaatuisesti muuttunut. Koska minä en aio muuttua perustavanlaatuisesti siinä, mitä suhteelta haluan. Luopuminen sattuu. Torjutuksi tuleminen sattuu. Ja sitten turrutetaan tuska tarvittaessa.