Täysin rehellisesti uskon, että meillä oli jotain erityistä. Joudun taas selitellä itselleni näitä asioita hyväksyäkseni tilanteen helpommin. On helpompaa ajatella, että meillä oli jotain oikeaa, mutta ajoitukset ja muut suuremmat kuviot eivät vain osuneet yksiin. On helpompaa ajatella, ettei se johtunut minusta. En saa päästää itseäni ajattelemaan, että jos vain en olisi pitänyt häneen mitään yhteyttä menneiden kolmen viikon aikana, niin sitten hän olisikin ollut eri mieltä. Voisin helposti syyttää siitä itseäni. Onhan se livahtanut mielessäni. Mutta sama ongelma olisi tullut vastaan ennemmin tai myöhemmin. En voi olla läheinen ihmisen kanssa, johon en saa pitää normaalisti yhteyttä. Minun muutamaa viestiäni ei voi mitenkään vääntää häiriköinniksi ja painostamiseksi. Paitsi Javierin päässä. Käydessämme läpi "erokeskustelua" Javier meuhkasi hetken siitä, kuinka joka toinen päivä lomallaan hän vain joutui stressaamaan ja kokemaan huonoa omatuntoa siitä, että hän haluaa keskittyä matkallaan omiin asioihinsa, eikä minuun. Koska minä lähetin hänelle kuulumisviestin. Ja samaa hän on sanonut aiemminkin tilanteissa, jotka olen kokenut aivan toisin. Ei se vain mene yksiin todellisuuden kanssa. Ehkäpä Javierilla on ollut huono omatunto jostain aivan muusta mitä hän on lomallaan tehnyt, koska tiesi minun odottavan häntä täällä. Ja Javierin kaltaiselle ihmiselle on luontaista syyttää muita tunteista, joita ei itse osaa käsitellä. Olenhan kuunnellut monta kertaa sitä, kuinka hän valittaa huonoista väleistä perheeseensä. Koska aina ne syyttelevät häntä kaikesta! Ja painostavat ja pakottavat tekemään uhrauksia! Ikinä syy ei ole ollut Javierissa. Minulle tämä näyttäytyy ihan psykologisena oppikirjaesimerkkinä. Uskon, että Javier on puhunut totta niinä hetkinä, kun olemme itkeneet tilannettamme yhdessä. Uskon, että olen ollut yksi niistä harvoista, jonka luokse hänen on tehnyt mieli palata näiden vuosien aikana, vaikka välit ovat välillä katkeilleet. Uskon, että jossain kohti hän aidosti kaipasi minua niin paljon, että oli mielessään jo käynyt läpi sen, että ehkä meidän suhteemme voisi sittenkin onnistua. Tiedän, että meillä oli jokin kieroutunut kiintymys- ja rakkaussuhde. Joka ei vain riittänyt ylittämään näitä vaikeuksia ja puutteita. Se ei vain ollut tarpeeksi. Uskon, että ehkä hän alitajuisesti sabotoi suhteemme. Ihan niinkuin monet ihmiset tahtomattaan tekevät hyville asioille. Minäkin. Niinkuin Chisu laulaa siinä laulussa, paniikki alkaa vastkun kaikki menee hyvin. Mutta ehkä sabotaasi on tehty juuri siksi ettemme turhaan etene liian pitkälle. Koska tiedämme että jotain puuttuu kuitenkin. Ja nyt se kirpaisee, mutta on hyvin mahdollista, että Javier löytää hänelle sopivan kumppanin, kuten joku kommenteissa minulle mainitsi. Sellaisen joka hieroo Javierin hartioita, kun hän katsoo urheilua ja kokkaa hyvää ruokaa. Ja osaa pitää suunsa kiinni.
Tässä tilanteessa on varmasti onni onnettomuudessa, koska minusta tuntuu, ettei suhde olisi tuonut minulle onnellisuutta kuitenkaan. Nyt sanon niin, mutta jos Javier ottaisi minuun nyt yhteyttä niin olisin varmaan heti valmis kääntämään kelkkani. Ehkä. Ehkä en. Yritän pysytellä pinnalla takertuen kaikkiin löytämiini pelastusrenkaisiin, mutta tapaamisehdotus Javierilta vetäisi minut heti merenpohjaan. Eikä Javierilla varmastikaan olisi siellä happipulloa minulle. On mennyt vasta pari päivää, ja ahkeroin tämän eroprosessin kanssa jo ihan täysillä. Tuntuu kuin olisin jo kärsinyt sydänsurua taas ikuisuuden. Minulla on kauhea tarve etäännyttää itseni Javierista mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Asia raksuttaa päässäni taustalla jatkuvasti. Surumieliset ajatukset yrittävät luikerrella alitajunnasta pinnalle kuin pienet terroristit, mutta tarkka-ampujani käyvät yhä tehokkaammiksi. Ainakin hetkittäin. Kun tämä hätiköinti ja ahdistus yhdistetään toisiinsa deittiaikana, niin alkaa se malttamattomuus ja pahaenteisyys, jonka vuoksi epävarmassa tilanteessa sorrun hätäilemään. Olemaan epävarma. Mutta nyt ripeys ehkä toimii edukseni. Olemme tässä asiassa Javierin kanssa vastakohtia. Siksi juuri kommunikointimme kai aiheuttikin niin epämääräisiä ristiriitoja. Javier voi aivan hyvin kuluttaa useita päiviä jonkun asian käsittelyyn. Ja silloin hän ei pysty keskittymään muuhun. Nytkin hän saattaa käydä läpi viimeisimpää keskusteluamme saadakseen prosessin omalta osaltaan loppuun. Lopetimme viimeisen keskustelumme sanomalla, että jutellaan myöhemmin lisää. Ehkä hän tarkoitti sitä. Ehkä ei. Monta kertaa hän on kaivanut esille jonkun vanhan viestin, jonka on muistanut tarkasti ulkoa. Ylianalysoinut kaiken negatiivisella sävyllä. Etsiessään minun tekemiäni virheitä tai todistaakseen jotain. Erokeskustelumme aikana hän mainitsi asioita, joista ei pidä minussa. Ja yksi niistä oli tapani kosketella hiuksiani ja laittaa ne välillä kasvoilleni. Olen ihan varma, että hänellä on tarkka lista hyvistä ja huonoista puolistani. Juuri sellainen hän on. Näennäisen ylijärkevä, joka pohtii jokaista päätöstään perinpohjin. Auttaessani häntä täyttämään veroilmoitusta hän saattoi käydä numeroita läpi tuntikausia. Hän saattoi palata lakien yksityiskohtiin ja puurnata niistä loputtomiin. Ja sitten kauhean urakan jälkeen hän päättää jatkaa seuraavana päivänä. Ja noina päivinä hänellä on kulmat kurtussa ja jos puhelin soi niin hän saattaa äkäisesti ilmoittaa olevansa kiireinen. Eikä vastaa viesteihin. Sellainen hän vain on. Ja minä en kestänyt sitä kun se kohdistui minuun. Koska minun mielestäni tuollaisen käytöksen ei pidä kohdistua potentiaaliseen kumppaniin.
Olen siis selviämässä tiistaista. Heti aamulla Javier tulee kyllä mieleeni ja kraateri vähän värähtää. Mutta ei samallailla kun pahoina hetkinä. Ei edes niin pahasti, että harkitsisin ylimääräisen ahdistuslääkkeen ottamista. Ne ovat mukana, mutta vain turvaverkkona. Ehkä illalla sitten. Ehkä puolikas tuota ja toinen sitä toista. Ja lasi viiniä. Toivon, etten jää tällaiseen kierteeseen kiinni liikaa. Mutta en usko että se on kohdallani todennäköistä. Javier on koko aamupäivän somessa, mikä on melko tavatonta häneltä. Heti mietin, että hän juttelee siellä jonkun uuden tyypin kanssa. Suljen Javierin facebookini chatista, niin etten näe enää hänen nimeään siinä oikeassa laidassa. Tein niin joskus Ronille. Ehkä jollekin toisellekin, jota en enää muista. Ja sitten tulee päivä, kun palautan hänet takaisin kuten Roninkin, enkä tunne mitään. Olen ystävä monen entisen deittini kanssa. Nytkin juttelen Manuelin kanssa ja sovimme käyvämme drinkeillä joku kerta. Eikä minulla ole mitään ongelmaa nähdä Ninoa. Mutta en usko, että voisin oikeasti olla normaali kaveri Ronin kanssa. En usko, että voin olla sitä myöskään Javierin kanssa. Luulin viimeksikin, että voisin. Mutta heti kun näimme toisemme, niin se tunne taas nousi pintaan. Voimme vaihdella asiallisia kuulumisia ehkä silloin tällöin viesteissä. Mutta totta puhuen en usko, että olisi hyvä idea tavata Ronia tai Javieria vielä pitkään aikaan. Joskus ajattelin toisin. Mutta nyt tiedän, että toisen näkeminen voi nostaa pintaan asioita, jotka on vaivalla saatu haudattua. Lasken jollain tavalla Ronin ja Javierin samankaltaiseen Entisten Rakkauksien lokeroon, vaikka he ovat täysin erilaisia. Tätä eroa Javierista ei voi edes verrata siihen tuskaan, mitä Roni minulle aiheutti. Vaikka koen päässeeni Ronista yli (siitä on lähes vuosi!!), niin ajatus tuosta prosessista tuo kyyneleet silmiini. Toisaalta mikä tahansa tekee sen nyt jonkin aikaa. Kahvitauollakin pelkään, että joku kysyy miten voin, etten vain purskahda itkuun. Mutta onneksi kukaan ei kysy. Katsotaan miltä tuntuu ensi tiistaina. Ehkä voin silloin jo paljon paremmin. Nyt en koe menettäväni sielunkumppaniani. Nyt en koe joutuvani luopumaan puolikkaasta itsestäni. En koe raastavasti menettäväni ainutlaatuista elämäni rakkautta, jota tuskin koskaan voin enää kohdata. Jos selvisin siitä, niin selviän tästäkin. Nyt menetän komean, hienon ihmisen. Intohimon ja sen kutkutuksen. Potentiaalisen rakkauden ja paljon työtä vaativan suhteen. Ja juuri nyt se tuntuu mahdottomalta ja sattuu. Ja saa kraaterin rinnassa vaatimaan pilleriä. Ahdistus sanoo, että ehkä tänään Javier lähettää jonkun kivan viestin, joten ei kannata sulkea chattia! Varmaan kohta taas ahdistaa kovasti. Mutta sen on pakko helpottaa pian. Napataan suuhun yksi pami ennen töistä lähtemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti