TIME IS UP

Heti kun menen sänkyyn ennen yhtätoista niin nukahdan huomaamattani sikeään uneen. Se hyvä puoli on myös tässä illalla otettavassa kipu/ahdistuslääkkeessä. Että se unettaa mukavan pehmoisesti ja pitää unen sikeänä. Joillekin samaa lääkettä määrätään uniongelmiin. Toisille kipuun. Ja toisille ahdistukseen. Vieläkin tämä on minulle ihan uusi asia, ja tuntuu jotenkin hassulta. Mutta jos kukin potilas voi saada sivuoireena apua myös näihin muihin vaivoihin, niin tuskin kukaan valittaa. En minä ainakaan sen jälkeen kun aamuväsymys on tottumisella jäänyt nyt pois kokonaan. Javier ei ole vastannut enää mitään koko iltana, eikä ole enää tullut someen. Hänet tuntien, oluset kaverin kanssa on vähän venähtänyt ja hän on nukahtanut heti kotiinpäästyään. Eikä ole enää jaksanut miettiä aihetta. Vaikka aiemmin kertoi sitä jo valmiiksi miettineensä. Aamulla herään pettyneenä kun en ole saanut häneltä viestiä. Ja itse lähetän pari kaljaemojia muistuttamaan humoristisesti että asia on vielä auki. En anna hänen livahtaa tästä taas päiväkausiksi pitkittämään keskustelua, joka on nyt käytävä. Mutta ärsyttää jo valmiiksi, kun tämäkin on näin hankalaa. Taas. Vaikka ihan suoraan kysyn. Ahdistukseni kumpuilu pitkittyy rinnassani, kun en yhtään tiedä mitä odottaa. Toivon, että lääkitys alkaisi äkkiä tehota, enkä joutuisi ahdistumaan ja kitumaan yhtään normaalia enempää. BLING. Javier vastaa ja kertoo kasuaalisti että oluella istuminen sujui hyvin. Ei muuta. Ihan niinkuin en olisi eilen ottanut tärkeää asiaa esille ollenkaan. Vastaan, että no hyvä, että olut maistui, minä pelkäsin jo että hän vain unohti keskustelumme kokonaan. Lisään, että aihe on minulle tärkeä ja ajankohtainen, joten toivon, että voimme oikeasti jutella siitä pian. Samalla kun hän on taas mykkä, hidas ja hankala päätän, että jos hän jotenkin ylimielisesti toteaa, ettei koe meillä olevan tulevaisuutta (koska ehkäpä stressaan häntä vaatimuksillani!), niin aion sanoa joka ikisen asian, jonka hän on tehnyt minua kohtaan väärin. Aion tuoda ilmi miten inhottavan lapsellisesti hän suuttuu minulle asioista, joita itse tekee. Sanon, etten usko, että hän on valmis minkäänlaiseen parisuhteeseen tai välittämään normaalisti kenestäkään, kun jo nyt kohtelee minua noin huonosti. Sanon, ettei hän osaa kommunikoida ollenkaan, vaikka itse syyttelee siitä muita. Jep. Kaikki nämä asiat aion sanoa. Sitten poistan meidän yhteisen päivityksen somesta. Ja lasken kuinka kauan tästä ylipääseminen kestää. 

Ja vaikka Javier nyt sanoisi, että okei aloitetaan tapailu. Niin haluaisin puhua kaikista yksityiskohdista kasvokkain. Haluaisin sanoa, ettei hän voi vaatia minulta mitään, mitä ei voi itse tarjota. Hän notkuu kaiket illat baarissa olusilla ja usein hänellä on epämääräisiä yövieraita. Ei se enää sopisi minulle. Että hänen luonaan yöpyisi jotain ex-säätöjä ja naisystäviä, jotka sattuvat tarvitsemaan yöpaikkaa. En usko että se toisinpäin sopisi hänellekään. Mutta ne parisuhdesäännöt on kiireetön asia, joita huolletaan pikkuhiljaa. Ensin vain pitäisi tietää, että missä tässä nyt ollaan. BLING. Javier vastaa, että häntä alkaa nyt stressata. Noniin siinä mennään. Sanon vain, ettei tarvitse stressata. Javier alkaa selittää, että jatkuvasti painostan häntä asioihin. Vaikka mielestäni me hyvässä hengessä eilen päädyimme siihen, että keskustelemme pian Javierin mietteistä, joita hän on ehtinyt käydä läpi viime viikkojen aikana. Ärsyttää, että hän taas kimpaantuu näin herkästi. Sanon, että hänen pitäisi joskus ajatella muidenkin tunteita. Ja nyt ei auta muuta kuin odottaa, että hänellä on aikaa puhua kanssani. Kaiken pitää aina olla lähtöisin häneltä. Aina. En voi ikinä pyytää tai ehdottaa mitään tai hän kokee sen ahdistavana painostuksena. Mistähän tällainen juontaa juurensa? Onko häntä joskus painostettu liikaa johonkin vasten tahtoisesti. En tiedä, muttei minun kuulu kärsiä siitä. En aio aina vain alistua antamaan hänelle loputtomiin aikaa ja mahdollisuuksia, jos en edes tiedä pitäisikö minun antaa hänelle aikaa vai siirtyä eteenpäin. Hän aina pitkittää näitä tilanteita viimeiseen pisaraan asti. Siihen pisteeseen, että hän ei osaa puhua aiheesta ja ainoa toimintakeino hänelle on hermostua ja syyttää toista ahdistamisesta. Eikä hän itse tajua, että olen odottanut täydessä uutispimennossa viikkokausia ja ollut maltillinen vaikkei hän ole ottanut minuun juuri mitään yhteyttä koko lomansa aikana. Tätäkö oikeasti haluan? En! Mutta ei se silti vaikuta tunteisiini ja siihen, että haluan tämän loppuvan nyt ja pian niin, että se päätös tulee häneltä. Ja minä saan edelleenkin olla se hyvä tyyppi, joka yritti kaikkensa. Kävi miten kävi. Koska tiedän etten ole ollut liian painostava. Kaiken mitä olen sanonut olen sanonut hyvällä ja mahdollisimman leppoisasti. Jos hän nyt sanoo että olen liian painostava ja juttu kaatuu siihen, niin minun on oltava ottamatta sitä itseeni.

En vaan tajua miten nämä asiat voi olla miesten kanssa näin vaikeita. Olen varmaan ainakin viisi kertaa parin vuoden aikana ja eri miesten kanssa ollut varma, että nyt ei enää mikään voi jäädä epäselväksi. Koska olen rohkaistunut ja ottanut asiat suoraan esille. Mutta ikinä. Ei kertaakaan! Mikään ole selkiytynyt. Aina miehet onnistuvat kiertelemään ja kaartelemaan ja antamaan jotenkin ymmärtää jotain kuitenkaan sopimatta mitään. Teenköhän minä sitä samaa joillekin muille? En usko, koska ei kukaan muu kuin Ricky ole ehdottanut minulle suhdetta. Ja olen suoraan kieltäytynyt treffeistä jos en ole ollut kiinnostunut. Aikanaan sentään Manuel sanoi minulle suoraselkäisesti suoraan, ettei ole kiinnostunut suhteesta kanssani. Se suretti minua hetken. Muttei enää yhtään. Roni kiemurteli lähes vuoden on-offina kanssani siten, että vuoroin uskoin palavaan rakkauteemme ja vuoroin olin roskakopan pohjalla. Ja nyt vuorotellen tunnen suuren yhteyden ja intohimon Javierin kanssa. Ja sitten taas seuraavaksi hän kohtelee minua kuin jotain satunnaista tuttavaa, jolle edes vastaaminen ei kuulu prioriteetteihin. Inhottaa joutua aina vaan näihin tilanteisiin. BLING. Javier ei ota yhteyttä, mutta eräs naistuttava haluaa tutustua minuun paremmin ja ehdottaa yhteistä tekemistä. Kivaa. Ja jotenkin se ilahduttaa mieltäni tämän kaiken keskellä. Mutta tiedän, että romahdan ahdistukseen joka tapauksessa jos Javier vastaa ja sanoo ettei tästä tule mitään. Se tulee olemaan tosi vaikeaa ja pelkään sitä jo valmiiksi. BLING. Javier lähettää viestin, että on kipeänä ja lähtee töistä kotiin lepäämään. Ja taas vain lisäaikaa sille ettei tästä tarvitse puhua. Toivotan hänelle hyvää lepoa ja taas itsesäälin kyyneleet nousevat silmiin, kun kaikki tuntuu niin mahdottomalta. Juttelen pitkin päivää sen jonkun random-ruotsalaisen kanssa. Hän haluaisi mennä kanssani naimisiin. Kiva. Ricky kuuntelee pitkiä vuodatuksiani siitä, miten inhottavaa on kun ei pysty päättämään omia tunteitaan. Hän tarjoaa olkapäätään niin kuin aina. Kiitos. Vatsanpohjasta ottaa kun odottelen, että Javier suvaitsee lepäilynsä jälkeen ottaa asiaan jotain kantaa. Olen jo ehtinyt katkeroitua odotellessa. Jos hän on negatiivisella asenteella, niin sanon varmaan, että olen samaa mieltä. Kaikki hänen kanssaan on liian vaikeaa. Sanon kaiken. Sitten pöytä on tyhjä. Huomaatteko. Koko ajan valmistaudun eroon. Pidänkö edes yhtään mahdollisena, että tästä voisi tulla jotain? En tiedä. 

Päivä kääntyy iltapäivään, enkä ole kauheasti jaksanut keskittyä töihinkään. Mutta onneksi niitä ei heinäkuun aikana olekaan paljoa. Osittain minut valtaa erikoinen voimaantuminen siitä ajatuksesta, että on aika siirtyä eteenpäin. Tavalla tai toisella. Yhä enemmän mielessäni pyörii nämä monet vaihtoehdot, joita voisin sitten alkaa selvittää jos lopullinen ero Javierista koittaisi. Voisin heittäytyä taas täysillä sinkkuelämään, joka tuntuu olleen pysähdyksissä pitkään. Silloin minulla olisi vielä mahdollisuus saada joku sellainen kumppani, jonka kanssa voisimme tehdä yhdessä kaikkea hullua. Joka ymmärtäisi viestini ja haluaisi pitää yhteyttä aina. Jonka kanssa hyväksyisimme toisemme ja voisimme puhua kaikesta. Ajatus sellaisesta mahdollisuudesta innostaa minua. Yhtäkkiä tulevaisuus Javierin kanssa tuntuu kauhean monimutkaiselta. Voisiko olla että Javier on nyt viimeinen niin sanottu vanha rakkaus, joka on vain selvitettävä loppuun. Ja sen jälkeen osaisin taas ihastua uusiin ihmisiin? Kun nyt minusta on tuntunut, etten pysty innostumaan mistään uudesta. Tulisiko nämä ongelmat aina jatkumaan Javierin kanssa? Riitelisimmekö me aina siitä, että olen sanonut jotain väärää. Ja siitä, että hän ei vastaa minulle tai anna riittävästi aikaa. Ärsyyntyisin varmaan kaikkiin niihin naisystäviin joiden kanssa hänellä on jotain menneisyyttä. Ärsyyntyisin hänen hölmöön somekäyttäytymiseen ja käytöstapoihin. Ehkä jopa saisin havaita että hänellä on suurempi alkoholiongelma kuin mitä olen kuvitellut. Kaikki nämä asiat pitäisi käydä läpi molempia tyydyttävällä tavalla, jotta mistään voisi tulla mitään. Mutta miten tästä pääsee etenemään mihinkään suuntaan. Tuntuu kuin vaeltaisin labyrintissa, joka on täynnä umpikujia.